Ralliketju

  • 1 681 769
  • 13 385
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eihän Huttusen ajamista ole vielä torpattu. Huihain kanssahan heillä ei ole enää mitään yhteistyötä joten tuon kolmikon ilmoittaminen ei muuta tilannetta suuntaan tai toiseen. Toki edelleen rahoitusta kaivavat mutta Huttusen sanoin tarvittaessa mennään pankkiin...

No niin, eli Fordiltahan sitä kinneriä ollaan havittelemassa ja Fourmaux paikka voisi olla kiikarissa, kun patonki tuskin pysyisi tiellä Suomessa (ei ole pysynyt tällä kaudella muuallakaan).

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No niin, eli Fordiltahan sitä kinneriä ollaan havittelemassa ja Fourmaux paikka voisi olla kiikarissa, kun patonki tuskin pysyisi tiellä Suomessa (ei ole pysynyt tällä kaudella muuallakaan).
Förmöön suorittamisesta samaa mieltä mutta luultavasti vain ylimääräisesta autosta kyse. Eli tehtaan kuskit ajavat normaalisti ja Huttuselle neljäs Puma...
 
Sambody

Jäsen
Tomin nuoteissa muistaakseni Anttila kertoi myös tuosta tapauksesta. Oli Wilson lyönyt kyllä hotellissa JM:n aika maanrakoon eikä tainnut pysyä se huonekaan ihan kunnossa. Sinänsä tuohon myös tapettiin se viimeinen mahdollisuus JM:n noususta siihen ihan kärkeen. Tietäen omat luulot ja odotukset ja siihen täysin vääränlainen reaktio tallipääliköltä niin ura olikin siihen käytännössä taputeltu vaikka voittoja sen jälkeen tulikin. Henkisesti täysin murskattu kuljettaja sen jälkeen ja paineensietokvyn viimeisetkin rippeet vedetty vessasta alas...
Wilson tehnyt eittämättä hyvää työtä M-Sportin johdossa, mutta ihmettelen kovasti herran tyyliä käsitellä kuljettajiaan. Mediassa antoi paineita Suniselle menestyä vaikka tallilla ei ollut tarjota kilpailukykyistä autoa tai edes testipäiviä. Tänä vuonna Furmoo tainnut lentää jo bussin alle ja saa varmaan keräillä hyvän hetken itseluottamuksen rippeitä. Muut Ford-kuskit sai myös kuulla median välityksellä kuinka heillä on hyvä ja nopea auto, mutta vain Loeb osaa ajaa. Oikea tiimihengen kasvattaja ja itseluottamuksen pönkittäjä tää Malcolm.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat

Nää on näitä vanhan liiton kuskeja, joilla on lajitietämystä ja osaamista tonneittain, mutta henkilöjohtaminen on sitten surkealla tolalla. Lähes samoilla sanoilla voisi kuvailla myös Tommi Mäkistä Toyotalla tallipäällikkökauden loppuvuosina. Samalla tavalla siellä sai Meeke ja Latvala kokea miltä tuntuu, kun tallipäällikkö heittää julkisesti bussin alle. Erikoisia kommentteja toisensa perään, joita ei hyvän johtajan suusta missään muualla kuulisi.

Sen lisäksi että Tommi heitti kuskit bussin alle, myös tallin rivimiehet mekaanikoista lähtien saivat huhujen mukaan tuntea Tommin ilkeydet. Jossain vaiheessa unelmaduuni TGR:llä alkoi kääntyä siihen, että porukka halusi siirtyä Toyotalta muihin hommiin, kunnes japanilaiset vihelsivät pelin poikki. Toyota osti Tommilta tiimin osakekannan ja vähän myöhemmin "ylensi" Tommin joksikin viralliseksi neuvonantajaksi, jota hommaa Tommi ei ymmärtääkseni ole tehnyt tämän kahden vuoden aikana päivääkään "koska korona". Eikä tuosta pestistä kukaan enää edes kysele Tommilta, vaan häntä tituleerataan nyt rallieläkeläisenä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Wilson tehnyt eittämättä hyvää työtä M-Sportin johdossa, mutta ihmettelen kovasti herran tyyliä käsitellä kuljettajiaan.
Tämä on kyllä aika paksua. Jos Latvala ja Suninen (molemmat ajoivat aika pitkän uran M-Sportilla) ovat kokeneet sen niin, niin mites sitten esimerkiksi sellaiset kuljettajat kuin Mcrae, Sainz, Kankkunen, Solberg, Grönholm, Hirvonen, Märtin, Ogier, Neuville, Tänak, Evans? Kaikki näistä ovat ajaneet Malcolmin alaisuudessa, osa jopa koko alku-uransa M-Sportin mukana. Uransa ehtoopuolella myös Loeb halusi nimenomaan Malcolmin takia ajamaan M-Sportille. Nyt samassa koulussa ovat Breen, Greensmith ja Fourmaux.

Mitä Suniseen tulee, niin vastaus löytyy kyllä omasta peilistä. Toisella tavalla olisi tällä kaudella M-Sportin ykköskuskina.
 
Suosikkijoukkue
Juniori Jokipojat, JoKP, Anaheim Ducks
Näin. Auto odottelee jo Malcolmin vuokraamossa valmiina, Jarin pitää vain saada tarvittavat rahat kasaan. Luulisi onnistuvan. Sitten ei olekaan enää kuin itsestä kiinni.
Ilmoittautuminen loppuu 4. heinäkuuta ja osallistujalista julkaistaan 8. heinäkuuta, joten sen jälkeen nähdään onko Huttusen nimi listoilla, vai ei? Nyt vaan taustajoukot Grönholmin johdolla puita uuniin ja keräämään tarvittava rahoitus kasaan.
 
Sambody

Jäsen
Tämä on kyllä aika paksua. Jos Latvala ja Suninen (molemmat ajoivat aika pitkän uran M-Sportilla) ovat kokeneet sen niin, niin mites sitten esimerkiksi sellaiset kuljettajat kuin Mcrae, Sainz, Kankkunen, Solberg, Grönholm, Hirvonen, Märtin, Ogier, Neuville, Tänak, Evans? Kaikki näistä ovat ajaneet Malcolmin alaisuudessa, osa jopa koko alku-uransa M-Sportin mukana. Uransa ehtoopuolella myös Loeb halusi nimenomaan Malcolmin takia ajamaan M-Sportille. Nyt samassa koulussa ovat Breen, Greensmith ja Fourmaux.
Mitä paksua siinä on, että mies kritisoi mielestäni nykyään ihan tarpeettomasti kuljettajiaan median välityksellä. Eiköhän hän ole asiansa tehnyt selväksi myös kasvotusten, joten ei pitäisi olla syytä mennä enää median eteen mollaamaan kuskejaan. Tosin voi olla, että Suniselle runtua mediassa antoi Millener. En muista varmaksi. Myös voidaan jälkiviisaana viisastella ettei mies osannut käsitellä oikein Latvalaa, mutta toisaalta ei voida tietää olisiko tuo muuttanut mitään.

Kuten sanoin isossa kuvassa Wilson on tehnyt mahtavaa työtä M-Sportin peräsimessä hyvin vaihtelevalla tehtaan tuella. Ja aiemmin hänen alaisuudessa runtua saanut Tänäk taitaa vielä tänä päivänäkin pitää Malcolmia varsin korkeassa arvossa enkä usko, että Latvalallekaan on kovin paljoa jäänyt hampaankoloon.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikö Aleksi Valavuori voisi lähteä vaikka hiihtämään Suurajojen ek.t ja siirtymät jotta Huttuselle saadaan rahat kasaan? Lähtö 1.7 ja 4.7 aamulla hiihdettynä jolloin ehtii vielä ilmoittautumaan. Rahat on varmasti ajoissa hanskalokerossa.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Eikö Aleksi Valavuori voisi lähteä vaikka hiihtämään Suurajojen ek.t ja siirtymät jotta Huttuselle saadaan rahat kasaan? Lähtö 1.7 ja 4.7 aamulla hiihdettynä jolloin ehtii vielä ilmoittautumaan. Rahat on varmasti ajoissa hanskalokerossa.

Jos ei nyt lisätä Huttusen uraa niiden asioiden joukkoon jotka paska-midaksen kosketus tuhoaa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Niin kyllähän nuo pari ranskalaista suurmestaria tässä edellisen parinkymmenen vuoden aikana vähän vääristää sitä kuka on "mitat täyttävä" rallikuski. Hirvonen ja Latvala pääsivät molemmat todella lähelle sitä ranskalaisten mestaruusputken katkaisua johon Ott Tänak sitten lopulta pystyi. Itse pidän Hirvosta ja Latvalaa molempia ihan Tänak tason rattimiehinä ja sitä tasoa voinee pitää "riittävänä".

Hirvonen olisi tuon putken etenkin ansainnut katkaista. Kisathan oli käytännössä kahden tallin kisoja tuolloin ja Citroen pisti joku 2-3 junnutiimin kuskia ajamaan tien sivuun, jotta Loebbi pääsee ohi ja saa enempi pisteitä. Siihen vielä samalle kaudelle Latvalan käsittämätön ulosajo yleisö-ek:lta ja Loebbi kiitti taas. Hävisiköhän Hirvonen tuolla kaudella lopulta kahdella pisteellä mestaruuden.

Pidin tuolloin ja vielä enemmän nykypäivänä tuota Citroenin kikkailua kaiken urheilumoraalin vastaisena ja koko rallin tuhoamisena. Ihan jo tämän vuoksi toivon, että Rovanperä jaksaa vetää vaikka 10 mestaruuskautta putkeen, jotta tämä ranskalaisten ennätystehtailu jää historian kirjoihin.

Edit: Hävisi pisteellä. Joten joo, jos Latvalalle on huudettu ja tallissa on itketty sen ulosajon jäljiltä, se tehtiin ihan syystä. Vitun JML.
 
Viimeksi muokattu:

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Hirvonen olisi tuon putken etenkin ansainnut katkaista. Kisathan oli käytännössä kahden tallin kisoja tuolloin ja Citroen pisti joku 2-3 junnutiimin kuskia ajamaan tien sivuun, jotta Loebbi pääsee ohi ja saa enempi pisteitä. Siihen vielä samalle kaudelle Latvalan käsittämätön ulosajo yleisö-ek:lta ja Loebbi kiitti taas. Hävisiköhän Hirvonen tuolla kaudella lopulta kahdella pisteellä mestaruuden.

Pidin tuolloin ja vielä enemmän nykypäivänä tuota Citroenin kikkailua kaiken urheilumoraalin vastaisena ja koko rallin tuhoamisena. Ihan jo tämän vuoksi toivon, että Rovanperä jaksaa vetää vaikka 10 mestaruuskautta putkeen, jotta tämä ranskalaisten ennätystehtailu jää historian kirjoihin.
Pisteellä hävisi. Loeb 93 pistettä, Hirvonen 92 pistettä. Hirvosen mestaruus ei tosin tainnut Latvalan kolariin kaatua, sillä Loeb sai Latvalan keskeytyksen myötä yhden lisäpisteen. En tiedä tarkkaan miten tasapisteissä olisi toimittu, mutta voitot menivät selvästi ranskalaiselle luvuin 7-4.
 
Ei pelkästään siihen. Tuo Citroenin junnutiimikikkailu toi muistaakseni pari pistettä vielä lisää. Ilman tuota Latvalan ulosajoa ja tuota Novikovin ja kumppaneitten aikasakon ottamista, Hirvonen olisi mestari.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ylipäänsä tuo kilahtaminen Wilsonille kuvastaa JML:n luonnetta ja typeryyttä. Mihinkään suuntaan tuolla ei ollut mitään merkitystä, että Latvala tulee toisena maaliin, koska Hirvonen oli jo voittanut kisan ja taisteli mestaruudesta. Mutta, kun ego ja kasetti ei kestänyt sitten lainkaan ja itsekeskeisyys iski täysillä päälle. Mieslapselle oli liikaa, että joku tulee kertomaan, miten ajetaan rallia. Siinä meillä hyvä tiimikaveri, en yhtään ihmettele saatua palautetta ja, että ei ollut pidetty hahmo tallin sisällä.

Jos Ford olisi pelannut samaa peliä kuin Citroen, Latvala olisi todellakin päästänyt Hirvosen edelleen siinä ainoassa kisassa kaudella, jonka Jari-Matti onnistui voittamaan. Latvala oli kuitenkin jo tuossa vaiheessa ulkona mestaruustaistosta, ihan omaa huonouttaan ja vastaavasti Hirvonen roikkui mestaruustaistossa toisena, vaikka Loebillä hyvä putki olikin käynnissä.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Mikko Hirvosesta tuli mieleen, että onkohan mies tänä viikonloppuna ajamassa jokkiksen SM-kisoissa Karstulassa? Katselin tuloksia lauantain lähdöistä ja siellä näytti olevan listoilla kuljettaja nimeltä Mikko Hirvonen ja seurana joku Kann.. Eikös Mikko Hirvonen ole kotoisin Kannonkoskelta ja onkohan Mikko "ralli" Hirvonen tosiaan ajamassa jokkista tänä viikonloppuna SM-kisoissa?
 
Mikko on ainakin tänä vuonna jokkista ajanut joten sen perusteella voisi arvata että kyllä on. Jokkiksestahan Mikon ajaja ura alkoi junnuna. Siihen aikaan alaikäisen ainoa mahdollisuus ajaa kilpaa autolla oli jokkiksen nuorten luokka.
 
Olpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, Vaasan Sport & Eric Lindros
Mikko ja Haapamäen Henkka on kuvaamassa ylelle juttua jokkiksesta Karstulassa joka tulee eetteristä ulos jyskälän aikana. Olivat jo tekemässä ouninpohja rallissa saman henkistä inserttiä.

Toki Mikko ajaa jokkista muutoinkin vähän väliä. Oli keväällä ainakin heinolassa ajamassa. Hänen poikansa (Roope) ajaa myös ja hän aloitti myös ralliuransa keväällä Mikon toimiessa kartturina.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä EM rallia seuratessa kyllä tuli mieleen että kyllähän lopulta myös Safari rallin kaltaiset olosuhteet kuuluu ralliin, oli jopa näin tv viihteenkin kannalta jännä seurata kun käytännössä kokoajan tapahtui tai saattoi tapahtua jotain. Toki hyvää vastapainoa nämä kisat joissa kuskeista ja autoissa otetaan kaikki irti kaasu pohjassa. Saisi ehkä vieläkin enemmän olla erilaisissa olosuhteissa kisoja.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kyllähän vauhti ja sitä kautta auton hallinta kovassa nopeudessa on se juttu, joka pitää rallin suosion korkealla. Offroad on eri laji.

Mutta on Safari rallilla tilauksensa. Yleensäkin kaikkia eri olosuhteita tarvitaan, että voidaan perustellusti puhua MM-arvosta. Hankalinta lienee toteuttaa se, että olisi yksi pakollinen sadekisa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Sami Pajari WRC2-luokan autolla Suomen MM-ralliin.

Skruf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Kärpät

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tuominen paljasti seuraavia vieraita tuoreessa twiitissä ja Harjanteen Seppohan se siellä on mukana, hienoa.
Eikä ole huonoja nuo kaksi muutakaan - ainakaan lähtökohtaisesti. Kytölehto on ujo, saas nähdä miten juttu lähtee lentämään. Vauhtia miehellä kyllä riitti, mutta Subarun tehdasauto 98 Jyskälässä lopulta romutti todellisen yrittämisen, kun Rovanperä ja Gardemeister nappasivat tehdaspaikat ja yksityispuolelta pyrkyreitä oli useita.

On kyllä ollut hyvä sarja ja osoittaa, kuinka suuri ero tällaisessa formaatissa on mediapersoonan (jota Tuominenkin kyllä sinänsä on vaikkei enää household name olekaan) ja itse kilpailleen välillä. Ei toimisi "puhtaan" toimittajan kanssa, ei mitenkään.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Täytyy kai laittaa Tuomisen podcast kuunteluun, niin paljon kehuja se on saanut. Oon sitä vältellyt kun en ikinä ole Tuomisen persoonasta tykännyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös