Ralliketju

  • 1 700 174
  • 13 485

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllä se Loebkin valitti samasta asiasta mutta ei ollenkaan samassa mitta kaavassa kun tämä nykyinen Seb... Lähinnä toi tyytymättömyytensä esille mutta niin taisi tehdä myös Grönholm...
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mitään ottamatta pois ranskalaisilta mestareilta, mutta kyllähän rallin mm-sarja on ollut viimeiset 10 vuotta ihan pelkkä vitsi vaan ?!! AInakin minun mielestä. Ei siellä ole ollut enään mitään kunnon taisteluita voitoista, saati mestaruuksista. Muutama hassu kuski on taistellut voitosta. Toista se oli silloin joskus kauan sitten, kun osakilpailun voitosta ajoi jopa 7-8 kuskia ja erot olivat todella pieniä. Loebin mestaruukista jopa puolet tulivat aivan liian helpolla. Sama on ollut Ogierilla, tosin voisi melkein sanoa että Ogier on hyötynyt vielä enemmän ja oikeastaan kaikki mestaruudet ovat tulleet ns. Lahjana. Jaana-Marjatta ei vaan ikinä tule voittamaan mestaruuta. Omasta mielestäni hänet voisi ulostaa tämän kauden jälkeen. Jätkä on ajanut lähes 10 vuotta huippukalustolla ja siinä ajassa on tuhonnut useiden miljoonien eurojen edestä kalustoa täysin käsittämättömillä virheillään.... Vauhtia olisi, mutta kasetti ei kestä. Tämä vuosi oli taas Latvalan aikakausi. Sarja on jo huhtikuussa taputeltu Ogierille...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitään ottamatta pois ranskalaisilta mestareilta, mutta kyllähän rallin mm-sarja on ollut viimeiset 10 vuotta ihan pelkkä vitsi vaan ?!! AInakin minun mielestä. Ei siellä ole ollut enään mitään kunnon taisteluita voitoista, saati mestaruuksista. Muutama hassu kuski on taistellut voitosta. Toista se oli silloin joskus kauan sitten, kun osakilpailun voitosta ajoi jopa 7-8 kuskia ja erot olivat todella pieniä.
Monessa tälläisessä viestissä eri aiheissa voi sanoa vain, että ottaa ne nostalgialasit pois päästä ja kyllä se nykyään on ihan yhtä samanlaista kuin ennenkin, mutta rallissa voi kyllä huoletta sanoa, että ennen oli asiat paremmin.

Aina tuohon 2000-luvun alkuun ralli eli sitä kulta-aikaansa, josta on lähtenyt todella syvä alamäki. Yleinen kiinnostavuus laskenut, tiimejä tippunut ja tähtikuskitkin lopettaneet uransa. Sitten vielä tai juuri sen takia, kun on yksi ukko hallinnut täysin miten haluaa koko hommaa, niin ei se pitkässä juoksussa muutenkin vaikeasti seurattavassa lajissa hyvää tee. Rallissa kuitenkin ajetaan kelloa vastaan ja tiet ovat pitkää metsää esimerkiksi, joten todella haasteellinen laji tv:lle ja varmasti moni satunnainen katsoja joka kanavalle eksyy vaihtaa johonkin muuhun autoiluun, jossa ajetaan rinnakkain toisia vastaan. Vähän sama juttu, kuin hiihdossa vähennetään jatkuvasti väliaikalähtöjä ja otetaan yhteislähtöjä tilalle. Siinä pystyy helpommin antamaan tilannekuvaa katsojalle ja usein draama ja jännitys jää aivan viimeiseen hetkeen asti.
Tiettävästi rallit vetävät kuitenkin hyvin katsojia teiden varsille, kun saapuvat paikalle, joten on siellä sentään jotain pohjaa fanitukselle, ettei tarvitse tyhjiä pientareita katsella.
Silti tuo kyllä vaatisi muutaman tehdastallin lisää ja tasaista kärkitaistoa, kuten Niilokin tuossa ylempänä muistelee. Silloin saattoi kärkijätkistä ihan kuka tahansa voittaa ja draamaa yleensä riitti, kun autotkin olivat herkempiä hajoamaan. Sitten oli vielä sellainen erikoisuus, kun tietyt kansallisuudet ja kuskit olivat aina kovempia tietyissä ralleissa. Asvalttiralleissa suomalaiset eivät olleet mitään kuninkaita, mutta sitten etenkin Suomen soralla aivan lyömättömiä. Joku Gilles Panizzi taisi ainakin kova Ranskan tykki olla asvaltilla. Nykyäänhän nuo kaikki ovat tasaisen hyviä kaikessa. Ennen tiesi, että Panizzi on sijoilla ynnä muut soralla, mutta asvaltilla toi yhden auton lisää aivan kärkitaistoihin. Sama juttu Philip Bugalskin kanssa.

Jossain kohti historiassa ralli oli se formuloiden jälkeen kovin sarja ihan maailmanlaajuisestikin, mutta kyllä nykyään ikävä kyllä moni ratalaji on ottanut sen paikan edeltä ja ralli saa jämätilat kaikkialla. Toivottavasti vielä nousisi kukoistukseensa joku päivä.

Nytkin muuten viime kilpailussa viimeinen pistemies hävisi voittajalle melkein puoli tuntia. PUOLI TUNTIA! Usein on tilanne, jossa joku kuudentena oleva saattaa hyvinkin olla vaikka 9 minuuttia kärjestä. Kertoo juuri siitä, että kärkitalleja on vähän ja kuskien taso heikohkoa. Muutama kova menee omia menojaan ja loput on kärjistäen jotain arabiprinssejä harrastamassa ja silti ottamassa MM-pisteitä.

2000-luvun paikkeilla siellä oli parhaimmillaan: Kankkunen, Mäkinen, Grönholm, Rovanperä, Sainz, Burns, McRae yms. yms. yms. ja silti meni voittoja myös välillä näiden ulkopuolelle etenkin juuri asvaltilla.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ihan samaa mieltä edellisten kanssa. Rallin MM-sarja on kyllä kokenut aikamoisen inflaation ja tuntuu että sekä osa Loebin mestaruuksista että Ogierin mestaruudet on tulleet aivan liian helpolla. Molemmat ovat huippukuljettajia ja olisivat ihan varmasti mestareita myös vaikka vastus olisi kovempi, mutta minulla on aina ollut tunne että molempien tilastot ovat noin jäätävän kovia ennen kaikkea sen takia että molemmat ovat ajaneet huippuvuotensa aivan ylivoimaisella kalustolla ja käytännössä tallikaveria vastaan ei ole tarvinnut ajaa ollenkaan (Citroen panosti kaiken aina Loebiin ja Volkkarilla Ogier on päässyt helpolla Latvalan epävarmuuden ja huonojen hermojen ansiosta). Joskus rallin kulta-aikoina kuitenkin oli monella kaudella ihan useampikin talli joiden autolla ajettiin voittoja ja taisteltiin jopa mestaruuksista, ja Lancian ja Toyotan kaltaisissa huipputalleissa saattoi olla useampikin mestaritason kuski samaan aikaan.

Kyllähän tästä rallin nykytasosta kertoo jotain sekin että kun joku on keskeyttänyt, ja jatkanut sitten superrallisäännön (typerä sääntö tämäkin) voimin kisaa, niin on ehtinyt siltikin vielä pistesijoille vaikka tuosta keskeytyksestä on tullut minuuttikaupalla sakkoa. Ja tosiaan erot voittajan ja viimeisen pistemiehen välillä saattaa olla aivan järkyttävää tasoa.

Ja ennen tosiaan oli selkeämmin näitä eri alustojen spesialisteja, kun autot käyttäytyivät hyvin eri tavalla eri olosuhteissa. Nyt näitä autoja viedään koko ajan kuin rata-autoa, olipa alustana asfaltti, sora, lumi tai jää, joten enää ei oikein nouse sellaisia "yhden kisan spesialisteja" jotka saattoivat nousta sotkemaan yllättävälläkin tavalla pakkaa. Jos handlaat nyky-WRC:n ajotyylin niin sitten menet kovaa missä tahansa olosuhteissa. Muutenkin rallit on (tietenkin TV:n ehdoilla, minä tavallaan ymmärtää) puristettu liikaa samaan muottiin, ja se kestävyysaspekti on poistunut. Joskus oli mukana näitä Safari-rallin kaltaisi erikoiskisojakin MM-sarjassa, jotka olivat niin erilaisia että niissä saatettiin nähdä todella yllättäviäkin tuloksia näiden kisojen "erioismiesten" toimesta.

Kyllä tämä koko laji on mennyt sellaiseksi viime vuosina että minulta on hävinnyt mielenkiinto koko MM-sarjaan. Kyllä minä edelleen tsekkaan tulokset mutta enää ei kyllä tule kovin aktiivisesti seurattua kisojen tapahtumia. Osittain johtuu siitäkin että suomalaismenestys on jäänyt laihaksi viime vuosina, mutta ennen kaikkea siksi että sarja on mennyt niin hemmetin tylsäksi kun yksi talli dominoi ihan täydellisesti vuodesta toiseen, ja tuossa yhdessä tallissa on vielä ihan selkeä ykköskuljettaja jolle tallikavereista ei joko ole mitään vastusta tai sitten tallikaverin ei anneta edes taistella tosissaan tätä vastaan.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
2000-luvun paikkeilla siellä oli parhaimmillaan: Kankkunen, Mäkinen, Grönholm, Rovanperä, Sainz, Burns, McRae yms. yms. yms. ja silti meni voittoja myös välillä näiden ulkopuolelle etenkin juuri asvaltilla.

Ja ennen tosiaan oli selkeämmin näitä eri alustojen spesialisteja, kun autot käyttäytyivät hyvin eri tavalla eri olosuhteissa. Nyt näitä autoja viedään koko ajan kuin rata-autoa, olipa alustana asfaltti, sora, lumi tai jää, joten enää ei oikein nouse sellaisia "yhden kisan spesialisteja" jotka saattoivat nousta sotkemaan yllättävälläkin tavalla pakkaa. Jos handlaat nyky-WRC:n ajotyylin niin sitten menet kovaa missä tahansa olosuhteissa. Muutenkin rallit on (tietenkin TV:n ehdoilla, minä tavallaan ymmärtää) puristettu liikaa samaan muottiin, ja se kestävyysaspekti on poistunut. Joskus oli mukana näitä Safari-rallin kaltaisi erikoiskisojakin MM-sarjassa, jotka olivat niin erilaisia että niissä saatettiin nähdä todella yllättäviäkin tuloksia näiden kisojen "erioismiesten" toimesta.
Ja se rata-automaisuus on johtanut oikeastaan siihenkin että kärkimiehet ei pahemmin kaatele autoaan. Ennenhän saattoi kaikki kärkipään kuskit lipsautella ulos yliyrittämisen seurauksena. Tietenkin pätkästä saa enemmän irti tietoa nykyään kun on googlemapsit ja incarit käytössä mutta silti. Haastavuutta kaipaisi lisää.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Rallista puuttuu täysin persoonat. Oikeastaan Bosse, Loeb ja Petter Solberg ovat viimeisimmät kuskit, joilla on minun silmissäni karismaa. Bosse sarkastisuutensa sekä Loeb ja Solberg koko olemuksensa takia. Nykyjanttereista kukaan ei ole sellainen, jota haluaisi seurata enemmän vaan porukka on järjestään kasvotonta massaa.

Tietenkin suurempi ongelma on kilpailukykyisen kaluston puute, sillä VW on aivan ylivertainen. Nykykaartistakin lähinnä Hyundai on viime vuodet ollut "maximum attackilla" mukana, Citroen oli jo ennen tätä välivuottaan vähentänyt panostustaan WRC-sarjaan ja Malcolmin porukka saa Fordin tehtaalta lähinnä nappirahoja, joilla ei kyllä pitkälle pötkitä.

Toyotasta odotetaan messiasta, aika näyttää tuleeko siitä sellaista vai ei.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Elettiin vuotta 1986. Päivämäärä oli 2.5. Kohta ensimmäisen vuosikymmenensä täyteen saava 9v Tom-poika kävelee kaverillensa Hannulle ja kuulee naapurin äänekkäästä radiosta uutisen, joka järisyttää pikkupojan maailmaa.

Uutinen ei liity samalla viikolla uutisoituun Tsernobylin ydinonnettomuuteen, ketä 9-vuotiasta voisi kiinnostaa laskeumat? Uutinen on vieläkin surullisempi ja vakavampi.

Henri Toivonen on ajanut Korsikalla rotkoon ja kuollut. Miten voi olla mahdollista? Miksi tuo urheiluruuduista ja Hesarin urheilusivuilta juuri valikoitu pikkupojan suomalainen idoli on ajanut juuri vimeisen rallinsa.

Kankkusia ja Mäkisiä ja Vatasia on ollut ja tullut mutta oli vain yksi Henri Toivonen.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kankkusia ja Mäkisiä ja Vatasia on ollut ja tullut mutta oli vain yksi Henri Toivonen.
Aika käsittämättömällä vehkeellä Henri tuolloin ajoi. Ja siihen onnettomuuteen se B-ryhmän taru loppuikin.
http://www.redbull.com/en/motorspor.../henri-toivonen-at-estoril-exploring-the-myth

Alen kuvaa päivän IL:ssä samaista S4:ää:
"Testattiin sitä salaa, kun se oli vielä protoasteella, ja ajoin heti ulos. En tiedä, varoinko sitä vähän, mutta tajusin, että tämän auton kanssa ei sitten enää leikitä. Tämä vie miestä, jos mies ei johda autoa, Alén kuvailee noin 500-heppaista hirviötä."
 
Viimeksi muokattu:

Al Dente

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Jokipojat, HIFK
Elettiin vuotta 1986. Päivämäärä oli 2.5. Kohta ensimmäisen vuosikymmenensä täyteen saava 9v Tom-poika kävelee kaverillensa Hannulle ja kuulee naapurin äänekkäästä radiosta uutisen, joka järisyttää pikkupojan maailmaa.

Täällä toinen pikkupoika jolle tuo painui lähtemättömästi mieleen.

Veljensä Harri muuten ajaa Henkan Lancia S4:ää ensi kesänä Harjun EK:lla kertoo Yle.
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ehdin jo kommentoimaan Henrille ja Sergiolle (sekä Attiliolle) omistetussa ketjussa, mutta b-ryhmästä hieman yleisemmin:

B-ryhmän ralliautot olivat jotain uskomatonta. Ne olivat sataprosenttisen puhdasverisiä, raakoja ja kompromissittomia kilpa-autoja. Nelosryhmässäkin esiintyi rajuja ja näyttäviä laitteita, mutta Gr. B oli jotain ainutlaatuista. Vaarallisia toki, mutta olisivat ne olleet turvallisiksi muutettavissa muullakin tavalla kuin siirtämällä koko luokka kerralla historiaan. Ei Formula ykköstenkään turvallisuutta ole vuosien saatossa paranneltu siirtymällä F3-, F3000- tai F4-luokan kalustoon.

Jos totta puhutaan, niin ei nykyisistä WRC-autoista kyllä saa juuri mitään irti: 1300 kg/350-400 hp (?) - huoh! Jos toivoa saisi, niin Loebin Pikes Peakin voittaja-auto Peugeot 208 edustaisi sitä oikeaa tyyliä.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos totta puhutaan, niin ei nykyisistä WRC-autoista kyllä saa juuri mitään irti: 1300 kg/350-400 hp (?) - huoh! Jos toivoa saisi, niin Loebin Pikes Peakin voittaja-auto Peugeot 208 edustaisi sitä oikeaa tyyliä.
Nykyiset WRC:t ovat aika reilusti nopeampia kuin B-ryhmän tykit oli aikanaan ja ensivuonna nopeutuvat entisestään. Siipiä tulee lisää ja tehot kasvavat. Mun mielestä mennään väärään suuntaan. Mutkanopeudet kasvavat entisestään ja sitten kun pito loppuu niin ulosajovauhti on sen verran raju että pelkään oikeasti tuollaisten Henkan kaltaisten uutisten paluuta... Tätä nykyistä kehitystä on jo kärkikuskit kritisoineetkin. Mutta heitähän ei tietenkään kuunnella. Turhaapa sitä asiantuntijaa...
Autoja pitäisi muuttaa vaikeammin ajettavaksi mutta aavistuksen nykyistä hitaammiksi. Alustaa rajoitettava esim. joustovaroja rajoittamalla. Renkaita voisi myös vähän muuttaa seoksiltaan kovemmiksi. Nuo olisi aika helppo toteuttaa ja niillä pääsisi alkuun...
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyky-WRC:t lienee nopeimpia ralliautoja mitä MM-sarjassa on koskaan nähty, mutta samalla meno näyttää niin steriilin siistiltä että antavat sellaisen vaikutelman etteivät kulje mihinkään. Se mikä teki noista B-ryhmäläisistä niin hurjia oli se tehon ja ajettavuuden suhde, tehoa suhteessa auton ajo-ominaisuuksiin oli valtavasti ja meno oli siksi karmean näköistä reuhaamista ja fyysisesti erittäin rasittavaa. Nämä nykyautot on kuin rata-autoja jotka menevät liukkailla pinnoillakin kuin kiskoilla, ja autoa viedään koko ajan keula edellä ja luistot on pyritty minimoimaan. Siksi meno on niin tylsän näköistä ja saa autot näyttämään paljon hitaammilta kuin mitä ovat.

MInunkin mielestäni oikea suunta olisi hidastaa autoja mutta rajoittaa elektroniikkaa sillä tavalla että autoista tulisi vaikeampia ajettavia ja menosta tulisi näyttävämpää. Ratakilpailut olisi sitten ihan erikseen ja siellä voitaisiin mennä nokka edellä nopeinta ajolinjaa ilman luistoja.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Lokakuussa kilpailtava Walesin MM-ralli saattaa peruuntua, koska paikallinen ympäristöviranomainen on päättänyt pyytää valtiollisten teiden käytöstä 90 prosenttia(!!) suurempaa tiemaksua kuin mitä viime vuonna oli. Tällä hetkellä Britannian moottoriurheiluliiton ja viranomaisten neuvottelut tiemaksuista ovat umpikujassa eli ei hyvältä näytä.

Harmillinen juttu, jos Walesin ralli peruuntuu. Ei noita ralleja kalenterissa kuitenkaan liikoja ole ja onhan Britannia perinteikäs rallimaa sekä isona valtiona tärkeä markkina-alue autonvalmistajille.

http://www.mtv.fi/sport/ralli/uutin...hkaa-peruuntuminen-erikoisesta-syysta/5877536(Linkki Maikkarin uutiseen asiasta)
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Lokakuussa kilpailtava Walesin MM-ralli saattaa peruuntua, koska paikallinen ympäristöviranomainen on päättänyt pyytää valtiollisten teiden käytöstä 90 prosenttia(!!) suurempaa tiemaksua kuin mitä viime vuonna oli. Tällä hetkellä Britannian moottoriurheiluliiton ja viranomaisten neuvottelut tiemaksuista ovat umpikujassa eli ei hyvältä näytä.
Njaa. Ihmettelin että mitä UK:n moottoriurheilusäätiön kirjeitä ja vetoomuksia jotkut jakaa sosiaalisessa mediassa mutta kyse olikin tuosta. Pitääpäs mennä englannin pikakielikurssille ja ottaa aiheeksi rallienglannin sanaston että osaa lukea ja tajuta jotain tuosta vetoomuksesta.

Jos joku haluaa lukea tuon vetoomuksen niin se on tässä: Open letter from the MSA Chief Executive

Jos Wales heivataan veke niin se on pienimuotoinen farssi. M-Sport kuitenkin kyseisestä maasta, uskoakseni kaikki sarjan isompien ja pienempienkin luokkien Fiestat väsätään siellä, WRC:n moni työntekijäkin varmasti on britti (ainakin live radiota väsäävät). Siihen vielä päälle se että aika suuret perinteet kyseisellä kisalla vaikka ei ihan RAC-rallyn tasolla ollakkaan nykyään. Ja tilalle tuleepi sitten jotain indokiinaa jonka ralliperinteistä ei välttämättä oo harmainta haisuakaan.

Sitten palstalta muuta. Jos keskisuomen sorametsistä on kuulunut tänään japanilaisen 1.6l motin pörinää, niin se ei oo välttämättä ollut pakoputkivammaisen Anjoviksen mylly joka siellä on pörissyt. Eheei, täältä tulee Toyota Yaris WRC.
Testipätkää
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nykyiset WRC:t ovat aika reilusti nopeampia kuin B-ryhmän tykit oli aikanaan ja ensivuonna nopeutuvat entisestään. Siipiä tulee lisää ja tehot kasvavat. Mun mielestä mennään väärään suuntaan. Mutkanopeudet kasvavat entisestään ja sitten kun pito loppuu niin ulosajovauhti on sen verran raju että pelkään oikeasti tuollaisten Henkan kaltaisten uutisten paluuta... Tätä nykyistä kehitystä on jo kärkikuskit kritisoineetkin. Mutta heitähän ei tietenkään kuunnella. Turhaapa sitä asiantuntijaa...
Autoja pitäisi muuttaa vaikeammin ajettavaksi mutta aavistuksen nykyistä hitaammiksi. Alustaa rajoitettava esim. joustovaroja rajoittamalla. Renkaita voisi myös vähän muuttaa seoksiltaan kovemmiksi. Nuo olisi aika helppo toteuttaa ja niillä pääsisi alkuun...

Toki, eihän tässä kukaan ole rengas- ja alustakehitystä ymv. kiistänyt, mutta päivityksillähän nyky-wrc jäisi täydellisesti paikalleen. Lähtökohtaisesti nykyautoissa on aivan liikaa kompromisseja (etumoottori, vahvasti rajoitetut tehot/turbot, reilu ylipaino jne.) että tuo vertailu olisi millään lailla tasainen, jos se perusteellisesti toteutettaisiin.

Onko tulossa oleva tehonlisäys oikeasti niin dramaattinen että riskit olennaisesti kasvaisivat? Eikö ralli aina ole ollut vaarallista?

Nyky-WRC:t lienee nopeimpia ralliautoja mitä MM-sarjassa on koskaan nähty, mutta samalla meno näyttää niin steriilin siistiltä että antavat sellaisen vaikutelman etteivät kulje mihinkään. Se mikä teki noista B-ryhmäläisistä niin hurjia oli se tehon ja ajettavuuden suhde, tehoa suhteessa auton ajo-ominaisuuksiin oli valtavasti ja meno oli siksi karmean näköistä reuhaamista ja fyysisesti erittäin rasittavaa. Nämä nykyautot on kuin rata-autoja jotka menevät liukkailla pinnoillakin kuin kiskoilla, ja autoa viedään koko ajan keula edellä ja luistot on pyritty minimoimaan. Siksi meno on niin tylsän näköistä ja saa autot näyttämään paljon hitaammilta kuin mitä ovat.

Kyllähän B-ryhmän viehätys piili myös siinä, että autot olivat jo ulkonäöltään näyttäviä ja osa myös puhtaasti erittäin kauniita. Myöskään vetotapaa ei voida tässä keskustelussa unohtaa: Lancia pystyi vielä B-ryhmän alkuvuosina haastamaan nelivetoisia Audeja suht mukavasti myös soralla ja kyllähän meno oli aina äärimmäisen yleisöystävällistä. Myös Opel pysyi kärjen tuntumassa takavetoisella kalustolla. Pitkinä ja takavetoisina nuo autot (037, Ascona ja Manta) takasivat hyvän shown, siinä kuin Toyota ja Nissan.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän B-ryhmän viehätys piili myös siinä, että autot olivat jo ulkonäöltään näyttäviä ja osa myös puhtaasti erittäin kauniita.

No jaa, kauniista ei kyllä voi minusta yhdenkään B-ryhmäläisen kohdalla puhua mutta räyhäkkään näköisiä vehkeitä ne kyllä oli. Ja ne äänet... Vieläkin tulee kylmät väreet joka kerta kun kuulee sen viisipyttyisen Audin äänen.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki, eihän tässä kukaan ole rengas- ja alustakehitystä ymv. kiistänyt, mutta päivityksillähän nyky-wrc jäisi täydellisesti paikalleen. Lähtökohtaisesti nykyautoissa on aivan liikaa kompromisseja (etumoottori, vahvasti rajoitetut tehot/turbot, reilu ylipaino jne.) että tuo vertailu olisi millään lailla tasainen, jos se perusteellisesti toteutettaisiin.

Onko tulossa oleva tehonlisäys oikeasti niin dramaattinen että riskit olennaisesti kasvaisivat? Eikö ralli aina ole ollut vaarallista?.
Jos B-ryhmäläiseen laitetaan tämänpäivän renkaat ja iskarit niin väitän että nyky WRC on silti nopeampi. Siihen pitäisi muuttaa koko alustageometria että jotain radigaalia vauhdin kasvua tapahtuisi ja sitten kysessä ei ole enää B-ryhmän auto vaan prototyyppi...

Pelkkä tehonlisäys ei turvallisuutta hirveästi muuta. Siitä samaa mieltä. Fysiikan lait pitävät huolen siitä että mutkanopeudet pysyisivät suunnilleen samalla tasolla kuin tänäpäivänäkin. Muutos tulee aerodynaamisenpidon lisääntymisestä. Siivet painavat autoa tiehen entistä enemmän ja autoista tulee enemmän formuloiden kaltaisia. Mennään jonopyörää mutta älyttömän kovaa. Näyttävyys kärsii. Ja sitten kun siivet hajoavat mutta kuski ei sitä tajua niin reagointiaikaa ei enää ole. Ja kun mutkat ajetaan kovempa niin ulosajon sattuessa myös ulosajo vauhdit on myös rajumpia. Olikohan se niin että kun vauhti kasvaa 80km/h:a 100:n niin törmäysenergia nelinkertaistuu... Vaikka turvallisuus onkin parantunut niin olen silti hieman huolissani tästä kehityksestä...

B-ryhmä oli hienoa aikaa... Maailman kaunein ralliauto on aina ja ikuisesti Lancia 037. Kyllä niitä ihailtiinkin aikanaan Laajavuoren hotellin pihalla...
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Portugalin ralli käynnissä. Sama kaava jatkuu kuin ennenkin. Latvala ongelmissa ja muut on eellä.

Paddon kaatoi auton niin rajusti että koko paska tuikkasi myös paikallista metsää ja melkein Ott Tänakinkin auton tuleen...

Btw, jos JA:n rallin ystävät haluaa nauttia 1kk WRC+ - palvelusta ilmaiseksi (1kk sisällä myös Sardinia), niin sen saa promokoodilla (PT2016). WRC:n sivuilta löytyypi lissää.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kyllä tästäkin kaudesta tulee ihan Floppi suomalaisittain. Kauden alussa hehkutettiin ja hehkutettiin, että tämä vuosi on Latvalan aika ( tai no Nelonen hehkutti ). Kyllä se on tässä viimeisten vuosien aikana tullut nähtyä että Latvalasta ei vaan ole voittamaan rallin maailmanmestaruutta. Se kasetti ei vaan kestä. Ei ole tasaisuutta, ei vauhtia ei Mitään. Ei mitään sellaista jota vaaditaan, että Voittaa maailmanmestaruuden. Tänäkin vuonna mestaruus menee Ogierille ja ranskalaisten valtakausi joka alkoi 2004 jatkuu ja jatkuu. Surullista on, että suomesta ei löydy kuin Latvala joka ajaa huipputallissa. Ja Latvalan jälkeen ei taida ihan äkkiä tulla kuskia. Kalle Rovanperäkin on ihan lapsi vielä....
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ja Latvalan jälkeen ei taida ihan äkkiä tulla kuskia. Kalle Rovanperäkin on ihan lapsi vielä....
EP Lappi, Suninen, Rovis jr...

En mä nyt kovin huonona tulevaisuutta pitäisi. Mutta taas ihmetyttää miten Latvala löytää aina ne routamontut joilla saa rikottua kaikki öljypohjista iskareihin. Alkaa olla epäonnea yhtä paljon kuin Bossella aikoinaan...
 
Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Entäs Juuso Nordgren? Alaikäisenä taisi voittaa suunnilleen kaiken mahdollisen, viime vuonna juniorien Suomen mestaruus, ja tällä kaudella isojen poikien SM-sarjassa keskeytys tekniseen vikaan luokan kärjestä Tunturissa, luokkavoitto Mikkelissä ja ulosajo kärkipaikalta viimeisellä erikoiskokeella Nilsiässä. On AKK:n valmennusryhmässä ja mikäli pysyy neljännen osakilpailun jälkeenkin sarjapisteissä viiden sakissa, saa kaiken järjen mukaan tuon Tulevaisuuden Tähti -palkinnon Jyskälään.

On noita lupauksia, kunhan vaan saadaan läpilyönnin kynnyksellä olevia tuettua sitten kun pitäisi antaa kansainvälisiä näyttöjä. Ettei se jää yhden kisan varaan olemattomalla testillä ja uudella autolla.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Urheilusanomat kirjoitti (miltähän lie Autosportilta ovat tämänkin kopsanneet) tämänviikkoisessa numerossaan, että Dani Sordo neuvottelee paluusta Citroenille ensi kaudeksi. Mutta Sordo ei lehden mukaan ole sulkenut pois myöskään jäämistä Hyundaille ja Citroenkin vielä miettii, että laitetaanko Meeken pariksi kokenut kuljettaja vai nuori lupaus.

Minusta Sordo olisi nappivalinta Sitikalle, koska spanski tuntee tallin toimintatavat ja hän on WRC-sarjan kokenein kuljettaja heti Latvalan jälkeen. Eihän Sordo nyt mikään nopeuden perikuva ole, mutta tasaisen varma suorittaja kuitenkin.
 
Niin Sordo taisi olla aika "apupoika" aikanaan Citroenillä. Vähän kävi miestä "sääliksi" kun ei saanut täysin ajaa voitosta. Kyllä se oli Loeb jota suosittiin ja Dani teki kiltisti sen työn mistä sai palkkaa. Vauhtia olisi kyllä varmasti riittänyt...
Sordo takuulla osaisi kehittää autoa, joten voisi siksi olla parempi vaihtoehto kuin nuori rämäpää...
 
Kakkoskuskihan Sordo Sitikalla oli (kuten oikeastaan kaikki muutkin Loebin tallikaverit Sainzin jälkeen), mutta en täysin allekirjoita sitä että Sordolla olisi riittänyt nopeutta kaikissa tilanteissa. Asfaltilla Sordo on aina ollut nopea ja varmaotteinen, sen sijaan soralla (ja lumella) hän on edustanut keskikastia. Ei Sordo mikään Panizzi/Liatti-tason "pelkkä asfalttisoturi" sentään ole, heikkoudet kuitenkin löytyvät päällystämättömältä tieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös