Mainos

Puolustus 06-07

  • 119 755
  • 584

Gerbiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
d2uce kirjoitti:
Uusia vahvistuksia enemmän Kerho tarvitsee kuitenkin tasonnostoa muutamalta puolustuksen kokeneelta konkarilta.

Strömberg, Laitinen ja Svensson siinä kolme nimeä miltä odottaisin aika suurehkoa tason nostoa kokemuksiin ja aikaisempiin pelaamisiin katsottuna. Näiden äijien tasonnosto varmasti vaikuttaisi vielä muihin pelaajiin positiivisesti (Mäenpää, Hietanen, Dee, maalivahdit ja koko hyökkäyskalusto). Kyseisen kolmikon pitäisi palata pari askelta taaksepäin ja miettiä mikä on sitä puolustajan tekemistä yksinkertaisuudessaan ilman mitään ylimääräisiä kikkoja, mitkä on niiden henkilökohtaiset vahvuudet ja miten niitä voi käyttää kun ajatellaan joukkueen etua… Jokaisella noista kolmesta on paljon potentiaalia se on aikaisemmin nähty, mutta miten niistä otetaan se ulos, se on ko. kolmikon ja valmennuksen tehtävä! Toivottavasti siinä vielä tällä kaudella onnistutaan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Muistaakseni Samuli Suhonen lähetettiin Kalpasta ei niin haikeissa tunnelmissa. Ettei vain miehessä olisi akiheino-syndrooman oireita - divarissa kiekollinen jumala, mutta liigarytmiin ei pääse ikinä kiinni.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
sopuli kirjoitti:
Muistaakseni Samuli Suhonen lähetettiin Kalpasta ei niin haikeissa tunnelmissa. Ettei vain miehessä olisi akiheino-syndrooman oireita - divarissa kiekollinen jumala, mutta liigarytmiin ei pääse ikinä kiinni.

Kyllä näkisin ennemmin Samuli Suhosen tyypillisenä Blues-syndroomana. Pelaaja, joka on muissa joukkueissa todella hyvä, mutta tahti sammuu Bluesissa, vrt. Jari Korhonen.

Samuli Suhonen oli kuitenkin viime kaudella ihan ok. Pakkitilastossa 13. paras tehoilla 53 peliä, 8+14=22.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Södö on ulostettu joukkueesta tällä päivämäärällä, kertoopi eurohockey.net.
Eli yksi ulkkaripaikka olisi nyt vapaa.
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
ptk kirjoitti:
Södö on ulostettu joukkueesta tällä päivämäärällä, kertoopi eurohockey.net.
Eli yksi ulkkaripaikka olisi nyt vapaa.
Oli jo aikakin. Nyt vaan Schneiderille oikea pakkipari. Mielellään joku kunnon YV-pyssy tyyliin Cory Murphy. Ströbä on näyttönsä antanut. Sitä sen koheltamista ei vaan kestä selvinpäin katella. Eikä oikein kännissäkään.

Suhosta tai Kovasta voisi koittaa vuokralle ja katsella miten pärjää. Näin ulkkaripaikkaa voisi säästellä ja ottaa se Vujtek sitten tammikuussa.

Kudrocille voisin tarjota suoraan koko kauden sopimusta, vaikkei YV paras osa-alue olekaan. Muistaakseni oli viime kaudellakin aluksi vaisu ja paranteli loppua kohden.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Käytännössähän tuo ulkkaripaikka on ollut auki Isometsässä pelatun Ässät - HPK-ottelun jälkeen. Nyt sitten onneksi päästiin maksumiehen roolista pois.

Nyt, kun Korhonenkin loukkaantui ja Jokelan paluusta, sekä huippukuntoon pääsemisen ajankohdasta ei ole mitään tietoa, on edessä puolustajan hankinta. Väliaikainen tai sitten koko kauden. Kaikki kunnia Mäenpäälle, on ollut mielestäni positiivisen yllättäjä puolustuksen osalta, jopa Hietasta suurempi, mutta kertoo mielestäni karua kieltä, kun Mäenpää on tämän hetken fyysisin puolustaja.

Jos tarkastellaan Kerhon puolustusta ihan sen rakentamisvaiheesta lähtien, niin voisi sanoa, että fyysisyyttä pyrittiin parantamaan rutkasti uusilla hankinnoilla. Svenssonin ja Seydouxin piti olla fyysisesti kovia kavereita, joilla kuitenkin on hyvä liike ja hyvät kiekolliset taidot. Luulot kuitenkin ainakin toisen osalta osoittautuivat vääriksi, ja sama on käymässä toisenkin kanssa. Koska tällä hetkellä kerhon kokoonpanosta puuttuu 4 (Jokela, Korhonen, Seydoux, (Svensson)) fyysistä puolustajaa suunnitellusta, olisi erittäin kummallista, jos hankittaisiin kiekollinen pakki, joka on fyysiseltä peliltään keskinkertainen. Strömberg tosin taidettiin hankkia jo Seydouxin korvaajaksi, mutta tämä hankinta ei kyllä ole tuonut pakistoon mitään muuta lisää kuin lepoaikaa muille pakeille. Kuitenkin Kerhon pelitapa rajoittaa jonkin verran tuon fyysisen puolustajan hankintaa. Perinteinen sekä liikkuvuudeltaan että kiekollisilta ominaisuuksiltaan huono fyysinen puolustaja ei tule kysymykseen. Sellainen ei vain sovi Kerhon nopeaan suunnanmuutospeliin eikä "kiertävään" puolustusryhmitykseen, joka on hyvin kaukana aluepuolustuksesta, mutta taas lähellä mies-mies-tyyliä. Tämän takia varmasti Seydoux ja Svensson otettiin pienellä riskillä, koska heillä kuitenkin oletettiin olevan liike ja kiekolliset taidot hyviä, fyysisyydestä tinkimättä.

Tämän johdosta Suhonen ja Kovanen eivät mielestäni ole ratkaisuja Kerhon puolustukseen tällä hetkellä. Suhosen lähdöstä ei oltu ainakaan Kalpa-leirissä hirveän surullisia, ja kaikki tietävät miehen maineen Blues-fanien silmissä. Palkkakin on aika suolainen. Mutta kaikista tärkeimpänä seikkana näkisin, että mieheltä puuttuu fyysisyyttä liikaa. Kovanen voisi muuten olla pätevä, mutta tuolla varrella on mahdottomuus yltää ihmetekoihin fyysisyyden osalta.

Kuten olen aikaisemminkin todennut, niin mielestäni ehdottomasti paras hankinta liigan sisältä olisi Kudroc. Liike ja kiekolliset taidot ovat riittävät ja fyysisyyttä löytyy rutkasti. Kudrocin yv-pelaamisen osalta voitaisiin tämän kauden suhteen sanoa, että mies on tehnyt liigan huonoimman yv-joukkueen mukana 3 yv-maalia. Huomion arvoista on, että Ilveksen paras maalintekijä on tehnyt 5 maalia kokonaisuudessaan. Miinuksena olisi kova hinta sekä nämä paljon puhutut puutteet sosiaalisella puolella.

Ja mielestäni paras skenaario olisi, että Strömberg heitettäisiin pellolle, Kudroc loppukauden kestävällä sopparilla kehiin. Svenssonin tilannetta voisi katsoa rauhassa ja miehestä hankkiutua eroon, jos esitykset eivät vakiinnu toivotulle tasolle tai hyökkäyspäähän tarvitaan ulkomailta apuja.

Uudet hankinnat ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeellisia. Aika ennen joulua voisi olla aika nihkeätä, mutta sen jälkeen tilanne varmasti helpottaisi. Varsinkin Hietasen ja Mäenpään osalta kasvaneva vastuu on todella loistava asia. Viime kauden lopun loukkaantumissumalla saattoi olla todella ratkaiseva rooli mestaruuden suhteen, koska sinä aikana moni sai lisää vastuuta ja varmasti kasvoi pelaajana. Suuret vaihdanteet joukkueen sisällä varmasti syövät yhteishenkeä, sekä jonkun pelaajan "liipaisimella" oleminen ei välttämättä ole ideaalein tilanne, vaikka pitääkin kilpailun yllä.
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Jos multa kysyttäisiin, pitäisin kaikesta huolimatta Strömbergin hamaan loppuun asti joukkueessa. Edelleen, vaikka paska on ollutkin, uskon, että sen kokemuksen on pakko näkyä keväämmällä. On se nähty monta kertaa, ettei vanhoja, menestyneitä jamppoja nämä runkosarjan alkupään pelit välttämättä hirveästi sytytä. Sitten kun aletaan pelata oikeasti tuloksesta, eikä pisteistä, uskon (lähinnä kai kuitenkin toivon) Strömbergin olevan mies paikallaan rauhoittamassa ja liidaamassa osaltaan pakistoa.

Mitä Kudrociin tulee, toivottaisin miehen mielelläni tervetulleeksi Seydouxin saappaisiin. Vanttera Alfa-Uros, joka todistetusti voisi hyvinkin tuoda Kepa ylivoimaan viivaosaamista enemmän kuin tähän asti on nähty.

Jostain kumman syystä kiinnittäisin K:n lisäksi myös Kovasen. Erilainen pelaaja kuin Kudroc ja laajentaisi retkueen kiekollista toimintaa omalta osaltaan. On se pieni joo, mitä sitten? Ei tämän kauden liigassa enää kaivata pelkästään säterimäiseen touhuun spesialisoituneita parruja. Eihän koolla ole väliä, jos osaa käyttää varttaan oikein... vai miten se meni.

Joka tapauksessa nyt jo on nähty, että loukkaantumisia tuntuu tulevaan nimenomaan puolustukseen. Ei olisi väärin kiinnittää siis peräti K-miestä, kun siihen ilmeisesti (??) nyt jonkin sortin mahdollisuutta olisi. Svenssonin tilannetta voi tarkastella sitten myöhemmin ja jos silloin näyttää hyökkäys huutavan lisävoimia, voidaan suunnitelmia punoa siltä osin uudestaan. Vielä odottelisin kyllä Swedun heräämistä. Tehkööt ne astat joo.

Emmä tiä, häh...
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Daemon kirjoitti:
Jos multa kysyttäisiin, pitäisin kaikesta huolimatta Strömbergin hamaan loppuun asti joukkueessa. Edelleen, vaikka paska on ollutkin, uskon, että sen kokemuksen on pakko näkyä keväämmällä. On se nähty monta kertaa, ettei vanhoja, menestyneitä jamppoja nämä runkosarjan alkupään pelit välttämättä hirveästi sytytä. Sitten kun aletaan pelata oikeasti tuloksesta, eikä pisteistä, uskon (lähinnä kai kuitenkin toivon) Strömbergin olevan mies paikallaan rauhoittamassa ja liidaamassa osaltaan pakistoa.

Itse en. Tottakai on mahdollista, että maailmanmestari löytää vielä kovemman vireen ja osoittautuu kovaksikin luuksi. Sitä en kiellä, etteikö kokemuksella aina olisi käyttöarvoa. Ströban perseilyt vain ovat todella vastoin miehen kokemuksen määrää. Todella uskomattomia, junnumaisia, virheitä kiekollisena. Minusta Strömbergin paskuutta ei voida perustella sanomalla "No ei sitä nä pilipali-pelit kiinnosta" Mielestäni hänen yrittämisessään tai työmooralissa itsessään ei ole ollut vikaa. Aika flegmaattistahan se liike on ollut mutta uskon sen johtuvan jo ihan ikävuosien määrästä... Pienenä kummastelun aiheena kysyisin, että miten on mahdollista, että Strömbergin ennen hirmulämäristä, on tullut sellainen tuhnu kuin nykyään? Eihän ikävuodet nyt niin dramaattisesti siihen vaikuta? Ei käsittääkseni Al MacInnis:n lämäri mitään merkittäviä heikkenemisen merkkejä osoittautunu hänen ollessaan 36v?

Daemon kirjoitti:
Jostain kumman syystä kiinnittäisin K:n lisäksi myös Kovasen. Erilainen pelaaja kuin Kudroc ja laajentaisi retkueen kiekollista toimintaa omalta osaltaan. On se pieni joo, mitä sitten? Ei tämän kauden liigassa enää kaivata pelkästään säterimäiseen touhuun spesialisoituneita parruja. Eihän koolla ole väliä, jos osaa käyttää varttaan oikein... vai miten se meni.

Kovanen toki toisi kiekollista taitoa lisää, mutta mielestäni Kerho ei ensisijaisesti tarvitse kiekollista osaamista yhtä paljon kuin fyysistä. Pieni varsi ei todellakaan tarkoita, että olisi fyysisesti aivan sukka, mutta käsittääkseni Kovanen on aika rukkanen tuolla osastolla.

Daemon kirjoitti:
Ei olisi väärin kiinnittää siis peräti K-miestä, kun siihen ilmeisesti (??) nyt jonkin sortin mahdollisuutta olisi. Svenssonin tilannetta voi tarkastella sitten myöhemmin ja jos silloin näyttää hyökkäys huutavan lisävoimia, voidaan suunnitelmia punoa siltä osin uudestaan. Vielä odottelisin kyllä Swedun heräämistä.

Tarkoitat siis sekä Kudrocia että Kovasta? Sen lisäksi vielä pitäisit Strömbergin sekä Svenssonin? Aika tungosta tekisi puolustukseen. Pelaajia pitäisi jo pudottaa kokoonpanon ulkopuolelle, kun sairastupa tyhjenee. Mielestäni silloin ulkopuolelle sietäisi jäädä Ströba ja Svensson. Joten samantien voisi sopparit purkaa.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
vilperi kirjoitti:
Kyllä näkisin ennemmin Samuli Suhosen tyypillisenä Blues-syndroomana. Pelaaja, joka on muissa joukkueissa todella hyvä, mutta tahti sammuu Bluesissa, vrt. Jari Korhonen.

Samuli Suhonen oli kuitenkin viime kaudella ihan ok. Pakkitilastossa 13. paras tehoilla 53 peliä, 8+14=22.

Ei kuulu mitenkään ketjuun mutta ihan pakko hieman kommentoida. Korhonen on pelannut kokonaista yhdeksän ottelua bluesissa ja ollut loukkaantuneena loppuajan.

Edittiä. Ja Suhosta ei jäänyt kukaan Kuopiossa kaipaamaan tehoista huolimatta.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Olen samaa mieltä siitä, että Kovanen tai Suhonen eivät ole sitä, mitä Kerho tällä hetkellä tilaa. Kumpikin kyllä kiinnostaisi jollain tasolla, mutta tämän kauden esitysten perusteella rahat voi tyrkätä hedelmällisempäänkin suuntaan. Suhosen perässä Kerho muistaakseni tässä jokin aika sitten pyörikin, siihen suuntaan varovainen peukku siis. Svensson on silti omissa papereissani takuuvarmasti loppukaudesta sitä, mitä Astashenko oli pleijareissa. Trust me. Ja Strömberg parantaa takuulla nykyisestä ihan pelkästään siksi, että ojasta ei voi pudota. Mutta se parannus ei vain riitä. Ströbassa ei ole yksinkertaisesti enää riittävästi potentiaalia Kerhon tasoisen joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Mieluummin terveenä ulkona kokoonpanosta kuin kentällä. I'm sorry.

Kudroc voisi olla ratkaisu johonkin Kerhon ongelmaan, mutta joku kysymysmerkki (?) ilmassa roikkuu silti. Olkoot sitten hinta tai pääkopan sisältö, mutta jotain siinä miehessä on vialla. Itse näkisin mieluummin kaikesta huolimatta peliä avaavan pienen, mutta kiekollisesti taitavan puolustajan vahvistamaan Kerhon takalinjoja kuin hampaattoman kanukin. Avauksia niille tuulennopeille laitureille, please. Taklausvoimalla ei vain tee tämän päivän liigassa yhtikäs mitään. Siitä pitävät huolen tuomarit (kiitos vain jääkiekon tappamisesta). Ja eihän Kerholla ole ongelmaa pakistossa kuin pelikykyisen miehistön lukumäärän suhteen tällä hetkellä. Jussi Ruohola ei muuten ole ratkaisu tähän ongelmaan. Mieluummin sitten vaikka se maailmanmestari, kunnes Leksa palaa kehiin. Kerran sen Ströbankin on tällä kaudella vielä lauottava maalia kohti. Onhan? Siis kovepaa kuin minä itse, mikä ei ole paljon. Jalosen ja kumppaneiden on pakko odottaa tätä hetkeä. Mikään järkisyy ei muuten riitä perustelemaan miehen saamaa peliaikaa.
 

M10

Jäsen
Aika samoilla linjoilla Leonin kanssa.

Ajatellaan nyt Leksan paluun jälkeistä aikaa;

Jokela-Laitinen
Liigan parhaimpia pakkipareja paperilla ja vanhoja muistellessa, mutta mikä on Leksan pelikunto hänen palatessaan? Kauanko menee, että Jokela pelaa sillä huipputasollaan? Lievänä pessimistinä asettelen virtuaalikyssäreitä hänen kohdalleen. 70% varmuudella Jokela on Jokela.

Schneider-Svensson
Tähän pakkipariin uskon ehkä eniten. Schneiderilla on vain parannettavaa, koska hän ei ole vielä päässyt tasolleen. Sama Freddellä, jolta on jo nähty viitteitä paremmasta huomisesta. Tämä pakkipari on parhaimmillaan liigan paras.

Mäenpää-Hietanen
Mikko on pelannut jo monta peliä taitojensa ylärajoilla. Hän ei ole ihan niin hyvä pakki, kuin moni fani haluaisi luulla. Toki Mäenpää on kevyesti liigatason mies hyvin pelatessaan, mutta virheitä tulee vielä helposti. Hietanen taas on HPK:n Trevor Daley; kiekollisesti taitava ja luistimilla liukas. Potentiaalia riittää. Tässä parissa on jo yksi Suomen mestari, joten ei pelota edes nuo kevään koitokset.

Strömberg
Mr.Kultti. Pää on punainen. Mika on käynyt jatkuvasti ylikierroksilla viime peleissä. Syy tähän löytynee omista huonoista otteista. Ströba ei ole enää se fyysinen puolustaja, jota nähtiin viime vuosikymmenellä. Poikkarit on kova sana, mutta kovat taklaukset tai ne lämärit ovat kuin muisto vain. Tämän miehen otteista paistaa selvästi läpi turhautuneisuus siihen, että aika on mennyt ohi..


Korhonen, joka näytti viime peleissä viitteitä paremmasta, on pitkään sivussa. Saas nähdä, hankkiiko Kerho vielä yhden puolustajan? Se on aika fiftisiksti. Riiva ja Birdhill päättää, me vaan analysoidaan.
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän pojat asian on niin että ei tähän rakoon mistään parempaa pakkia saada kun Jypistä lähtenyt Korhonen olisi. Ylivoimalla toisi lisää liikkuvuutta ja laukaisu voimaa viivalle ja pystyisi myös avaamaan peliä vallan mainiosta; vähän niinkun Laamasen korvike. Sanokaa mitä sanotte näin on...
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
JYP'istä lähtenyt Korhonen? Kelpaisi toki JYP-kunnossaan, mutta toissakaudella Ambri-Biottan kautta Bluesiin loukkaantumaan mennyt pakki olisi suunnilleen yhtä hyvä hankinta tähän väliin, kuin mitä olisi ollut nimim. Morrow10:n HPK:n rosteriin halajama polvivammainen Santeri Heiskanen.

Jos kuitenkin puhutaan Tommi Kovasesta, niin toivoa sopii että nyt vaan puhutaan.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse aloin ajattelemaan että milloinkas joukkueiden pitää ilmoittaa kokoonpanot siihen tammikuiseen Super SIx turnaukseen? Sen jälkeenhän joukkueeseen liittyneet eivät saa plata turnauksessa...Jos vaikka sitä ennen tapahtuisi.

Toisekseen,omastakin mielestä yksi pakki tarvittaisiin.Ruotsista vapautui Linköpingistä Jyrki Välivaara jolla tietenkin verot voivat oll esteenä pelaamiseen suomessa mutta muuten kyllä kelpaisi.
 

M10

Jäsen
Rontti kirjoitti:
JYP'istä lähtenyt Korhonen? Kelpaisi toki JYP-kunnossaan, mutta toissakaudella Ambri-Biottan kautta Bluesiin loukkaantumaan mennyt pakki olisi suunnilleen yhtä hyvä hankinta tähän väliin, kuin mitä olisi ollut nimim. Morrow10:n HPK:n rosteriin halajama polvivammainen Santeri Heiskanen.

Kiva kun muistutit.

Tosiaan eihän kylmänä olevaa pelaajaa olisi kannattanut Kerhoon hankkia. Heiskasta huudellessani vallitsi informaatiokatkos tuota polvea koskien. Olen silti edelleen sitä mieltä, että terve-Heiskanen olisi vahvistus Kerhon pakistoon. Hänellä on tällä kaudella esim. kuusi pistettä kuudessa ottelussa. Luulisi, että Rontillekin kelpaisi. Pisteillähän saa aika paljon anteeksi siellä päin..

Ei muuten mitään Kovasta tänne.
 

d2uce

Jäsen
Morrow10 kirjoitti:
Kiva kun muistutit.

Tosiaan eihän kylmänä olevaa pelaajaa olisi kannattanut Kerhoon hankkia. Heiskasta huudellessani vallitsi informaatiokatkos tuota polvea koskien. Olen silti edelleen sitä mieltä, että terve-Heiskanen olisi vahvistus Kerhon pakistoon. Hänellä on tällä kaudella esim. kuusi pistettä kuudessa ottelussa. Luulisi, että Rontillekin kelpaisi. Pisteillähän saa aika paljon anteeksi siellä päin..

Ei muuten mitään Kovasta tänne.

Itsekin ottaisin paljon mieluummin terveen Heiskasen kuin "jonkun Kovasen". Kudroc ei myöskään mitään riemun kiljahduksia aiheuta.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Niin no, ihan vaan ilmoitusluonteisesti haluan ilmoittaa, että jos allekirjoittaneen olisi ihan pakko valita, niin kyllä minä HPK:oon mieluummin Kovasen ottaisin kuin Heiskasen. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse ottaa kumpaakaan.

Nimim. Morrow10 vihjasi ilmeisestikin viestillään käymäämme "keskusteluun" Toni Mäkiahosta ja siis hänen pelaamisestaan. Minä olen nähnyt Mäkiahon pelaavan tällä kaudella pitkälti toistakymmentä peliä ja uskallan kyllä väittää hänen kuuluvan alkukauden selviin onnistujiin.

Heiskasesta ja hänen tämän hetken kunnostaan en osaa kertoa juuri mitään, koska en ole pelin peliä häneltä tällä kaudella nähnyt. Se mitä olen joskus ennen nähnyt, niin ei ole minun mielestäni vähimmässä määrinkään sitä mitä Kerho nyt kaipaa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka olenkin ollut Ströban kannattaja ja uskon edelleen että kevät on hänen aikaansa,olisin valmis tekemään vaihtokaupat Ilveksen kanssa,jossa Tuomainen ei kuulemma saa paljoa peliaikaa.Vaihdetaan Strömberg Tuomaiseen Ilveksen kanssa.Jos on rahasta kiinni niin maksetaan me Ströban palkka ja Ilves Tuomaisen.Minulle ainakin kelpaisi oma kasvatti takaisin.
 

vanhapak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jakub kirjoitti:
Vaikka olenkin ollut Ströban kannattaja ja uskon edelleen että kevät on hänen aikaansa,olisin valmis tekemään vaihtokaupat Ilveksen kanssa,jossa Tuomainen ei kuulemma saa paljoa peliaikaa.Vaihdetaan Strömberg Tuomaiseen Ilveksen kanssa.Jos on rahasta kiinni niin maksetaan me Ströban palkka ja Ilves Tuomaisen.Minulle ainakin kelpaisi oma kasvatti takaisin.

Samaa mieltä Jakubin kanssa. Mielestäni Sirömbergin olisi jo pitänyt osoittaa kehittymistä Kerhon pelisysteemissä, mutta ainakaan kotiotteluiden perusteella sellaista en ole pannut merkille. Tästä viimeisestä TPS-matsista, jonka HPK voitti 2 - 0, ei tosin ole tietoa Ströban panoksesta. Nollapeli kertoo tietysti Oksan hyvästä panoksesta, mutta ei puolustuskaan voi ilman ansioita tässä olla.
Mikähän mahtoi olla S:n peliaika matsissa?
 

J.Petke

Jäsen
vanhapak kirjoitti:
Samaa mieltä Jakubin kanssa. Mielestäni Sirömbergin olisi jo pitänyt osoittaa kehittymistä Kerhon pelisysteemissä, mutta ainakaan kotiotteluiden perusteella sellaista en ole pannut merkille. Tästä viimeisestä TPS-matsista, jonka HPK voitti 2 - 0, ei tosin ole tietoa Ströban panoksesta. Nollapeli kertoo tietysti Oksan hyvästä panoksesta, mutta ei puolustuskaan voi ilman ansioita tässä olla.
Mikähän mahtoi olla S:n peliaika matsissa?

Strömberg antoi perhnaleen hyvän syötön Hassisen maaliin tänään mutta se taisikin olla sitten tällä kaudella ainoita ellei ainoa hyvä suoritus. Olen vahvasti sitä mieltä, että turha jäädä odotteleen "jos se vaikka sit pleijareissa" vaan kenkää reilusti ja uutta verta tilalle. Ja vaikka Master God onkin eri mieltä niin kyllä tämä puolustus vielä vahvistusta tarvitsee, varsinkin nyt kun Korhonenkin on poissa. Yksi kiekollinen pakki ja yksi fyysisempi. Minulta saisi heti luvan Svenssonin ja Röllin ulostamiseen. Mutta eipä ole soitelleet ja kyselleet neuvoa.
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
J.Petke kirjoitti:
Olen vahvasti sitä mieltä, että turha jäädä odotteleen "jos se vaikka sit pleijareissa" vaan kenkää reilusti ja uutta verta tilalle.
Eri mieltä. Ströban kanssa pitää nimen omaan odottaa vielä siihen asti, että hän saa alle edes yhden palauttelujakson.

Äijä on tullut pahasti keskenkuntoisena pelaamaan Kerhoon hurjalla ottelutahdilla. Nouseminen odotetulle tasolle vaatii fyysisen ja henkisen levon väliin. Maaottelutauko on sopivasti tätä tarkoitusta varten tulossa.

Tauon ja samalla Jokelan paluun jälkeen Ströban on oltava oikeasti ykköspakkiparin mies, tai ei joukkueessa ollenkaan. Uskon ensimmäiseen vaihtoehtoon, ja niin nähtävästi Jalonenkin.

Merkittäviin vaihtokauppoihin liigaseurojen kesken en usko.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Erittäin hyvä kirjoitus nimim. Pitkältä ja se onkin helppo allekirjoittaa.

Mitään ulostusta on varmastikin turha miettiä jo pelkästään senkin takia, että esitykset ovat olleet heikkoja ja kysyntääkään tuskin on mihinkään suuntaan. Vielä kun puolustus on muutenkin hieman vajaamiehinen, niin kyllä Strömberg kannattaa katsoa kaikesta huolimatta loppuun asti.
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Lisäksi kun pisteitä tulee kuitenkin heikommillakin otteilla, ja puolustus kokonaisuudessaan on hoitanut hommansa pienemmällä porukalla, on tavallaan hölmöä mennä sörkkimään toimivaa juttua. Hyvä vaan että alkupuolella nuoret Hietanen/Mäenpää saavat paljon vastuuta. Se on sitten korvaamatonta keväällä. Itse ajattelen heitä tämän vuoden Wirtanen-Sailio akselina. Jos jätkille vastuu kelpaa niin siitä vaan. Pelaamalla sitä eniten oppii.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Hauska yksityiskohta tämän kauden pakeista, tai oikeastaan koko joukkueesta kävi ilmi Veikkaajan laatimasta tilastosta, jossa oli liigan top25 ylivoimalla ja sama tasakentällisin. Nolla (0) maalia tähänastisella liigaurallaan tehnyt Mäenpää oli ainoa kerholainen, joka mahtui tuolle top25 yv -listalle. Tasakentällisin tehokkaiden listalla olikin sitten kuusi Kerhon jamppaa. Lista tulee kyllä näillä esityksillä (siis yv:n parantumisella) muuttumaan rajusti, mutta Mäenpään alkukaudelle täältä iso virtuaalikäsi.

Tehot yyveellä:
13. Mäenpää 5+5 = 10
149. Svensson 0+3 = 3
158. Ströba 1+1 = 2

edit. Eilisen pelin jälkeen toinen kerholainen murtautui tuolle listalle: McPlaymaker sijalla 21. 1+9 = 10
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös