Queens Park Rangers 2015–2016 – kohti uusia pettymyksiä

  • 6 501
  • 46
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
David Moyes olisi nyt vapailla markkinoilla, eikä välttämättä ihan mahdoton vaihtoehto. Periaatteessa haluaisi varmasti ensi sijaisesti valmentaa Valioliigassa, mutta toisaalta on ennenkin nähty, että Lontoo paikkana on niin houkutteleva valmentajille sekä pelaajille, että moni on valmis tekemään kompromissejä.

Kyllä David Moyes minulle kelpaisi. Miljoona kertaa paremmin Paul Lambert, joka kuulemma käy neuvotteluja Ärrien ja Blackburnin kanssa. Lambert ei ikinä ole ollut mielestäni mikään erityinen manageri. Toisaalta, Alan Pardew sai monoa Southamptonista ja palkattiin Newcastleen, jossa sai kuitenkin kohtuu hyvää jälkeä aikaan.

Melkein sanoisin, että jos Hasselbainkia ei saada, niin annetaan Warnockille tilaisuus näyttää mihin pystyy.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olin itse joskus sitä mieltä että Lambert on yksi lahjakkaimpia managereita saarilla. Ihan sen vuoksi että peluutti kivannäköistä jalkapalloa ja valmensi mm. Wycombensa jo aikoinaan liigacupissa erittäin särmään tasuriin neljännesfinaaleissa Chelseaa vastaan. Sittemmin on Norwichin peräsimessä esim. perättäiset nousut (League One - Championship - Valioliiga). Peluuttaa tosiaan nopeatempoista maata pitkin futista, mikä ainakin itseeni teki vaikutuksen aikoinaan kun tuli nousija-Norwichia seurattua tarkemmin.

Villassa ei oikein koskaan lähtenyt. Mielestäni olisi hyvä valinta Ärriltä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Olin itse joskus sitä mieltä että Lambert on yksi lahjakkaimpia managereita saarilla. Ihan sen vuoksi että peluutti kivannäköistä jalkapalloa ja valmensi mm. Wycombensa jo aikoinaan liigacupissa erittäin särmään tasuriin neljännesfinaaleissa Chelseaa vastaan. Sittemmin on Norwichin peräsimessä esim. perättäiset nousut (League One - Championship - Valioliiga). Peluuttaa tosiaan nopeatempoista maata pitkin futista, mikä ainakin itseeni teki vaikutuksen aikoinaan kun tuli nousija-Norwichia seurattua tarkemmin.

Villassa ei oikein koskaan lähtenyt. Mielestäni olisi hyvä valinta Ärriltä.

No täytyy sanoa, että en Lambertista noin syväluotaavaa analyysiä ole tehnyt. Ei tuo nyt huono track record ole. Ei tuo nyt välttämättä niin huono vaihtoehto olisi, mutta kuitenkin edelleen liputan Warnockin puolesta.
 

Andrew

Jäsen
Veikkaus TV näyttää huomenna perjantaina ilmaiseksi Middlesbrough - QPR pelin. Nämä Championship pelit ovat olleet yllättävän viihdyttäviä. Peli menee todella lujaa päästä päähän ja kova yritys korvaa taidon puutteen.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
No niin, kolmas perjantai peli tulossa. Nämä perjantai pelit ei ole kyllä Ärrille oikein maistuneet, viimeksi perjantaina pelatessa hävittiin Brentfordille 1-0, sitä ennen Fulhamille 4-0 pelissä jossa vielä menetettiin Austin ja Mackie sairastuvalle. Näistä kahdesta matsista meikäläinen näki tietysti tuon Fulham pelin. Oikein hienoja muistoja.

Tästä illasta ei kovin paljoa ole odotuksissa. Vielä nyt kun vt manageri Warnock ei henkilökohtaisista syistä pääse edes otteluun mukaan, joten peli viedään läpi virkaatekevällä kakkoskoutsilla Kevin Blackwell joka liittyi joukkueeseen viime viikolla.

Eli siis kaikki ainekset katastrofiin tässä kyllä on. Noh, leuka rintaan vaan ja etiäpäin! Kunhan nyt ei kolmea maalia päästetä niin hyvä on.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Sillä lailla! Olihan se odotettua että ei tuolta mitään pisteitä lähde mukaan, mutta että tuolla tavalla. Ei helvetin vittu sentään. Vaikka lähes koko pelin ajan oltiin alakynnessä niin oli meilläkin paikkamme. Jos olisi Austin ollut mukana niin... noh, turhaa jossittelua. Ihan ookoo läpsyttely tämä kuitenkin oli, loppu olisi saanut vaan olla vähän erilainen.

Valmentaja/managerikuvioiden pitäisi olla selviä tässä parin viikon sisällä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että Hasselbaink nyt heti tänne, ensin pidetään joukkue champparissa ja sitten ensi kaudeksi valioliigaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Manageri spekulaatio käy erittäin kuumana tällä hetkellä. Jimmy Floyd Hasselbaink on taas vedonlyöjien ykkössuosikkina tässä kisassa. Näinhän asia oli jo muutama viikko sitten, mutta sen jälkeen tapahtui jotain mistä me suuri yleisö ei tiedetä, ja oli varmana tietona jo, että Jimmy ei Ärriin tule. Nyt taas parin viime päivän aikana tilanne on muuttunut dramaattisesti, kertoimeto on taas erittäin alhaalla. Jimmy on muuten kommentoinut mahdollista Ärräpestiä kahdesti. Kummallakaan kerralla, kuten tässä eilisen Wigan pelin jälkeen, ei ole sanonut muuta kuin sitä ympäripyöreää "huhut on huhuja" jargonia. Briteissä tällaisesta on käytetty termiä "Refused to rule out", eli onkohan tuossa nyt sitten niin, että ei savua ilman tulta.

Noh, aika näyttää. Huhujen mukaan Jimmy tienaa Burtonissa tällä hetkellä sellaiset 40000 puntaa vuodessa, ja Burton olisi vaatimassa kompensaatiota sopimuksen purusta siinä 20k hujakoilla, joten ainakaan se tuosta kompensaatiosta ei pitäisi jäädä kiinni. Lisäksi Jimmylle varmasti on tarjolla paitsi paikka näyttää, niin myös huomattava korotus palkkaan.

Itse olen sitä mieltä, että Jimmy Ärriin ja heti! Projektina on pitää Ärrät Championshipsissa tämä kausi, Austin, Philips, Green, Fer, ja kumppanit lihoiksi tammikuussa, sitten ensi kaudella kun saa hommat pelaamaan niin kohti valioliigaa näytöstyyliin.

Toisaalta, huhujen mukaan tyrkyllä on myös Chris Powell, ja Gary Rowett Birminghamista. Noista kyllä Jimmyn näkisin mieluiten Loftus Roadilla!
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Lopun alun merkkejä ilmassa tämän managerispekulaation kanssa, Brittiläiset vedonlyöntitoimistot ovat keskeyttäneet vedonlyönnin asiasta. Vaikka kukaan ei tiedä syytä tähän, pari erittäin vahvaa huhua liikenteessä.

Huhu 1: Warnockin kanssa on tehty loppukauden kattava sopimus, ja mies niin ollen on vetovastuussa tämän kauden loppuun.

Huhu 2: Burtonin kanssa ollaan päästy sopimukseen raha-asioista, ja Hasselbainkin soppari julkaistaan ensi viikolla.

Veikkaisin jomman kumman noista pitävän paikkansa, eihän vedonlyöntitoimistot ihan huvikseen vedonlyöntiä keskeytä. Molemmat vaihtoehdot kelpaa kyllä allekirjoittaneelle. Hasselbaink olisi varmasti innoissaan saamastaan haasteesta, ja uskonsin hänen saavan joukkueen kunnon lentoon. Toisaalta mikäli vaihtoehto yksi on totta, niin laittaisin kyllä Warnockin soppariin kyllä jonkinlaisen option myös ensi kaudesta. Tällä kaudella nousu valioliigaan on erittäin epätodennäköistä, joten tapahtui mitä tapahtui, on erittäin tärkeää, että siellä joukkoja johtaa ensi kaudella sama kavari kuin tälläkin kaudella.

Noh, eiköhän tuo ensi viikolla sitten lopullisesti selviä.

Eilen muuten voitettiin Leeds kotona 1-0. Hieno juttu tämä, mutta vielä hienompaa on se, että nyt on oma maali pysynyt puhtaana neljä edellistä kotiottelua. Muutenkin viime aikoina on puolustuspeli parantunut miljoona astetta sitten alkukauden koomailun. Birmingham on viimeinen joukkue, joka on onnistunut yli kaksi maalia Ärriä vastaan tekemään, tämä tapahtui lokakuun puolessa välissä. Eli ainakin jossain ollaan parannettu.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Burton Albion on antanut Hasselbainkille luvan keskustella Ärrien kanssa mahdollisesta managerin pestistä. Eli jotain perää noissa huhuissa on ollut ja kompensaatiosta ollaan näköjään päästy yhteisymmärrykseen. Brittimedian mukaan sopimus on erittäin lähellä, ja QPRn odotetaan nimeävän uuden managerinsa vielä ennen tämän viikon loppua. Mm Guardian on tämän asian uutisoinut, toki monet muutkin Brittimediat. Burton Albion tiedoitti asiasta tänään omilla verkkosivuillaan.

Kerrassaan loistavaa, mikäli JHF Ärriin saataisiin. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa yhtään mitään. Voihan olla, että Jimmy käy vaan haastattelussa pelkästä velvollisuudesta, eikä oikeasti ole ikinä tulossakaan. Näin kävi tässä hiljattain Fulhamille. He saivat Readingilta luvan keskustella Steve Clarken kanssa. Steve meni ja keskusteli, mutta pelkästään sen takia, että häntä oli seuran johdosta näin pyydetty tekemään. Itse pestiin miehellä ei ikinä ollut minkäänlaisia haluja ryhtyä eikä siihen sitten loppujen lopuksi mennytkään.

Mutta mikäli JHF Ärriin päättää tulla, niin toivottavasti tulee haasteen, eikä rahan takia. Tämän kauden osalta voidaan nousuhaaveet jo haudata, mutta ensi kaudella sitten puhtaalta pöydältä Jimmyn johdolla takaisin valioliigaan..

Noh, elämme mielenkiintoisia aikoja. Meikäläinen on tosin poissa tästä ruudun äärestä huomisesta eteenpäin jonkin aikaa, joten en valitettavasti pääse ainakaan tuoreeltaan päivittämään tilannetta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
JFH sitten tuli kuin tulikin Loftus Roadille toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Kerrassaan loistava homma, meikäläisellä ainakin todella positiiviset fiilikset tästä siirrosta.

Warnock lyhyellä stintillään sai ainakin puolustuspelin jotenkuten kuosiin, omissa ei juurikaan soinut Neilin aikana ja mies päättikin tilapäisen valmentajauransa Ärrissä kahden ottelun voittoputkessa. Neil Warnock ja apulaisvalmentaja Kevin Blackwell ovat nyt lähteneet joukkueesta Jimmyn tieltä. Kiitokset täältä molemmille hermanneille, teitte loistavaa työtä. Toivottavasti tämä alkanut noste jatkuu nousujohteisena myös Jimmyn astuessa ruoriin.

Jimmyn mietteitä voi lueskella Daily Mailista ja Guardianista. Ainakin Burtonissa on näyttänyt omistautuvan hommalleen aika asenteella. Tämä asenne olisi hyvä jatkua.

Tervetuloa Loftus Roadille Jimmy!!

Mainittakoon muuten, että Readingin manageri Steve Clarke sai torstaisen Ärrätappion jälkeen potkut. Olisi varmaan kannattanut ottaa se Fulhamin pesti.
 

BaronFIN

Jäsen
Huh huh... Eihän tässä tiedä miten päin olla... Suosikkipelaajani vuosituhannen vaihteesta ja nyt nousujohtoisella manageriuralla. Toivottavasti jatkuu näin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Huh huh... Eihän tässä tiedä miten päin olla... Suosikkipelaajani vuosituhannen vaihteesta ja nyt nousujohtoisella manageriuralla. Toivottavasti jatkuu näin.


No ainakin Burtonissa on lyönyt sellaiset luvut pöytään että moni manageri saa kadehtia. 13. Marraskuuta 2014 otti ohjat Brewersissa, oli managerina 54 pelissä. Näistä voitti 33, tasureita kerääntyi 11 ja tappioita 10. Voittoprosentiksi tulee näin muodoin komia 61,11. Pisteitä Burton otti näissä Jimmyn johtamissa peleissä huikeat 110*. Tämä on enemmän kuin yhdelläkään englantilaisen jalkapallon neljällä ylimmällä sarjatasolla operoivan managerin vastaavalta ajalta otettu pistesaldo.

Minua ei haittaisi ollenkaan mikäli tämä tahti jatkuisi nyt. Vaikka pikkasen tuosta hidastuisi niin ei haittaisi siltikään.

Charlie Austinin mietteitä uudesta valmentajasta voi lukea Evening Standardin sivuilta.

*Tuossa saattaa olla joku cup peli mukana, jossa ei pisteitä jaeta, mutta jäätävät lukemat siitä huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
JFH johtanut joukkoja nyt kolmessa pelissä, tuloksena kolme tasuria. Burnley kotona 0-0, Brighton kotona 2-2, ja eilen Bristol vieraissa 1-1. Lupauksia herättävää ollut etenkin tuo Brighton matsi, siinä tultiin kahden maalin takaa tasoihin. Austin ei eilen pelannut, mutta teki molemmat maalit Brighton matsissa. Kyllähän tuo nyt siltä näyttää, että yhden miehen varassa tässä ollaan mikä ei ole hyvä asia. Eilinen tasuri oli siinä mielessä kirvelevä, että Ipswich hävisi oman pelinsä eli siinä oli oiva tilaisuus kaventaa eroa playoff rajaan. Noh, kolmen pisteen sijasta kavennettiin eroa vain yhdellä pisteellä. Tapaninpäivänä muuten pelataan juurikin Ipswichiä vastaan vieraissa, joten tuo olisi oikein mainio tilaisuus Jimmylle kairata Ärräuran ensimmäinen voitto.

Joulun otteluohjelma on ihan mielenkiintoinen, siinä on tapaninpäivänä Ipswich, sitten seuraavana maanantaina Huddersfield, ja uudenvuoden päivänä Hull. Molemmat kotona. Kyllä noista peleistä pitäisi pisteitä ropista kunnolla mikäli nousuhaaveita halutaan pitää elossa.

Austinista vielä sen verran, että omien sanojensa mukaan haluaisi pelata kauden loppuun Ärrissä. Hänen perässään huhutaan olevan vain noita valioliigan pohjalla olevia joukkueita (pl. Chelsea), ja noihin Austinilla ei ole minkäänlaista halua siirtyä. Matty Phillips sen sijaan on lähtökuopissa, West Bromwich on tiettävästi miehen perässä, taas. Parin viikon päästähän tuo siirtoikkuna taas avautuu, joten sitten olemme paljon viisaampia.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Hiljattain Ärristä potkut saanut Chris Ramsey on palkattu joukkueeseen takaisin virkanimellä Technical Director. Chrisin vastuulla on lähinnä akatemian valmennus ja muut sellaiset. Ei ainakaan näköjään siltoja ole sitten poltettu mihinkään suuntaan. Hienoa, että asia kääntyi näin. Tässä vielä Guardianista uutisen tynkää.

Hasselbaink odottelee vielä ensimmäistä voittoaan Ärräluotsina. Lauantaina olisi FA cupin matsi Nottinghamissa. Ärrien cup historian tuntien tästä ei kannata paljoa odottaa, mutta muuten niitä voittoja olisi hyvä alkaa tulemaan. Vielä on hiuksenhienot tsäänssit pleijareihin, mutta mikäli otteet ei parane niin niille voidaan kyllä heittää hyvästit.

Austinista sen verran, että sopivan tarjouksen tullen mies on kyllä periaatteessa kaupan, mutta kun mies on itse ilmoittanut haluavansa pelata kauden loppuun Ärrissä, niin hänellä on kaupassa viimeinen sana. Näin Les Ferdinanin kerrotaan sanoneen. Ilmeisesti sitten on viihtynyt Loftus Roadilla. Noh, sopparikin katkolla kesällä niin saa ilmaiseksi mennä mihin huvittaa. Nythän hänestä on lähinnä kiinnostuneita nuo valioliigan putoamista vastaan taistelevat joukkueet ja näihin Charlie ei suostu lähtemään.

Jotenkin sellainen fiilis kyllä, että Fer ja Phillips eivät enää helmikuussa Ärrissä pelaa. Ainakin Phillipsin perään on kyselty paljonkin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Austin lähti, mitä jäi?

Jimmy otti heti Austinin lähdön jälkeen Ärräuransa avausvoiton. Hienoa. Nyt kun nousuhaaveet on mennyttä, niin ei muuta kuin kehittämään iskukykyistä jengiä ensi kaudelle.

Tarkkasilmäisimmät seuraajat on varmaan huomanneet, että maalissa viime otteluissa ei ole ollut Rob Green. Itse asiassa Green ei ole ollut edes kokoonpanossa muutamaan viikkoon. Syyksi ilmoitetaan joku vamma. Oikeastihan Robilla ei mitään vammaa ole, vaan mies yrittää kuumeisesti etsiä itselleen uutta seuraa. Miehen sopimuksessa on näet sellainen pykälä, että mikäli pelaa yhdenkään ottelun enää tällä kaudella, niin sopimus jatkuu automaattisesti vuodella. Tähän Ärrillä ei ole varaa, joten mikäli Greenille ei uutta seuraa löydy, istuu mies poppariosastolla kesään asti kunnes on vapaa lähtemään. Toivottavasti uusi seura löytyy.

Ikävä homma varmasti kaikin puolin, mutta hienoa nähdä, että nuo avointen shekkien päivät on nyt ohi, ja seuralla on jonkinlainen suunta touhussa.

Fer ja Phillips on edelleen kuvioissa, mikä on hyvä asia. Austinin tilalle hankittu Washington pääsi jo viime lauantaina vaihdosta kentälle. Pelasi kyllä pirteästi, eli lupa on odottaa hyvää hyökkääjää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Me kaikki työsuhteessa tekijäpuolella olevat olemme varmasti sitoutuneet jonkinlaisiin pelisääntöihin, mitä työpaikalla noudatetaan. Englannissa jalkapalloilija ei tässä suhteessa ole poikkeus, vaan pelaaja sitoutuu noudattamaan työnantajan laatimia pelisääntöjä. Evening Standard sai käsiinsä QPRn code of conduct kirjasen, joka on vähän niinkuin palvelusohjesääntö. Jos kiinnostaa niin kannattaa käydä vilkaisemassa.

Sen kyllä tiesin, että keltaisesta/punaisesta kortista sakotetaan, mutta sitä en tiennyt, että sakko on kovempi jos kortti on tullut filmaamisesta.

Pitää huomenna katsoa miltä jengi näyttää kun siirtoikkuna on umpeutunut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
No niin, olipahan taas reissu tuonne Loftus Roadin hornan kattilaan. Tai no lähinnä katoton kirjasto se enemmän oli kuin futisstadion mutta kuitenkin. Meidän osalta peli päättyi siinä kahden minuutin kohdalla kun Mackie pääsi vasemmalta keskittämään. Tästä ei maalia, joten voitiinkin sitten laittaa pillit pussiin. Tämän jälkeen meillä ei ollut minkäänlaista saumaa enää koko pelissä. Se näkyi ihan kaikessa.

Erityiosesti pistin merkille joukkueen kurittomuuden. Herrat Mackie ja Hoilett, toki muutkin, näyttivät olevan kentällä vähän joka paikassa. Oikealla, vasemmalla, keskellä, ylhäällä ja alhaalla. Ihme, ettei toisiinsa törmäilleet kentällä. Vaikka Jimmy toruikin yleisöä lopun buuauksesta, niin kyllä sille tällä kertaa oli aihetta. Ei se haittaa jos peli hävitään mutta kyllä sitä nyt jumalauta yrittää pitää edes.

Noh, tuossa meni sitten ne viimeisetkin mahdollisuudet pleijaripaikkaan, eli ei muuta kuin ajamaan joukkuetta sisään ensi kautta varten. Toivottavasti nyt edes pysytään sarjassa.

Odottelen vieläkin uutisia siitä sakosta. Eipäs ole kuulunut mitään. Toivottavasti ovat unohtaneet koko homman.

Kyllä se nyt pitää vielä yksi reissu tuonne tehdä, ei tuollaista pelleilyä voi viimeiseksi otteluksi jättää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Mitenkäs pelaaminen on kehittynyt noin yleisesti Hasselbainkin alaisuudessa? Onko viitteitäkään paremmasta?

Sen verran on menty eteenpäin, että viime lauantaista konttaamista lukuunottamatta ei omissa ole juuri soinut. Puolustuspeliä on Jimmy saanut parannettua huomattavasti. Washingtonin piti tuoda hyökkäykseen jotain uutta ja ihanaa, mutta toistaiseksi ei mitään erityistä. Hyökkäyspäässä edelleen se jo muutaman vuoden ajan vaivannut tavaramerkki on olemassa. Eli kun pallo saadaan sinne rankkarialueen tuntumaan niin sitten loppuu ideat.

Kaiken kaikkiaan meikäläisellä ihan posiitiviset fiilikset, vaikkakin vasta kaksi voittoa tullut.

Noh, ajetaan tämä kausi vaan pelaajia ja kuvioita sisään niin päästään sitten ensi kaudella iskemään "hyvistä kyttäysasemista".
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Eilisen Leeds tasapelin jälkeen voidaan jo pikkuhiljaa sanoa hyvästit nousuhaaveille. Karsintarajaan on matkaa nyt 15 pistettä ja otteluita jäljellä kuusi. Onhan tuossa vielä hienonhieno mahdollisuus, mutta eiköhän nyt keskitytä ensi kauteen vain. Sieltä on tulossa valioliigasta kovia jengejä pohjoisesta champpariin ensi kaudeksi, ainakin näillä näkymin. Aston Villaa nyt ei kovin vahvana porukkana voi pitää. Tervetuloa pystypallon ja kovien taklausten maailmaan. Tulette viihtymään varmasti!

Hasselbaink on tahmean alun jälkeen saanut joukkueen jo pelaamaan ilman suurempaa koheltamista, mikä on hyvä asia. Ensi kaudella on sitten parempi lähteä, eikä voi syyttää edellistä valmetajaa mistään. Toki noita virheitä sattuu vieläkin luvattoman paljon, mutta ei kuitenkaan niin paljoa kuin Ramseyn aikakaudella.

Viime vuoden lopulla oli puhetta tuosta FFP rangaistuksesta, joka silloisten tietojen mukaan olisi huhuttua huomattavasti pienempi. Tästä asiasta ei ole kuulunut nyt pitkään aikaan yhtään mitään. Ovatkohan unohtaneet koko homman ja vähin äänin laitettu maton alle. Toivottavasti näin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
No niin, kausi on ohi eli on aika laittaa tämäkin ketju pakettiin.


Kausi päättyi 1-0 voittoon Bristolista, taulukossa sijoitus 12. pistemäärällä 60 ja maalierolla 0. Sijoitus on kyllä juurikin se, mitä tältä kaudelta odottelin. Kauteen mahtui valmentajan vaihdosta ja muuta mukavaa, Ramseyn tilalle tullut JFH, eli Jimmy, sai kyllä peliin jonkinlaista järkeä, mutta ei se nyt riittänyt tämän pidemmälle. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kautta. Ensi kausi ei välttämättä ole niin kovatasoinen kuin mitä tämä kulunut kausi oli, ylhäältä on tulossa Aston Villa, sekä joku kolmikosta Norwich, Sunderland, Newcastle. Tämähän saattaa selvitä jo tänä iltana, mikäli Sunderland voittaa Evertonin kotonaan, niin tippujina ovat Newcastle ja Norwich. Nämä joukkueet tulevat Burnleyn, Middlesborougin, sekä palyoff voittajan tilalle (Brighton, Hull, Derby, Sheff. Wednesday). Alhaalta taas kerrosta ylöspäin matkaa pikapaluun championshipsiin tekevä Wigan, ties kuinka monennen nousun peräkkäin tekevä, Jimmy Floyd Hasselbainkin ex seura Burton Albion, sekä joku nelikosta Walsall, Millwall, Bradford, tai Barnsley. Pykälää alemmas lähtevät Bolton, MK Dons, ja Charlton. Luottavaisin mielin siis ensi kaudella nousua tavoittelemaan.

Ärrät luopui kauden päätteeksi seitsemästä pelaajasta, uutta työnantajaa saavat etsiä Rob Green, Clint Hill, Alejandro Faurlin, Armand Trarore, Yun Suk-Young, Samba Diakte, ja Oscar Gobern. Myös Karl Henryn ja Junior Hoilettin sopparit päättyivät tähän kauteen, mutta heidän kanssaan neuvotellaan lisävuosista parhaillaan. Huhumylly tietää kertoa, Nottinghamin keskikenttäpelaaja Henri Landsbury ja puolustaja Henry Mancienne olisivat Ärrien ostoslistalla. Ainakin nyt luulisi rahaa olevan, kun noista isoa palkkaa nauttineista pelaajista päätettiin luopua.

Mitä jäi tästä kaudesta käteen. No eipä juuri mitään, mutta en kyllä mitään odottanutkaan Mielummin rakennetaan joukkue rauhassa ja noustaan sitten hallitusti, kuin että noustaan tuurilla ja tullaan taas perse kipeänä takaisin vuoden jälkeen. Ensi kaudella tosin voitaisiin jo nousta.


No niin, tämä oli sitten minun osaltani tässä. Kiitoksia kaikille, jotka olette näitä minun raapustuksiani jaksaneet täällä lueskella. Jos käytte Lontoossa ensi elokuun jälkeen niin käykää ihmeessä Loftus Roadilla. Ahtaudestaan ja kolkkoudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, aivan loistava paikka seurata brittifutista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös