Harri Moision nimi ei ainakaan itselleni tuo varsinaisesti mieleen mitään musiikillista erikoistietämystä. Miehen taidot piilevät haastatteluiden taidokkaassa tekemisessä ja siihen liittyen hän omaa laajan yleistiedon sekä runsaasti tietoa mm. viihteen ja politiikan alueilta. Juontajanahan Harri on mitä mainioin. Pohjatyöt tehdään aina huolella, olipa kyseessä mikä tahansa aihe.
Jääkiekkomaailmakin on urheilun puolelta mahtavasti hallussa. Myös miehen nimimuisti on häikäisevä!
Sen sijaan Klasun musiikkitietämyksen suhteen Harrilla ei ole mitään palaa.
Juuri näin. Kaikki kunnia Harri Moisiolle, hän on nykyajan radiopersoonista ollut jo vuosia se kaikista miellyttävin, joskin myös hänen naamansa alkaa valitettavasti kulumaan aika paljon Sanoman väsymättömässä markkinointikoneistossa.
Klasun tapaisia radioääniä ei enää tule. Hän on viimeisiä mohikaaneja edustaen täysin erilaista aikakautta, mihin olemme nykyradiossa tottuneet. Nykyään keskiössä on radiojuontajan oma persoona ja oma elämä. Sellaiset kävelevät tietosanakirjat ovat jostain syystä kadonneet täysin radioaalloilta, ja ne on korvattu hölöttävillä moottoriturvilla. Mitä enemmän radiojuontaja kykenee kertomaan omaan elämäänsä liittyviä alapääjuttuja, sitä parempi. Tämä nyt tietenkin vähän kärjistetysti.
Siinä missä Klasu tuntee monen yhtyeen ja albumin vaiheet, sekä on todennäköisesti myös haastatellut kyseisiä artisteja ensimmäisten joukossa mahdollisesti koko maailmassa, tavallisen aamujuontajan ei tarvitse ymmärtää mitään soittamastaan musiikista. Koska ei tämä soita biisiäkään itse, vaan musiikkipäälliköt laativat ne masentavat kehää kiertävät soittolistat. Aamujuontajan tuntemus artisteista tai biiseistä rajoittuu yleensä siihen, onko tämä päässyt juontajan tittelillä mahdollisesti tapaamaan artisteja jossain Sanoman festarilla tai risteilyllä, eikä se tapaaminen ole mitään haastattelun tekemistä kuten Klasulla on tapana.
Jos joku Radio Rockilla perii Klasun saappaat, se on Laura Vähähyyppä. Hän tuntuu ihan oikeasti tapaavan artisteja, sekä seuraa mitä musiikkigenressä tapahtuu, eli on aika hyvin kartalla siitä missä mennään. Toki samaan aikaan on myönnettävä se, että Vähähyyppä edustaa jo tätä edellä kuvattua nuorempaa polvea, jolla on sen takia myös taipumuksia hölötykseen, mutta Lauran tietotaito rock-musiikista kestää kyllä ihan kohtalaisen tarkastelun. Ei kuitenkaan vedä vertoja Klasulle, joka on rockin kävelevä pikkujättiläinen.
Klaus Flamingin tapaisten radioTOIMITTAJIEN katoaminen radioaalloilta on vain yksi esimerkki siitä, miksi nykyinen kaupallinen radio on niin perseestä. Klasu voi vetää 10 tuntia putkeen yhdeltä istumalta, soittaa lähes sata ERI kappaletta, ja pudottaa väliin loputtomasti rock-musiikin nippelitietoa. Vastaavasti taas radiohölöttäjien sukupolvi vetää maksimissaan neljän tunnin vuoroja, josta yksi tunti on uusintaa toiselta päivältä, musiikkipäälliköiden valitsemat kuumat hitit tulevat 4-6 kertaa lähetyksen aikana, juontajien jutut ovat konsernin sisäisten reality-ohjelmien puffaamista ja lähetyksestä noin neljäsosa on erilaisia seksilelukauppojen mainoksia.
