Mainos

Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 800 944
  • 5 080

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten reservistä eroaminen liittyy oikeusvaltioon? En ole ymmärtänyt koko reservistä eroamisen mahdollisuutta. Kysymys on asevelvollisuudesta, maanpuolustusvelvollisuudesta. Ei koulustakaan voi erota oikeusvaltioon vedoten, koulusta voi erota jos hoitaa oppivelvollisuuden muuten, armeijan ulkopuoliset militääritahot ovat taas vähän arvelluttavia.

Suomessa on lisääntynyt viime vuosikymmeniä individualistinen kulttuuri. Se pitää sisällään paljon hienoa vapautta, mutta kääntöpuoli on kyllä myös rumaa. Ihmisten on vaikea ymmärtää velvollisuuksia ja vastuita. Tämä näkyy esim. rikki olevassa koulussa, jossa oppilailta sekä vanhemmilta on vastuut hukassa. Vanhemmuudesta ei voi erota, vaikka se häiritsisi omaa vapautta ja/tai mielipide lasten hankinnasta olisi muuttunut. Ei vaikka elämme oikeusvaltiossa.
Sillä tavalla että kansainvälisiin ihmisoikeuksiin kuuluu se, että ihmisellä on oikeus vaihtaa vakaumustaan. Siis ryhtyä vaikka aseistakieltäytyjäksi jos ihminen sen kokee oikeaksi.

Maataan voi puolustaa myös aseetta ja siviilitehtävissä.
 
Jep, kyllä voi vakaumus muuttua 18-vuotiaasta siihen päivään, kun täyttää 40 tms. Jos tuo mahdollisuus poistetaan, niin voitaisiin myös alkaa poistaa koko siviilipalvelus (mitä en siis todellakaan halua, mutta vähän sama asia). Moni poliitikkokin ollut ihan eri puolueessa nuorempana.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Sillä tavalla että kansainvälisiin ihmisoikeuksiin kuuluu se, että ihmisellä on oikeus vaihtaa vakaumustaan. Siis ryhtyä vaikka aseistakieltäytyjäksi jos ihminen sen kokee oikeaksi.

Maataan voi puolustaa myös aseetta ja siviilitehtävissä.
Tämä on kanssa yksi utopia. Mahdollisessa sotatilanteessa siviilipalvelusmiehet ovat alistettu puolustusvoimille, eikä heidön käyttöään säätele mikään laki tai asetus. Kyllä niitä korpeloita voidaan heittää linjaan, vaikka olisi mikä vakaumus.

Valitettavasti maailmanpolitiikka ja reaaliympäristö ovat näyttäneet rumat ”julmat kasvonsa”, jossa yksilön velvollisuudet muistuttavat itsestään ihan uudella painolla. Myös monet erilaiset, kansainvälisiin sopimuksiin liittyvät oikeudet joutuvat uudelleen puntariin.
 
Ukrainastakin on aika moni kutsuntaiässä oleva päässyt karkaamaan. Samalla lailla voisi Suomestakin mennä rajan yli pohjoisesta Ruotsiin tai Norjaan ja sieltä jatkaa matkaa. Tuskin koko rajaa saataisiin tukittua, kun ei saada ulkopuolisilta nytkään. Rohkeimmat varmaan lähtisivät merta ylittämään veneillä.
 
Ei meidän tarvitse silti muuttua Venäjäksi tai Pohjois-Koreaksi. Ihmisellä tulee olla oikeus vaihtaa vakaumustaan.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Ukrainastakin on aika moni kutsuntaiässä oleva päässyt karkaamaan. Samalla lailla voisi Suomestakin mennä rajan yli pohjoisesta Ruotsiin tai Norjaan ja sieltä jatkaa matkaa. Tuskin koko rajaa saataisiin tukittua, kun ei saada ulkopuolisilta nytkään. Rohkeimmat varmaan lähtisivät merta ylittämään veneillä.
Vakaumuksen vuoksi?? Jos motiivi on toive, että joku muu hoitaisi maalitauluna olemisen mun puolesta, niin kyllä keitä olisivat ne jotkut muut? Ei kai kukaan (95%) halua, siis halua lähteä vintoka kainalossa ja reppu selässä marssimaan rajalle??

Ihmeellistä juttua täällä, Pohjois-Koreaa ja muuta…. Mulla estäis ideologiset syyt maksamasta veroja, erityisesti näin paljon. Haluan samat verot kuin Monacossa tai vähintään Luxemburgissa. Tai edes Virossa.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Tässä taitaa iskeä vastakkain se, että lait ja ihmisten vakaumukseen liittyvät vapaudet on meilläkin tehty aikaan milloin on valinnan varaa olla liberaali ja oikeamielinen.

Häkkäseltä silti huono pelisilmä. Niin kauan kuin siviilipalvekseen "karkaavat" eivät ole vielä liian iso joukko, voisi ensin yrittää ottaa halukkaita naisten puolelta tarpeeksi lisää palvelukseen joukkoja.
Mutta jos oikeasti puolustukykymme on vaarassa ja tilanne näyttää vielä uhkaavammalle, kannatan pikaista poikkeusolon lakia jolla toteutaan Häkkäsen esitys.
Edit. Eikös siviilipalvelu ihmiset jokatapauksessa joudu jonkunlaiseen palvelukseen, eikä välttämättä ole kovin helppoa heilläkään tai turvallista.
Edit2. Vai tietääkö Häkkänen jotain mitä ei voi sanoa julkisuuteen....?

Maasta kokonaan karkaavat on sivujuonne jolle ei voi mitään, muuta kuin että kansalaisuus pois ja takaisin ei ole tulemista.
 
Jos haluat Monacon verot, niin muuta sinne. Helppoa. Viestisi ovat kuin raikas tuulahdus 90-luvulta jolloin vielä peloteltiin että sivarit työnnetään etulinjaan.
Nykyään linjaus on se että sivarit sijoitetaan kriisin aikana yleishyödyllisiin siviilitehtäviin. Miten aattelit sen edistävän Suomen puolustusta jos rintamalle laitetaan hippejä ketkä eivät ole saaneet koulutusta niihin tehtäviin?
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Varmaan Häkkäsen päässä tämäkin on todella hieno ajatus. Todellisuudessa siviilipalveluspaikoista on vuosittain iso pula, enkä usko, että pula tällaisilla linjanvedoilla ainakaan paranee.

Lisäksi Häkkäsen työpöydällä on siviilipalveluksen täysremontti. Hän aikoo uudistaa sitä niin, että tehtävät eivät jatkossa liity ympäristöjärjestöihin, vaan kokonaisturvallisuustehtäviin, kuten pelastustoimintaan, sairaankuljetukseen tai energialaitoksiin liittyviin tehtäviin.

Häkkänen presidentiksi, niin hipit ei ulise.
 
LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Jos haluat Monacon verot, niin muuta sinne. Helppoa. Viestisi ovat kuin raikas tuulahdus 90-luvulta jolloin vielä peloteltiin että sivarit työnnetään etulinjaan.
Nykyään linjaus on se että sivarit sijoitetaan kriisin aikana yleishyödyllisiin siviilitehtäviin. Miten aattelit sen edistävän Suomen puolustusta jos rintamalle laitetaan hippejä ketkä eivät ole saaneet koulutusta niihin tehtäviin?
En minä ollut karkaamassa veneellä Ruotsiin, viittasin vain lainaamaani viestiin. Suomessa asumisella on monessa mielessä hintansa.

Ei kai se mun vika ole, että maailmalla ei haise vain 90-luku vaan paremminkin 1930-luku. Nuo juttelut sivarien sijoittamisesta vain, siis vain yleishyödyllisiin tehtäviin, on ihan eri ajalta. Menneessä rauhan ja vakauden ajassa voi jutella ja suunnitella mitä vaan. Kun iso pilli viheltää, siinä menee pelilauta ja ne ”oikeudet” uusiksi. Puolustusvoimat ottaa mitä tarvitsee, niin ihmisiä, siviilikalustoa, tuotantoa, tiloja, etc. kysymmättä suostumusta.
 
Laiskiainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AC Oulu
Tässä taitaa iskeä vastakkain se, että lait ja ihmisten vakaumukseen liittyvät vapaudet on meilläkin tehty aikaan milloin on valinnan varaa olla liberaali ja oikeamielinen.

Häkkäseltä silti huono pelisilmä. Niin kauan kuin siviilipalvekseen "karkaavat" eivät ole vielä liian iso joukko, voisi ensin yrittää ottaa halukkaita naisten puolelta tarpeeksi lisää palvelukseen joukkoja.
Mutta jos oikeasti puolustukykymme on vaarassa ja tilanne näyttää vielä uhkaavammalle, kannatan pikaista poikkeusolon lakia jolla toteutaan Häkkäsen esitys.
Edit. Eikös siviilipalvelu ihmiset jokatapauksessa joudu jonkunlaiseen palvelukseen, eikä välttämättä ole kovin helppoa heilläkään tai turvallista.
Edit2. Vai tietääkö Häkkänen jotain mitä ei voi sanoa julkisuuteen....?

Maasta kokonaan karkaavat on sivujuonne jolle ei voi mitään, muuta kuin että kansalaisuus pois ja takaisin ei ole tulemista.
Tässä sanoitetaan hyvin se, mitä itse olen asiasta mieltä, ja kyllä valitettavasti itselläkin on käynyt mielessä, että onko päättäjillämme tiedossa jotain mitä ei voi sanoa julkisesti? Näin jyrkästi muotoiltu kanta kuulostaa kovin oudolta suomalaisen ministerin kommenttiksi. Toki turvallisuustilanne on muuttunut jne, mutta oudolta kuulostaa omaan korvaan silti.
 
Häkkänen edustaa Kokoomuksen konservatiivista-osastoa jolle kaikenmaailman sivarit ja muut hipinretaleet on ihmiskunnan alinta pohjasakkaa. Mistään muusta tuskin on kyse. Mielipiteet on suoraan sadan vuoden takaa.

Jussi Niinistö haukkui jo vuonna 2017 reservistä eroajia rintamakarkureiksi, että ovat ennenkin olleet ministerien hampaissa.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Miten aattelit sen edistävän Suomen puolustusta jos rintamalle laitetaan hippejä ketkä eivät ole saaneet koulutusta niihin tehtäviin?

Jos on asevelvollisuuden suorittanut siviilipalveluksena, niin ei olekaan järkeä laittaa rintamalle sellaisia henkilöitä. Heille löytyy muita tärkeitä tehtäviä.

Reservistä eronneet taas ovat koulutuksen aikoinaan saaneet.
 
Byvajet

Jäsen
Eipä taida Puolustusvoimilla tälläkään hetkellä olla pula määrästä vaan pikemminkin laadusta. Sisään pitäisi saada motivoituneita ja henkiseltä kapasiteetiltaan pystyviä ihmisiä.

Ja jos määräpula koittaa, niin mieluummin sisään motivoituneita naisia kuin haluttomia miehiä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Häkkänen edustaa Kokoomuksen konservatiivista-osastoa jolle kaikenmaailman sivarit ja muut hipinretaleet on ihmiskunnan alinta pohjasakkaa. Mistään muusta tuskin on kyse. Mielipiteet on suoraan sadan vuoden takaa.
Omasi ovat nähtävästi 1970-luvulta ja suoraan jonkin vasarabanderollin alta. Terveemmistä lähtökohdista ei seliteltäisi asioista ilmeisen oikein ajattelevan ministerin näkemyksiä noin pöyristyttävän alatyylisesti.

Puolustusministerin huomion tulee olla maanpuolustustuksen pitkäjänteisessä turvaamisessa. Vaikka muutama kommunisti ja Turtiainen äänestivät eduskunnan NATO-äänestyksissä vastaan, niin puolustuksellista liittoutumista koskevan laajan yksimielisyyden soisi saavan jatkoksi vahvan konsensuksen myös maanpuolustuksen kokonaisvaltaisesta järjestäytymisestä.

Seesteisen ja silmänkantamattomiin näkyvän rauhan aikana yhteiskunnassa on helppo antaa löysää pseudoindividualistisille vapauksille, kuten maanpuolustusta heikosti tukeville siviilipalveluksen muodoille, reservistä pakenemiselle ja jollekin totaalikieltäytymisen tapaiselle itsekkäälle luistelulle. Ajat ja näkymät ovat nyt toiset kuin vaikkapa 1990-luvulla.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Siis mielestäsi ihmisen vakaumus ei voi muuttua 18 ikävuoden jälkeen?

Voi muuttua, vastasin vain siihen kysymykseen, että mitä järkeä on laittaa rintamalle henkilöitä, jotka ei taistelukoulutusta ole saaneet.

Reservistä eroaminen kiihtyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan, sitä voi miettiä että muuttuiko niin monella vakaumus juuri tuolla hetkellä vai oliko kyseessä puhtaasti pelko siitä, että itse saattaa joutua myös jossain vaiheessa elämäänsä rintamalle.
 
Ja toisaalta se oli ensimmäinen kerta, kun sitä on joutunut konkreettisesti miettimään pitkiin aikoihin. Olihan tuo nyt niin karmea asia, johon ei oikein mikään Suomen lähialueilla tapahtunut asia vertaudu mitenkään sitten sotien. Eleltiin siinä luulossa, että pelkkä armeijan käyminen riittää, eikä osattu kuvitellakaan, että Euroopassa vielä sodittaisiin omana elinaikana.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestinnällisesti Häkkäseltä surkea ulostulo jonka takana on pakko olla jotain enemmän kuin tuhatkunta reservista eronnutta.

Itse olen reservin vänrikki tulenjohdossa ja oletettu elinikäni sodassa kahdeksan sekuntia. Minulla ei ollut mitään aikeitakaan olla menemättä rintamalle, ja tulen sinne tarpeen tullen jatkossakin menemään, mutta Häkkäsen "laitetaan pykälät kuntoon" viestintä vähensi vakaumusta puolustaa maatani koska nyt alleviivattiin että siellä on pistooli selässä varmistamassa että kansanarmeija etenee oikeaan suuntaan.

Toki aina voi vaihtaa sukupuoltaan koska asevelvollisuus määräytyy Suomessa määritellyn sukupuolen mukaan eli tykinruuaksi ei ole pakko mennä jos ei halua. Toki sitten juotuu uusimaan passinsa mutta naissukupuolen passilla pääsee sodan aikana kivasti vaikka Balille surffaamaan sen sijaan että joutuisi taistelemaan Suomussalmella.
 
Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse taas veikkaan, että tässä pyritään alustamaan tulevia lakeja liittyen NATOn 5-artiklan vaatimuksiin, joista ei edelleenkään olla puhuttu mitenkään kovin paljoa julkisuudessa. Ihan päivänselvä asia, että sellaisiin hommiin ei ammattilaisia voida asettaa merkittävissä määrin, koska ei ammattisotilaita ole tarpeeksi muutenkaan ja vajausta on merkittävästi. Niinpä ratkaisuna on oltava reservi, ja siitähän se poru ja eroaalto vasta syntyykin, ja se halutaan nyt Häkkäsen ehdotuksella etupainotteisesti estää.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Eipä taida Puolustusvoimilla tälläkään hetkellä olla pula määrästä vaan pikemminkin laadusta. Sisään pitäisi saada motivoituneita ja henkiseltä kapasiteetiltaan pystyviä ihmisiä.

Ja jos määräpula koittaa, niin mieluummin sisään motivoituneita naisia kuin haluttomia miehiä.
Tuossahan tuota tehtäväkenttää olisi myös aseelliseen toimintaa keskivertoa huonommin istuvalle väelle, kun koko yhteiskunnan toimivuutta pyritään turvaamaan myös kriisiaikoina. Olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä, että haluttomat ja henkiseltä kapasiteetiltaan vähemmän pystyvät eivät ole nimen omaan Puolustusvoimien ydintehtävien näkökulmasta keskiössä. Suurelle osalle heistäkin on tehtäviä kriisiaikana monessa muodossa.

Sitten on vielä niitä, joiden oikea paikka kriisiaikoina on esimerkiksi turvasäilössä tai raudoissa. Näin on suunnilleen kaikissa ihan demokraattisissakin yhteiskunnissa, kaikkina aikoina.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
puolustuksellista liittoutumista koskevan laajan yksimielisyyden soisi saavan jatkoksi vahvan konsensuksen myös maanpuolustuksen kokonaisvaltaisesta järjestäytymisestä.

Oman käsitykseni mukaan tuo konsensus on ollut tähän mennessä erittäin vahva. Ironistahan tässä on se, että Häkkänen tulee tällä turauksellaan todennäköisesti aiheuttamaan selvän piikin reservistä kieltäytymisissä. Kokoomuksen oma Päivi Räsänen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: erku

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Omasi ovat nähtävästi 1970-luvulta ja suoraan jonkin vasarabanderollin alta. Terveemmistä lähtökohdista ei seliteltäisi asioista ilmeisen oikein ajattelevan ministerin näkemyksiä noin pöyristyttävän alatyylisesti.
Ihan rehellisesti veikkaan edelleen että Häkkäsen kommenteissa on kyse vain inhosta sivareita ja aseistakieltäytyjiä kohtaan. Ei se mikään salaisuus ole että ovat aina olleet oikeiston hampaissa. Ihan tapaus Arndt Pekurisesta alkaen, ja varmasti sitäkin ennen jo.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ihan rehellisesti veikkaan edelleen että Häkkäsen kommenteissa on kyse edelleen vain inhosta sivareita ja aseistakieltäytyjiä kohtaan. Ei se mikään salaisuus ole että ovat aina olleet oikeiston hampaissa. Ihan tapaus Arndt Pekurisesta alkaen, ja varmasti sitäkin ennen jo.
Sitä me emme tiedä, eikä tuon edellä linkitetyn uutisen perusteella voi päätellä yhtään mitään Häkkäsen "inhosta". Kysymys oli siitä, onko syytä tehdä jotakin sille, ettei puolustuksellisesti koulutetussa reservissä tapahdu maanpuolustusta haittaavaa poistumaa. Kun sotilasvala tai -vakuutus on annettu, niin sen voimassaololla ei kuoleman lisäksi ole varsinaisesti muuta takarajaa kuin mitä laki reservin nostoväen 1. luokasta määrittelee.

On tässä kyse myös siitä, että tuleeko sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen antaminen ymmärtää sitovaksi päätökseksi kuten on tarkoitettu, vai ymmärretäänkö maanpuolustamisen velvoitteen sitovuudella jotakin häilyvää romanttista ajatusta, josta voi sitten irtisanoutua samalla tavalla kuin avioliitosta voi erota tai aikuiseksi kasvaneen kissanpennun voi lahjoittaa eteenpäin, kun kissa ei olekaan enää söpö ja se ei mahdu siihen nättiin lasten rottinkikoriin, jossa kissan pitäminen ihastuttaa baarissa naisia, ja sitä kautta avaa miespuoliselle kissanomistajalle miellyttäviä sosiaalisia mahdollisuuksia, jota kautta voi tosin joutua seurustelusuhteeseen ja sitä kautta aviosuhteeseen, jossa on kylläkin sellainen riski, ettei sitten enää huvitakaan olla avioliitossa ja sitoutua mihinkään, koska kunnon individualistin pitää joka ainoa aamu saada itse päättää, mikä on itseni minän minulle tärkeää. Onhan se komeaa patsastella raameissa äidin kirjahyllyn reunalla koppalakki päässä ja vänrikin nappi tai alikersantin jämät kauluksessa, mutta voi vittu jos se iivana jonakin päivänä ihan oikeasti hyökkääkin, niin sitten vaan viivana reservistä karkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös