Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 553 058
  • 4 080

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja siis voi toki jossitella Jandricin avopaikalla, mutta kyllähän se Sportin avausmaali (vaikka Lebe sen sisään potkikin) oli myös aivan A-luokan maalipaikka, Lukon ykkönen tyhjensi keskustan erittäin tyylikkäästi, kun lähdettiin hyökkäämään vaikka kiekko ei ollut omalla joukkueella.
 

Rl

Jäsen
Jos selkäranka alkaa naksua yhden avopaikan tuhlaamisen jälkeen ja menee poikki yhden- kahden päästetyn maalin jälkeen, niin jotain on pahasti pielessä.
Siinä vaiheessa pitäisi kiima vaan nousta ja yhteisellä päätöksellä tehdään kaikki jotta päästään rinnalle ja ohi.

Eilinen kiekonhallinta oli suurimmilta osin jälleen merkityksetöntä ja Lukko pyöri sektorin ulkopuolella. Hyvin puolustava ja kärsivällinen joukkue otti ansaitun voiton. Eikä se junnu siellä maalilla nyt ihan järjettömään tulitukseen joutunut.

Henkinen puoli taitaa olla pahasti jumissa, jos usko loppuu, vaikka aikaa olisi puoli peliä jäljellä. Huonoa tässä on se, että uskonpuute vaivaa myös kannattajia. Joukkue ei yksinkertaisesti näyttänyt eilen siltä, että se kykenisi nousemaan voittoon ja se heijastuu välittömästi kannattajiin. Silloin täällä palstallakin heitetään rukkaset santaan.

Tämä vääränlainen kulttuuri on pesiytynyt mestaruuden jälkeen yhteisöön. Virtasen ensimmäisestä kaudesta lähtien meno on ollut välillä hyvinkin puolivillaista ja tuntuu siltä, ettei tunnettakaan ole riittävästi. Lämsän aikana tämä on mennyt vielä ihan uudelle tasolle. Joukkue on valmentajansa näköinen ja tulos on keskinkertaisen ja heikon välillä.

Jos Lukko näyttäisi, että sieltä löytyy pallit, niin kannatajakunta ja yleisö on varsin helppo saada puolelleen. Muutama yksilö vetää jälleen kieli vyön alla ja ottaa osumia. He joutuvat matsin jälkeen käyttämään jääpusseja. Muut varmaan painuvat bussiin tai kotiinsa katsomaan pelin jälkeen tiktokkia tai syömään katkarapuja.

Välähdyksittäin nähdään hyviä yksilösuorituksia, joista Lämsä sitten pääsee varastamaan kunnian ja sokaisemaan riittävän määrän ihmisiä ja näköjään organisaation johdonkin. Nämä hyvät hetket toimivat valmentajan pelastusliiveinä sitten. Oikeasti tulosta tavoitteleva organisaatio olisi ajat sitten tehnyt oikeita ratkaisuja, mutta Lukossa ei tarvitse.

Hieno 1970-luvun päätös siivousliikkeestä kantaa Lukkoa loputtomiin, mutta sillä on nurinkurisesti myös varjopuolensa.
Äärettömän hyvin sanottu!
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Peksi puhui jossain podcastissa että joukkueessa täytyy olla niitä arjen johtajia aika paljon että koko joukkue vetää täysillä. Sellaisia persoonia, jotka menee mukisematta itse ylimääräisille lenkeille räntäsateeseen kello 8 marraskuisena torstaiaamuna. Jos noita on tarpeeksi niin ne, jotka ovat itse mukavuudenhaluisia tulevat joukon perässä. Mestaruuskaudella noita persoonia löytyi paljon.

Tällä kaudella ei niinkään. Se on ihan ok, että "fleguja" on joukkueessa kunhan heidätkin saadaan tekemään. Virta taisi mainita Audetten esimerkkinä pelaajasta joka ei olisi omatoimisesti mennyt lenkkeilemään, mutta meni koska kaikki muutkin meni. Viime kausien joukkueissa on ollut ehkä vähän liikaa audetteja ja liian vähän liedeksiä.
Juurikin näin. Ja samalla on varmasti ihan aiheellista kyseenalaistaa sitä, onko sen osalta joukkue rakennettu väärin. Onko siis riittävästi duunariosaston jätkiä ja raumalaisuutta mukana? Onko valmennusosasto riittävän monipuolinen, vai näkevätkö siellä jokainen pelin aina samalla tavalla, mikä aiheuttaa sen, että ollaan toisinaan niin perhanan aseettomia, vaikka ei oikeastaan edes tarvitsisi olla?

Asennejuttuja nämä paljon on. Jos ja kun yhteisö itsessään vaatii oikeanlaista asennetta, riittävää työmäärää, niin se ei missään nimessä hyväksyisi esim. tilannetta, joka eilen tapahtui kolmannessa erässä. Jompikumpi veljeksistä sai hyökkäysalueella iskun kasvoihinsa, jonka jälkeen puolikuolleena lähdettiin hitaasti luistelemaan kohti vaihtoaitiota... Kunnes yht'äkkiä tulikin maalintekomahdollisuus ja kuolema loppui siihen paikkaan. No, kun ei kiekko tullutkaan itselle, niin kuolema palasi ja valuminen kohti aitiota alkoi uudelleen.

Jos joukkueessa olisi esim. Jesse Joensuun tyylisiä kavereita, niin se kuitti tulisi ihan varmasti. Se tulisi myös niin suoraan, että jokainen sen varmasti ymmärtäisi ja vastaava ei enää toistuisi.

Perkele! Joko sä kuolet tai et, joten pelaa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Jos joukkueessa olisi esim. Jesse Joensuun tyylisiä kavereita, niin se kuitti tulisi ihan varmasti. Se tulisi myös niin suoraan, että jokainen sen varmasti ymmärtäisi ja vastaava ei enää toistuisi.

Perkele! Joko sä kuolet tai et, joten pelaa.
Jesse sanoisi, että: "Älä pitel sitä naamaas!"

Pelaako kaikki kuitenkaan logolle? Tuskin nykypäivänä varmaan. Sille pelataan, kuka maksaa palkan.

Valmennus ja joukkue asettaa sen vaatimustason. Hyvän pelikaverin merkki on myös se, että pystyy sanomaan kehittävääkin kritiikkiä joukkuekaverille tai tarpeen tullessa katkaisemaan paskan välittömästi. Jos joku luistaa yhteisistä pelisäännöistä ja sovituista asioista, on aika nostaa se kissa pöydälle mielellään heti.

Hymistelyn ja nyökyttelyn kulttuurissa ei kukaan voita koskaan mitään. Positiivisuutta, sekä tervettä kriittistä palautetta pitää olla molempia. Myös kritiikki on suurta välittämistä, kunhan sillä on tarkoitus.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukon pahin haastaja Tappara hankki Sompin tilalle todellisen arvan, Mario Kempe. Taitaa olla Lauri Tukonen vol 2. Loistava pelaaja, mutta harvoin jos koskaan kunnossa.

Tapparan tyyli rakentaa joukkuetta on vastakohta Kallelle. Syksyllä nuorille vastuuta ja kauden mittaan uutta miestä sisään verorajan mentyä. Kalle hankki rosterin valmiiksi jo ennen kauden alkua.

Keväällä nähdään, kumpi tyyli on parempi. Ainakin loukkaantumistilanne on Lukolla on ollut tähän asti huippuhyvä läpi kauden, Tapparalla hurjasti poissaoloja.
 

Juubailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei nämä Lukon ulkkari hankinnat ihan nappiin ole menneet. Kuhlman on hyvä luistelija ja energia pelaaja mutta kyllä se koohottamiseksi aika pitkälti vaan menee eikä niitä maalipaikkoja pysty itselle eikä toisille tekemään. Khodorenko seilaa kiekon kanssa haarat levällään ja siihe usein miten toppaavat hyökkäykset. Peters ollut pettymys. Se kovuuskin mitä alkuun enemmän näkyi alkanut hiipumaan. Morand aika sukka. Korkka pelasi tänää 10 kertaa paremman pelin mitä Peters vaikka ei mitään taikatemppuja esittänyt. Oikeaa vahvistusta tuo joukkue huutaa nyt kovasti.
Datan mukaan Lukon hankinnat on todella hyviä, mutta jostain syystä lähes kaikki alisuorittaa, mistäköhän vois johtua, ehkä pelitapa tai kemiat ei mätsää.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Lukon pahin haastaja Tappara hankki Sompin tilalle todellisen arvan, Mario Kempe. Taitaa olla Lauri Tukonen vol 2. Loistava pelaaja, mutta harvoin jos koskaan kunnossa.

Tapparan tyyli rakentaa joukkuetta on vastakohta Kallelle. Syksyllä nuorille vastuuta ja kauden mittaan uutta miestä sisään verorajan mentyä. Kalle hankki rosterin valmiiksi jo ennen kauden alkua.

Keväällä nähdään, kumpi tyyli on parempi. Ainakin loukkaantumistilanne on Lukolla on ollut tähän asti huippuhyvä läpi kauden, Tapparalla hurjasti poissaoloja.

Luulen, että se miten keväällä asiat menee johtuu kymmenestä muusta asiasta ennen tätä.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt pitää jumalauta jo jotain muutoksia alkaa tulemaan. Ei voi tällaista perseilyä tälläsellä rosterilla katsoa läpi sormien. Huomiseen peliin Välilää pakistoon ja vaikka yks tai kaks jotain lupaavinta A-junnua hyökkäykseenkin yrittämään.

Kun tota tonttua ei nyt saada tuolta mihinkään, niin jotain rosterimuutoksia voisi myös kokeilla. Nyman, Kainulainen tai Khodorenko ulos joukkueesta ja joku uusi hyökkääjä jostain tilalle.

VITTU JOTAIN PITÄÄ NYT TAPAHTUA! EI VITTU SENTÄÄN VOI JATKUA NÄIN!
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2026-2027
Tuossa tuomarimurhassa käy vielä niin, että Saarela asetetaan väliaikaiseen pelikieltoon niin jää huominen välistä. Kurinpito ei ainakaan kokoonnu ennen huomista.
Tuosta kun vielä Miettinen vähän ruikuttaa pressissä, niin seikka on saletti.
 

aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
En mä kyllä millään usko että Saarela pelikieltoa saisi.
Kun Liigan kurinpidon linjassa ei ole minkään valtakunnan tolkkua, niin voihan tuosta tullakin. Mutta täälläkin kotikatsomossa *kovasti* tuomiota hämmästeltiin.
 

Pieni_mies24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ero neljän joukkoon alkaa kasvamaan. Vaaditaan jo hieman pidempää voittoputkea mikä tuntuu olevan Lämsän Lukolle todella vaikeaa. Ailahtelevuus on aivan käsittämätöntä, pelien sisällä kuin pelien välilläkin. Lukolla pitäisi olla potentiaalia parempaan, aika ajoin väläytellään ja parhaimmillaan kivan näköistä peliä, mutta tuntuu, että mitä pidemmälle kausi on mennyt niin sen huonommaksi kokonaisuudessa peli-ilme menee; kuritonta, ailahtelevaa, maalin hinta omiin luvattoman halpa.
 

aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Tyytyväisyys tappaa kehityksen. Ja kun rahaa tuntuu olevan, niin paskaakos tässä sitten. Ollaan niinkuin ei oltaiskaan. Ja pidetään hulluja jännityksessä.
 

Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Saipan Ville Petman sanoi hyvin että ei riitä jos voittaa silloin tällöin, vaan on osattava voittaa
putkeen pelejä.
 

Luguman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Paljon on tehtävää jotta kevät voisi olla pidempi. Kiekollisessa pelissä ole punaista lankaa, hyvätkin pelaajat näyttävät kädettömiltä. Samaa ongelmaa myös puolustuksessa, usein hukataan pelaaja ja joku jää täysin vapaaksi. Tuo ylivoima on kuin kirsikka kakun päälle. Jotenkin tuntuu että kiekollinen taito puuttuu kaikilta pelaajilta, mutta neuvottomiahan nuo ovat.

Turha tässä on itkeä valmennuksesta mutta laitan kaiken tuon sähläämisen heidän piikkiinsä. Pelaajilla on vastuu mutta rakenne pitää tulla valmennukselta. Nyt pitää todella keskittyä asioiden yksinkertaistamiseen ja rakenteen löytämiseen, turhat hienoudet saa unohtaa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Paljon on tehtävää jotta kevät voisi olla pidempi. Kiekollisessa pelissä ole punaista lankaa, hyvätkin pelaajat näyttävät kädettömiltä. Samaa ongelmaa myös puolustuksessa, usein hukataan pelaaja ja joku jää täysin vapaaksi. Tuo ylivoima on kuin kirsikka kakun päälle. Jotenkin tuntuu että kiekollinen taito puuttuu kaikilta pelaajilta, mutta neuvottomiahan nuo ovat.

Turha tässä on itkeä valmennuksesta mutta laitan kaiken tuon sähläämisen heidän piikkiinsä. Pelaajilla on vastuu mutta rakenne pitää tulla valmennukselta. Nyt pitää todella keskittyä asioiden yksinkertaistamiseen ja rakenteen löytämiseen, turhat hienoudet saa unohtaa.
Juurikin näin. Kyllähän tuosta ajatus puuttuu täysin. Ei mitään ideaa. Vailla päämäärää kohelletaan.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Laitetaan nyt tähän ketjuun, eli jos Ylitalo on nyt pidempään pois, niin voisiko olla että Lukko kutsuu Oliver Sunin takaisin Kajaanista kokeilemaan? Hokki on Mestiksen jumbona, joukkue on tehnyt 46 maalia joista Suni on ollut mukana melkein puolissa tehoin 3+19 ja tasakentin Suni on plussalla 7 maalin verran. Pääasia Sunin kannalta kuitenkin on se että ei ole missannut kuin 3 peliä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös