Nostellaanpas taas tätäkin ketjua.
Mielessäni on kytenyt ajatus hieman vertailla pelissä esiintyviä hyökkäys- ja puolustusoperaattoreita, sillä osa operaattoreista on kuitenkin melko ehdottomia tiimityöskentelyn ja menestyksen kannalta. Varsinkin Rankedin puolella sooloileva tiimi kohtaa noutajan hyvinkin äkkiä.
Hyökkäävät operaattorit
Ehdottomia:
Thermite - Lähes poikkeuksetta ehdoton osa onnistuvaa hyökkäystä, vahvistettuja seiniä tuhoavan ominaisuutensa ansiosta. Jos ainoa sisäänkäynti on ahdas oviaukko niin kuolema korjaa omiaan useimmissa tapauksissa. Thermiten aseet ovat vain keskinkertaiset, jolloin Thermiten kanssa kannattaa olla toinen operaattori tukemassa.
Thatcher - Työskentelee käsikädessä Thermiten kanssa. Thatcherin EMP-kranaatti tuhoaa Muten jammerit ja Banditin sähköt, jolloin Thermiten ominaisuutta voidaan esteettä hyödyntää. Thatcherin aseet ovat hyvät ja soveltuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Hyvä olla:
Ash - Ashin kranaatinheitin tuo erinomaisen lisän hyökkäykseen, sillä ovien ja ikkunoiden tuhoaminen onnistuu kauempaakin kuin välittömästä läheisyydestä. Ashin aseet ovat ovat pelin parhaimmasta päästä ja tulinopeutensa ansiosta erittäin tappavia.
Fuze - Fuzen cluster -kranaatit tyhjentävät huoneita vihollisista hyvällä prosentilla. Jägerin aktiivisuojain kuitenkin napsii suurimman osan clustereita, joten Fuzen valitseminen on pohdinnan paikka. Fuzen aseet ovat hyvin laajat ja soveltuvat hyvin käyttäjän roolin mukaiseen tarkoitukseen.
Sledge - Sledge on hyvin joka tilanteeseen soveltuva operaattori. Osa käyttäjistä varmasti näkee Sledgen lekan vahvuutena, kun taas osa heikkoutena. Sledgen aseet ovat melko keskinkertaiset, mutta vara-aseena toimiva uzi tuo oman piristeensä arsenaaliin.
Twitch - Twitch tuntuu olevan melkoisen aliarvostettu operaattori. Twitchin ominaisuutena on sähköshokkeja antava kolmas kameradroidi, mikä tuo eriomaisen taktisen lisän. Twitchin arsenaali on laaja ja varsinkin Famas on henkilökohtaisesta mielipiteestäni pelin parhaimpia rynnäkkökivääreitä.
Muita varteen otettavia:
Glaz - Glaz on etäältä toimiva tarkka-ampuja, jonka ominaisuutena on kymmenkertasesti tarkentava kiikarikivääri. Tällöin on paljolti käyttäjästä itsestään kiinni onko Glazista hyötyä vai ei. Glazin kiikarikivääri on tappavan tehokas, mutta hirviömäinen rekyyli on tekee laukomisesta hitaamman puoleista.
Blitz - Blitz on kilvellä varustettu operaattori, jonka erikoisominaisuutena on kilvestä laukaistava vastustajan sokaiseva välähdys. Tätä ominaisuutta hyödyntäen Blitz voi napsia sokaistuja vastustajia melko helposti, mutta sokaisu ei aina ole sataprosenttisen varmaa. Blitzin pistooli on yllättävän tehokas.
Montagne - Montagne on raskaalla panssaroinnilla varustettu kilpioperaattori. Ominaisuutena Montagne on levittyvä kilpi, joka antaa 180 asteen suojan käyttäjälleen. Montagnea on erinomaista hyödyntää kurkistettaessa huoneeseen tai käytävällä. Operaattori on raskaasta panssaroinnista johtuen hidas ja omaan melko heikot aseet.
Buck - Buckin heitän tähän hieman villinä korttina. Buckin arsenaaliin kuuluvat kivääri ja rynnäkkökivääri, joiden ominaisuutena on pääaseen lisänä toimiva haulikko. Buck on Glazin lisäksi etäältä toimiva tukihahmo, mutta oikeissa käsissä Buck onkin erittäin kuolettava operaattori.
Puolustavat operaattorit
Ehdottomia:
Castle - Castle on kuin hyökkäävien operaattorien Thermite. Castlen ominaisuuten on 3 kpl luodinkestäviä oviin ja ikkunoihin asettavia barrikaadeja. Vaikka barrikaadit ovat räjäytettävissä, ne hidastavat vastustajan etenemistä ja paljastavat mistä suunnasta vastustaja on kulloinkin tulossa. Castlen arsenaali on melko keskikertainen.
Rook - Rook on raskasati panssaroitu operaattori, jonka ominaisuutena on 5 kpl tiimikavereille jaettavia luotilevyjä, mitkä nostavat kanssa pelaajien panssaroinnin maksimiin. Tämä edesauttaa suoran kuoleman välttämistä, jolloin jääminen "kitumisvaiheeseen" on todennäköisempää. Rook on operaattorina melko hidas, mutta omaa hyvän arsenaalin.
Hyvä olla:
Mute - Kuten Thatcher myös Mute työskentelee Castlen kanssa käsikädessä. Muten ominaisuutena ovat elektronisia signaaleja häiritsevät jammerit. jotka luovat taktisen edun asetettaessa barrikoidun ikkunan tai oven tai vahvistetun seinän läheisyyteen. Muten arsenaali on keskinkertainen, mutta MP5k on pelin vähärekyylisimpiä konepistooleita.
Bandit - Bandit tuo erinomaisen lisän Muten jammereihin, sillä Bandit voi sähköistää vaihtoehtoisesti piikkilangat, maahan asetettavan kilvet tai vahvistetut seinät. Banditin MP7 on tulinopeudeltaan erittäin tappava.
Jäger - Jägerin maahan ja seiniin asetettava aktiinen suojausjärjestelmä suojaan erinomaisesti Fuzen clustereilta kuin muiltakin huoneeseen heitetyiltä kranaateilta. Jägerin arseenali puolustajien parhaimmasta päästä.
Muita varteen otettavia:
Kapkan - Kapkan on raskaasti panssaroitu operaattori, jonka erikoisominaisuutena on seiniin ja ikkunoihin asetettava liikkeestä aktivoituva C4 -räjähde. Suurehko haittatekijä Kapkan ominaisuudessa on sen helposti huomavatta erottuvuus. Kapkanin arsenaali on pelin parhaimmasta päästä.
Frost - Frost on puolustajista toisinaan hyökkääjille harmaita hiuksia aiheuttava operaattori. Frostin ominaisuutena on maahan asetettava "tervetuloa matto" eli karhunrauta tyyppinen ansa. Frostin arsenaali on melko erikoinen, sillä Frostin konepistooli on pelin heikoimpia kun taas haulikko on lähes ylivoimaisen tehokas.
Pulse - Pulsen heitän kuten tähän kuten Buckin hyökkääjiin eli villinä korttina. Pulsen ominaisuutena on sydämenlyönnit poimiva tutka, jolloin vihollisen paikantaminen onnistuu seinien läpi. Ainoa miinuspuoli Pulsen tutkassa on sen lyhyt kantama, jolloin vihollinen on jo välittömässä läheisyydessä. Pulsella onnistuminen on jälleen kerran paljolti käyttäjästä itsestään kiinni. Pulse omaa saman arsenaalin kuin Castle eli melko keskinkertaisen.
***
Näin. En varmastikkaan muistanut kaikkea kaikista valitsemistani operaattoreista, mutta omasta mielestäni katan kaiken ainakin kelvollisesti :) . Saa vapaasti kommentoida ja tuoda oman näkemyksensä ilmi, jos on erimieltä jostakin operaattorista.