Mainos

Puolustus 06-07

  • 119 755
  • 584

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Liljaniemi ruotii Ässä-pelin otteluennakossaan (http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?ottelu=21108&versio=ennakko) peliä avaavien pakkien puutetta. Siltä se kieltämättä lauantaisessa Tappara-pelissä katsomoon näytti. Uudet tuulennopeat laitajamppamme polkevat ohjesäännön mukaisesti kohti syvyyttä, kaartavat siniviivan kohdalla turhautuneena vastakkain ja saavat lopulta kiekon luistimiinsa samalla hetkellä, kun joutuvat keskellä partioivan puolustajan syleilyyn. Eipä ihme, että peli näyttää sekavalta.

Vemppa-Jokela ja tästä päivästä lähtien ex-vemppa Schneiderhan näitä älykkäitä avauksia ovat nykypakeistamme tottuneet antamaan. Sekä erityisesti Laitinen, joka tuntuu olevan kovin kesäterässä. Lauantaina alkoi jo varsinainen puolustaminen luonnistumaan (aiempien pelien epäonnistumiset katsottu täältä), mutta semmoiseksi hautomiseksihan se sitten tuppasi menemään. Pl. yllättävä 2. erän kohokohta unelmarannari ylänurkassa päivystävään Nikkilän räpylään.

Strömberg sentään uskaltaa rohkeasti yrittää näitä näyttäviä avauksia. Jep jep.
 

d2uce

Jäsen
Tilatiili kirjoitti:
Strömberg sentään uskaltaa rohkeasti yrittää näitä näyttäviä avauksia. Jep jep.

Ne on niitä hätäreitä joista Ströba itsekin on puhunut.
 

J.Petke

Jäsen
Kun kerta Kudroc on lähtökuopissa Ilveksestä niin jos vaan rahaa riittää niin tässä olisi minun mielestäni yksi hyvä vahvistus jolla olisi potentiaalia paljon enemmän mitä on tällä kaudella näyttänyt. Suhteellisen hyvä kiekollisena ja pystyy myös vääntämään miehet maalin edestä pois. Ainoa este taitaa vaan olla Kärpät jotka ovat myös miehestä kiinnostuneita. Ja jos Ilvekselle joutuu maksamaan isonkin summan siitä että suostuvat miehen pois päästämään niin taitaa tulla turhan kalliiksi. Jos vaikka annettaisiin rölli vaihdossa. Vai sattuisivatkohan he kaipaamaan vuokralle vahvistusta hyökkäykseen?

Mutta voisi olla kyllä hyväkin vahvistus..
 

Knight76

Jäsen
Suosikkijoukkue
London Knights
J.Petke kirjoitti:
Kun kerta Kudroc on lähtökuopissa Ilveksestä niin jos vaan rahaa riittää niin tässä olisi minun mielestäni yksi hyvä vahvistus jolla olisi potentiaalia paljon enemmän mitä on tällä kaudella näyttänyt.
No thanks! Ei me tehdä tommosella asennevammasella joukkuehengen pilaajalla yhtään mitään. Nyt on 7 suht' koht' mukiin menevää pakkia pelaavassa rosterissa ja kun Leksa tulee sairastuvalta pois, niin kahdeksan. Joten ei ole tarvetta mielestäni pakille, varsinkaan tuolle pakkille....

Odotellaan 3x parempaa vonkaletta...
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
J.Petke kirjoitti:
Jos vaikka annettaisiin rölli vaihdossa.
Jostain olin lukevinani, että Ipa oli Ströban perässä ennen kauden alkua, mutta tarjous ei riittänyt. Nyt olisi mahdollisuus tajota maailmanmestari-seuraa ja yv-tykin paikkaa. Tämä vaihtokauppa vastaisi melkein legendaarista Aki Heino, Olli Korkeavuori, Harri Suutarinen <-> Toni Mäkiaho, Jani Keinänen, Oliver Setzinger, Mikko Rämö -kuviota* kaanien kanssa.

Päiväuni-osastoahan tuo. Kärppien kanssa ei pystytä kilpailemaan ja veroetuakaan tästä jampasta ei saa.

* ei tainnut mennä ihan suoraan, mutta liikenne sujui noihin suuntiin
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Itse olen ajatellut juuri samaa. Kerhohan tarvitsee vahvaa, fyysistä jässikkää, joka heittää ne miehet siitä maalilta. En kyllä liigasta keksisi parempaa pakkia tämän hetken kerhoon, ja kerhon tarpeisiin, kuin Kudrocin. Mies tosiaankin on vielä jopa aika hyväkin kiekon kanssa. Helpot syötöt antaa satavarmasti lapaan, eikä hukkaile kiekkoa. Mies omaa myöskin todella kovan lämärin, mikä tuskin olisi huono asia kerhon ylivoimankaan kannalta. Ottaa vielä suhteellisen vähän jäähyjä kokoonsa ja fyysisyyteensä nähden.

Tuo hinta kyllä taitaa kohota vain liian suureeksi, harmi. Tosin Ströban ja Svenssonin voisi ulostaa, jolloin tilanne puolustuksessa olisi aika ihanteellinen.

Tosin taidan olla vielä liian hätäseen Svenssonia ulostamassa? Maailmanmestarista nyt ei tarvitse edes mitään sanoa...

edit. Ps. Tuli tuossa mieleen tuo Saipan puolustajien tilanne. Hehän ottivat Petrén tilalle tuon Slovakin. Slovak pelasi ainakin mallikkaan debyytin. Jos jatkaa hyviä otteita mutta ei saa sopparia Saipasta, niin olisiko kokeilemisen arvoinen? Entäs, jos saa, ja Petré ulostetaan. Olisiko Petré sitten? Tosin en näe puolustukseen akuuttia tarvetta uudelle puolustajalle, ellei sitten joitakin (muitakin kuin Seydoux) ulosteta.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Toistetaan nyt samaa mitä olen aikaisemminkin sanonut, eli mielummin se viimeinen ulkomaalaispaikka keskushyökkääjään, saatais sille meidän primadonnallekkin kirittäjä. Puolustus nyt muuten on näyttänyt varsin hyvältä viime peleissä. Mäenpää ja Hietanen on nostanut selvästi tasoaan ja Svensson ja Laitinen on nousemassa. Korhonen kehittyy pari harppausta niin voidaan heittää se Ströbäkin hiuksista vittuun sieltä. Ja sitten vielä Leksa kylkeen niin ihan hyvä on.

Edit. No kyllä mä silti voisin Kudrocin Svenssoniin päikseen vaihtaa koska vaan. Rölli ja Svensson ipaan ja Kudroc tänne. Kyllä käy.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Wiking kirjoitti:
Kerhohan tarvitsee vahvaa, fyysistä jässikkää, joka heittää ne miehet siitä maalilta.

Joopa joo. Joka vuosi näihin aikoihin, elikkäs heti kauden alusta, jotkut itkevät näiden "hampaattomien kanukkien" perään. Tällä kertaa vain hienommin muotoiltuna. Eipä niitä vain olla tarvittu ja tulevaisuudessa, sääntötulkintojen myötä, vielä vähemmän.

Että silleen...
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
wilco kirjoitti:
Joopa joo. Joka vuosi näihin aikoihin, elikkäs heti kauden alusta, jotkut itkevät näiden "hampaattomien kanukkien" perään. Tällä kertaa vain hienommin muotoiltuna. Eipä niitä vain olla tarvittu ja tulevaisuudessa, sääntötulkintojen myötä, vielä vähemmän.
Nooh... ei ollut kanukki eikä muistaakseni edes hampaaton ja lettikin oli kuin tshekillä, mutta muihin kuvauksiin osuu ihan hyvin viime kaudella näihin aikoihin saapunut vahvistus.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
wilco kirjoitti:
Joopa joo. Joka vuosi näihin aikoihin, elikkäs heti kauden alusta, jotkut itkevät näiden "hampaattomien kanukkien" perään. Tällä kertaa vain hienommin muotoiltuna. Eipä niitä vain olla tarvittu ja tulevaisuudessa, sääntötulkintojen myötä, vielä vähemmän

Eiköhän aikaisemmilla kausilla kyse ole ollut juurikin hyökkääjästä, joka runnoo niitä paskamaaleja, kun niitä eniten tarvitaan. Viime vuonna se oli Nielikäinen, ja paskamaalihan sieltä tuli. Nyt on kuitenkin kysymys puolustuksesta. Ne pelit ( 3 paikan päältä, ja 2 tv:stä), jotka olen nähny, ovat kyllä kertoneen karua kieltä puolustuksen heiveröisyydestä. Jokela varmasti auttaa tähän asian, mutta en näe hänen yksin pystyvän auttamaan tarpeeksi.

Kyllähän esim. viime vuonna Astashenkon rooli kasvoi pudotuspelien edetessä suuremmaksi, varsinkin fyysisellä osastolla. Viime kausi oli senkin kannalta poikkeus, että koko joukkue kasvoi senttejä ja kiloja lisää pleijareissa. Aikaisemmilla kausilla näin ei käynyt. Onko varmuutta, että tällä kaudella?

Sääntötulkinnatkaan eivät laske fyysisyyden tärkeyttä. Vai mitä mieltä olet Jokereiden sarjasijoituksesta?

edit. lisäystä.
 

M10

Jäsen
Mielestäni ei olisi mitään järkeä vaihtaa Svenssonia päikseen Kudrociin. #57 pelasi jo ihan mallikkaasti Ässät-pelissä eikä tuo Kristian nyt niin ihmeellinen mies ole. Eikös sillä ole kaiken lisäksi jossain määrin päässä vikaa? Tietysti se hyvä puoli Kudrocin tulossa olisi, että Kerho saisi selkeän peloitteen, joka ei epäröi pelata oikeasti kovaa. Siinä olisivat sitten Jokelan ja Pihlströmin kanssa Kerhon fyysiset liiderit.

Ströbaan vaihtaisin kyllä koska vain. Mutta kuka nyt vaihtaisi VHS-videoita tallentavaan DVD-soittimeen?
 

Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Wiking kirjoitti:
edit. Ps. Tuli tuossa mieleen tuo Saipan puolustajien tilanne. Hehän ottivat Petrén tilalle tuon Slovakin. Slovak pelasi ainakin mallikkaan debyytin. Jos jatkaa hyviä otteita mutta ei saa sopparia Saipasta, niin olisiko kokeilemisen arvoinen? Entäs, jos saa, ja Petré ulostetaan. Olisiko Petré sitten? Tosin en näe puolustukseen akuuttia tarvetta uudelle puolustajalle, ellei sitten joitakin (muitakin kuin Seydoux) ulosteta.

Unohda... Petré on ollut SaiPa-pakiston liideri Tikkasen kanssa, ja on nyt loukkaantumisen takia sivussa. SaiPa ei todellakaan ole "ulostamassa" ykköspakkejaan.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Squit kirjoitti:
Toistetaan nyt samaa mitä olen aikaisemminkin sanonut, eli mielummin se viimeinen ulkomaalaispaikka keskushyökkääjään, saatais sille meidän primadonnallekkin kirittäjä. Puolustus nyt muuten on näyttänyt varsin hyvältä viime peleissä. Mäenpää ja Hietanen on nostanut selvästi tasoaan ja Svensson ja Laitinen on nousemassa. Korhonen kehittyy pari harppausta niin voidaan heittää se Ströbäkin hiuksista vittuun sieltä. Ja sitten vielä Leksa kylkeen niin ihan hyvä on.
Täysin samaa mieltä.

Jos Kudroc ei veisi ulkkarikiintiöpaikkaa, niin siitä vaan. Siis olettaen, että niitä perunoita riittää. Mutta, sentteriä tuo rosteri eniten kaipaa. Yksin loukkaantuminen tuolle osastolle on paha isku. Se nähtiin jo kauden alussa. Ok, joukkue ei ollut vielä pelillisesti "valmis" silloin, mutta kyllä joukkueessa pitäisi olla enemmän syvyyttä sentteriosastolla. Mäkkäri pystyy tietenkin pelaamaan keskellä ja laitureita riittää. Siinä mielessä tilanne on ihan ok. Mutta kyllä sinne joku joshholden mahtuisi. Mutta juurikin joku joshholden, koska joukkueeseen on turhan raahata "ihanok" vahvistuksia.

Tietenkin puolustuspään vahvistus olisi siinä mielessä järkevä, että Jokela voi aina loukkaantua uudestaan. Silloin puolustuksessa olisi jälleen liian vähän fyysisyyttä, jota tarvitaan taas pleijareissa.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Knight76 kirjoitti:
Odotellaan 3x parempaa vonkaletta...
Siinä tapauksessa saakin odotella hamaan loppuun asti. Vaikka Slovakian steroidihirviö juttujen perusteella onkin pukukopissa vähän erikoinen persoona, KK:n pelitaitoja( & olemusta) tuskin kiistää kovin helposti. Noinkin isoksi mieheksi on pärjännyt varsin hyvin pienempien vauhdissa. Olen nähnyt kankeempiakin ilmestyksiä joskus. Vaikka Kudroc olisikin tarjolla, en silti välttämättä ottaisi ihan avoimin sylin vastaan, koska Jokelan paluun jälkeen puolustuksen palikat on ihan hyvin kasassa. Kuten myös muukin arsenaali. Enpä tohon nyt ketään lähtisi edes hankkimaan ellei vahvistus tuo leveyden sijasta terävyyttä. Vähintään joku radekduda tai vastaava, jos esimerkkejä kaipaa. Erinomainen esimerkki on viime vuoden lopusta, kun HPK muistaakseni neuvotteli Vladimir Orszaghin kanssa. Silloin tähtäin oli oikealla tasolla vaikka homma kusikin loppujen lopuksi, kun VO siirtyi rapakon taakse.

Enää puuttuu jokakeväiset huhut VV:n paluusta, mieshän on kaiketi jatkamassa uraansa...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Niin siis ongelmahan on tällä hetkellä se että "väärät" miehet ovat olleet kerho-pakiston parhaat (lue:Hietanen, Mäenpää). Itse odottaisin suurta tason nostoa juuri Ströbalta ja Svenssonilta. Jos nämä kaverit pelaisivat omalla tasollaan niin pakistossahan ei olisi mitään valittamista.

No, ströbahan on ollut aika järkyttävä tapaus, ja Svensson ilmeisesti liian mauton ja väritön kuviteltuun rooliin. Ja kun Jokelalla ilmeisesti menee vielä polven paranteluun aika pitkäkin tovi, niin varmasti kerho tulee hankkimaan tälle osastolle vahvistusta.

Itse olen edelleen sitä mieltä että jos ulkomaalaisvahvistusta ollaan hankkimassa niin sen tulisi olla puolustaja. Sentteri osasto on kunnossa. Leino oppii nöyryyttä ja tulee pelaamaan vielä hyvän kauden. AUK, keikka ja Loikas riittävät oikeen hyvin muihin ketjuihin.

Mutta se Laamasen jättämä aukko näkyy ja tuntuu kerhon pakistossa etenkin ylivoimapelissa. Siihen tilalle (ja Laamasen rooliin) hommatut kaverit eivät ole onnistuneet millään tavalla (Svensson, Seydoux ja ströba). Ja ikävä kyllä se yv-peli tulee näyttelemään suurta roolia otteluissa koko kauden ajan.
 

d2uce

Jäsen
TJ MACKEY kirjoitti:
Niin siis ongelmahan on tällä hetkellä se että "väärät" miehet ovat olleet kerho-pakiston parhaat (lue:Hietanen, Mäenpää). Itse odottaisin suurta tason nostoa juuri Ströbalta ja Svenssonilta. Jos nämä kaverit pelaisivat omalla tasollaan niin pakistossahan ei olisi mitään valittamista.

No, ströbahan on ollut aika järkyttävä tapaus, ja Svensson ilmeisesti liian mauton ja väritön kuviteltuun rooliin. Ja kun Jokelalla ilmeisesti menee vielä polven paranteluun aika pitkäkin tovi, niin varmasti kerho tulee hankkimaan tälle osastolle vahvistusta.

Svensson on tosiaan ollut pettymys. Odottelin sellaista ilkeää pelaajaa jonka erityisosaamisena on puutavaran jakaminen maalin edustalla, mutta aika pehmoiselta on Fredrik vielä tähän asti näyttänyt. Uskon kuitenkin Svenssonin tekevän Astashenkot ja onhan Korhonenkin antanut jo ihan hyviä näyttöjä, etenkin odotuksiin nähden. Tuonut sitä tarvittavaa v-mäisyyttä sinne takalinjoille.

Mäenpää ja Hietanen ainoat todelliset loistajat tämän hetken pakistossa. Ströban olen valmis luovuttamaan ilomielin jollekkin muulle. Olisko KooKoossa tarvetta pelituntumaa hakevalle maailmanmestarille?

ps. Vujtek nähty hallilla, huhu varmasta lähteestä.
 

atsku

Jäsen
Wiking kirjoitti:
Tuli tuossa mieleen tuo Saipan puolustajien tilanne. Hehän ottivat Petrén tilalle tuon Slovakin. Slovak pelasi ainakin mallikkaan debyytin. Jos jatkaa hyviä otteita mutta ei saa sopparia Saipasta, niin olisiko kokeilemisen arvoinen? Entäs, jos saa, ja Petré ulostetaan. Olisiko Petré sitten? Tosin en näe puolustukseen akuuttia tarvetta uudelle puolustajalle, ellei sitten joitakin (muitakin kuin Seydoux) ulosteta.

Sen verran voin asiaa valaista, että jos ja kun Slovak jää SaiPaan, ei Petré lähde suinkaan pois. SaiPasta lähtee silloin jompi kumpi ruotsalaishyökkääjä. Puolustuksen kanssa on ollut ongelmia (liigan heikoin alivoima esim.), eikä Mälkiä suinkaan ole sitä heikentämässä Petréen poisheitolla. Mieshän on ollut koko joukkueen paras puolustaja. SaiPan suunnalta siis tuskin Kerholle apuja tähän hätään löytyy, eikä omasta mielestäni tarvitsekaan. Kerhon pelihän on aika mallillaan tällä hetkellä, mitä muutamia pelejä olen nähnyt.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
d2uce kirjoitti:
Uskon kuitenkin Svenssonin tekevän Astashenkot ja onhan Korhonenkin antanut jo ihan hyviä näyttöjä, etenkin odotuksiin nähden. Tuonut sitä tarvittavaa v-mäisyyttä sinne takalinjoille.
Täytyy todellakin toivoa, että Svensson parantaa otteitaan. Tapparaa vastaan pelasi kohtuullisen hyvän ja ehjän pelin. Ässiä vastaan taisi myös pelata hyvin eli ehkä se Svensson todellakin nostaa tasoaan vielä. Kerhon puolustuksessa ei sitä fyysisyyttä kuitenkaan ole liikaa. Svenssonin tulisi kantaa enemmän vastuuta juuri tällä osa-alueella. Ei hänen mitään pommeja tarvitse välttämättä jaella - kunhan voittaa kaksinkamppailut. Aikaisemmissa otteluissa ei oikein ole pystynyt siihen.

d2uce kirjoitti:
ps. Vujtek nähty hallilla, huhu varmasta lähteestä.
Mailathan on jo tilattu...
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kauankos sitä Jokelaa pitää vielä odotella takaisin kentälle, ja kuka pystyy varmuudella sanomaan, että mies on vielä entisen veroinen? Jos kaveria joutuu vielä kauankin vartomaan, sanoisin, että ottakaamme KK, jos vain kaveri tänne saadaan.
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
TJ MACKEY kirjoitti:
Mutta se Laamasen jättämä aukko näkyy ja tuntuu kerhon pakistossa etenkin ylivoimapelissa. Siihen tilalle (ja Laamasen rooliin) hommatut kaverit eivät ole onnistuneet millään tavalla (Svensson, Seydoux ja ströba). Ja ikävä kyllä se yv-peli tulee näyttelemään suurta roolia otteluissa koko kauden ajan.

Hietanen on kovaa vauhtia näihin saappaisiin astumassa. Toki Lamppu nyt oli paras yv-pakki sm-liigassa viime kaudella, joten hieman vähempikin Juusolta riittää.

Kyllä pakisto edelleen hyvältä näyttää Jokelan mukanaollessa. Pari pettymystähän siellä on ollut, mutta kuusikon muodostuessa seuraavista tilanne on vähintäänkin hyvä: Hietanen, Mäenpää, Jokela, Laitinen, Svensson ja Schneider. Liikkuvuus on tuon kuusikon suurin vahvuus. Lisäksi vielä Korhonen tuuraamassa. Luonnollisesti tasonnostoa nykyisestä kaivataan melkeinpä kaikilta, mutta sehän on selvä ettei syksyllä vielä tarvikaan esittää parastaan (kun pisteitä ropisee tätä tahtia sarjataulukkoon).
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Älkääkä unohtako Kultaista Noutajaa. Rise on palaamassa sille tasolle, mille nousi finaaleissa. Joidenkin tahojen mukaan on jo jopa ylittänyt sen.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Leon kirjoitti:
Älkääkä unohtako Kultaista Noutajaa. Rise on palaamassa sille tasolle, mille nousi finaaleissa. Joidenkin tahojen mukaan on jo jopa ylittänyt sen.
Niin, tämähän nyt oli oikeastaan vain ajan kysymys kun muistetaan nimim. Morrow10:n Korhosesta antamat lausunnot ja sen kuinka hyvin hän on vastaavissa skouttauksissaan aikaisemmin onnistunut. Ei Korhonen ole tosiaan alkukaudella loistanut, mutta kevään pudotuspeleissä kyllä näytti, että pystyy pelaamaan liigakiekkoa.

Itse en näkisi puolustuksen kohdalla mitään muuta korjattavaa kuin sen, että Seydoux'n tilalle on joku laatupelaaja hankittava. Röpasta tuskin eroon pääsee ja ainahan on sellainen mahdollisuus, että hän nostaa tasoaan. Alemmas ei ainakaan voi vajota.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Leon kirjoitti:
Älkääkä unohtako Kultaista Noutajaa. Rise on palaamassa sille tasolle, mille nousi finaaleissa. Joidenkin tahojen mukaan on jo jopa ylittänyt sen.

Itse olisin valmis katsomaan myös Ströba kortin kevääseen saakka.Ne on eri kaverit jotka tekee pisteitä ja ratkoo pelejä syksyllä kuin keväällä.Ties minkälainen jokerikortti meillä vielä on Ströbassa...
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Rontti kirjoitti:
Itse en näkisi puolustuksen kohdalla mitään muuta korjattavaa kuin sen, että Seydoux'n tilalle on joku laatupelaaja hankittava. Röpasta tuskin eroon pääsee ja ainahan on sellainen mahdollisuus, että hän nostaa tasoaan. Alemmas ei ainakaan voi vajota.

Ronttihan tässä ylhäällä näkyy iskeytyvän asian niin sanottuun ytimeen.

Puolustuksessahan ei ole sinällään mitään muuta vikaa kuin Strömberg. En halua Mäenpäätä, Kultaista Noutajaa tai Svenssonia kokoonpanon ulkopuolelle, kun Leksa palaa loukkaantumisensa jäljiltä tositoimiin.

Kun nuo seitsemän pakkia ovat jalkeilla, niin sehän piisaa. Ja piisaa tälläkin hetkellä siinä paljon puhutussa fyysisyydessä mille tahansa porukalle tässä liigassa, kun Ristokin on alkanut käyttää kokonsa mukaisia otteita. Svenssonkin on jo parissa viime matsissa näyttänyt hieman sitä, mitä on odotettu. Samaan suuntaan kun Tuffast i Elitserien vielä jatkaa, niin saa hänkin jatkaa turvallisesti työpaikallaan. Leksa tuohon vielä lisäksi, niin kyllä Jokelassa, Svenssonissa, Kultaisessa Noutajassa ja Mäenpäässä on tarpeeksi fyysisyyttä ihan joukkueelle kuin joukkueelle.

Kudroc-huhut nyt kannattaa unohtaa samantien. Pätevä jäällä, mutta kun sosiaaliset taidat ovat luolamiehen tasolla, niin jääkööt Ipaan. Tai menkööt Kärppiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös