Raipen stintti – peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 47 966
  • 419

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Kolmannessa erässä ei sitten jaksettu pelata ihan loppuun asti, SaiPan hyökkääjä Otto Kivenmäki mietti."
Kyllähän tällainen kommentti herättää ihmetystä? Miten saattoivat olla väsyneempi kuin joukkue joka peli viikon kolmatta peliä?
Katsoitko mitä vauhtia SaiPa piti kaksi ensimmäistä erää? Sport seisoi kolme erää maalin edessä, kyllä sitä jaksaa vaikka 24/7.
 
emz1

Jäsen
Kyllähän tällainen kommentti herättää ihmetystä? Miten saattoivat olla väsyneempi kuin joukkue joka peli viikon kolmatta peliä?
Näen enemmän henkisen puolen juttuna, kun hakkaat päätä seinään vastustajan veskaan ja tiedostat että vastustaja on pelannut koko viikon ja silti roikkuu mukana ja tulee kokoajan tasoihin.

Energia olisi varmasti ollut täysin erilainen jos SaiPa olisi saanut alkuun onnistumisia mutta Sport sai sitkeydellä henkisen otteen itselleen.

Tämä kaikki tiedostamatta, että miten SaiPa on kuluneen viikon käyttänyt. Ainahan on mahdollista, että nämä jaksot on vain hyödynnettävä kovemman treenin muodossa kun katsotaan suunnitelmaa pitkälle tähtäimelle, eikä vain että saadaan onnistunut startti kaudelle.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näen enemmän henkisen puolen juttuna, kun hakkaat päätä seinään vastustajan veskaan ja tiedostat että vastustaja on pelannut koko viikon ja silti roikkuu mukana ja tulee kokoajan tasoihin.

Energia olisi varmasti ollut täysin erilainen jos SaiPa olisi saanut alkuun onnistumisia mutta Sport sai sitkeydellä henkisen otteen itselleen.
Tämä on kyllä se mitä itsekin tämän suhteen vähän mietin. Tietyn tasoinen turhautuminen vie energiaa jo niin paljon. Onnistumiset alkuvaiheessa olisivat tuoneet lisää virtaa.
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Tämä on kyllä se mitä itsekin tämän suhteen vähän mietin. Tietyn tasoinen turhautuminen vie energiaa jo niin paljon. Onnistumiset alkuvaiheessa olisivat tuoneet lisää virtaa.
Joo tylyys maalipaikkoihin olisi vain jostain löydettävä. Harmittaa se Ojantakasen menetys, siinä olis ollu kaveri joka tuo sitä happea tiimille maaleillaan. Lisäksi rightin voimahyökkääjänä olisi ollut juuri sitä mitä tarvitaan. Koskas nuo änärin tryoutit loppuu, sieltä tippuviahan Aho varmaan kyttäilee meille?

Jos Kalapudasta halutaan peluuttaa laidassa niin kärkisentteri tarvitaan kakkosketjuun. Muuten rightin sniperi.
 
Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olihan eilinen peli pitkästä aikaa sellaista mitä tässä on odoteltu vuosia: peli rullasi ajoittain Sportin päädyssä ja hallissa oli porukkaa ja käytävillä jopa ruuhkaa. Vähän kuin entiseen hyvään aikaan!

Toisaalta tätä voi käännellä niinkin, ettei SaiPa kuitenkaan kaikesta "pirteydestä" huolimatta pystynyt voittamaan joukkuetta, joka pelasi jo kolmannen matsin tällä viikolla. Miltä SaiPan peli olisi näyttänyt jos ennakkoasetelmat olisi käännetty toisinpäin?

Karvauspeli oli todella hyvää, kyllä Raipe tuon osaa organisoida. Maalille menijöitä ei näytä liiaksi olevan. Ja ykköskenttähän tätä hommaa kantaa mutta näinhän on monella muullakin joukkueella.
 
npc

Jäsen
Onko rankkariinjohtaneissa tilanteissa siis eri tulkinta-meininki kuin normijäähyissä? Petmania rikottiin läpiajossa ja dumari nostaa käden.

Peli jatkuu ja Trejbal tekee maalin mutta hylätään koska rankkari tulossa. Sporalla ei kiekkoa hallussa - vain patjatorjunta mikä ei mielestäni riitä pelin poikkiviheltämiseen kuten ei kenttäpelaajien blokitkaan. Perus 2min jäähy jos olisi ollut tuloillaan niin SaiPa olisi voittanut pelin.

Tämäkin jaksaa itkettää. Toki jos joku säännöt tunteva sanoo että näin menetellään aina rankkilaukausten kohdalla niin hyväksyn toki. Niin harvinainen tapahtuma etten ole tähän mennessä näköjään ehtinyt oppia.
 
Altec

Taisi vaan erä keretä loppumaan, siksi maalia ei hyväksytty.
 
Spac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, HIFK, sympatiat KiviKova!
Katsoitko mitä vauhtia SaiPa piti kaksi ensimmäistä erää? Sport seisoi kolme erää maalin edessä, kyllä sitä jaksaa vaikka 24/7.
Toisin sanoen pelisuunnitelman mukaan matsi olisi kuulunut naulata kahteen ensimmäiseen erään. Nyt se ei ihan toteutunut, vaikka mylly oli hurja.
 
kunnonjykit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Petmanin päästessä läpi kellossa oli 00.04 eli 4 sekuntia. Siitä sitten polkaisu, harhautus, kaatuminen, kiekko trejbalille ja kiekko maaliin - mielestäni pelikello ehti mennä umpeen. Katsoin tilannetta hallilla ja ihmeteltiin samaa.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toisin sanoen pelisuunnitelman mukaan matsi olisi kuulunut naulata kahteen ensimmäiseen erään. Nyt se ei ihan toteutunut, vaikka mylly oli hurja.
Juurikin näin
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ai niin, niin taisikin olla. Otan sitten itkemisen takas. Ei jäänyt nyt sitten mitään mistä voisi valittaa. Sport parempi. Pakko se vain on hyväksyä.
Kyllähän SaiPa oli parempi, aina tulos ei vaan tule kenttätapahtumien mukana.
 
Bastard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei koskaan mitään voittava se on Sport
Sporttia aina haukutaan karvaperse joukkueeksi,no ottamatta siihen sen enempää kantaa niin eilen se sitten piti paikkansa.
En ole Saipan peliä sen kummemmin seuraillut mutta jos se on tuollaista kuin eilen niin varmasti tuntuu katsojista mukavalta,eihän Sport ollut päästä omista ylös koko 1 erän aikana.

Paljon laukauksia tosin suurin osa vaarattomia mutta siltikin,jos et lauo niin todennäköisyys häviämiseen kasvaa. :-)
Nyt vaan Saipalle täysi hönkä päälle joka otteluun ja pisteet pois kun niitä vielä saa.
Jossain vaiheessa muut joukkueet oppivat huomioimaan Saipan pelityylin ja voittaminen vaikeutuu.

Tuntuu tosi mukavalta kun Saipalla taas menee hyvin, jo silloin vielä kun Spårt oli mestiksessä tuli kannustettua Saipaa,oli vähän sellainen David vs. Goljat asetelma.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joo täytyy myös tulla kehumaan Saipan varsinkin ekaa erää millä temmolla iski päälle eikä Sport päässyt mihinkään ja hienoa että yleisö löytänyt taas paikalle. Sit täytyy kyllä yleisesti ihmetellä tätä liigan otteluohjelmaa että miten viikon levännyt joukkue voi saada vastaansa joukkueen jolle peli on 4 päivän sisään kolmas.. Nää pisteet on todella kalliita ja merkitys nousee varsinkin meillä pikkuseuroilla joiden pitäis saada taistella "rehdisti" toisiaan vastaan koska mielummin mä häviän 0-5 tapparalle kun pahimmille kilpakumppaneille tollasella lepoedulla. Tsemppiä Saipalle kauteen ja nähdään välierissä!
 
npc

Jäsen
Nyt on vähän toipunut Sport-pelin pettymyksestä. Tuolta se varmaan tuntuu hifkiläisistä kun painaa ja painaa mut sit SaiPa vie jonkun hikisen ja-voiton kilpparipelillä. Virkistävää kun voi sanoa, että siellä ne edarit mietti jo illan diskoja.

Sillä erotuksella, ettei saipalaisia kai kiinnostuksen puuttesta voinut syyttää eikä siellä laiskanpulskeita kovapalkkaisia hiihtelijöitä ole, jotka kiristäisivät luistimen nauhat vasta keväällä kun tosipelit alkaa. Entä keskittyminen? En tiedä, vähän kiireellä katsoin matsin. Pitäisi katsoa uudestaan rauhassa, jotta saisi paremman yleiskuvan, mutta arvatkaa jaksaako tällaista tuherrusta (tuloksen puolesta) alkaa kattoo uudestaan.

Sanotaan vielä posina, ettei kukaan ole tällä kaudella vienyt täysiä pistepotteja Kisiksestä. Pidetään se näin.
 
Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaikuttaa siltä kommenttien perusteella, että en menettänyt mitään kun en nähnyt eilistä peliä. Huomenna sitten katsomaan tilanteessa vaadittavaa "kasvojen pesua" Kisapuistoon. Toivonmukaan vahvistuksia tulee ennen kuin tilanne menee tukalaksi. Nyt kun olisi vielä mahdollisuus pysyä keskikastissa ainakin hyvin mukana.
 
npc

Jäsen
Sport-pelin eka erä oli sellaista SaiPaa mitä edellisen kerran ehkä nähnyt divarissa. Harmi ettei johtanut kuin yhteen pisteeseen, mikä sekin on tosin kova juttu nyt kun pelataan taas Liigassa.

Blues-peli ihan ohi.

Ei ole hyvä esmes V. Petmanin jalkapyyhkäisyt lopussa. Eikä se kun menee kolmantena repimään jonkun päätä irti. Helsingin ottelussa jompi kumpi mestisjätkissä joutui lopussa painiin niin tämä toinen meidän mestiskaveri tulee repimään päätä irti kolmantena.

Huh. Tavallaan kiva että paloa. Mutta jos joku jaksais palstalla vielä vaahdota koodeista niin saipalaiset olisivat jo hävinneet tämän matsin.

Paloa ja ylilyöntejä saa voi olla. Tietyissä rajoissa.
 
Petman meni muute neljäntenä, Kousa (vai kuka se oli) kamppaili jo oman kaverin kanssa johon Espoon kaveri tuli kolmantena kimppuun ja Petman sen kolmannen niskaan. Eli Koodista miinus Espoolle ja plussa Villelle. Kyllä nää koodit pitkässä juoksussa menee tasan aina.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc

Jortikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Ässät
No olipa av unista. Joku ihme pelitapamoka, että oman maalin edessä tilaa ja pelaajat liukuu jossain sivustoilla.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Alkaa olemaan pelko persuksissa, että ne pirteät peli johtuivat vain ja ainoastaan siitä että vastustajat lähtivät täysin takki auki viime kausien "häpeäpilkkua" vastaan. Nyt on selkeästi katseltu videoita ja opeteltu millä tavalla SaiPaa vastaan kuuluu pelata. Materiaalietu hoitaa sitten vielä loput.
 
Derrick

Uusi pelitapa ja uudet pelaajat tilaukseen
 
Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Alkaa olemaan pelko persuksissa, että ne pirteät peli johtuivat vain ja ainoastaan siitä että vastustajat lähtivät täysin takki auki viime kausien "häpeäpilkkua" vastaan. Nyt on selkeästi katseltu videoita ja opeteltu millä tavalla SaiPaa vastaan kuuluu pelata. Materiaalietu hoitaa sitten vielä loput.

Aika ohut on uskosi kyllä. Viime kausien toiminnalla tämä ei kyllä ole mitenkään tuomittavaa.

Minustahan tämäkin peli tasoittui erän loppua kohden aivan selkeästi.
 
Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Eli myö on hävitty jo tää kausi. Eipä tarvii jännittää enää.
 
Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Uusi pelitapa ja uudet pelaajat tilaukseen
Kyllä Raipeen ja hänen pelitapaansa pitää luottaa. Enemmän tarkoitin sitä, kun onnistumisia tuntui tulevan vähän jokaiselle pelaajalle vuoronperään. Ehkä kaikki eivät ole kuitenkaan menneet niin paljon kesän aikana eteenpäin kun ne pelit antoivat ymmärtää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös