Mainos

Rauman Lukko 2023–2024 – mitä tuleman pitää?

  • 666 300
  • 4 491

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toki ihan rehellisesti sanottuna itse en näe pienintäkään mahdollisuutta Tapolan saapumista Lukon päävalmentajaksi, koska Sahlstedtin ja Tapolan ajatukset siitä miten jääkiekkoa pelataan eivät kyllä kohtaa sitten laisinkaan.
Itse en kyllä näe tätä asiaa ihan näin mustavalkoisena. Tapola on kuitenkin pelitapansa kanssa aika kaukana jostain Marjamäestä tai Dufvasta. Näkisin, että nämä kaksi niemeä ovat senkaltaisia valmentajia, joita Sahlstedt ei Lukkoon ottaisi. Tapola on aivan eri kaliiberia.

Tapola on pyrkinyt viemään Tapparaa aika paljonkin aktiivisempaan suuntaan Rautakorven jäljiltä. Ja tällä kaudella samaa tavoitetta yritetään jalostaa vieläkin pidemmälle. Aika paljon pyrkivät hallitsemaan kiekkoa ja välillä puolustavat tiukalla viisikolla ylhäältäkin. Aktiivisuuden lisäksi tietysti myös voittavat arvot isosti läsnä pelissä. Tuo Tapparan kahvakiekonkin jankuttaminen on viime vuosina ollut vain pelkkää hörinää vanhoilta ajoilta. Se näyttää ja vaikuttaa vastustajasta kahvakiekolta, mutta ei Tappara sitä juurikaan enmpää tee kuin muutkaan joukkueet. Se vain näyttää ja tuntuu siltä, kun siellä on viisikko niin pirun tiiviinä muihin verrattuna.

Se viikon takainenkin oli Tapparalta yksi parhaimmista vierasesityksistä Raumalla vähään aikaan. Lukollakin on peli aikalailla kuosissa, mutta Tapolan Tappara oli omilla mausteillaan vielä vähän kovempi. Tapparan viisikko puolusti tiiviinä aika ylhäältä Lukon pelinavausta. Esimerkiksi Sport, Kärpät ja TPS:kin seisoskelevat keskialueella. Lisäksi Lukon karvaajien kiekoton estäminen oli viritetty aikalailla tappiin. Täydellinen mätsäys Tapolalta Lukon peliä vastaan.

Viime vuosien kommenttien perusteella Tapolan ja Lukon organisaation keskeinen kunnioitus on hyvällä tasolla. Timo Elo on Tapolan hyvä kaveri ja veikkaan, että jossain ajatuksissa on voitu jopa viritellä Tapolan mahdollisuutta tulla Raumalle kehittämään peliään vieläkin aktiivisemmaksi. Raumalla on siihen hyvät mahdollisuudet.

Kyllä itse näen hyvinkin mahdollisena, että seuraavan viiden vuoden aikana Tapola tulee yhdeksi projektivalmentajaksi Sahlstedtin Lukkoon.
 
Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

No nyt osu kyllä naulan kantaan tämä kirjoitus. Virtaselle kahden vuoden jatko, jonka jälkeen Tapola puikkoihin. Kelpaisi oikein hyvin.
 
Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jokainen päivä, jolloin ei kuulu Lukon vahvistusta tulevan kauden päävalmentajasta, lisää todennäköisyyttä päävalmentajan vaihtumiseen.
Mikäli Virtasen kanssa jatko on tehty, julkistus tulee ihan lähipäivinä. Mikäli taas päävalmentaja vaihtuu, voi virallinen julkistus mennä vasta kauden jälkeiseen aikaan, ellei tällä hetkellä sopimuksenalaisen valmentajan nykyiselle seuralle ole ok julkaista sopimusta jo nyt.
 
nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea

Todennäköisyyksillä ei onneksi ole merkitystä, vain sillä kenen nimi paperin lopussa on.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Pääasia on, että valmentajan paikalle on halukkuutta, kuten Kalle kertoi olevan. Minulle on aika sama, kuka siellä penkin takana seisoo *. Riittää, että noudattaa Lukon strategiaa ja toteuttaa Lukon haluamaa pelitapaa ja täydentää sitä omilla vahvuuksillaan.

* Ei antijääkiekon edustajille, sekä eräälle maajoukkueluotsille.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Marraskuun aikana arviointiin olevan homma valmis. Hallitus varmaan seuraavasssa kokouksessa asian voi päättää jos neuvottelut on valmiit.
 
L

luigitar

Jokainen päivä, jolloin ei kuulu Lukon vahvistusta tulevan kauden päävalmentajasta, lisää todennäköisyyttä päävalmentajan vaihtumiseen.
Mikäli Virtasen kanssa jatko on tehty, julkistus tulee ihan lähipäivinä. Mikäli taas päävalmentaja vaihtuu, voi virallinen julkistus mennä vasta kauden jälkeiseen aikaan, ellei tällä hetkellä sopimuksenalaisen valmentajan nykyiselle seuralle ole ok julkaista sopimusta jo nyt.

Itse taas enemmänkin uskon, että Lukko haluaa kerralla julkaista koko valmennustiimiin.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mututuntumalla heittäisin, että Markolle lyödään ensi kaudeksi paras mahdollinen rosteri mitä vain Raumalle saatavilla on. Näinhän se toimi myös Virran aikana, että porras kerrallaan sitä pelaajistoa lyötiin kausien välissä kovemmaksi.

Toivottavasti saadaan CHL-paikka, meinaan niin paljon jäi kismittämään viime kauden tulos koronasekoilun keskellä. Veltsun kanssa on ihan realistiset mahdollisuudet mennä päätyyn asti, kun kaikenmaailman paskoilla viime kaudellakin siellä menestetyttiin.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Mututuntumalla heittäisin, että Markolle lyödään ensi kaudeksi paras mahdollinen rosteri mitä vain Raumalle saatavilla on. Näinhän se toimi myös Virran aikana, että porras kerrallaan sitä pelaajistoa lyötiin kausien välissä kovemmaksi.
Ei ole luonnollisesti muuta järkevää mahdollisuutta. Kaikessa muussa tapauksessa olisi kyseessä pahanlaatuinen välikausi.

Kannattaa Kallenkin viritellä verkkoja viimeistään nyt, ettei tarvitse sitten mitään kalanrehua käydä läpi.
 
Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Mututuntumalla heittäisin, että Markolle lyödään ensi kaudeksi paras mahdollinen rosteri mitä vain Raumalle saatavilla on. Näinhän se toimi myös Virran aikana, että porras kerrallaan sitä pelaajistoa lyötiin kausien välissä kovemmaksi.
Minulla on jotenkin mututuntuma, että Kalle kauden alussa kertoo joukkueen olevan valmis lukuunottamatta kovan tason sentteriä. Kyseistä sentterin sitten etsitäänkin ilman tulosta. Siirtorajan kynnyksellä palkataan joukkueeseen joku junnuikäinen sentteri, joka ei tahdo mahtua edes U20 kokoonpanoon. Tämmöinen kausi odotusarvollisesti edessä
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Saisi kyllä alkaa myös jatkoja tippumaan, ensi kaudeksi julkistettujen sopimusten perusteella saisi kasaan seuraavanlaisen joukkueen:

Ikonen-Fontaine-Nyman
Almari-Reunanen
Lisäksi Niemisellä ja Jukurilla optio. Jukurin optioita todennäköisesti ei käytetä
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Repo, Karjalainen, Kestner, Mattila, Somppi, Hakulinen, Saarela ja Kainulainen nimistä kun 4-5/8 saadaan jatkamaan, niin oikein hyvin olisi jatkuvuutta. Mieluisimmat olisivat itselleni tietystä Repo, Karjalainen, Mattila, Somppi ja Kainulainen jos viisi pitää valita, mutta todennäköisimmät jatkajat lienevät Somppi, Saarela ja Kainulainen, eikä mitenkään huonoja jatkoja olisi nuokaan.

Lisäksi Pavelka, Ervasti ja Piipponen lienevät pakeista sellaisia nimiä jotka saadaan pidettyä jos vain halutaan. Abtin en usko enää jatkavan, kun nytkin rooli on jo suhteellisen pieni.

Zagidulin on vetänyt sellaisen kauden ekan puoliskon, että on suoranainen ihme jos ei sitä ole huomioitu ison veden takanakin.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ensi kaudella Lukko pelaa myös CHL:aa, joten Tapparan malliin laajuutta pitää olla hieman enemmän. Uskoisin Lukon kuitenkin panostavan CHL:n Tapparan tapaan hieman Liigan runkosarjan kustannuksella.

CHL:n voitosta saa tällä kaudella jo
720 000 euroa, tuo olisi jopa Lukollekin aika hyvä bonus.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ensi kaudella Lukko pelaa myös CHL:aa, joten Tapparan malliin laajuutta pitää olla hieman enemmän.
Nyt mennään jo aika paljon etupeltoon. Runkosarjaa vielä kolmisenkymmentä peliä jäljellä ja CHL paikka on kaikkea muuta kuin varma.

Jälkimmäisestä toki samaa mieltä ja sen pitäisi olla sitä myös ilmankin CHL paikkaa.
 
Kiinnostavia, lähtökohtaisesti 23-24 kaudelle vapaita pelaajia:

C: Aarne Talvitie, Joona Koppanen, Petr Kodýtek, Lukas Jasek, Jaakko Rissanen, Kyle Platzer, Eetu Koivistoinen, Joni Ikonen, Balázs Sebök, Mikael Ruohomaa, Lance Bouma, Tyler Boland, Zach Solow, Ryan Dmowski, Cédric Paré, Sam Anas, Joseph Blandisi, Aleksi Heponiemi, Jérémy Grégoire, Jordy Bellerive,
RW: Lauri Pajuniemi, Lubos Horky, Robert Lantosi, Joose Antonen, Tyler Kelleher, Isaac Johnson, Zach O'Brien, Justin Brazeau, Yushiroh Hirano,
LW: Tomek Haula, Sampo Ranta, Jami Krannila, Ottoville Leppänen, Marko Dano, Pavel Kousal, Henrik Haapala, Iikka Kangasniemi, Heikki Liedes, Petteri Puhakka, Julius Junttila, Jonne Tammela, Markus Hännikäinen, Hank Crone, Orrin Centazzo, Matthew Boucher,
D (L): Christoffer Sedoff, Tomi Leppänen, Otto Leskinen, Vojtech Budik, David Nemecek, Jesse Virtanen, Sami Lepistö, Ian McCoshen, Teemu Eronen, Emil Johansson, Charles-Edouard D'Astous, Mikael Seppälä, Dominik Masin, Joni Jurmo, Juuso Riikola, Tony Sund, Lukas Klok, Michael Kim, Jalen Smereck, Matt Murphy, Alex Peters
D (R): Oskari Laaksonen, Janis Jaks, Les Lancaster, Oliver Joakim Larsen, Aaron Irving,, Kasper Puutio, Ben Finkelstein, Vojtech Mozik, Michael Joyaux, Owen Headrick, Josh Maniscalco, Brayden Pachal, Josh Jacobs
G: Jussi Olkinuora, Henrik Tikkanen, Antti Raanta, Oskar Autio, Petr Kvaca, Miroslav Svoboda, Ales Stezka, Lassi Lehtinen, Vilho Heikkinen, Niclas Westerholm, Cody Porter, Kasimir Kaskisuo, Jonas Gunnarsson, Tyler Parks
 
Viimeksi muokattu:

Näistä kun johtaa omiin toiveisiin/haaveisiin/olemassa oleviin jatkosopimuksiin ja pelaajiin; voisi saada kasaan vaikka tämän näköisen Rauman Lukon 23-24:

sopimus 23-24
JS = jatkosopimus
U= uusi pelaaja
J=junnuista

Anrei Hakulinen (JS) Julius Mattila (JS) Jere Karjalainen (JS)
David Nemecek Thomas Gregoire (JS)

Linus Nyman Eetu Koivistoinen Sebastian Repo (JS)
Tarmo Reunanen Kalle Ervasti (JS)

Gabriel Fontaine Otto Somppi (JS) Joose Antonen
Niclas Almari Ben Finkelstein

Henri Ikonen
Jérémy Grégoire Jeremi Tammela (J)
Jalen Smereck Luka Tiihonen (J)

Miro Järvenpää (J) Sami Päivärinta (J) Venni Tolppola (J)
Niklas Nykyri (J) Ondrej Cubo (J)

Niklas Ketonen (J) Dominik Petr (J) Daniil Trakht (J)
Thomas Grönlund (J) Aki Jokela (J)

Artyom Zagidulin (JS)
Cody Porter
Juuso Helomaa (J)
Daniel Salonen (J)
 
Jordani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, St. Louis Blues, Panelian Raikas
Artyom Zagidulin (JS)
Cody Porter
Juuso Helomaa (J)
Daniel Salonen (J)
Aika usein näissä listauksissa tuo Porter mukana. Tällä kaudella näyttää kovilla statseilla vetäneen, mutta itte en oikein syty. Onko kaverissa jotain spessua(mitä eprospects ei näytä), että olisi hyvä kakkonen?

Zagidulinin toivottavasti jatkaessa omissa papereissa Helomaa nousee liigaan kakkosvahdiksi. Etenkin nyt, kun nuoria kassareita on noussut liigan maalivahtikaksikkoihin Jatkoloiden, Korhosten ja Taposten muodossa, niin voinee sanoa, ettei Helomaan pelit ensi kaudella ainakaan A-junnuissa jatku.

Tämän myötä junnuissa tapahtuisi jatkumoa, jossa u18 selkeä ykkösvahti Daniel Salonen ottaa Helomaan paikan u20 joukkueen ykkösvahtina ja u16 joukkueen maalilla loistavasti pelannut Jooa Sammalniemi nousisi u18 ykköseksi.

Tulipas vähän turhan pitkä vuodatus pahoittelut siitä. Voi kuitenkin todeta, että veskatalenttia meiltä ainakin löytyy.
 
Mattila ja Karjalainen olisivat tärkeimmät jatkot.
Gregoire toki, mutta ei ole enää kovin realistista.
Mattilaa katsellaan ihan varmasti "sillä silmällä" länsinaapurissa.
Toivon, että Lukko näkee miehen arvon ja lyö 3 vuotta ja paljon rahaa neuvottelupöytään.
Karjalaisen osalta sopiva raha tiskiin ja jatkoa hanskaan.
Kokonaisvaltaisin näistä oikean laidan right-miehistä Lukossa pitkään aikaan.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Jos Ilves pystyi pitämään Les Lancasterin tulevaisuudessakin itsellään, niin miksi Lukko ei pystyisi pitämään Tomppaa? Jumalauta se pikkuseuran leikkiminenhän loppui jo, joten dollaria tiskiin saatana!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös