Radio Rock

  • 944 161
  • 3 022

PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eikö tuon Metallicankin soittamisen runsaus johdu myös siitä, että keikka jo häämöttää parin viikon päästä?

Tuli vaan mieleen...
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä Rock on selkeä parannus viime vuosinaan aika kulahtaneeseen Radio Cityyn. Vaikka legendaarinen Cityn nimi poistuikin vasta vuoden vaihteessa, niin alkuperäinen sielu oli jättänyt maallisen tomumajansa jo aikoja sitten...

Oliko tältä palstalta kukaan muu Radio Rockin kuuntelutilaisuudessa huhtikuussa Kansallismuseon auditoriossa? Itse sain yllätyksekseni kutsun, ja olin usean sadan muun joukossa arvoimassa soitettavaa musiikkia. Tilaisuudessa soitettiin 700 biisiä muutaman sekunnin mittaisina pätkinä, ja ne piti arvioida lomakkeelle muistaakseni seuraavin vaihtoehdoin:

- pidin paljon
- pidin jonkin verran
- olen joskus pitänyt, mutta nyt kyllästynyt
- en pitänyt
- en tuntenut kappaletta

Lyhyessä ajassa ei pysty paljon miettimään, vaan aika tunteella täytyi heittää nopean vaikutelman perusteella. Pätkät soitettiin kappaleiden keskeltä, ei vain alusta. Suurin osa biiseistä oli tuttuja, mutta muutamia itselleni vieraitakin mahtui joukkoon. Yksittäisistä bändeistä eniten tuli varmaan Iron Maidenia ja Metallicaa, sekä uutta että vanhaa tuotantoa, molemmilta kymmenkunta.

Itse käytin aika runsaalla kädellä tuota "olen joskus pitänyt, mutta nyt kyllästynyt" -kategoriaa. Se tuli isolle osalle vanhan Cityn soittolistan kuluneimmista klassikoista (mm. Nirvanan monelle biisille - sorry fanit!) Myös "nu metal" sai lähes poikkeuksetta minulta heikot arvosanat. Klassikkobändien harvinaisemmille taas annoin aina "pidin paljon" -lausunnon, vaikka kaikki eivät suurimpia suosikkejani olisi olleetkaan, koska halusin omalta pieneltä osaltani manipuloida systeemiä soittamaan vähän harvinaisempiakin biisejä. No, ei meikäläisen mielipide niin paljon paina niin isossa porukassa.

Tilaisuuden alkaessa ei täysin varmasti tiedetty, mitä varten tänne ollaan kokoonnuttu, mutta kyllä se oli helppo arvata, koska jo kutsun yhteydessä kyseltiin Radio Rockista. Ihan mielenkiintoista oli osallistua - enkä ota vastuuta kaikista huonoista kappaleista, mitä Rockissa soi, koska oli siellä muitakin vaikuttamassa...
 

-Mercury-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oliko tältä palstalta kukaan muu Radio Rockin kuuntelutilaisuudessa huhtikuussa Kansallismuseon auditoriossa? Itse sain yllätyksekseni kutsun, ja olin usean sadan muun joukossa arvoimassa soitettavaa musiikkia.

Itselleni kolahtaa sähköpostiin aina sillointällöin linkki josta pääsee kuuntelemaan ja arvioimaan biisejä. Kuuntelijatutkimuksen nimellä kait se kulkee ja ilmoittauduin joskus pari kk sitten RR:n nettisivulta.
 

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
En nyt tähän hätään muista oliko se Subtv:n vai Nelosen teksti-tv:ssä, mutta sunnuntaina 15.7 soi koko vuorokauden ajan pelkästään Metallican musiikkia radio rockilla.
 

PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En nyt tähän hätään muista oliko se Subtv:n vai Nelosen teksti-tv:ssä, mutta sunnuntaina 15.7 soi koko vuorokauden ajan pelkästään Metallican musiikkia radio rockilla.

Vahvistan tämän sillä eilen tuli kuuneltua Radio Rockia ja joku juontaja tuon saman tiedon sanoi.

Eli sunnuntaina, jos ei Metallica kiinnosta niin ei kannata eksyä kanavalle.
 

baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Kuka jaksaa kuunnella koko päivän pelkkää Metallicaa? Ei niillä nyt niin paljon hyviä biisejä ole, että niitä jaksaisi kuunnella paria tuntia enempää putkeen. Kyllähän Radio Rock nyt puhki soitattaa Metallican aika huolella.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Kuka jaksaa kuunnella koko päivän pelkkää Metallicaa? Ei niillä nyt niin paljon hyviä biisejä ole, että niitä jaksaisi kuunnella paria tuntia enempää putkeen. Kyllähän Radio Rock nyt puhki soitattaa Metallican aika huolella.

Jaksaa jaksaa... Eikä ne biisit väkisin puhki kulu. Laskin Metallican julkaisujen (ei sinkkujen b-puolia) kokonaiskeston ja se oli noin 17 tuntia ja 10 minuuttia, joten yhden biisin yhden ja saman version ei tarvitse soida kahta kertaa kauempaa. Eri asia sitten on kuinka paljon joku Whiplashin liveversio tai Ecstasy of Gold saa soittoaikaa.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Manchester United
Täs pari viikkoo sittenhän juontajat siellä hirveesti vihjaili et emme paljasta mitä teemme kyseisenä päivänä ja nyt tuli ilmi et Metallicaa koko päivä. Aika, noh...köykänen idea loppupeleis...Ois vaikka vetäny piuhat stadikalle ja koko keikka olis tullu radios niille ketkä siel ei ole päässy paikanpäälle..vetäähän shit music only kans näitä livekeikkoja..
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kyllä tätä kanavaa vielä päivällä kuuntelee, mutta yöllä... Teen yöduunia nykyisin ja kyllästyin rockiin viikossa. Jos kuulee samat kotiteollisuudet, Ozzy Osbournen uuden hitin ja tämän Deathlike Silencen "Six feet under the ground" monta kertaa saman yön aikana, niin väkisinkin alkaa tulla raja vastaan. Tämän viikon olen kuunnellut pääosin Suomipoppia. Pahalta tuntuu, mutta joskus on pakko pitää taukoa Rockin kuuntelemisesta.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jossain vaiheessa tuli kuunneltua työmatkoilla Rockia, mutta kun jossain vaiheessa alkoi käydä niin että joka ikinen päivä joutui kuuntelemaan Hynysen ininää niin mittahan siinä täyteen lopulta tuli. Flamingin iltaohjelmia tulee sen sijaan vielä joskus kuunneltua, olkoonkin että kyseinen aikaslotti ei ole mitään varsinaista primetime-aikaa meikäläisen radiokuuntelun osalta.

Laajentakaa nyt hyvänen aika niitä soittolistoja.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Suomeen pitäisi tehdä kunnollinen classic rock -kanava. Radio Rockin metallisuomipainotus on niin rajoittunut kuitenkin. Plus että joidenkin juontajien perehtymättömyys rokkikulttuuriin loistaa melko räikeästi läpi. Iltashöyt toki alallaan OK mutta näköalat ovat edelleen todella rajoittuneita.
 

Mr. Walker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Omalta kohdaltani hautasin Radio Rockin viime viikolla. Mielestäni kanava ei ole nimensä veroinen. Minulle Rock on paljon enemmän, kuin Radio Rockin soittolista.
Kiitos!
 

mazapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Triviumin The Risingia näköjään jaksetaan soittaa. Vähintään sen kolme kertaa päivässä kuulee töitten aikana, ja varmasti monta kertaa siitäkin eteenpäin. Soittasivat nyt muita Triviumin biisejä, tuo The Rising kun on heikoimmasta päästä.

Muutenkin nämä tyypillisimmät biisit alkaa jo hieman kyllästyttää.
 

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Samoilla linjoilla

Olen kyllä aivan samoilla linjoilla edellisten kirjoittajien kanssa. Miksi ihmeessä Radio Rockin pitää toistaa samojen ja samojen kappaleiden kelausta, kun maailma on täynnä erinomaisia biisejä, harvinaisuuksiakin?! Musiikin vielä kyllä jotenkin sietää mutta nämä aamushowt! Voi h*"#"**!! Ovat kyllä aivan syvältä. Juontokaksikko naureskele itsekseen ja yleensä kun jutunaiheet sitten loppuvat ennen aamukahdeksaa, alkavat puhua yllätys yllätys pornosta... Toinen asia mistä saan näppyjä ovat nämä iänikuiset kilpailut. Miettikää nyt: pitää tietää kumpi juontajista on sitä tai tätä mieltä tai tehnyt... PLÄÄH!! Kaikki radiokanavat ovat aamuisin täynnä tätä samaa sontaa! Alan kuuntelemaan Radio Deitä.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
... PLÄÄH!! Kaikki radiokanavat ovat aamuisin täynnä tätä samaa sontaa! Alan kuuntelemaan Radio Deitä.

Löytyy aamusta helmikin.Ylen Ykkösen ykkösaamu 8.15-9.00.Kunnon toimitettu ohjelma, ajankohtaiset aiheet ja joka ikinen aamu mielenkiintoisia keskusteluja ja haastatteluja ajankohtaisista aiheista. Kannattaa joskus kokeilla vaikka siinä mielessä että mitä on oikea ammattitaito verrattuna esim. Radio Rockin itsestään liikoja luuleviin möykkäpettereihin mielipiteineen.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itsekkin olen paljon vähentänyt radio rockin kuuntelua. Nykyään tulee niin perhanasti mainoksia ja vieläpä todella surkeita. Myös kanavan omat mainokset ovat niin tekemällä tehdyn oloisia pois lukien se "metallican keikan lippujen osto". "Suomipoppia" tulee ihan kammottava määrä samoin kuin Metallicaa. Alussa ei tainnut olla näin? En ainakaan itse kiinnittänyt huomiota asiaan.

Juontajista varsinkin aamushown juontajat on ollut kyllä alusta lähtien ihan paskoja - olevinaan niin hemmetin ROCK että! Onneksi lätkän mm-kisat loppu niin Jani Juntustakin voi kuunnella nykyään jo, vaikkakin hampaat irveessä. Osas kyllä niin loistavaa analyysiä aina pistää.
 

gebardi

Jäsen
Loistava Metallica-päivä

En ole koskaan aiemmin viihtynyt radion äärellä näin pitkään. Ja kaikki biisit mitä on soitettu on pelkkää rautaa!! Aivan mahtava idea Rockilta, että soittavat Metallicaa koko päivän.

Tällaisia ns. teemapäiviä voisi järjestää useamminkin, muutenkin kun jonkun konsertin yhteydessä. Tosin ei ihan näin suuressa mittakaavassa kun tänään Metallica, sillä niin kuin on huomattu niin meillä ihmisillä on monenlaista musiikkimakua.

Peukut ylös!
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Teenpä päivän hyvän työn ja kehun jotakin kun on aihetta.

Ilman Flamingia tämä viesti jäisi kyllä kirjoittamatta, mutta väliäkös sillä. Se muu 22h mitä kanava vuorokaudessa soittaa ei nyt erityisesti nappaa, omaan makuun sopivia biisejä tulee ehkä pari-kolme tunnissa, mutta iltaduunin taustalla tuo klo 20-22 pelastaa paljon. Siinäkään ohjelmassa ei toki kaikki alalajit aina iske, mutta parhaat sessiot ovatkin sitten ihan timanttia, eikä ole turhaan kehuttu täällä. Diggaan kyllä myös äijän juontotyylistä. Harmi vaan ettei yhtä laajalla skaalalla voida soittaa parhaaseen kuunteluaikaan.

City soitti huomattavasti enemmän meikäläiselle iskeviä kappaleita, mutta hohtohan niistäkin sitten meni kun tarpeeksi hinkattiin. Mieluummin näin päin, että pääasiassa aika kuraa (makuasia) ja välillä kuultavat helmet kuulostavat sitäkin paremmilta.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
On tapahtunut suuremman luokan väärinkäsitys. Nimittäin Suomesta löytyy nykyään ihmisiä jotka pitävät Heikelää ja Linnanahdetta jotenkin hauskoina, omaperäisinä ja ilkeinä aamujuontaja vaikka totuus on jotain ihan muuta. No saahan paskalle nauraa, mutta helpommin ja aidommin, vailla myötähäpeää se onnistuu kun juottaa laktoosi-intolerantikolle litran maitoa ja odottaa.

Sanailuhan kyseisillä kavereilla on loppupeleissä kuitenkin aika kankeaa ja persoonina kaverit kuulostavat kuitenkin juuri sellaisilta kuin heidän roolinsa on, paikata entisen radiolegendojen ja legendaaristen kanavien ohjelmapaikkoja mukatiukoilla jutuillaan, pääsemättä lopulta oikein yhtään mihinkään kun kanavan maine ja pomot antavat kuitenkin aika paljon rajoitteita eikä pojilla oikein löydy uskallustakaan. Heikelä nyt ei ole onnistunut musiikkitoimittajanakaan, muistan eräänkin yrityksen haastella edes kotimaisia Yrjänöitä ja muita kun ei ole edes taustatiedot kunnossa. Toope...

Ja sitten pojat saavat oikein laittaa Nickelbackia soimaan. Mistä lähtien tämä on ollut jotenkin rajua tai hienoa? Ei edes omia biisejä.

Tämä nauruketjusta:

Jos Awe ja kumppanin haluavat kuunnella jotain muuta aamuohjelmaa niin siitä vaan Ylen Ykkönen tai Radio Dei päälle, ei varmaan aamutiimiltä tule alapäävitsejä...

Yleisesti ottaen alapäävitsit pitää kertoa niin että on lupa puhua myös mällistä ja chili con carnesta, tai vaikka oman lapsensa vehkeestä. Kyllä, esim. Juha Vuorinen tekee tätä usein. Toisekseen juttujen kertojan pitää äänensäkin puolesta kuulostaa muultakin kuin tossun alla olevalta romantikkonörtiltä.

Aamuohjelman huippuhetkeksi on tainnut jäädä pornotähden välinetestaus keväällä, gimma saapui dildottelemaan itseään studioon. No yksi Howard Stern on jo olemassa ja toisekseen välinetestauksen on tehnyt myös kuvan kanssa tv:ssä MoonTV ja Raakel Liekki. Olipa siellä ihan Panokoulukin.

Radio Dei ja Ylen Ykkönen tosin takuulla naurattavat päivän mittaan enemmän kuin kyseinen rokkikanava, joka pääsee irti vasta kun legendaarinen Klaus Fleming pääsee illalla vauhtiin. Fleming ohjelmineen ON täyttä laatua ja siitä Radio Rockille täydet propsit. Hauskaa ja hyvää.

Mutta mutta, aamuohjelma, peukku alas. Keskinkertaisuus on perseestä.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
Heikelä & Linnanahde

Varsinkin sylettää, kun "kaikki" Heikelän ja Linnanahteen showssa on apinoitu (huonosti) ison veden takaa. Tarkoitan siis King of all media Howard Sterniä. Esim. tämä "harjoittelija show" (en nyt muista millä nimellä tätä kutsutaan), mutta se on suoraan Howardin The intern show. Vituttaa muutenkin kun näitä dildojen testailijoita tulee joka toinen päivä, kun Howardissa tätä tehtiin jo kultaisella 80-luvulla. Muutenkin yritetään väkisin vääntää samaa konseptia..ei toimi ei..
Itse tilasin Siriuksen, (sensuroimaton satelliittiradio, jossa Howardilla on oma kanava itseasiassa kaksi..), ja en ole päivääkään katunut, sillä muukin ohjelmatarjonta on aivan loistavaa.

Howardin showhun jää koukkuun helvetin nopeasti ja useasti huomaa, että duunissa tulee repeiltyä ihan täysillä. Tiimiin kuuluu koomikko Artie Lange, uutisankkuri Robin Quivers ja äänimies Fred + muita Howardilla duunissa olevia henkilöitä.
lisää aiheesta: www.Howardstern.com + wikipedia auttaa.
Suosittelen lämpimästi kaikille ehkä vähän ronskimman huumorin ystäville.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Varsinkin sylettää, kun "kaikki" Heikelän ja Linnanahteen showssa on apinoitu (huonosti) ison veden takaa. Tarkoitan siis King of all media Howard Sterniä. Esim. tämä "harjoittelija show" (en nyt muista millä nimellä tätä kutsutaan), mutta se on suoraan Howardin The intern show.

Tässä kun miettii asiaa näin äkkiseltään niin näissä pitäisi kunnon radiotoimittajan osata viedä ideaa eteenpäin, ja paikalliseksi, suomalaiseksi versioksi. Lähetykseen otettaisiin vaikkapa 16-17-vuotiaita pissiksiä puhumaan niistä samoista asioista, ja testaamaan niitä keppejä, ei mitään pornotähtiä vaan jotain oikeasti edes hiukan härskimpää. Ja samat pesät levyarvioimaan Diddyn ja Abreun sijaan klassisen rokin ja metallin virstanpylväitä, sieltähän voisi oikeasti saada irti hauskojakin kommentteja.

Tai jos se on kokeiltu jo, tai kun joskus on, niin sitten vaikka ihan vain amispoikia tai lantavarpaita kehuskelemaan teinityttöjen paneskelulla Corollan takapenkillä, tai joku syrjäkylän jätkä kokemuksistaan eläinten kanssa, tai ihan vaan suomalainen räppipoika kertomaan siitä kuinka hurjia posseja Helsingin räpäyttäjissä liikkuu. Niin tai 17-vuotias saatananpalvoja piinapenkkiin? Oikeasti kornit jutut kun olisivat mukamukahauskuuksia paljon hauskempia.

Ai niin, Korporaation uskallus ei riitä, tai mielikuvitus. Tässä syö nettikirjoittajakin Radio Rockin eväät perkele kahdessa minuutissa.
 

Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
Samat biisit ne soi päivästä toiseen, ei mitään uutta taivaan alla. AC/DC ja Metallica 10 kertaa päivässä. Silloin nuoruudessani oli vähintään yhtä kova ellei kovempi bändi mun mielestä Aerosmith, monta kertaa on niitten Suomen vierailun jälkeen soinut? Ehkä 5 kertaa, sen verran ahkerasti tuolla työpaikalla on rock päällä, viimeisen kuukauden ajalta muistan yhden rock-tuplan jossa soi kyseinen pumppu. Hirveä hehkutus Aerosmithista ennen keikkaa ja keikan jälkeen ei soi enään yhtään. Laitoinkin palautetta että mikseivät soita ja kusiko Aerosmith rockin muroihin.

Korporaation jutut on ihan ok, musiikki sitä samaa päivästä toiseen. Korporaation jälkeen ei jaksaisi niitä yhden miehen showta kuunnella. Itse tykkään että radiosta tulee enemmän jutustelua kuin musiikkia.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Ketäs perkeleitä tuonne Radio Rockin korporaatioon on ilmestynyt?
Aivan helvetin ärsyttäviä persoonia nämä "sika-Harri" & "kääkättäjä-Jenni". Yleisesti korporaatiota voi kuunnella, mutta kun nuo sankarit ovat puikoissa on Rock pannassa yhteentoista saakka. Marcea ja Juntusta kuuntelee sen sijaan mielellään.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ketäs perkeleitä tuonne Radio Rockin korporaatioon on ilmestynyt?
Aivan helvetin ärsyttäviä persoonia nämä "sika-Harri" & "kääkättäjä-Jenni". Yleisesti korporaatiota voi kuunnella, mutta kun nuo sankarit ovat puikoissa on Rock pannassa yhteentoista saakka. Marcea ja Juntusta kuuntelee sen sijaan mielellään.

Kyllä sika-Harria kuuntelee jos se tulee aina välillä heittämään vaan jotain väliin, Jenniä myös jos käy vain välillä pölöilemässä jotain, mutta en kyllä kuunnellut viittä minuuttia pidempään kun studiossa joku aika sitten oli vain Jenni ja Harri, ei napannut pätkän vertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös