Helppohan se on vaihtaa mailakättä, mutta vaihdapa stagaa puristavaa händyä.
Paljon puhutaan ja monet sanovat näin tehneensä, mutta evidenssi kertoo toista. Stagakäsi on vähän kuin tupakointi, ei siitä pääse koskaan eroon. Vaikka kuinka jauhaisit purkkaa, kaipuu jää. Vähän niin kuin tupakointi kännissä, niin aina silloin, kun törmäät alan kirjallisuuteen, juuri sitä _oikeaa_ kättä alkaa pakottaa.
Kaverini on ortopedi ja hän paljasti kerran kännipäissäään, että puheet hiirikädestä ovat paskaa. 90 % hiirikäsipotilaista ei ole hiirtä nähnytkään. Kyllähän se on niin, että vastaanotolle tullaan stagakäden vuoksi. Eikä siinä mitään, terveen jannun merkki. Turhaan tätä ammattitautia hävetään.
Samainen ortopedi tietää kertoa, että kliinisissä tutkimuksissa stagakäden vaihto vähentää tuotosta millilitroissa 25 %. Ja tämä tulos näkyy jopa 10 vuoden jälkeen. Ja magneettikuvistakin nähdään, että aktivitteetti aivokuoressa väheneee samaisen neljänneksen. Kun ekan kerran saa, niin se jättää sellaisen lihasmuistin, että siitä ei pääse kirveelläkään eroon. Ja kun puhun kirveestä, tarkoitan sitä kirjaimellisesti - kysykää vaikka amputoiduilta.
Stagakäden vaihtamisessa on kuitenkin yksi hyvä asia. Väärällä kädellähän kun ei koskaan pääse sataprossaiseen puristusotteeseen. Ja luonnollisessa kanssakäymisessähän on se tilanne, että tavara, ihan alkuaikoja lukuun ottamatta, ei ole stagakäsimäisen tiukkaa. Niin kuin enemmän rataa kiertäneet tietävät, ideaalin väljää on vain elokuvissa. Ja jos on tottunut liian tiukkaan, ei pääse avarammassa kontekstissa enää maaliin.
On nostettava vielä yksi pointti esiin: Isot pojat puhuvat kahden rystystä. Lohdutuksena voin kertoa, se on mahtailua se. Rysty sinällään tuo meininkiin ihan kivaa variaatiota, mutta promillen luokkaa on se porukka, joka ylipäätään jotain ekstraa kahden käden otteesta saa.