Mainos

Rauman Lukko 2024–2025 – kohti ääretöntä ja sen yli

  • 555 071
  • 4 099

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samalla tietoa Turusta:

Tepsi putoaa siis ensi kaudella Liigan jämäseurojen joukkoon. Entistä vahvemmin tulee esiin tuo, että Liigassa tasoerot kasvavat ja isojen seurojen kuilu muihin kasvaa. Lukko onneksi kuuluu niihin isoihin, jolla on varaa maksaa pelaajille isosti.

Pelaajabudjetista on tarkoitus leikata puoli miljoonaa euroa ja muista henkilöstökuluista saman verran. Joukkueen pelaajabudjetti on tällä kaudella 2,8 miljoonaa.

– On tietysti todella ikävä tilanne, että joudumme luopumaan monesta pelaajasta, joiden sopimus päättyy tähän kauteen. Mielellämme pitäisimme heistä monet, TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kommentoi Turun Sanomille.

Urama arvioi TS:lle, että TPS joutuu luopumaan yhdeksästä pelaajasta, minkä seurauksena palkkabudjetista lähtisi 700 000–750 000 euroa.

– Heidän tilalleen tuomme kolme tai neljä uutta pelaajaa, jotka voivat maksaa yhteensä noin 200 000 euroa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Todennäköiset lähtijät löytyy joukosta Anttila, Rafkin (HIFK), Suomi (KooKoo), Lindroth, Jasu, Korpikoski, Väisänen (Ilves), Dudas ja Fröberg, tai ainakin noiden sopimukset ovat katkolla. Jos skouttaus toimisi, niin en nyt menisi suorilta sanomaan että TPS kauheasti näiden takia heikkenee. Tietty Lindroth ja Rafkin ovat isoja menetyksiä puolustuksessa ja Suomi potentiaalinen pelaaja, mutta ei nuo hyökkäyksen lähtijät nyt niin kovasti säväytä.

Ja noiden edellämainittujen lisäksi myös Lauridsenin ja Munkin sopimukset ovat katkolla. Lauridsenin mahdollisesta jatkosta on jotain kuulunut ja tuo kyllä kelpaisi varmaan ihan Lukkoonkin Järvisen/Piipposen rooliin.
 
Tarkoittaahan tuo, kun 9 lähtee ja tilalle 3-4 halpaa = rosterissa entistä enemmän A-junnuja. Isoissa seuroissa, kuten Lukko, niin kokoonpanossa on vain miespelaajia, ei vilise RB-kypäriä.
 
Suoraviivaisesti ajatellen just noin, mut saavatpahan Koivut, Hemmingit, Pikkaraiset, Kulmalat jne. sit pelailla sitä roolia mihin he kuitenkin sopivat parhaiten. Voi toisaalta olla TPS:lle myös jackpot ja mistä sitä tietää vaikka uurmanni kävisi houkuttelemassa 8-tietä 90km pohjoiseen nuorempaa talenttia Turkuun lupailemalla Liiga-paikkaa, mitä Lukosta ei helpolla ole tulossa. Monen 17-18 vuotiaan pojan vanhemmat kuitenkin saattavat häkeltyä kun nokan eteen lyödään 3v-soppareita 35k-40k vuosikorvauksella.

Ketjun aiheeseen, niin ensi kaudeksi Lukolla on sikäli hyvä tilanne, että moni sopimus päättyy ja joukkuetta päästään ja on päästy rakentamaan nykyiselle koutsille. Isoja ruutuja on vapaana, sekä pienempiäkin. Neloseen Lukolla on ilmeisesti jo kaksi valmista palasta ja jos sinne saadaan kiinnitettyä Hämäläinen, niin asiat sen suhteen ovat mielestäni varsin hyvät. Ykkössentterin on pakko olla ensi kaudella mallia "Audette/Palve" ja maalinteko voimaa pitää jostain kaivaa muutaman kaveri verran Revon tueksi, tai sitten enemmänkin jos Repo optionsa käyttää/on käyttänyt.

Morand-1C-RW1
Jandric-Krannila-Repo
LW1-Westerholm-Westerholm
LW2-Kainulainen-RW2
LW3-C2-Suni/Nieminen

Jos LW1/LW3 on Hämäläinen ja Nyman, sekä RW2 on Ylitalo, niin C1 ja RW1 pitää kyllä löytää sellaiset sepät että se verkko saatana heiluu vastustajan päädyssä 40+ kertaa (ja 90+ pinnan edestä) näiden kahden toimesta.

Hyökkäyksestä tuossa hahmotelmassa poissa tämän kauden pelaajista ovat kuitenkin Burke, Mattila, Ikonen, Fontaine ja Tieksola, niin kyllä sillä rahalla pitää 2-3 kovaa seppää saada.

Puolustuksesta en sano muuta kuin että ensi kaudella olisi kiva nähdä Liigaa dominoinut pari Almari-Gregoire taas yhdessä. Ja on tuo sitten realistista tai ei, niin ei ole Tompalla oikein lähtenyt Sveitsissäkään. Päässyt pelaamaan vasta kahdessa pelissä ja en tiedä onko loukkaantumista vai eikö muuten vaan mahdu pelaavaan kiintiöön.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Nyt pitäisi viimeistään olla selvää, että Lukko tarvitsee ykkössentterin ja ykkösmaalivahdin. Lisäksi tuonne tarvitaan kilpailua pelipaikoista. CHL:ää ei voi käyttää tekosyynä enää. Toki Kalle voi perustella kapeaa rosteria, kun ei pelata edes CHL:ää, mutta peliesitykset ei häiritse maailmalla kiertely.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämän niininii kiekko
Mielellään voitaisiin lopettaa kokonaan se selittely. Tulos on alle tavoitteen kolmatta kautta putkeen ja puheet on isoja.

Seuraavaksi isoja tekoja tai ukkoa vaihtoon.
Tämä. Nyt on selittelyiden aika ohi. Tulevalle kaudelle pitää löytää luotettava ykkösveskari ja ykkösen sentteri. Ja jonkun Burken voi laittaa vaikka samantien luiskaan. Ja tilalle paljon kovempaa seppää.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja on varsin huvittavia nuo selittelyt pelaajasta, joka tullessaan "olisi ollut koko joukkueen kallein pelaaja". No jokuhan se nytkin on se joukkueen kallein pelaaja.

Ja samaan aikaan Eerola selittää lehdessä kuinka ollaan suurseura ja sijat 1-4 on aina tavoitteena.

Jossain välissä taitaa olla rikkinäinen puhelin eikä tieto suurseurasta ja tavoitteista ole kaikille mennyt perille. Ei sillä, tietysti Eerola puhuu suunsa mauksi ja tottakai tavoitteita pitää olla, voihan esimerkiksi SaiPa ilmoittaa joka kesä että ensi kaudella tavoite on sijat 1-4.
 
joan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kalle saa täyden työn tehdä, että saa tulevalle kaudelle rakennettua kilpailukykyisen joukkueen. Lukon yhtenä vahvuutena pelaajamarkkinoilla on ollut mm. pelisysteemi, mutta tällä kaudella otteet ovat olleet niin ailahtelevat, ettei enää silläkään argumentilla voida ratsastaa. Eikä viime kausien heikko menestys myöskään lisää houkuttelevuutta tulla Lukkoon.

Aikamoinen savotta on Kallella edessä, ja siltä osin mielenkiintoinen kevät tulossa..
 
aimohemmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Säppi ja California Golden Seals
Kalle saa täyden työn tehdä, että saa tulevalle kaudelle rakennettua kilpailukykyisen joukkueen. Lukon yhtenä vahvuutena pelaajamarkkinoilla on ollut mm. pelisysteemi, mutta tällä kaudella otteet ovat olleet niin ailahtelevat, ettei enää silläkään argumentilla voida ratsastaa. Eikä viime kausien heikko menestys myöskään lisää houkuttelevuutta tulla Lukkoon.

Aikamoinen savotta on Kallella edessä, ja siltä osin mielenkiintoinen kevät tulossa..
Ditto!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: joan

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Samaa paskaa on ensi kaudellakin tiedossa, ellei Kalle ala tekemään kunnon muutoksia. Senttereitäkin on jo neljä kiinnitettynä. Hymiö. Morand-Westerholm-Krannila-Kainulainen. Näistä pari pitää pistää silppuriin tai laitaan. Tämän kauden paras sentteri Fontaine ei enää tuohon ryhmään varmaan mahdu.

Tämän lisäksi laitaan on kiinnitetty jo Nymanin ja Niemisen kaltaisia turhakkeita. Hyökkäyksessä ei enää montaa paikkaa ole jäljellä, vaikka tämän kauden porukasta pitäisi vaihtaa vähintään puolet.

Kainulaisen soppari pitää purkaa tai sitten siirtää mies rotaation puolelle. Tilalle joku sytyttävä rymistelijä, kunnon nelosen sena. Ylitalo ja Hämäläinen menevät laidoilla halvalla. Kainulainen on aivan turha. Ei mitään kunnianhimoa kehittymiseen vaan vetelee tuolla suojatyöpaikalla väritöntä peliään. Pari rannetta yläkulmiin ei kiinnosta, kun muuten ei mitään annettavaa.

Westerholmit menevät kolmosketjussa, kunhan eteen hankitaan kunnon pelaajia. Kalliiksi tulee, mutta muutenkin pitää budjettia nostaa jos aiotaan pysyä kärjen perässä.

Käytännössä Kallen pitää hankkia ykkösketjun pelaajia kolme kappaletta. Pakisto on aivan levällään. Stenqvistille ja Almarille pitää saada jatkot. Brook ehkä. Abt ja Ervasti menevät pienissä rooleissa.

Reunasesta luopuminen tuntuu ikävältä, mutta sellainen olo, että olisi oikea päätös. Muiden pakkien vaihtuminen pitäisi olla päivänselvää. Piipponen toivottavasti Tapparaan.

Sitten kaiken muun paskan lisäksi pitäisi ykkösmaalivahtikin löytää, ja kunnollinen sellainen. Lukko on aina panostanut terävään kärkeen ja hyvään ykkösmolariin. Miksi tämä kausi on vedetty näiden pilarien osalta näin vituiksi?

X - X - X
Jandric - Morand - Repo
Krannila - Pattu - Pottu
Nyman - X - Ylitalo
(Hämäläinen - Kainulainen)

Almari - "Gregoire"
X - Stenqvist
X - Abt
X - Ervasti

X
Lebedeff

Kalliiksi tulee, mutta pakko tehä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
X - X - X
Jandric - Morand - Repo
Krannila - Pattu - Pottu
Nyman - X - Ylitalo
(Hämäläinen - Kainulainen)

Almari - "Gregoire"
X - Stenqvist
X - Abt
X - Ervasti

X
Lebedeff

Kalliiksi tulee, mutta pakko tehä.

Tuollaisen nipun jos Kalle kasaa niin 3Meur tarvitaan vähintään, voi olla että tuo maksaisi jo utopistiset 3.5Meur

Siis jos ykkösketjuksi ei riitä Jandric-Morand-Repo vaan siihen eteen vielä napsun kovemmat kaverit. Ja ykkösmaalivahti tottakai ottaa sen +200ke. Pakistossakin aika monta X:ää
 
3 milliä on käytetty tämän kauden joukkueeseen. Toivottavasti Lukko nostaa pelaajabudjettia 3,5-4 miljoonaan
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toivottavasti Lukko nostaa pelaajabudjettia 3,5-4 miljoonaan

No sen se vaatii jos tuollaisia rosterihahmotelmia toteutetaan käytännössä.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuollaisen nipun jos Kalle kasaa niin 3Meur tarvitaan vähintään
Sinne se pitää nostaakin jos aiotaan pysyä kärjen perässä. Eerola ainakin kovasti puhui HS:n haastattelussa, että siellä aiotaan roikkua. Ei vaadi muuta kuin lisää rahaa tiskiin.

Kallen pitää vain onnistua paremmin joukkueen kasaamisessa ja käyttää annettu budjetti vaikka ennen ensimmäistä runkosarjapeliä. Eikä etsiä kärkipelaajia paniikissa kesken kauden kuivilta markkinoilta.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Ei ole hirveä luotto Kallen kykyyn kasata mestaruuteen tarvittava joukkue, tiedetään että sen pitää olla tasoa -21 vähempi ei kannu nostoon riitä.
Repo, Morand, Jandric on hyviä, mutta ei riittävän hyviä kantamaan joukkuetta, Tarvitaan vielä terävämpi kärki. Pitää olla pari n 50 pisteen kaveria. Nykyisessä joukkueessa en sellaisia näe. Repo kun käyttää ulkomaan option niin urakka senkuin vain suurenee.
Olikos se Mölli joka aikoinaan sanoi, että laitetaan puolet rahoista maalivahtiin ja ykkössentteriin loput haetaan torilta. Siinä on vanha viisaus.

Minulle on myös ihan sama vaikka pelattaisiin millaista träppiä koko kausi jokaista vastaan kunhan voitetaan.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Samaa paskaa on ensi kaudellakin tiedossa, ellei Kalle ala tekemään kunnon muutoksia. Senttereitäkin on jo neljä kiinnitettynä. Hymiö. Morand-Westerholm-Krannila-Kainulainen. Näistä pari pitää pistää silppuriin tai laitaan. Tämän kauden paras sentteri Fontaine ei enää tuohon ryhmään varmaan mahdu.

Tämän lisäksi laitaan on kiinnitetty jo Nymanin ja Niemisen kaltaisia turhakkeita. Hyökkäyksessä ei enää montaa paikkaa ole jäljellä, vaikka tämän kauden porukasta pitäisi vaihtaa vähintään puolet.

Kainulaisen soppari pitää purkaa tai sitten siirtää mies rotaation puolelle. Tilalle joku sytyttävä rymistelijä, kunnon nelosen sena. Ylitalo ja Hämäläinen menevät laidoilla halvalla. Kainulainen on aivan turha. Ei mitään kunnianhimoa kehittymiseen vaan vetelee tuolla suojatyöpaikalla väritöntä peliään. Pari rannetta yläkulmiin ei kiinnosta, kun muuten ei mitään annettavaa.

Westerholmit menevät kolmosketjussa, kunhan eteen hankitaan kunnon pelaajia. Kalliiksi tulee, mutta muutenkin pitää budjettia nostaa jos aiotaan pysyä kärjen perässä.

Käytännössä Kallen pitää hankkia ykkösketjun pelaajia kolme kappaletta. Pakisto on aivan levällään. Stenqvistille ja Almarille pitää saada jatkot. Brook ehkä. Abt ja Ervasti menevät pienissä rooleissa.

Reunasesta luopuminen tuntuu ikävältä, mutta sellainen olo, että olisi oikea päätös. Muiden pakkien vaihtuminen pitäisi olla päivänselvää. Piipponen toivottavasti Tapparaan.

Sitten kaiken muun paskan lisäksi pitäisi ykkösmaalivahtikin löytää, ja kunnollinen sellainen. Lukko on aina panostanut terävään kärkeen ja hyvään ykkösmolariin. Miksi tämä kausi on vedetty näiden pilarien osalta näin vituiksi?

X - X - X
Jandric - Morand - Repo
Krannila - Pattu - Pottu
Nyman - X - Ylitalo
(Hämäläinen - Kainulainen)

Almari - "Gregoire"
X - Stenqvist
X - Abt
X - Ervasti

X
Lebedeff

Kalliiksi tulee, mutta pakko tehä.
Viesti oli suurin piirtein kuin itse olisin kirjoittanut. Se on just näin, rahaa on lyötävä todella paljon pöytään jotta ensi kauden joukkue on selkeästi vahvempi. Sen lisäksi pitää löytää ne ukot joita kiinnostaa tulla tällaseen säälipleijarijoukkueeseen. Rahaa joutuu käyttämään anteliaasti eikä sniiduillen. Muuten pelaillaan tämän kauden joukkueen tasoisella porukalla kun Kalle on jo kiinnittänyt ensi kaudeksi kaikki nekin jotka itse laittasin kiertoon.

Almari ymmärtääkseni jatkaa ja Revon varaan en laskisisi mitään. Repo kun vielä tosta irtoaa ulkomaille niin kusessa ollaan. Täytyy toivoa sebun jatkoa Lukossa ihan johtajuudenkin takia. Kuka tuolla on se johtaja jos Revot ja Mattilat vaihtavat tonttia? Piipposelle vielä jatkot ja C rintaan? Laitetaan vielä ykköspakkipariin.

Jotenkin koko homma on nyt niin lässähtänyt pannukakku etten itse edes usko ensi kauteen ennen kuin on jotain kovia näyttöjä pöydässä. Toivotaan tietenkin että Kallella on homma hallussa ja itse saa huokaista helpotuksesta. Ei vaan näytä hyvältä.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Samaa paskaa on ensi kaudellakin tiedossa, ellei Kalle ala tekemään kunnon muutoksia. Senttereitäkin on jo neljä kiinnitettynä. Hymiö. Morand-Westerholm-Krannila-Kainulainen. Näistä pari pitää pistää silppuriin tai laitaan. Tämän kauden paras sentteri Fontaine ei enää tuohon ryhmään varmaan mahdu.

Tämän lisäksi laitaan on kiinnitetty jo Nymanin ja Niemisen kaltaisia turhakkeita. Hyökkäyksessä ei enää montaa paikkaa ole jäljellä, vaikka tämän kauden porukasta pitäisi vaihtaa vähintään puolet.

Kainulaisen soppari pitää purkaa tai sitten siirtää mies rotaation puolelle. Tilalle joku sytyttävä rymistelijä, kunnon nelosen sena. Ylitalo ja Hämäläinen menevät laidoilla halvalla. Kainulainen on aivan turha. Ei mitään kunnianhimoa kehittymiseen vaan vetelee tuolla suojatyöpaikalla väritöntä peliään. Pari rannetta yläkulmiin ei kiinnosta, kun muuten ei mitään annettavaa.

Westerholmit menevät kolmosketjussa, kunhan eteen hankitaan kunnon pelaajia. Kalliiksi tulee, mutta muutenkin pitää budjettia nostaa jos aiotaan pysyä kärjen perässä.

Käytännössä Kallen pitää hankkia ykkösketjun pelaajia kolme kappaletta. Pakisto on aivan levällään. Stenqvistille ja Almarille pitää saada jatkot. Brook ehkä. Abt ja Ervasti menevät pienissä rooleissa.

Reunasesta luopuminen tuntuu ikävältä, mutta sellainen olo, että olisi oikea päätös. Muiden pakkien vaihtuminen pitäisi olla päivänselvää. Piipponen toivottavasti Tapparaan.

Sitten kaiken muun paskan lisäksi pitäisi ykkösmaalivahtikin löytää, ja kunnollinen sellainen. Lukko on aina panostanut terävään kärkeen ja hyvään ykkösmolariin. Miksi tämä kausi on vedetty näiden pilarien osalta näin vituiksi?

X - X - X
Jandric - Morand - Repo
Krannila - Pattu - Pottu
Nyman - X - Ylitalo
(Hämäläinen - Kainulainen)

Almari - "Gregoire"
X - Stenqvist
X - Abt
X - Ervasti

X
Lebedeff

Kalliiksi tulee, mutta pakko tehä.
Tätä lukematta kirjoitin veljesten ketjuun lähes samanlaisen ketjukoostumuksen. Olen kanssasi 100% samaa mieltä, miltä joukkueen PITÄISI näyttää. Tuosta luultavasti nuo kolme ensimmäistä x.ää on tuo Morandin ketju. Nieminen ja Hämäläinen ja Kainulainen pelaa edelleen vakiokokoonpanossa ja Lebe ykkösenä ja Salonen kakkosena.

Sijat 8-12 seuraavalla kaudella. Ollaan suurseura.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oletetaan että kaikki kenellä on sopimus jatkavat ja että huhut jatkajista + Viitasalo pitävät paikkaansa.

LW1-C1-RW1
Jandric-Morand-Repo
Krannila-Westerholm-Westerholm
Nyman-Kainulainen-Ylitalo
Suni-Nieminen

Almari-P1
P2-P3
P4-Viitasalo
Ervasti-P5

MV1
Lebedeff

LW1-C-RW1 tulee olla todella kovia nimiä, kuten myös P1-P2-P3 ja MV1.

Pakkeihin riittävät hyvin nimet Stenqvist-Reunanen ja Brook. P4-P5 pitäisi sit hakea jostain ja olla hakuina jotain sellaista kuin keväällä 2019 julkaistiin, mut Abtin jatko ei myöskään harmittaisi, eli käytännössä Piipponen/Järvinen vaihtuisi tuossa Viitasaloon, mut todennäköisempää on että isompi tuuletus tuossa tulee ja yhtään noista nimistä ei jatka tai jatkaa maksimissaan 1-2.

"Ykkösketjuun" vapautuu kivasti pelimerkkejä jos/kun Burke, Mattila, Ikonen, Tieksola ja Fontaine vaihtavat maisemaa. Niemisellä ja Sunilla tuskin on ensi kaudellakaan käyttöä, kun toinen ei pysy kasassa ja toinen ei muuten vaan saa irti itsestään kuin kentän ulkopuolella juttujen mukaan.

MV1 pitää olla Liigan TOP-3 kassari. Gibosn sellainen saattaisi olla, mutta luulen että siihen tulee joku muu, kun Gibi tuskin kovin aikaisin sopimusta tekee mihinkään. Tämän tontin suhteen ei kuitenkaan voida lähteä enää koskaan samalla periaatteella liikkeelle kuin tällä kaudella, ellei toinen kassari ole sitten U20 kansainvälisen tason lahjakkuus kuten Lehtinen kaudella 2018-2019.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kallen pitää vain onnistua paremmin joukkueen kasaamisessa ja käyttää annettu budjetti vaikka ennen ensimmäistä runkosarjapeliä. Eikä etsiä kärkipelaajia paniikissa kesken kauden kuivilta markkinoilta.

Jos joku asia on varma niin Kalle etsimässä laatulohta joulukuussa. Urheilujohtajan toimintatavat tuntien yksi tulosketjun paikka jätetään Nyman/Suni/Nieminen kolmikolle ja sitten lokakuussa on löysät pöksyssä.

Sitten sieltä löytyy Ylitalo ja Kainulainen, joille varmaan luvattu isompaa roolia ja Teperin datan mukaan 20 maalia rikkoutuu molemmilla ihan just.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös