Kaiken se kestää, kaiken se sietää - toisaalta rakkaus ei siedä yhtään mitään, eikä säästä ketään - tästä sietämättömyydestä ovat todisteina miljoonat intohimomurhat kautta aikain.
Miten juuri SINÄ olet kokenut rakastumisen? Miksi ihminen on näin kauheen vaikea elukka?
Minäkin olen elämäni aikana joutunut kärsimään tippurista, unettomista öistä ( = noin kymmenen vuotta putkeen menetetyn rakkauden takia) ja kaikki tämä sen takia että olen joskus rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen. Jännä juttu muuten, minä edelleen yli 40-vuotiaana sällinä muistelen kaiholla sitä tiettyä "tippuri-Tiinaa", jolta armeijassa sain ns. seurusteluvamman - ja tällähän ei ole mitään tekemistä oikean rakastamisen kanssa... tai ehkä on?
Rakkaus omiin vanhempiin, omiin lapsiin, sen lisäksi että rakastaa omaa naistaan/miestään, onkin sitten jo taas eri asia.
Miten juuri SINUN jokapäiväisessä elämässäsi sinä osoitat rakkaimmallesi rakkautesi? Toivottavasti osoitat sen... ei nyt tietenkään pidä mennä mahdottomuuksiin, mutta ei koskaan pahaa tee muistuttaa sitä kumppania siitä, että se kumppani on maailman paras. Joskus voi sitten käydä niinkin surkeasti, ettei ole ehtinyt/saanut aikaiseksi sitä rakkauden tunnustamistaan, ennenkuin on jo liian myöhäistä. Ja tuo on kamalaa. Se seuraa ihmisen aivoissa mukana siihen asti, kunnes aivotoiminta aikanaan lakkaa kuoleman seurauksena... enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu?
Lähdenpä tästä suutelemaan just kotiin saapunutta vaimoani. Hän saapui ostoksilta tulevan miniänsä kaa. Pitäiskö nyt suudella miniääkin - on se sen verran hehkeä nuori (tuleva) rouva?
Miten juuri SINÄ olet kokenut rakastumisen? Miksi ihminen on näin kauheen vaikea elukka?
Minäkin olen elämäni aikana joutunut kärsimään tippurista, unettomista öistä ( = noin kymmenen vuotta putkeen menetetyn rakkauden takia) ja kaikki tämä sen takia että olen joskus rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen. Jännä juttu muuten, minä edelleen yli 40-vuotiaana sällinä muistelen kaiholla sitä tiettyä "tippuri-Tiinaa", jolta armeijassa sain ns. seurusteluvamman - ja tällähän ei ole mitään tekemistä oikean rakastamisen kanssa... tai ehkä on?
Rakkaus omiin vanhempiin, omiin lapsiin, sen lisäksi että rakastaa omaa naistaan/miestään, onkin sitten jo taas eri asia.
Miten juuri SINUN jokapäiväisessä elämässäsi sinä osoitat rakkaimmallesi rakkautesi? Toivottavasti osoitat sen... ei nyt tietenkään pidä mennä mahdottomuuksiin, mutta ei koskaan pahaa tee muistuttaa sitä kumppania siitä, että se kumppani on maailman paras. Joskus voi sitten käydä niinkin surkeasti, ettei ole ehtinyt/saanut aikaiseksi sitä rakkauden tunnustamistaan, ennenkuin on jo liian myöhäistä. Ja tuo on kamalaa. Se seuraa ihmisen aivoissa mukana siihen asti, kunnes aivotoiminta aikanaan lakkaa kuoleman seurauksena... enkä tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu?
Lähdenpä tästä suutelemaan just kotiin saapunutta vaimoani. Hän saapui ostoksilta tulevan miniänsä kaa. Pitäiskö nyt suudella miniääkin - on se sen verran hehkeä nuori (tuleva) rouva?
Viimeksi muokattu: