Jossain vaiheessa se tilasto astuu voimaan, kun ui kaikkiin liiveihin.Tuo sopii moneen asiaan. Esim osalla nuorista miehistä baarissa, luodaan maaliodottamaa, mutta "tulos kiertää".
Jossain vaiheessa se tilasto astuu voimaan, kun ui kaikkiin liiveihin.Tuo sopii moneen asiaan. Esim osalla nuorista miehistä baarissa, luodaan maaliodottamaa, mutta "tulos kiertää".
Äärettömän hyvin sanottu!Jos selkäranka alkaa naksua yhden avopaikan tuhlaamisen jälkeen ja menee poikki yhden- kahden päästetyn maalin jälkeen, niin jotain on pahasti pielessä.
Siinä vaiheessa pitäisi kiima vaan nousta ja yhteisellä päätöksellä tehdään kaikki jotta päästään rinnalle ja ohi.
Eilinen kiekonhallinta oli suurimmilta osin jälleen merkityksetöntä ja Lukko pyöri sektorin ulkopuolella. Hyvin puolustava ja kärsivällinen joukkue otti ansaitun voiton. Eikä se junnu siellä maalilla nyt ihan järjettömään tulitukseen joutunut.
Henkinen puoli taitaa olla pahasti jumissa, jos usko loppuu, vaikka aikaa olisi puoli peliä jäljellä. Huonoa tässä on se, että uskonpuute vaivaa myös kannattajia. Joukkue ei yksinkertaisesti näyttänyt eilen siltä, että se kykenisi nousemaan voittoon ja se heijastuu välittömästi kannattajiin. Silloin täällä palstallakin heitetään rukkaset santaan.
Tämä vääränlainen kulttuuri on pesiytynyt mestaruuden jälkeen yhteisöön. Virtasen ensimmäisestä kaudesta lähtien meno on ollut välillä hyvinkin puolivillaista ja tuntuu siltä, ettei tunnettakaan ole riittävästi. Lämsän aikana tämä on mennyt vielä ihan uudelle tasolle. Joukkue on valmentajansa näköinen ja tulos on keskinkertaisen ja heikon välillä.
Jos Lukko näyttäisi, että sieltä löytyy pallit, niin kannatajakunta ja yleisö on varsin helppo saada puolelleen. Muutama yksilö vetää jälleen kieli vyön alla ja ottaa osumia. He joutuvat matsin jälkeen käyttämään jääpusseja. Muut varmaan painuvat bussiin tai kotiinsa katsomaan pelin jälkeen tiktokkia tai syömään katkarapuja.
Välähdyksittäin nähdään hyviä yksilösuorituksia, joista Lämsä sitten pääsee varastamaan kunnian ja sokaisemaan riittävän määrän ihmisiä ja näköjään organisaation johdonkin. Nämä hyvät hetket toimivat valmentajan pelastusliiveinä sitten. Oikeasti tulosta tavoitteleva organisaatio olisi ajat sitten tehnyt oikeita ratkaisuja, mutta Lukossa ei tarvitse.
Hieno 1970-luvun päätös siivousliikkeestä kantaa Lukkoa loputtomiin, mutta sillä on nurinkurisesti myös varjopuolensa.
Juurikin näin. Ja samalla on varmasti ihan aiheellista kyseenalaistaa sitä, onko sen osalta joukkue rakennettu väärin. Onko siis riittävästi duunariosaston jätkiä ja raumalaisuutta mukana? Onko valmennusosasto riittävän monipuolinen, vai näkevätkö siellä jokainen pelin aina samalla tavalla, mikä aiheuttaa sen, että ollaan toisinaan niin perhanan aseettomia, vaikka ei oikeastaan edes tarvitsisi olla?Peksi puhui jossain podcastissa että joukkueessa täytyy olla niitä arjen johtajia aika paljon että koko joukkue vetää täysillä. Sellaisia persoonia, jotka menee mukisematta itse ylimääräisille lenkeille räntäsateeseen kello 8 marraskuisena torstaiaamuna. Jos noita on tarpeeksi niin ne, jotka ovat itse mukavuudenhaluisia tulevat joukon perässä. Mestaruuskaudella noita persoonia löytyi paljon.
Tällä kaudella ei niinkään. Se on ihan ok, että "fleguja" on joukkueessa kunhan heidätkin saadaan tekemään. Virta taisi mainita Audetten esimerkkinä pelaajasta joka ei olisi omatoimisesti mennyt lenkkeilemään, mutta meni koska kaikki muutkin meni. Viime kausien joukkueissa on ollut ehkä vähän liikaa audetteja ja liian vähän liedeksiä.
Jesse sanoisi, että: "Älä pitel sitä naamaas!"Jos joukkueessa olisi esim. Jesse Joensuun tyylisiä kavereita, niin se kuitti tulisi ihan varmasti. Se tulisi myös niin suoraan, että jokainen sen varmasti ymmärtäisi ja vastaava ei enää toistuisi.
Perkele! Joko sä kuolet tai et, joten pelaa.
Datan mukaan Lukon hankinnat on todella hyviä, mutta jostain syystä lähes kaikki alisuorittaa, mistäköhän vois johtua, ehkä pelitapa tai kemiat ei mätsää.Ei nämä Lukon ulkkari hankinnat ihan nappiin ole menneet. Kuhlman on hyvä luistelija ja energia pelaaja mutta kyllä se koohottamiseksi aika pitkälti vaan menee eikä niitä maalipaikkoja pysty itselle eikä toisille tekemään. Khodorenko seilaa kiekon kanssa haarat levällään ja siihe usein miten toppaavat hyökkäykset. Peters ollut pettymys. Se kovuuskin mitä alkuun enemmän näkyi alkanut hiipumaan. Morand aika sukka. Korkka pelasi tänää 10 kertaa paremman pelin mitä Peters vaikka ei mitään taikatemppuja esittänyt. Oikeaa vahvistusta tuo joukkue huutaa nyt kovasti.
Lukon pahin haastaja Tappara hankki Sompin tilalle todellisen arvan, Mario Kempe. Taitaa olla Lauri Tukonen vol 2. Loistava pelaaja, mutta harvoin jos koskaan kunnossa.
Tapparan tyyli rakentaa joukkuetta on vastakohta Kallelle. Syksyllä nuorille vastuuta ja kauden mittaan uutta miestä sisään verorajan mentyä. Kalle hankki rosterin valmiiksi jo ennen kauden alkua.
Keväällä nähdään, kumpi tyyli on parempi. Ainakin loukkaantumistilanne on Lukolla on ollut tähän asti huippuhyvä läpi kauden, Tapparalla hurjasti poissaoloja.
VITTU JOTAIN PITÄÄ NYT TAPAHTUA! EI VITTU SENTÄÄN VOI JATKUA NÄIN!
Tuosta kun vielä Miettinen vähän ruikuttaa pressissä, niin seikka on saletti.Tuossa tuomarimurhassa käy vielä niin, että Saarela asetetaan väliaikaiseen pelikieltoon niin jää huominen välistä. Kurinpito ei ainakaan kokoonnu ennen huomista.
No jos oikein menisi niin ei menisi edes kurinpitoon astiTuossa tuomarimurhassa käy vielä niin, että Saarela asetetaan väliaikaiseen pelikieltoon niin jää huominen välistä. Kurinpito ei ainakaan kokoonnu ennen huomista.
Näin juuri. Jäähyäkin tuli kolme minuuttia liikaa.No jos oikein menisi niin ei menisi edes kurinpitoon asti
3 tai jopa 5minNäin juuri. Jäähyäkin tuli kolme minuuttia liikaa.
Kun Liigan kurinpidon linjassa ei ole minkään valtakunnan tolkkua, niin voihan tuosta tullakin. Mutta täälläkin kotikatsomossa *kovasti* tuomiota hämmästeltiin.En mä kyllä millään usko että Saarela pelikieltoa saisi.
Helppo se on Super-SaiPan ykkössentterinä huudella.Saipan Ville Petman sanoi hyvin että ei riitä jos voittaa silloin tällöin, vaan on osattava voittaa
putkeen pelejä.
Juurikin näin. Kyllähän tuosta ajatus puuttuu täysin. Ei mitään ideaa. Vailla päämäärää kohelletaan.Paljon on tehtävää jotta kevät voisi olla pidempi. Kiekollisessa pelissä ole punaista lankaa, hyvätkin pelaajat näyttävät kädettömiltä. Samaa ongelmaa myös puolustuksessa, usein hukataan pelaaja ja joku jää täysin vapaaksi. Tuo ylivoima on kuin kirsikka kakun päälle. Jotenkin tuntuu että kiekollinen taito puuttuu kaikilta pelaajilta, mutta neuvottomiahan nuo ovat.
Turha tässä on itkeä valmennuksesta mutta laitan kaiken tuon sähläämisen heidän piikkiinsä. Pelaajilla on vastuu mutta rakenne pitää tulla valmennukselta. Nyt pitää todella keskittyä asioiden yksinkertaistamiseen ja rakenteen löytämiseen, turhat hienoudet saa unohtaa.