En minäkään usko ihmisten kyllästyneen sosialidemokraattisen politiikkaan, en Ranskassa enkä muuallakaan Euroopassa. Esimerkiksi Suomessahan mielipidetiedustelut osoittavat jatkuvasti, että enemmistö kansasta haluaa säilyttää pienet tuloerot ja hyvinvointivaltion rakenteet niin pitkälle kuin mahdollista.
Sen sijaan kyllästyminen sosialidemokraattisiin puoleisiin voi hyvinkin olla vallitseva trendi. Tähän lienee syynä se, että demarit eivät ole kyenneet muuttuvassa maailmantilanteessa toimimaan niin kuin haluaisivat ja ovat luvanneet. Taloudellinen globalisaatio on tehnyt sosialidemokraattisen politiikan harjoittamisesta entistä hankalampaa. Ei siis ihme, että kansa on tyytymätöntä ja etsii vaihtoehtoja. Äärioikeiston asema on sikäli helppo, että heillä ei koskaan ole ollut valtaa eikä vastuuta, joten heidän politikointinsa voi tapahtua iskulauseiden tasolla.
Toinen vallitseva trendi, mikä voi nostaa äärioikeiston kannatusta on jo mainittu puolueiden tasapäistyminen. Sekä demarit että oikeistopuolueet kurkottelevat kohti poliittista keskustaa. Demareita ajavat sinne kommunismin haamut ja globalisoitunut talous, oikeistoa taas (ainakin Suomessa) kansan halu säilyttää hyvinvointipalvelut ja mikseivät myös thatcherismin jäljet, jotka ovat ainakin täältä pohjoisen näkökulmasta aika pelottavat.
Äärioikeiston mahdollisuudet menestyä Suomessa ovatkin aika mielenkiintoinen juttu. Periaatteessa Suomi ei eroa niin paljon esimerkiksi Norjasta, etteikö tännekin voisi syntyä oma Carl I. Hagen. Toisaalta merkkejä minkäänlaisesta härmä-Heiderista, edes vaarattomasta sellaisesta, ei ole näkyvissä. Paikallista suosiotahan on herunut esimerkiksi Sulo Aittoniemelle ja Pertti Mäki-Hakolalle, mutta ei noista ukoista ole ollut eikä tule olemaan laajoja kansanosia liikuttamaan.
Melkein uskaltaisin väittää, ettei tuollainen populistin valtaannousu ole täällä mahdollista tai ainakaan todennäköistä. Meillä on kuitenkin olemassa vain yksi julkinen tila, jossa poliittinen keskustelu käydään, ja se on vahvasti nykyisin vallalla olevien ajatusrakenteiden otteessa. Sellaisen rinnakkaisjulkisuuden syntyminen, jossa oikeistopopulisti pääsisi pätemään, on vaikeaa.
Mitä tulee amerikkalaisten reaktioon, niin sen ehkä selittää osin maan toisenlainen poliittinen kulttuuri. Politiikan rooli USA:n päätöksenteossa on huomattavasti suppeampi kuin Euroopassa, sillä sikäläisen ideologisen perustan mukaan politiikka aiheuttaa lähinnä riitoja ja sotia. Politikoinnin välttämiseksi jenkit ovat kirjanneet mahdollisimman paljon asioita lakiin, ja sen vuoksi siellä oikeuslaitokset tekevät sellaisia asioita, mitä poliittiset elimet Euroopassa.
Miten tämä sitten suhtautuu Ranskan vaaleihin? No siten, että Amerikassa ääriainekset toimivat pikemminkin omissa järjestöissään, koska polittinen elämä on paitsi äärimmäisen stabiilia, myös merkityksettömämpää kuin Euroopassa. Äärioikeiston vaikutus amerikkalaiseen yhteiskuntaan tuskin on sen vähäisempi kuin Euroopassa, mutta se vain toimii toisenlaisia kanavia pitkin. Kumpi sitten on parempi tapa? Minusta eurooppalainen, koska täällä äärioikeisto joutuu politiikkaa tehdessään keskustelemaan asioista. Omavaltaista toimintaakin toki on, mutta ei meillä ole Ku Klux Klania eikä kukaan ole räjäyttänyt valtion virastoja.
