Jarmo Markkanen
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
Rakas joulupukki.
Lappeenrannassa ollaan oltu tänä vuonna kilttejä, joten risuille ei todellakaan ole tarvetta. Niistä on edellisten vuosien aikana kärsitty tarpeeksi, rajansa kaikella.
Lahjatoiveita on vain kaksi, pienenpieniä ja mitättömiä. Raimolle vuoden jatkopahvi, sen jälkeen en laita pahakseni vaikka lättymaestro lähtisikin suurimman rakkautensa luotsiksi Tampereen keltavihreälle puolelle. Toisena toiveena on loukkaantumisten välttäminen, tämä on oikeastaan ainoa syy minkä itse näen siihen, että lento katkeaisi.
Toki tietenkin jos tontut on keltamusta lakki päässä käyneet Hapan mukana ameriikoissa lahjamarkkinoita katsastamassa, niin pahaksi en laita jos ylimääräistä lahjaa tulee. Mutta loistavasti pärjätään näilläkin.
Hyvää joulunodotusta koko keltamustalle yhteisölle!