Rainbow Six Siege

  • 12 385
  • 56

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Itsehän olen tähän peliin aivan koukussa. Tänään kaupassa tajusin sen, kun parkkihallin tolpassa oli jokin musta merkki, niin ensimmäisenä ajatuksena päähän tuli, että tuossahan on Valkyrien kamera. Hieman huolestuin ja täytynee nyt pitää vähän pelistä taukoa :) Jokin tässä vaan toimii omalla kohdalla äärettömän hyvin. Oikeastaan ensimmäinen FPS jota on netissä tullut väännettyä oikein urakalla ja käynyt hyvä tuuri myös siinä, että pleikkarilla on hyvin suomalaisia pelaajia joiden kanssa on mukava pelailla.

Julkaisusta asti pelannut tätä ja edelleen ihmetyttää se, että miten hyvin nämä operaattorit ovat tasapainossa. Oikeastaan Tachanka on ainoa jolle ei hirveästi ole tarvetta ja puolustuksesta löytyy huomattavasti hyödyllisempiä hahmoja. Myös nämä uudet operaattorit joita on tuotu mukaan ovat olleet hyödyllisiä oikeissa käsissä ja mukavasti ovat sotkeneet pelin "perusasioita". Blackbeardia vastaan ei voikaan hakea sitä pääosumaa, Valkyrien kamerat voi heittää melkein mihin vain, Frost voi ansoillaan hidastaa hyökkääjiä jne. Toki tuo Pulsen buffi on hivenen kyseenalainen, mutta tiimi joka keskustelee saa kyllä yhteistyöllä sen Pulsenkin metsästettyä melko nopeasti pois. Tuo muutos on aiheuttanut sen, että IQ:ta näkee nykyisin huomattavasti enemmän. Myös nämä uusimmat operaattorit ovat hyvä lisä peliin. Capitao vaikuttaa näistä kahdesta huomattavasti hyödyllisemmältä. Tuo "tulinuoli" on äärettömän tehokas kämppäävien vihollisten nitistämiseen ja eri reittien sulkemiseen. Caveira ei ole meidän peleissä tainnut kertaakaan päästä kuulustelemaan ketään. Harvemmin toki rankedissa näkee mitään sooloilijoita joita vastaan Caveira on parhaimmillaan.

Tässä pelissä käy helposti niin, että jumittuu pelaamaan vain tiettyjä operaattoreita. Itselleni on muutamankin kerran käynyt niin, että kokeilee jotain operaattoria jota ei pahemmin ole pelannut ja huomaakin sieltä löytyvän todellisia helmiä. Aikanaan Twitch oli tuollainen ja nyt olen tykästynyt vähän Buckiin joka on vähän kuten Sledge, mutta joissakin tilanteissa toimii paremmin, kun pystyy availemaan lattioita myös alakautta.

Pleikkarilla pelailevat voivat laittaa ystäväpyyntöä mikäli kiinnostaa PSN Jalasvaara1989. Ja sen verran olen koukussa, että keväällä ostin kaverilta pelin myös boksille, kun se ei tykännyt. Sielläkin voi laittaa ystäväpyyntöä gamertagille Apinajii. Boksi toki vähän sivuroolissa, joten ei hajua onko siellä paljonkin suomalaisia pelaajia.
 

EEspoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko & Leijonat
Ääh niinpä tietenkin, minulla on asetuksissa, että vain ystävien ystävät voivat laittaa ystäväpyynnön.

Mitenkäs onko jengi illalla linjoilla?

@Jalasvaara @HeroForSale
 

PLK50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, HPK, Denver Broncos
Vieläkö palstalaiset pelaa? Hommasin pelin joku kuukausi takaperin, mutta on jäänyt muiden pelien takia varjoon. Viikolla päätin sitten kokeilla ja iski kyllä kovaa! Niin että jos peliseura kiinnostaa, vaikkakin aivan noob tässä vielä niin lisäilkää kaveriksi. Alustana PS4, id: palikka50.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Löytyyhän täältä. Itsekin ostin Six Siegen Ps4 alennuksesta ja on tuota tullut muutama tunti jo pelattuakin. Kuten jo mainitsin niin alustana Ps4, headset löytyy tarvittaessa ja käyttäjä on Rotko4ever
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Tämähän vasta onkin kauas kadonnut. Vieläkö joku muu kuin allekirjoittanut tätä pelaa? Noh kuitenkin asiaan.

Viikonloppuna on siis taas Pro Liigan LANit. Ensimmäistä kertaa R6 PL historiassa Ence ei ole LANeilla mukana, kun pelasivat huonon kauden ja tippuivat Challenger Liigaan. Siegen eSport scenestä voin kirjottaa enemmänkin jos porukka haluaa/kiinnostaa tietää enemmänkin.

Mutta enemmänkin pointtina oli, että uusi seasoni on taas kohta ovella. Kuten jo sanoin, niin viikonloppuna on LANit jossa taas perinteiseen tapaan kerrotaan tarkemmin uusista operaattoreista yms.

Uusista operaattoreista ei hirveästi ole vielä infoa tullut, mutta Alibin erikoiskyky on hologrammien luonti. [URL=https://rainbow6.ubisoft.com/siege/en-us/news/152-322455/new-defender-alibi[/URL]Alibi (linkki vie Rainbow6 Ubisoftin sivulle). Maestro taas ilmeisestikin omaa jonkinlaisen automaattisen tykkitornin/turretin [URL=https://rainbow6.ubisoft.com/siege/en-us/news/152-322456/new-defender-maestro]Maestro (Myös vie R6 Ubisoftin sivulle)[/URL]

Sen perusteella mitä olen leakeista lukenut + kuullut uusista operaattoreista, niin nykyinen Lion meta ei ole mitään verrattuna siihen mitä ensi season tulee olemaan. Toki tämä vain sillä perusteella, että Ubisoft ei ole kuunnellut asiaan liittyviä mielipiteitä vaan julkaisevat ne niinkuin ovat alunperin suunnitelleet.

Muita isoja asioita mitä on todennäköisesti tulossa nyt ensi seasonin myötä. Club Housen rework, r/Rainbow6 - Club House Rework - Six Invitational 2018 Year 3 Panel (vanha linkki, mutta pitäisi edelleen olla oikein ja vie siis Redditiin), ja ainakin kuvien perusteella vaikuttaa erittäin hyvältä ja on tuotu niitä asioita, mitä pelaajat ovat mappiin toivoneet. Muun muassa yläkertojen yhdistäminen helpottaa huomattavasti roamaamista.

Muita isoja asioita mitä pitäisi tulla uusimman seasonin mukana: 3 speedien hidastaminen 1 speedien nopeuttaminen, dropshotin nerffaus ja sight misaligmentin korjaus.

Ja toki myös taas tulossa uusi kartta: [URL=https://rainbow6.ubisoft.com/siege/en-us/news/152-322452/new-map-villa[/URL]Villa (Linkki vie taas R6 Ubisoftin sivuille) Videon perusteella hiukan pelottaa, koska ulkokuva antaa hiukan Bartlett -fiiliksiä ja sisäkuvat taas Meme Park/Tower -fiiliksiä valoituksen ja huoneiden pimeiden kulmien perusteella. Noh en tuomitse vielä kuitenkaan.[/URL][/URL]
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild

Kannattaa se kokeilla. Varsinkin kun ilmaiseksi pääsee koittaa. Toki kannattaa se ottaa huomioon, että kun on ilmaisviikonloppu, niin varsinkin PC:n puolella voi olla hitusen vielä enemmän huijareita ja smurffeja liikenteessä.

Onhan tässä edelleen omat probleemansa, mutta on tämä peli kehittynyt aivan huikeasti siitä, mitä tämä joskus on ollut.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Kannattaa se kokeilla. Varsinkin kun ilmaiseksi pääsee koittaa. Toki kannattaa se ottaa huomioon, että kun on ilmaisviikonloppu, niin varsinkin PC:n puolella voi olla hitusen vielä enemmän huijareita ja smurffeja liikenteessä.

Onhan tässä edelleen omat probleemansa, mutta on tämä peli kehittynyt aivan huikeasti siitä, mitä tämä joskus on ollut.

Laitoin latautumaan. n. 58 GiB kokoinen paketti. No onneksi on nopea netti mutta jollain ADSL-liittymällä voisi olla tuskaista ladata. 8/1 ADSL liittymällä n. 17 tuntia menis...
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paras fps-peli sitten CS:n. Monelle jopa tuota esikuvaansa huomattavasti parempi. Tämä on yksin harvoja pelejä, joissa itsellä yli 500 tuntia pelattuna. Yksin voi olla joskus tuskaa ja alkuun on tuskaa joka tapauksessa, mutta kun kartat, taktiikat ja muutenkin pelin salat oppii, on tämä heittämällä parhaita kokemuksia, mitä fps-pelit voivat tarjota.

Ei tietenkään sovi sellaisille, joille tärkeintä ovat esimerkiksi isot avarat kartat ja ajoneuvot, kumpaakaan kun ei pelistä löydy. Jos sen sijaan tykkää jännittävistä adrenaliinintäyteisistä hetkistä, itsensä kehittämisestä ja äärettömän korkeasta skill ceilingistä, ei tämän parempaa peliä markkinoilta juuri löydy. Nämä kokemukset siis PC:n puolelta.

@Wilderness PL tulee toki taas seurailtua, vaikka Ence ei tällä kertaa pelaakaan. Pentan kelkkaanhan tässä joutuu hyppäämään, lähinnä vahvan suomalaisedustuksen takia. Kuitenkin Sha77e (jota laneilla tuuraamassa Kantoraketti) ja joonas sieltä löytyy, joten 2/5 entisiä Encen pelaajia. Ja näissä finaaleissa jopa tuo yksi nykyinen Encen pelaaja, joten vaikea on muita joukkueita lähteä kannattamaan.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Paras fps-peli sitten CS:n. Monelle jopa tuota esikuvaansa huomattavasti parempi. Tämä on yksin harvoja pelejä, joissa itsellä yli 500 tuntia pelattuna. Yksin voi olla joskus tuskaa ja alkuun on tuskaa joka tapauksessa, mutta kun kartat, taktiikat ja muutenkin pelin salat oppii, on tämä heittämällä parhaita kokemuksia, mitä fps-pelit voivat tarjota.

Ei tietenkään sovi sellaisille, joille tärkeintä ovat esimerkiksi isot avarat kartat ja ajoneuvot, kumpaakaan kun ei pelistä löydy. Jos sen sijaan tykkää jännittävistä adrenaliinintäyteisistä hetkistä, itsensä kehittämisestä ja äärettömän korkeasta skill ceilingistä, ei tämän parempaa peliä markkinoilta juuri löydy. Nämä kokemukset siis PC:n puolelta.

@Wilderness PL tulee toki taas seurailtua, vaikka Ence ei tällä kertaa pelaakaan. Pentan kelkkaanhan tässä joutuu hyppäämään, lähinnä vahvan suomalaisedustuksen takia. Kuitenkin Sha77e (jota laneilla tuuraamassa Kantoraketti) ja joonas sieltä löytyy, joten 2/5 entisiä Encen pelaajia. Ja näissä finaaleissa jopa tuo yksi nykyinen Encen pelaaja, joten vaikea on muita joukkueita lähteä kannattamaan.

Itsellä taitaa olla jo kevyesti 2k tunteja rikki, mutta sille on syynsä. Yksi syy on varsinkin tuo itsensä kehittäminen, mutta kyllä silti se suurin syy on ihan pelin kilpailullisessa puolessa, joka on itselle ehdottomasti se tämän pelin suola.

Encelle sattu vähään paskaan paikkaan tuo huono season. Seuraava PL season kestää sen puolivuotta, joten seuraavan kerran Ence nähdään Pro Liigassa aikaisintaan marras- joulukuussa. Finaaleista sen verran, että uskon Pentan olevan voittajasuosikki. Toki kohtaavat jo ensimmäisellä kierroksella Pentan pahin haastaja eli Evil Geniuses. Joukkueet kohtasivat viimeksi Invitationalin finaalissa, jossa Penta voitti 3-2 oltuaan ensin 0-2 tappiolla (Ehdottomasti yksi parhaimmista matseista mitä olen katsonut). Toki paljon riippuu siitä, miten Kantoraketti sopeutuu joukkueeseen kommunikoinnin ja pelityylin puolesta.

Pannarihan tosiaan lähti jo Encestä (liittyi T3H eSportsiin Taigan tilalle) ja suoraan sanottuna en hirveästi yllättyisi vaikka Kantoraketti myös lähtisi Encestä.
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itsellä taitaa olla jo kevyesti 2k tunteja rikki, mutta sille on syynsä. Yksi syy on varsinkin tuo itsensä kehittäminen, mutta kyllä silti se suurin syy on ihan pelin kilpailullisessa puolessa, joka on itselle ehdottomasti se tämän pelin suola.

Encelle sattu vähään paskaan paikkaan tuo huono season. Seuraava PL season kestää sen puolivuotta, joten seuraavan kerran Ence nähdään Pro Liigassa aikaisintaan marras- joulukuussa. Finaaleista sen verran, että uskon Pentan olevan voittajasuosikki. Toki kohtaavat jo ensimmäisellä kierroksella Pentan pahin haastaja eli Evil Geniuses. Joukkueet kohtasivat viimeksi Invitationalin finaalissa, jossa Penta voitti 3-2 oltuaan ensin 0-2 tappiolla (Ehdottomasti yksi parhaimmista matseista mitä olen katsonut). Toki paljon riippuu siitä, miten Kantoraketti sopeutuu joukkueeseen kommunikoinnin ja pelityylin puolesta.
Joo tuo Penta - EG oli tosiaan jännittävintä E-urheilua, mitä on koskaan tullut katsottua.

Pannarihan tosiaan lähti jo Encestä (liittyi T3H eSportsiin Taigan tilalle) ja suoraan sanottuna en hirveästi yllättyisi vaikka Kantoraketti myös lähtisi Encestä.
Tätä en tiennytkään. Toivottavasti Ence ei nyt kokonaan hajoa, varsinkin kun juuri on tehty hienot yhteistyösopparit (ilmeisesti ilman varsinaista sisältöä) Pelicansin kanssa ja kaikkea.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Joo tuo Penta - EG oli tosiaan jännittävintä E-urheilua, mitä on koskaan tullut katsottua.


Tätä en tiennytkään. Toivottavasti Ence ei nyt kokonaan hajoa, varsinkin kun juuri on tehty hienot yhteistyösopparit (ilmeisesti ilman varsinaista sisältöä) Pelicansin kanssa ja kaikkea.

Juu. Ilmoitti siitä pari päivää sitten Twitterissä. Kantoraketti nyt ei ole mitään ilmoittanut, mutta en juurikaan olisi yllättynyt jos lähtisi Encestä. Tärkeintä nyt Encen kannalta on, että sinne jää vähintään 3 vanhasta rosterista, koska muuten menettävät myös tuon Challenger Liiga spottinsa. Eli vähintään 3 joukosta Uuno, Bounssi, Willkey ja Kanto pitää jäädä joukkueeseen
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Noh nyt on Y3S1 pelattu ja voisiko sanoa että hiukan yllättäen Liquid veikin voiton Pentasta ja vei ensimmäistä kertaa Pro Liigan mestaruuden LATAMiin.

Peli oli yksi viihdyttävimmistä matseista mitä on tullut katsottua. Penta oli aivan ylivoimainen Bankissa, joka on yleensä ollut LATAMin joukkueiden lempikartta ja näyttikin siltä, että Liquidilla ei vain millään riitä Pentaa vastaan. Toisena karttana pelattiin Border ja silloin Penta näytti ensimmäistä kertaa hiukan haavoittuvalta ja Liquid veikin lopulta kentän nimiinsä ja vei matsin viimeisen kenttään eli Consulateen. Tässä vaiheessa tuskin monikaan vielä hirveästi uskoi Liquidin saumoihin, koska Consulate on ollut Pentan "kotikenttä". Noh Liquid veikin jopa hiukan näytöstyyliin Consulaten ja sitä kautta myös Y3S1 PL Mestaruuden.

Eilen myös esiteltiin uudet operaattorit ja uusi kenttä. Operaattoreista ei oikein hirveästi osaa vielä sanoa. Alibi on siis 3/1 (eli 3 speed ja 1 armor) operaattori, jolla on ominaisuutena "hologrammeja", jotka ovat samannäköisiä kuin itse operaattori, mutta tavallisella uniformulla ja headgearilla. Abilityn juju/vahvuus on enemmänkin siinä, että kun hyökkääjä ampuu hologrammin, niin hänen sijaintinsa paljastuu "pinginä" eli hyvin samalla tavalla kuin Jackalin tapauksessa.

Maestro taas on 1/3 (Eli 1 speed ja 3 armor), jonka ability on 2 "tykkiä" jotka voi laittaa Jägerin ADS:n tavoin kiinni seinään ja lattiiaan. Tykkiä voivat kaikki puolustajat käyttää kamerana (jolla näkee savun läpi), mutta Maestro voi käyttää tykkiä myös muuhun. Maestro voi tykillä ampua "lasersäteitä"/tms, jolla se voi tuhota hyökkääjien droneja, gadgetteja, yms. Lisäksi sillä voi ampua hyökkääjiä (1 säde/tms tekee 5 dmg).

Eivät nuo niin pahat ollut, mitä aluksi pelkäsin, mutta tiistaina vasta pääsee oikeasti testaamaan Test Serverille (vain PC). Samoin tiistaina Test Serverille tulee uusi kenttä pelattavaksi. En oikein osaa sanoa, millainen uusi kenttä tulee olemaan. Hiukan pelottavasti tuli itselle kentästä Bartlett Universityn ja Meme (Theme) Parkin yhdistelmä, mikä taas ei ole kovinkaan hyvä asia.
 
Viimeksi muokattu:

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Laitoin latautumaan. n. 58 GiB kokoinen paketti. No onneksi on nopea netti mutta jollain ADSL-liittymällä voisi olla tuskaista ladata. 8/1 ADSL liittymällä n. 17 tuntia menis...

Ehditkö testailemaan? Jos ehdit niin mikä fiilis jäi?

Tosiaan eilenhän tuo uusin "dlc"/operaatio TTS:lle tuli pelattavaksi. Itse en vielä eilen ehtinyt sitä kokeilemaan, mutta tänään olisi tarkoitus. Kuulemma uusi kenttä on varsin hyvä, mutta äänet kuulemma siinä on ihan sekaisin. Samoin uusi Club House on huomattavasti parempi kuin vanha.

Alibi on kuulemma ehkä hiukan op, mutta en osaa sen tarkemmin sanoa. Illalla sitten tietää paremmin.

Muita huomiota (en muista mainitsinko viimeksi) patch notesta. 3 speedin operaattoreita hidastettu hiukan ja 3 speedin operaattoreita hiukan nopeutettu. Drop shottia nerfattu. Lisäksi leanaamiselle on tehty jotain. Myös (ainakin itselle) mieluinen bugikorjaus on Ryzenilla satunnainen kaatuilu.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Noniin pari päivää normaalia myöhemmin tulossa Operaatio Para Bellum, kun se tänään tulee PC:lle ladattavaksi noin kello 16.00.

Paljon uutta hyvää tulossa tänään kuten dropshotin nerffaus, Club Housen uusi versio, tähtäinten korjaus, liikkumisnopeuksien muutokset ja paljon muuta. Ja vielä tuossa pari päivää sitten julkaistiin myös, että Tower poistuu Ranked Map Poolista. Tuo oli erinomainen päätös, koska kenttä on aivan uskomattoman pahasti epäonnistunut.

Pro Liigan kannalta hiukan ikävää tämä viivästyminen, koska NA tiimeillä on aikaa treenata vain kolmisen päivää ennen ensimmäisiä pelejä.

Tästä päästäkin siihen, että myös Pro Liigassa tapahtui suuria muutoksia. Ensinnäkin turnausformaatti muuttuu liigamaisemmaksi eli jokainen joukkue pelaa kahdesti oman alueensa (EU, NA, APAC, LATAM) joukkueita vastaan. Pelit muuttuvat Bo3 matseista Bo1 matseihin. Peleissä joukkueet eivät enää vaihda puolia kierrosten välissä, (hyökkääjät, puolustajat) vaan ensin toinen joukkue hyökkää 5 kertaa ja sitten vaihtuu toisin päin. Kumpi voittaa ensin 6 kierrosta, voittaa ottelun.

Myös map pool muuttuu, kun entisen 9 sijasta vain 7 kenttää on uudella kaudella. Entisistä kentistä Chalet, Skyscraper ja Kafe Dostoyevsky poistuvat ja uusi kenttä Villa tulee tilalle. Kuten jo aikaisemmin sanoin, niin ottelut tulevat olemaan Bo1. 7 kentästä vain 5 on valittavissa, sillä 2 edellisten viikkojen kentistä eivät ole valittavissa (en muista oliko joukkuekohtainen vai liigakohtainen), joista molemmat bannaavat 2 kenttää.

Ja vielä kolmas iso muutos on operaattoribannit. Eli ensin toinen joukkue bannaa yhden operaattorin (olikohan hyökkääjän), jonka jälkeen toinen joukkue bannaa yhden hyökkääjän ja yhden puolustajan ja sen jälkeen ensimmäinen joukkue vielä bannaa yhden operaattorin (olikohan puolustajan). Tämä on ehkä se kuitenkin suurin muutos itse peleissä, koska esimerkiksi Mira ja Hibana/Termiitti kuuluvat suurimpaan osaan taktiikoista.

Encestä vielä sen verran, että Pannarille on löydetty korvaaja, kun belgialainen Gomfi liittyi joukkueen vahvuuteen. Tämä on sinänsä iso muutos Encelle, koska ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa kokoonpano ei ole täysin suomalainen. Kokoonpanoon saattaa vielä tulla muutoksia, kun Pentan Shatte siirtyi varapelaajaksi ja Encen Kantorakettia on vahvimmin huhuttu paikkaamaan Shatte kokoonpanossa. Ja tosiaan Encen pelit alkavat vasta myöhemmin loppukesästä, kun Challenger League alkaa. Sitä ennen karsivat pääsystä Pariisin Majoreihin, mutta noita ei taida nähdä mistään.

E. Lisätty Encen tulevista peleistä tietoa
 
Viimeksi muokattu:

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Noh jatketaanpas yksinpuhelua, jos vaikka joku innostuisi seuraamaan sitä kautta.

Tosiaan Pro Liiga nytkähti käyntiin viimein tuossa viime viikolla. LATAM:ssa, NA:ssa JA Eu:ssa jokaisessa on nyt pelattu 3 kierrosta. Latamissa kolmen kierroksen jälkeen johdossa on myös viime kauden voittaja Liquid 9:llä pisteellä ennen oNe eSportsia (6p). Seuraavaksi onkin 3 joukkuetta tasatilanteessa 4:ssä pisteessä Pain Gaming, FaZe ja Immortals. Ehkä lievänä yllätyksenä pohjalta löytyy 1:llä pisteellä NiP, joka saapui Siegeen täksi kaudeksi hommattuaan Black Dragonsin vanhan rosterin. Täytyy kyllä myöntää, että en ole hirveästi ehtinyt tällä seasonilla seuraamaan Pro Liiga, joten varsinkin LATAMin ja NA:n suhteen mennään aikalailla tuloksia pistetaulukoita seuraten.

NA:ssa 3 kierroksen jälkeen ehkä lievänä yllätyksenä johdossa tasapisteissä Spacestation Gamingin kanssa Noble eSports. Samaan aikaa viime kausien (ja invitationalin) vahvimmat Evil Geniuses ja Rogue löytyvät vasta sijoilta 3 ja 5 3 pistettä johtoa perässä.

EU:ssa on myös eilisen jälkeen pelattu 3 kierrosta. Johdon jakavat puhtaasti 3-0-0 aloittaneet Penta ja IDK (I Don't Know) 9 pisteellä. Penta on jatkanut vahvaa pelaamistaan, vaikka Sha77e vaihtuikin välissä Kantorakettiin (ennen Encessä). 3 ottelun aikana on jo kaatunut Supremacy (joka nousi Challenger Liigasta täksi kaudeksi Pro Liigaan) 6-2, OrgLess (ent. 1Up) 6-4 ja Mockit 6-4.

IDK sen sijaan nousi (takaisin) vasta täksi kaudeksi Pro Liigaan puhtaasi pelatun Challenger Liigan jälkeen ja ovat aloittaneet myös erittäin vahvasti Pro Liigan puolella voitettuaan ensin Chaoksen (6-4), Mockitin (6-2) ja OrgLessin (6-4). Ensimmäisessä ottelussa Chaosta vastaan oli varsin mielenkiintoiset lähtöasetelmat, koska Chaos tavallaan vei Pro Liiga paikan IDK:lta. Season 6 IDK oli Pro Liigassa kokoonpanolla Lacky, Snooken, Renuilz, Secretly, ja Meepey ja subina LeonGids (joka kuitenkin pelasi yhden ottelun). Ruotsalaiset (Renuilz, Secretly ja Snooken) lähtivät joukkueesta ja pistivät oman joukkueen pystyyn. Pro Liigan 3/5 (3 pelaajaa 5:stä pelannut viime kaudella) -säännön avulla saivat sitten myös IDK:n Pro Liiga -paikan ja IDK joutui hakemaan vauhtia Challenger Liigan karsinnoista asti. Tuossa asia noin yksinkertaisesti selitettynä ja jos jotakuta asia kiinnostaa, niin voin avata vielä tarkemmin.

Sijoja 3 ja 4 miehittävät 7 pisteellä ranskalaiset Vitality ja Millenium, joka myös voitti kesäkuussa Austinissa pelatun Dreamhackin. 1:llä pisteellä sijoilla 5 ja 6 ovat saksalainen OrgLess ja ruotsalainen Chaos. Viimeisinä ovat raskalaiset Mockit ja Supremacy nollalla pisteellä.

Samaan aikaan Pro Liigan kanssa on myös käynyt kuumana Pariisin Majoreiden karsinnat. Majoreihin siis pääsee yhteensä 16 joukkuetta. Paikkansa ovat jo ansainneet Penta (voitti keväällä Invitationalin), Liquid, FaZe, Millenium, Fnatic, Rogue, Evil Geniuses ja Nora Rengo (S7 finalistit). Lisäksi Mockit isäntämaasta (voitti Coup De Francen). Loput paikat menevät seuraavalla tavalla: 1 paikka Valencian Dreamhackin voittajalle, 2 EU karsinnoista (koska Pentan voitti Invitational + S7 finalisti), 2 LATAM:n karsinnoista (johtuen Liquidin voitto S7), 1 APAC:n karsinnoista ja 1 NA:n karsinnoista.

EU:n karsintoja on hiukan tullut seurailtua ja jäljellä ovat enää joukkueet IDK, OrgLess, Edenity, Vitality ja suomalainen Moti On Gaming. IDK ja Orgless kohtaavat ylemmän kaavion finaalissa (winner bracket), jonka voittaja pääsee Majoreihin ja häviäjä tippuu alempaan kaavioon. Alemmassa kaaviossa Edenity kohtaa voittajan ottelusta Moti On Gaming - Vitality. Edenity - Moti / Vitality ottelu voittaja kohtaa häviäjän IDK - OrgLess ottelusta alemman kaavion finaalissa ja tämän voittaja on toinen joukkue, joka pääsee Pariisiin.

Näin lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna hiukan Siegen Pro scenestä tällä hetkellä.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
EU:n viimeinen karsintapaikka Pariisin Majoreihin ratkeaa tänään. Sen verran tärkeä matsi, että matsi pelataa Bo5 (best of 5) ja vastakkain ovat IDK ja Edenity. Matsia voi katsoa täältä: Twitch (linkki vie Twitchiin)
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tuli tuo matsi tuossa parin illan aikana katsottua ja oli ihan hyvää peliä. Toki tuo Bo5 on aavistuksen pitkä tuolla nykyisellä formaatilla, kun jokaiseen mappiin menee se +/- 45 minuuttia. Varsinkin Joystick veti pari melko vakuuttavaa mappia, mutta ei sitten kuitenkaan loppuun asti riittänyt Edenityn vääntö. Tänään käynnistyi sitten Dreamhack Valencia ja aika kovia tiimejä mukana, kun tarjolla on paikka Pariisin majoriin. Toiveissa toki Encen pärjääminen, mutta haaste on melkoisen kova.

Täytyy sanoa, että tuossa taannoin tuli hankittua pc ja sille luonnollisesti Siege, niin on kyllä aivan eri peli mitä se on pleikkarilla. Pleikkarilla toista tuhatta tuntia vääntänyt ja peli vaan paranee, kun pääsee hiirellä ja näppäimistöllä tykittämään. Edelleen omaan makuun markkinoiden paras fps ja kilpailijat ei tähän päivään mennessä ole päässeet lähellekkään. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
 

BileTooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy sanoa, että tuossa taannoin tuli hankittua pc ja sille luonnollisesti Siege, niin on kyllä aivan eri peli mitä se on pleikkarilla. Pleikkarilla toista tuhatta tuntia vääntänyt ja peli vaan paranee, kun pääsee hiirellä ja näppäimistöllä tykittämään. Edelleen omaan makuun markkinoiden paras fps ja kilpailijat ei tähän päivään mennessä ole päässeet lähellekkään. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Totta joka sana. Nyt kun vielä saisivat näillä tulevilla uusilla toimenpiteillä korkeimmilla rankeilla pitkään vapaana rellestäneet hakkerit kuriin, pick & banin rankediin, uuden pelimuodon tai kaksi (esim casual rankedin säännöillä ja ranked ESL-säännöillä tms.) lisättyä jaa hitreg/sight misalignment -ongelmat korjattua, niin peli alkaisi lähennellä täydellisyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös