Mainos

Ralliketju

  • 1 865 097
  • 15 013

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jyväskylän Suurajot/Rally of the Thousand Lakes on nimenä Jyväskylän Suurajot Ry:n hallussa ja johtuen näistä 90-luvun tilanteista kun AKK otti kisan omien siipiensä suojaan, Ry tuskin tulee tuota nimeä AKK:n käyttöön antamaan tulevaisuudessakaan. Sen verran on vielä niitä sen aikaisia ukkoja tuossa Ry:n toiminnassa edelleen mukana.
 

Fordél

Jäsen
En ymmärrä tätä viherhössötystä, tuolla liikenteessä tulee olemaan vielä 20-30 vuotta ainakin polttomoottoriautoja, onko jotenkin väärin olla mukana polttomoottorien kehityksessä että kuluttaisivat entistä vähemmän. Sitähän tämä moottoriurheilu myös on että tuodaan ja kehitetään uutta tekniikkaa aina kuluttajan saataville asti. WRC ajaa myös tehokkailla ja kevyillä bensaturboilla mitkä ovat erinomainen vaihtoehto tehokasta ja taloudellista urheilullista autoa hankkivalle.

Täysin ymmärrettävä ratkaisu Nesteeltä. Ralliautot vievät kisan aikana 60 litraa ja siirtymillä 12-15 litraa satasella. Polttoaineet WRC:lle toimittaa Shell. Käsittääkseni siellä ei mennä millään biopolttoaineilla. Ympäri maailmaa kierretään ajamassa tekniikalla ja polttoaineilla, jotka ovat tulossa tiensä päähän. Eipä tosta toiminnasta nyt ihan ensimmäisenä tule mieleen vastuullisuus, joka on Nesteen tärkeitä arvoja. Eli ihan ymmärrettävää ettei Nestettä enää kiinnosta tällainen yhteistyö. Tulevaisuus on ihan muualla, ja nyt on hyvä paikka irtautua vanhasta.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itse näen asian vahvasti eri tavalla mutta ei sinällään ole ihmeellistä kun kuuntelee mediassakin lähes kiimaista sähköautokeskustelua. Omasta mielestä on hyvä tehdä myös sen eteen isoja asioita kun niitä polttomoottoreita tulee olemaan liikenteessä vielä pitkään. Liikennettä ei sähköistetä sormia napsauttamalla mutta voidaan vaikuttaa päästöihin kehittämällä vielä "vanhaa tekniikkaa" entistä paremmaksi sen hitaan sähköautojen lisääntymisen lisäksi.

Siitä olen samaa mieltä jos ei sovi Nesteen pirtaan niin kaikin mokomin saa lähteä ja kannattaakin lähteä, toivottavasti löydetään Jyväskylän Suurajojen arvoille sopiva sponsori jatkoa ajatellen.
 

Fordél

Jäsen
Itse näen asian vahvasti eri tavalla mutta ei sinällään ole ihmeellistä kun kuuntelee mediassakin lähes kiimaista sähköautokeskustelua. Omasta mielestä on hyvä tehdä myös sen eteen isoja asioita kun niitä polttomoottoreita tulee olemaan liikenteessä vielä pitkään. Liikennettä ei sähköistetä sormia napsauttamalla mutta voidaan vaikuttaa päästöihin kehittämällä vielä "vanhaa tekniikkaa" entistä paremmaksi sen hitaan sähköautojen lisääntymisen lisäksi.

Niin tuskin Nestettä sähköautoilun edistäminen erityisesti kiinnostaa, joten sitä on turha sotkea tähän. Polttomoottoriautot tottaki kiinnostavat edelleen Nestettä, ja ne tulevat olemaan vielä suht pitkään liikenteessä. Niidenkin osalta mennään kuitenkin koko ajan kohti yhä suurempaa biopolttoaineiden hyödyntämisen astetta, mikä sopii erinomaisesti Nesteelle, joka on esimerkiksi uusiutuvan dieselin suhteen markkinajohtaja maailmassa sekä maailman suurin jätteistä ja tähteistä valmistettavien polttoaineiden valmistaja. Jos mietit, että onko rallin MM-sarja paras paikka edistää biopolttoaineita niin varmaan ymmärrät hyvin Nesteen ratkaisun.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eikö tämän voisi ajatella myös niin päin, että WRC:t muuttuu hybrideiksi 2022(?), niin ei Neste ole enää paras mahdollinen mielikuvakumppani rallillekaan. Vaan sitten pääsponsori voisi olla vaikka joku suomalainen aurinkopaneelifirma (tai vastaava). Tai St1:lle tässä tietysti olisi iskun paikka. St1RE85 Rally of Finland. Siinä olisi ulkomaalaisilla ihmettelemistä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Workpower Rally Finland?
Sateentekijä sopisi paremmin, Rainmaker Rally Finland.

Nyt pitäisi olla myös valtiotasolla hereillä, urheiluministeri Hanna Kosonen voisi ottaa roolia ja korostaa Jyväskylän Suurajojen sekä KymiRingin tulevan MotoGP:n merkitystä Suomelle. :)
 

Fordél

Jäsen
Nyt pitäisi olla myös valtiotasolla hereillä, urheiluministeri Hanna Kosonen voisi ottaa roolia ja korostaa Jyväskylän Suurajojen sekä KymiRingin tulevan MotoGP:n merkitystä Suomelle. :)

Salkusta vastaa nykyisin Saarikko, ja kun ei ole ko. tapahtumien vaalipiireistä niin näin tuskin tapahtuu.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eesti ja Suomi ovat peräkkäiset kisaisännät vain kahden viikon välein. Siinä voisi olla paikka hakea joku yhteinenkin iso yhteistyökumppani, ainakin ensi vuodeksi.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Salkusta vastaa nykyisin Saarikko, ja kun ei ole ko. tapahtumien vaalipiireistä niin näin tuskin tapahtuu.

Tietysti jos Kepu haluaa hävitä lisää äänestäjiään Putinin Suomel... Persussuomalaisille, niin kannattaa ehdottomasti halveksua näitä tapahtumia.

Mutta realistisesti ajateltuna, valtiolla on koronakriisin takia aika paljon käsiä ojossa ruinaamassa apua ja luulen että moottoriurheilun MM-tapahtumat eivät ole kärkipäässä rahanjaossa tässä tilanteessa. Tietysti hemmetin ikävää jos näemme Lukoil Rally Finlandin, mutta sekin voi olla yksi skenaario tässä tilanteessa.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Seuraavaksi suunnteltu Belgian mm-ralli on peruttu maan korona tilanteen takia...
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän vuoden viimeinen kisa menossa Monzan f1-radan ympäristössä. Vähän lyhkäinen kausi tästä tuli mutta hyvä kuitenkin että finaali saadaan ajettua. Eikä nuo tiet nyt onneksi näytä ihan niin karsealta kuin ensi alkuun pelkäsin. Neuville teki latvalat ja tuhosi loputkin mahdollisuudet mestaruuteen. Lappi säväytti rengasvalinnallaan ja johtaa neljän pätkän jälkeen. Huttunen jahtaa WRC3 luokan mestaruutta. Pajari ikävä kyllä ehti jo pilata omat JWRC mestaruus saumat ajamalla ulos... Siinäpä varman tärkeimmät tähän asti...
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä siellä Monzassa nyt tapahtuu, esoppi kärjessä vai ei
 

Liitteet

  • Screenshot_20201204_183338_com.android.chrome.jpg
    Screenshot_20201204_183338_com.android.chrome.jpg
    480,2 KB · kertaa luettu: 121

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä siellä Monzassa nyt tapahtuu, esoppi kärjessä vai ei
Juu on... Neuvillen keskeytyksen takia osa mm. Lappi ajoi pätkän siirtymänä ja sai laskennallisen ajan. Johtaa siis edelleen 2,8sek ennen illan viimiestä pätkää joka on juuri alkanut...

E: Ja Lappi toisena lauantaille... Sekan perässä Sordoa... Ei nyt ihan huonosti kuitenkaan...
 
Viimeksi muokattu:

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
E: Ja Lappi toisena lauantaille... Sekan perässä Sordoa... Ei nyt ihan huonosti kuitenkaan...

Lapin kannalta ei huonosti, mutta Toyotan kannalta tuo voi olla Iso sekunti huomisen lähtöjärjestystä miettien.
 

tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Melko vaikeat olosuhteet tuolla Monzan rallissa.
 

Hexa

Jäsen
Evansilta taitaa vielä karata jo pitkään varmana pidetty mestaruus kalkkiviivoilla melko katkeralla tavalla. Ralli on aina yllätyksellistä ja mikään ei ole varmaa kuin vasta maalissa. Ei aina silloinkaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Olisi kyllä tuntunut hyvältä saada uusi mestari. Ogier viemässä mestaruuden taas ahdistaa ajatuksenakin.

Olisihan se kyllä ollut rallin mm-sarjan kannalta hyvä tai no parempi jos sarja olisi saanut uuden mestarin.
Onhan se tietenkin vieläkin mahdollista.
Tosin voittamalla mestaruuden tulisi Ogieristä toinen mestaruuden 3 eri automerkillä voittanut
 

Hexa

Jäsen
Olisi kyllä tuntunut hyvältä saada uusi mestari. Ogier viemässä mestaruuden taas ahdistaa ajatuksenakin.
Kovat on tietysti paineet myös Ogierilla nyt. Vain kolme ek:ta jäljellä, mutta muuttuvissa ja erittäin vaativissa olosuhteissa. Yksi väärä rengasvalinta voi vielä kääntää tilanteen uudelleen Evansin hyväksi. Ogier on kuitenkin vanha kettu vaativissa olosuhteissa ja paineiden alla yleensä viileän harkitseva, kunhan tekniikka vaan kestää autossa.
 

Hexa

Jäsen
Ogier teki sen taas. Hiukan oli tuuriakin viimeisellä pätkällä, kun tuulilasinpyyhkimet lakkasivat hetkeksi toimimasta, mutta palasivat toimimaan normaalisti. Vaikea ajaa, jos ei näe mitään vaikeissa olosuhteissa. Olisi mennyt todella tiukaksi, jos pyyhkimet eivät olisi palautuneet toimimaan normaalisti pätkän loppuosalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös