Mainos

Raimo ”Raipe” Helminen Palloseuran ruorissa

  • 26 623
  • 134

Punamusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Koko kiekkokansan tuntema Raimo ”Raipe” Helminen aloittaa Palloseuran päävalmentajana kaudella 2020–2021. Kausi on Helmiselle toinen päävalmentajana SM-liigassa. Helmisen yksivuotinen sopimus julkaistiin marraskuussa 2019, jolloin pahasti rämpinyt TPS pelasi Marko Virtasen alaisuudessa erotettuaan tehtävässään epäonnistuneen Kalle Kaskisen saman kuun alkupuolella.

Helminen toimi viimeksi valmentajana SM-liigassa kaudella 2012–2013 aloitettuaan kauden Ilveksen ruorissa. Kausi oli Tampereen vihreälle osastolle kehno ja Helminen sai kenkää tammikuun loppupuolella jouduttuaan Tuomas Tuokkolan korvaamaksi.

Helminen on toiminut saamiensa potkujen jälkeen apuvalmentajana KHL-seuroissa. Läpi on käyty Barys Astana, Dinamo Riika ja Helsingin Jokerit. Kaudella 2015–2016 Helminen tuli erotetuksi kesken kaiken niin Astanasta kuin Riikasta.

Helminen on toiminut myös Kazakstanin maajoukkueen apuvalmentajana sekä nuorten Leijonien päävalmentajana viime kisoissa. Lisäksi Helminen oli Ilveksen valmennuksessa vuosina 2010–2012.

Helminen kommentoi uutta pestiään seuraavilla sanoilla viime marraskuussa:

”– Kun TPS otti yhteyttä ja tiedusteli halukkuuttani päävalmentajan pestiin, niin mielenkiintoni heräsi heti. Ei noussut todellakaan karvat pystyyn. Vuoden mittainen sopimus oli minulle mieluisa vaihtoehto, jonka puitteissa hahmottuu varmasti, miten minusta voi olla TPS:lle suurin apu.”

Miten ”Raipe” onnistuu roolissaan uudistuneen ja uutta nousua hakevan turkulaismiehistön kanssa? Kestääkö sopimus loppuun saakka vai annetaanko monoa taas kesken sesongin? Sana miehestä olkoon vapaa.
 

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Alkuhan sen Raipen onnistumisen tulee määrittämään. Jos pyöritään jossain jumbona, kun ollaan pelattu 15 kierrosta en näe mitenkään, että tämä herra sitä laivaa kääntää. Jos saadaan hyvä alku, niin vähän luottavaisemmin mielin.
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minulla on ihan hyvä luotto Raipeen ja jos TPS:n valmennuksen ns. "heikoimmasta lenkistä" puhutaan niin se on Sami Salo joka ei saanut mitään irti viimekaudella TPS:n puoluspelaamisesta. Raipen onnistui ihan hyvin nuorten MM-kisoissa jossa tie katkesi sitten pelaajien henk.kohtaisiin virheisiin. Eniten minua kiinnostaa tuo Uraman rooli valmennuksessa ja minkälainen vaikutus sillä on päävalmentajaan . Raipe varmaan ottaa kaiken avun ja tuen vastaan mutta kaikki valmentajat ei varmaan moisesta pitäisi (Esim. Kalle) Urama puhui omasta roolistaan näin Silvennoisen suvivieras haastattelussa :-" - Siihen kuuluu valmentamista, siihen kuuluu valmentajien valmentamista, kilpailijoiden ja kilpailijamaiden analysoimista ja niiden vertaamista meidän omaan tekemiseen. Siihen kuuluu koko ajan käytäviä kehityskeskusteluja meidän oman organisaation kanssa, että missä voimme olla parempia, mitä hyvää voimme entisestään vahvistaa ja seurata niitä asioita, että tämä juna kulkee. Tällaisiin asioihin ne työpäivät menee, eli arki on moninaista. "
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Ei Uramalla kai ole mitään roolia valmennuksessa?

Meillä on päävalmentaja, tahi meillä on vain valmentaja. Keskusteluja joistain linjoista voidaan käydä, mutta päävalmentajaksi pitää olla kaikki valta koskien sitä missä mennään, miten ja kenen kanssa.

Jos jostain ihmeellisestä syystä Urama olisi huohottamassa päävalmentajan niskaan, ymmärtäisin Kiven päätöksen.

Ei oo kyllä Raipella helppo lähtö. Hyvä alku ois vähän se must juttu. Joten joukkue olisi saatava samalle sivulle aika nopeasti. Mutta meidän sekalainen sakki on sieltä ja täältä, kenties aika erilaisten pelillisten elementtien paikoista. Vaikkakin kiekko on kiekkoa, on siinä aikasta paljon eroa siellä ja täällä.

Eniten huolestuttaa puolustuspelaaminen. Yksilöihin vähän tuo luottoa naapurit, mutta Salo ja Helminen rakentamassa joukkuepuolustusta -hhrrr- vähän kylmää.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Edelleen.. Moisanen hoitaa maalivahdit ja puolustuksen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kuinkahan paljon Raipe on saanut oikeasti edellisissä seuroissaan tukea ja oppia valmentajana?

Urama kertoi haastattelussa, että Palloseurassa tämän taustatiimin yksi tehtävä on kehittää valmennusta.
Raipessa voi olla aika paljonkin potentiaalia kun on pätevät äijät kehittämässä.

Aina puhutaan, että nuoret pelaajat kehittyvät hyvässä valmennuksessa mutta eikö sama voi päteä valmentajaan?

Aistin, että tästä voi tulla sittenkin hyvä.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuinkahan paljon Raipe on saanut oikeasti edellisissä seuroissaan tukea ja oppia valmentajana?

En osaa sanoa miten seuroissa on tehty, mutta maajoukkueessahan tätä jo koitettiin kun siellä pyöri esim. Jukka Jalonen mentorina taustalla.

Eli ts. Raipelle tämä taitaa olla lähiajoilta ihan tuttu kuvio ja siten en usko että tulee hänelle mitenkään puskista tai uutena kun sama Urama häärää tässäkin taustalla.

Toisaalta kausi on pitkä ja jännä nähdä miten homma toimii jos tulee vähän karikkoisempaa tai näkemykset eivät kohtaakaan. Paineisessa tilanteessa tämä punnitaan toden teolla.

Jos ohjaus on Uraman ja urheilujohdon suunnalta vahva, niin voisi olettaa että jatkossa valmentajat eivät ole nimekkäimmästä päästä. Vaikea uskoa että joku K. Jalonen istuu hirveästi kuuntelemassa miten missäkin tilanteessa pitää valmennella. Toki jos tuki on oikeanlaista niin sen ottanee vastaan jokainen.

Jotenkin hilpeä ajatus kun siellä istuisi joku H. Jortikka tai R. Summanen ohjeistettavana että miten Tepsissä kuuluu valmentaa. Ja tämä siis vaan ihan puhtaana vitsinä, koska tilanteen kuvittelu saa hymyn huulille.

Koko hommahan on ihan puhdasta spekulaatiota pohjautuen Uraman puheisiin tuosta organisaation rakenteesta ja toiminnasta. Voihan malli oikeasti olla paljon päävalmentajakeskeisempi kuin me nyt annamme itsemme olettaa.

Alkuhan sen Raipen onnistumisen tulee määrittämään. Jos pyöritään jossain jumbona, kun ollaan pelattu 15 kierrosta en näe mitenkään, että tämä herra sitä laivaa kääntää. Jos saadaan hyvä alku, niin vähän luottavaisemmin mielin.

Tosta itsellä sekavat fiilikset, vaikka periaatteessa olen ihan samaa mieltä.

Paine on varmasti kohtuu kova koko organisaatiolla saada homma jiiriin heti alusta. Tällä vältettäisiin median ja fanien hampaisiin joutuminen heti alusta.

Raipehan vaikuttaa tosi lunkilta, mutta ihan varmasti takaraivossa on fiilis että nyt pitää onnistua jos haluaa näitä päävalmentajan hommia tällä tasolla jatkaa. Siinäkin suhteessa huono alku saattaa olla katastrofi ja kasvattaa jännitettä heti organisaation sisälläkin.

Mutta, toisaalta vähän vaikea nähdä että täysin uutta joukkuetta saa lentokeliin heti sarjan alussa. On mahdollista, kun tavallaan Tepsillä on joukkue kasassa vähän ennen suurinta osaa kilpailijoista. Siltikin ulkomaalaisista suuri osa on edelleen muualla kuin joukkueen kanssa harjoittelemassa.

Sitten kannattajana vielä itsellä takaraivossa "kaskismaisuus" eli huikea alku ja totaaliset pannukakut loppuun. Ei näitäkään enää halua nähdä vaan juuri toisinpäin.

Eli uskaltaako tässä toivoa sellaista varovaisen keskinkertaista alkua, jossa nähdään väläyksiä joukkueen potentiaalista? Kuten Suikkasen ihmeessä. Sitten loppukauteen sellainen pysäyttämätön kiima.

Todellisuudessahan en odota tuolta joukkueelta kuin miehekästä esitystä ja sellaista uskon palautusta. Niin vaikea kuin se onkin sulattaa, että taas ollaan uuden alun edessä eikä vieläkään kestävällä polulla menestykseen. Teemana välikausi on hyvin laimea.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Urama puhui omasta roolistaan näin Silvennoisen suvivieras haastattelussa :-" - Siihen kuuluu valmentamista, siihen kuuluu valmentajien valmentamista, kilpailijoiden ja kilpailijamaiden analysoimista ja niiden vertaamista meidän omaan tekemiseen. Siihen kuuluu koko ajan käytäviä kehityskeskusteluja meidän oman organisaation kanssa, että missä voimme olla parempia, mitä hyvää voimme entisestään vahvistaa ja seurata niitä asioita, että tämä juna kulkee. Tällaisiin asioihin ne työpäivät menee, eli arki on moninaista. "
Tavoitehan on olla Euroopan paras kasvattajaseura. Raipe sopii tähän kuvioon mielestäni tällä hetkellä hyvin. Toivon seuran uuden suunnan nimenomaan olevan tämän kaltainen jossa tullaan jatkossakin näkemään urallaan eteenpäin pyrkiviä nuoria pelaajia. Valmentaja puolelle olisi hienoa löytää pitemmäksi ajaksi henkilö, joka pystyisi Uraman, Westerlundin ja Koivun tukemana ajamaan tepsin uutta identiteettiä kansainvälisen tason kasvattajaseurana eteenpäin.
Onko Helminen tähän oikea henkilö? Vain aika tulee näyttämään, mutta mielestäni tähän hänellä on hyvät mahdollisuudet juuri nyt Turussa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Moni tuntuu nyt unohtavan, että siellä on Uraman alla myös juniorijoukkueita, joiden valmentajia valmennetaan ja tuetaan. Sinne varmaan pääosa Uraman valmennusajasta menee.
 

Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Moni tuntuu nyt unohtavan, että siellä on Uraman alla myös juniorijoukkueita, joiden valmentajia valmennetaan ja tuetaan. Sinne varmaan pääosa Uraman valmennusajasta menee.
Juurikin näin. Olisi tulevaisuudessa hienoa nähdä edustusjoukkueen perässä oman seuran kasvattama pätevä valmentaja. Ehkä ajan kanssa tämäkin tapahtuu, mutta positiiviselta tekeminen tällä hetkellä näyttää
 

ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Moni tuntuu nyt unohtavan, että siellä on Uraman alla myös juniorijoukkueita, joiden valmentajia valmennetaan ja tuetaan. Sinne varmaan pääosa Uraman valmennusajasta menee.
Tottakai näin mutta myös Liiga joukkue kuulunee tähän koska hereillä pitää olla kokoajan ettei käy niin kuin viimekaudella. Puskettiin päätä seinään Kaskisen johdolla ilman mitään muutoksia. Eikä se muutoksen tarvitse olla aina valmentajanvaihto vaan myös toimintatapojen muuttaminen voi olla parempi vaihtoehto. Se että jos se ei jollekin valmentajalle sovi niin silloin voi suosiolla näyttää ovea.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Juurikin näin. Olisi tulevaisuudessa hienoa nähdä edustusjoukkueen perässä oman seuran kasvattama pätevä valmentaja.

Tätä on pari kertaa yritetty, molemmilla kerroilla on mennyt täysin perseelleen lopulta. Loppupelissä tosin molemmissa tapauksissa painoi tietty status seuran ex-pelaajana tai tiettyjen taustahenkilöiden kaverina kompetenssin ohi.
 
Viimeksi muokattu:

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Tätä on pari kertaa yritetty, molemmilla kerroilla on mennyt täysin perseelleen lopulta. Loppupelissä tosin molemmissa tapauksissa painoi tietty status seuran ex-pelaajana tai tiettyjen taustahenkilöiden kaverina kompetenssi ohi.

Hartaasti toivotaan että tästä on opittu. Tuo orastava ryhdistäytyminen Selinin johdolla tyssäsi oman pojan nostoon ja loppu on historiaa. Toivottavasti päävalmentajaksi ei nosteta enää koskaan kaveria x vain turkulaisen taustansa perusteella.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Toivottavasti päävalmentajaksi ei nosteta enää koskaan kaveria x vain turkulaisen taustansa perusteella.

Tämä. On jotenkin huvittavaa että miljoonaliikevaihtoja pyörityävissä huippu-urheiluorganisaatioissa ehkä urheilullisen menestyksen kannalta kriittiseen positiion katsotaan merkittäväksi eduksi että on jonkinlaista pelaajataustaa ko. organisaatiossa(ei koske pelkästään TPS:ää).
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Tämä. On jotenkin huvittavaa että miljoonaliikevaihtoja pyörityävissä huippu-urheiluorganisaatioissa ehkä urheilullisen menestyksen kannalta kriittiseen positiion katsotaan merkittäväksi eduksi että on jonkinlaista pelaajataustaa ko. organisaatiossa(ei koske pelkästään TPS:ää).
Tuskimpa Kaapo, Rantanen tai Saku olisi samallaista statusta saanut Turussa, jos olisivat olleet näätien kasvatteja. Sama koskee vaikka Jortikkaa. Tietysti joka paikalle pitää saada paras mahdollinen henkilö minkä käytettävillä resursseilla voi hankkia ja kaikkia ei koskaan omista saada, mutta kyllä urheiluromantiikka on aina oman kaupungin kavereita suosinut.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Tietysti joka paikalle pitää saada paras mahdollinen henkilö minkä käytettävillä resursseilla voi hankkia ja kaikkia ei koskaan omista saada, mutta kyllä urheiluromantiikka on aina oman kaupungin kavereita suosinut.

Kun nyt katsellaan Liigan ns ykköskorin valmentajia, niin Ahokas, Tapola,Myrrä, Manner ja Virta eivät hirveitä siteitä omista(Virta pelasi Lukossa sen 10 peliä) vanhastaan nykyisiin seuroihinsa. Pennasen Antti muodosti poikkeuksen Kerhossa koska oli käynyt HPK junnujoukkueet pelaajana läpi ja ehti junnupuolella valmentaa ennenkuin lähti muualle edustusjoukkueisiin.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Onko huhuja kellään, että onko syöttökoneen teesit ns. nielaistu joukkueena ja kaikki ovat samassa veneessä vai joko on yksinyrittäjiä ilmaantunut paikalle?
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onko huhuja kellään, että onko syöttökoneen teesit ns. nielaistu joukkueena ja kaikki ovat samassa veneessä vai joko on yksinyrittäjiä ilmaantunut paikalle?

Raipen tyyli on ostettu hyvin. Kovin on vaativa, mutta niin pitääkin. Suoritukset eivät saa jäädä vajaaksi. Palaute jäätreeneissä junnulle "vittu tuunksmää näyttää, vanha ukko saatana!" Reipasta ja rehtiä menoa.
 
Viimeksi muokattu:

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Raipen tyyli on ostettu hyvin. Kovin on vaativa, mutta niin pitääkin. Suoritukset eivät saa jäädä vajaaksi. Palaute jäätreeneistä junnulle "vittu tuunksmää näyttää, vanha ukko saatana!" Reipasta ja rehtiä menoa.
Näinkö sanoi?
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Olisi tulevaisuudessa hienoa nähdä edustusjoukkueen perässä oman seuran kasvattama pätevä valmentaja.

Mä en taas toivo mitään muuta kuin että joka positioon tässä rakkaassa seurassa valitaan paras saatavilla oleva henkilö - kasvattajaseuraan, kotipaikkaan, vakaumukseen, sukupuoliseen suuntautumiseen ja mitä näitä nyt on katsomatta.

Mutta nyt tsemppiä ja tukea aina sympaattiselle Raipelle ja tämän tiimille, uskotaan ja luotetaan, että tästä tulee kova juttu!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös