Raimo ”Raipe” Helminen Palloseuran ruorissa

  • 26 073
  • 134

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyökkäyspeli on rohkeampaa kuin Kallen aikaan. Tämä tietysti avaa tilanteita myös omiin.
Tämähän oli alkuun se näkyvin muutos, jonka Kaskinen myös toi verrattuna Atun aikaan. Kallen eka kausihan oli alkupuoleltaan aika iloista ja voittoisaa peliä, muun muassa ekassa kotipelissä nuijittiin puolustava mestari Tappara täysin jäänrakoon 6-2. Vuodenvaihteen jälkeen alkoi sitten kevättä kohti laskeva käyrä, vaikka joukkue edelleen pelasi välistä hyviä otteluita. Toiselle kaudellehan Kalle lähti muuttamaan peliä puolustavammaksi ja peli oli alusta asti melko tahmaisen näköistä, lukuun ottamatta yhtä vauhdikasta erää Tampereella Ilveksen vieraana. Tulokset kuitenkin olivat jälleen syyspuolella hyviä. Keväällä sitten tapahtui täydellinen kyykkäys. Kolmannella kaudella oli jo materiaalikin paljon huonompi ja Kallen eväät täysin syöty. Toki vielä tässä vaiheessa kautta näytti ihan kohtuulliselta, kun neljännessäkin pelissä kylvetettiin myöhemmin varsin hyväksi joukkueeksi osoittautunut KooKoo vieraissa 7-2.

Raipella on ollut ihan lupaavan oloinen alku, mutta vielä en lähtisi patsasta pystyttämään. Iso kunnioitus kuitenkin yleensä negatiivisista näkemyksistä tunnettua nimimerkkiä @aurajoki kohtaan siitä, että tuo positiivisen näkemyksensä selkeästi ilmi, kun on sen paikka.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Kannattaa muistaa, kun TPS:n valmennusta ja peliesityksiä arvostelee, että pääosa Liigan urheilullisesti menestyvistä joukkueista on kaudesta toiseen samoja. Miksi ovat? Siksi, että menestys on rakennettu pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti. TPS: n tämän kauden joukkueeseen palkattiin muistaakseni kokonaista 15 uutta pelaajaa. Sen lisäksi päävalmentaja on uusi ja myös organisaation urheilujohto on vasta vast ikään aloittanut tehtävässään. Kuitenkin täällä TPS-osiossa vaaditaan, että TPS:n pitäisi olla jo nyt menestysjoukkue Liigassa, eikä nykyinen sijoitus neljäntenä ole mitään, kun joukkueen pelitapa ei miellytä joitakin nimimerkkejä. Käsittämätöntä kirjoittelua, sanon minä. Pitää lainata tässä kohtaa maamme nykyistä pääministeriä, joka totesi, että ”eikö teitä yhtään hävetä”.
Nyt kannattaa malttaa mielensä ja katsoa rauhallisesti, miten kausi alkaa kehittymään eikä huudella puskista ja vaatia muutoksia, ennen kuin tulokset alkavat näkyä. Olen varma, että TPS on vihdoin ja viimein oikealla tiellä ja kannattajien pitäisi antaa valmennukselle ja joukkueelle täysi tuki. Joukkue pelaa raikasta kiekkoa ja päävalmentajalla on oikea käsitys, miten nykyaikaista jääkiekkoa kuuluu pelata. Tällaista tilannetta ei Atu Selinin jälkeen olekaan meillä ollut, joten annetaan vastuullisille työrauha. Hyvä tästä vielä tulee. Menestystähtäin ei saa eikä voi olla vielä tässä kaudessa vaan seuraavassa ja sitä seuraavassa.

En nyt haluaisi aloittaa mitään turhaa kinastelua, mutta läpsit tässä kyllä ihan itse rakentamaasi olkiukkoa (PM vertaus saattaa toimia tässäkin suhteessa). Nähdäkseni kukaan ei vaatinut muutoksia valmennuksen osalta tai kritisoinut sarjasijoitusta. Pelitapapuutteita on nostettu esille, mutta näihin on vaihtuvuuden ja projektin vaiheen myötä suhtauduttu hyvin ymmärtäväisesti, eikä kukaan ole näiden takia vaatimassa Helmistä tilille. Kauden edetessä peli toivottavasti kehittyy näidenkin osalta.

Joukkueella ja valmennuksella on ainakin minun täysi tukeni ja suhtaudun TPS:n mahdollisuuksiin tämän kauden Liigassa positiivisesti. Alku on ollut peliesitysten osalta kohtuullisen lupaava ja kerättyjen pisteiden osalta hyvä. Jyrkkien kokonaisarvioiden antaminen Helmisen valmentamisen osalta on kuitenkin vielä aivan liian aikaista, suuntaan taikka toiseen. Samoin monivuotisten jatkopahvien vaatiminen.
 
ILIMAVEIVI

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"TPS treenaa ja pelaa musikin tahdissa" Raipe lehditötilaisuudessa : "– Rytmi katosi pelistä täysin, emmekä pysyneet lainkaan nuoteissa." :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Siellä siis valmennus pitää tänään palaveria ainakin Uraman kanssa, että miltä ensimmäiset viisi peliä näyttänyt ja missä mennään. Uskoisin että myös siellä todetaan tuo ykkössentterin- ja selkeä kiekollisen liiderin puute. Kassellaan mitä tulee. Ei mua haittais vaikka näillä mentäisiin, saisi Pärssinen kyllä sellaisen tontin itselleen otettavaksi että varmasti kasvattaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ei mua haittais vaikka näillä mentäisiin, saisi Pärssinen kyllä sellaisen tontin itselleen otettavaksi että varmasti kasvattaa.

Jos kerran välikausiteemalla mennään niin mikä järki olisi olla tekemättä Pärssisestä ykkössentteriä? 1) Pärssinen - 2) Iskhakov - 3) Jasu - 4) Wirtanen on tähän tilanteeseen täysin riittävä sentterikalusto. Kaikki muu on raumalaista säheltämistä.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Mikä vitun välikausi? Toivottavasti toimistolla ei ajatella tätä kautta näin. Varsinkaan tämän alun jälkeen. Ammattilaisjoukkueen pitäisi AINA tähdätä vain yhteen asiaan ja se on mestaruus. Rosterista tai valmennuksesta riippumatta.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos kerran välikausiteemalla mennään niin mikä järki olisi olla tekemättä Pärssisestä ykkössentteriä? 1) Pärssinen - 2) Iskhakov - 3) Jasu - 4) Wirtanen on tähän tilanteeseen täysin riittävä sentterikalusto. Kaikki muu on raumalaista säheltämistä.

Ei Iskhakov ole sen enempää sentteri kuin vaikka Kestner. Mutta jos kolme sentteriä on Uramankin mielestä ihan riittävä määrä, niin toivottavasti ilmoittaa samalla, että joukkue on tässä. Muille paikoille ei tarvita vahvistuksia, niin voidaan lopettaa spekulointi vahvistuksista.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.

Fanien spekuloinnin lopettaminen ei ole riittävä syy ilmoitukseen, että hankinnat oli tässä. Ehkä hyvä pitää kilpailua yllä ja antaa jätkien näyttää.

Niin erikoinen kausi mekossa, että varmaan joutuvat pohtimaan monta, asiaa monelta eri suunnalta. Punnita millaiset sopparit nykyään ja millaisilla pykälillä, millaiset kannattaa mahdollisiin uusiin sopimuksiin tarjota kellekin pelaajalle ajatellen ehkä jopa ensi kautta.
 
Ja kannattaako ylipäänsä raahata tänne enää jätkiä? Koko paska voi mennä kiinni hetkenä minä hyvänsä, jos tartunnat jatkavat nousemistaan. Siinä olisikin hieno fiilis kaikilla kun otetaan sisään joku sentteri isolla rahalla ja parin viikon päästä ilmotettas, että kausi tässä ja kiska kiinni. Kattellaan nyt pojat ihan rauhassa mitä tuleman pitää. Päivä kerrallaan jne.
 
Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Ja kannattaako ylipäänsä raahata tänne enää jätkiä? Koko paska voi mennä kiinni hetkenä minä hyvänsä, jos tartunnat jatkavat nousemistaan. Siinä olisikin hieno fiilis kaikilla kun otetaan sisään joku sentteri isolla rahalla ja parin viikon päästä ilmotettas, että kausi tässä ja kiska kiinni. Kattellaan nyt pojat ihan rauhassa mitä tuleman pitää. Päivä kerrallaan jne.
Tämäkin, ja tätäkin varmasti joukkueen johtoryhmä joutuu miettimään. Toisaalta vapaana olevien pelaajien, sekä esim. KHLsta vapautettavien pelaajien hinta saattaa olla laskusuunnassa, ja pelaajia olla halvallakin tarjolla kunhan saa pelata, ja saada näytönpaikkoja. Alkaa pelaajilla olla työpaikat hupenemaan päin siellä sun täällä eri maiden liigoja.
Edit: pohdin asiaa siis joukkueen johdon näkökulmasta. Oma mielipide on, että antaa joukkueenjohdon puntaroida nämä asiat. He näkevät asiat vierestä, tietävät faktat sopimuksista, pelaajien terveydellisen tilan yms ja tekevät mieleisensä toimenpiteet tässä haastavassa tilanteessa. Vastuuhenkilöiden toimia arvioidaan kun sen aika on. Toivottavasti tässä arvioinnissa mennään koko ajan kohti sitä, että ammattitaito ja tulokset ratkaisevat eikä henkilökohtaiset suhteet.

Toistaiseksi nykyinen johto kaiketi nauttii luottamusta suurimman osan fanien puolesta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös