ipamies#41
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- New Prague Rangers
Raipe on harvinaisen turhautunut ja lähestyy laitapainia. Aalto ei ehdi havaita Raipea, vaan kääntää juuri ennen kontaktia rintamasuuntansa ja Raipe ei enää tunnekiihkossaan ehdi vaihtamaan lähestymistapaansa. Seuraa laidan läheisyyteen hieman ylikova ja jerekaralahtimaisesti käsillä tehostettu etumustaklaus, jonka tuloksena on tyypillinen kiekkopelin vaaramomentti. Onko tämä todella niin merkillinen juttu, kuin itseään asiantuntijanakin pitävät ihmiset antavat ymmärtää?
Ainakin Juha Hiitelä on nostamassa itseään asemaan, johon miehellä ei ilmiselvästi ole kannuksia. Hiitelä kysyy kolumnissaan, että "Miksi Raipe?".
Tuo kysymys selvittää monia asioita.
Raipen taklauksen kaltaisia ylikovia otteita näkee kiekkokaukaloissa jatkuvasti. NHL:ssä miltei jokaisessa pelissä. On törkeää hurskastelua tehdä tästä tapauksesta millään muotoa ainutlaatuista. Vaikuttaa ainoastaan siltä, että Hiitelän ylitseampuva kriittisyys, joka ei enää millään muotoa liity liigaseuran kannattamiseen, Ilvestä kohtaan ja oma esille nousemisen tarve on lopulta sumentanut miehen ajatuskyvyn siinä määrin, että edes Raimo Helminen ei herätä kunnioitusta, joka pakottaisi asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Näitä ylilyöntejä tapahtuu aina, kun maailman parhaimmat pelaajat ovat siinä raimosummasmaisessa kiihkossaan, jossa jokainen kaksinkamppailu kentällä on sillä hetkellä maailman tärkein ja ainoa asia. Loistava pelaaja Timo Jutila yritti teloittaa jäässä makaavan Riku Niemelän omalla poikittaisella mailallaan... Viime keväänä Chris Pronger teki oikeasti ylilyönnin, kun mies meinasi halkaista Tomas Holmströmin päänupin...
Juha Hiitelä ei voi koskaan olla vakavasti otettava urheilutoimittaja, jos hänen täytyy ääneen ihmetellä, miksi hieno mies Roy Keane teloittaa selittämättömällä tavalla Alf-Inge Hålandin kentälle. Todellisia ylilyöntejä - joita Raipen tämänkertainen ja varsin tavanomainen ryntäys ei edes edusta! - ei voi selvittää piippuhyllyltä käsin eikä niitä voi millään järkiargumenteilla puolustella, mutta jokainen joka on itse hokkarit jalassa aistinut pelin hengen jääntasolla tietää, mistä on kyse kun Roy Keane, Chris Pronger tai Raimo Helminen sekoaa kesken pelitapahtumien. Yli-inhimillinen voitontahto on jatkuvaa nuoralla tanssia optimaalisen hurmion ja ylilatautumisen välillä ja myös miltei poikkeuksetta osa maailman parhaiden palloilijoiden, aivan erityisesti jääkiekkoilijoiden, luontoa. Toisin kuin päällekarkaukset soittoruokaloiden porttikongissa.
Ainakin Juha Hiitelä on nostamassa itseään asemaan, johon miehellä ei ilmiselvästi ole kannuksia. Hiitelä kysyy kolumnissaan, että "Miksi Raipe?".
Tuo kysymys selvittää monia asioita.
Raipen taklauksen kaltaisia ylikovia otteita näkee kiekkokaukaloissa jatkuvasti. NHL:ssä miltei jokaisessa pelissä. On törkeää hurskastelua tehdä tästä tapauksesta millään muotoa ainutlaatuista. Vaikuttaa ainoastaan siltä, että Hiitelän ylitseampuva kriittisyys, joka ei enää millään muotoa liity liigaseuran kannattamiseen, Ilvestä kohtaan ja oma esille nousemisen tarve on lopulta sumentanut miehen ajatuskyvyn siinä määrin, että edes Raimo Helminen ei herätä kunnioitusta, joka pakottaisi asettamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Näitä ylilyöntejä tapahtuu aina, kun maailman parhaimmat pelaajat ovat siinä raimosummasmaisessa kiihkossaan, jossa jokainen kaksinkamppailu kentällä on sillä hetkellä maailman tärkein ja ainoa asia. Loistava pelaaja Timo Jutila yritti teloittaa jäässä makaavan Riku Niemelän omalla poikittaisella mailallaan... Viime keväänä Chris Pronger teki oikeasti ylilyönnin, kun mies meinasi halkaista Tomas Holmströmin päänupin...
Juha Hiitelä ei voi koskaan olla vakavasti otettava urheilutoimittaja, jos hänen täytyy ääneen ihmetellä, miksi hieno mies Roy Keane teloittaa selittämättömällä tavalla Alf-Inge Hålandin kentälle. Todellisia ylilyöntejä - joita Raipen tämänkertainen ja varsin tavanomainen ryntäys ei edes edusta! - ei voi selvittää piippuhyllyltä käsin eikä niitä voi millään järkiargumenteilla puolustella, mutta jokainen joka on itse hokkarit jalassa aistinut pelin hengen jääntasolla tietää, mistä on kyse kun Roy Keane, Chris Pronger tai Raimo Helminen sekoaa kesken pelitapahtumien. Yli-inhimillinen voitontahto on jatkuvaa nuoralla tanssia optimaalisen hurmion ja ylilatautumisen välillä ja myös miltei poikkeuksetta osa maailman parhaiden palloilijoiden, aivan erityisesti jääkiekkoilijoiden, luontoa. Toisin kuin päällekarkaukset soittoruokaloiden porttikongissa.