Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2023–2027

  • 74 820
  • 777

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Miksei? Edelleen olen sitä mieltä, että Lindtmanin demarit mahtuvat hyvin samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Ja mielestäni pitkässä juoksussa tuo hallituskokoonpano on ainoa, joka saattaa suurinpiirtein saada pahimman polarisaation loppumaan ja ehkä, mahdollisesti jopa jonkunlaisen tulevaisuuskuvan aikaiseksi.
Tässä voisi olla kyllä ideaa. Perussuomalaiset ei ole kokoomukselle mikään kynnyskysymys, vaikka toki talouslinjat menevät silloin helpommin läpi. Muuten voi olla selviytymistäkin.

Todennäköisesti kynnyskysymys on siinä, kokoomus ei lähde demarien ja vasemmiston kanssa leikkiin. Siitä ei voi olla varma, kuinka vahvasti demarit vaatii apupuolueensa mukaan. Neljässä vuodessa ja puheenjohtajien vaihdoksissa unohtuu koijaus, jonka Marin teki vasemmistoliitolle vaaleissa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No luulisi, että Keskusta ei enää halua kovinkaan paljoa vasemmalle loikata ja kun Kokoomus on tod. näk. pakko ottaa mukaan, niin demarit joutunevat tekemään aika paljon kompromisseja pääministeripuolueena.
Helposti nuo kolme puoluetta menevät tällä hetkellä yhteen ja perustavat hallituksen. Orpon hallitus tekee kipeät leikkaukset ja seuraava hallitus sitten chillailee 4 vuotta pitäen tilanteen samana. Kepu ostetaan mukaan lupaamalla maaseudulle yhtä ja toista, Kokoomus tulee vastaan vasemmalle ja SDP tulee vastaan oikealle. Sitten kun pitää löytää jokin leikkauskohde, niin kyseinen hallitus leikkaa nuorilta ja lapsilta, koska se sopii kaikille kolmelle puolueelle paremmin kuin hyvin.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Miksei? Edelleen olen sitä mieltä, että Lindtmanin demarit mahtuvat hyvin samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa. Ja mielestäni pitkässä juoksussa tuo hallituskokoonpano on ainoa, joka saattaa suurinpiirtein saada pahimman polarisaation loppumaan ja ehkä, mahdollisesti jopa jonkunlaisen tulevaisuuskuvan aikaiseksi.
Samaa mieltä. Eiköhän SDP:ssä ja Kokoomuksessa aleta pikku hiljaa henkisesti valmistautua tulevaan sinipunahallitukseen ja ehkä jonkunlaiset salaiset hallitustunnustelut alkavat jossain vaiheessa kunta- ja aluevaalien jälkeen. Kokoomuksen pitää vain saada ensin lusittua hallituskautensa persujen kanssa alta pois. Hallituskauden viimeisestä vuodesta voi tulla Orpolle tuskaisa monien persukansanedustajien pelätessä menettävänsä paikkansa ja heille hyväpalkkaisen työn.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samaa mieltä. Eiköhän SDP:ssä ja Kokoomuksessa aleta pikku hiljaa henkisesti valmistautua tulevaan sinipunahallitukseen ja ehkä jonkunlaiset salaiset hallitustunnustelut alkavat jo kunta- ja aluevaalien jälkeen. Kokoomuksen pitää vain saada ensin lusittua hallituskautensa persujen kanssa alta. Hallituskauden viimeisestä vuodesta voi tulla aika Orpolle tuskaisa monien persukansanedustajien pelätessä menettävänsä paikkansa ja heille hyväpalkkaisen työn.
Tietenkin. SDP:n ja Kokoomuksen edustajat eivät vaan kahdestaan tule riittämään. Tarvitaan joku puolue, joka voidaan ostaa hallitukseen kuin hallitukseen. Puolue, joka on tarvittaessa oikeistopuolue ja tarvittaessa vasemmistopuolue. Puolue joka aina halutessaan pääsee hallitukseen kuin hallitukseen. Mikäköhän se puolue olisi?

Eli se on SDP:n etu jos Keskustan kannatus kasvaa. Ilman kepua SDP ei hallitusta saa pystyyn.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tietenkin. SDP:n ja Kokoomuksen edustajat eivät vaan kahdestaan tule riittämään. Tarvitaan joku puolue, joka voidaan ostaa hallitukseen kuin hallitukseen. Puolue, joka on tarvittaessa oikeistopuolue ja tarvittaessa vasemmistopuolue. Puolue joka aina halutessaan pääsee hallitukseen kuin hallitukseen. Mikäköhän se puolue olisi?

Eli se on SDP:n etu jos Keskustan kannatus kasvaa. Ilman kepua SDP ei hallitusta saa pystyyn.
Tokihan siihen tarvitaan Kepu kolmanneksi ja pahimmat änkyräpuolueet jätetään hallituksen ulkopuolelle. Kolmen puolueen puheenjohtajat julistavat syvällä rintaäänellä, että nyt kannetaan yhdessä vastuuta ja laitetaan Suomi kuntoon. Jos Lindtman on pääministeri niin Orpo tuskin on tuossa hallituksessa ja Kokoomuksen puheenjohtajaksi valitaan Valtonen (toivottavasti) tai Häkkänen, josta tulee valtiovarainministeri.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Mikä se sinipunahallituskokoonpano on ilman kepua? Persuilla? Vihreät+vasemmistoliitto+rkp+KD? Helpompi sinne on ottaa kepu mukaan kuin neljä pientä. Vasemmistoliitto ja Kokoomus eivät myöskään viihdy neljää vuotta hallituksessa yhdessä.

Keskustalle käy ihan kaikki mitä Kokoomus ja SDP haluavat hallituksessa ajaa, kunhan he vaan saavat lypsettyä itselleen tärkeitä asioita. Sama koskee RKP:ta. Eli seuraava hallitus on SDP+Kok+Kesk+RKP. Vihreät ehkä mukana myös, koska Vihreät eivät vaadi tai tee hallituksessa oikein mitään.
No siis jos miettii, että nykygalluptuloksilla jo melkein SDP + Kok on n. 100 edustajaa, niin eihän tuohon nyt Keskustaa tarvita. Ja veikkaan, että kummallakaan noista ei ole halua ottaa Keskustaa mukaan lypsämään asioita, koska se edellinen Keskustan lypsy soteuudistuksessa on aikamoinen pommi, jota pitäs kyllä lähteä purkamaan. RKP nyt menee mihin vain hallitukseen mukaan ja tekee juuri niinkuin käsketään, ja heidän lypsynsäkin on aikalailla pieniä verratuna Kepun rahanpumppaukseen. Vihreät sopii oikein hyvin myös tuohon hallitukseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hallituksen kannatus on enää 41,2%. Marinin hallituksen kannatus samassa vaiheessa vaalikautta oli 56,4%. SDP johtaa Kokoomusta 5,2% ja persuja 8,9%. On mielenkiintoista nähdä ohittaako Keskusta jossain vaiheessa persut.

Demareiden kannatus tulee vääjäämättä tuosta vielä tasaantumaan oleellisesti ja oletan heidän ja Kokoomuksen kannatuksen olevan keväällä 2027 max kolmen prosenttiyksikön sisällä, Kokkareiden kokonaiskannatuksen olevan oletettavimmin reilusti päälle 20%.

Mielenkiintoista nähdä, missä Persujen pohjat tätä nykyä ovat. Tuskin alle 15%, mutta ohittaako Keskusta Persut siitäkin huolimatta?

Vasemmistoliiton kohdalla etukäteen mainostamani "Minja-ilmiö" on edelleen alkamatta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No siis jos miettii, että nykygalluptuloksilla jo melkein SDP + Kok on n. 100 edustajaa,
90 on lähempänä. Tulokset myös tasaantuvat vaalien lähestyessä. Vihreitä eivät halua vaa'ankieliasemaan.

Sotea tuskinpa lähdetään vieläkään purkamaan tuossa vaiheessa. SOTU on se mihin seuraava hallitus tulee laittamaan panostuksia. Siinä SDP, Kokoomus ja kepu ovat ihan samoilla linjoilla. Eli ei tule mitään Vihreiden haluamaa kansalaispalkkaa.

Keskusta jos saa ison vaalivoiton, niin ei vaalien voittaja heitä jätä oppositioon, vaan "kunnioittaa vaalitulosta".

Toki jos persut saa hyvän tuloksen kepun kustannuksella, ja Vihreät hyvän tuloksen, niin sitten SDP+Kok+Vihr+RKP(+KD) on mahdollinen.

Tokihan siihen tarvitaan Kepu kolmanneksi ja pahimmat änkyräpuolueet jätetään hallituksen ulkopuolelle. Kolmen puolueen puheenjohtajat julistavat syvällä rintaäänellä, että nyt kannetaan yhdessä vastuuta ja laitetaan Suomi kuntoon. Jos Lindtman on pääministeri niin Orpo tuskin on tuossa hallituksessa ja Kokoomuksen puheenjohtajaksi valitaan Valtonen (toivottavasti) tai Häkkänen, josta tulee valtiovarainministeri.
Näin juuri.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Demareiden kannatus tulee vääjäämättä tuosta vielä tasaantumaan oleellisesti ja oletan heidän ja Kokoomuksen kannatuksen olevan keväällä 2027 max kolmen prosenttiyksikön sisällä, Kokkareiden kokonaiskannatuksen olevan oletettavimmin reilusti päälle 20%.

Mielenkiintoista nähdä, missä Persujen pohjat tätä nykyä ovat. Tuskin alle 15%, mutta ohittaako Keskusta Persut siitäkin huolimatta?

Vasemmistoliiton kohdalla etukäteen mainostamani "Minja-ilmiö" on edelleen alkamatta.
Riippuu niin paljon tulevaisuuden näkymistä. Jos taantuma jatkuu/syvenee sekä Kokoomus edelleen hiljaa hyväksyy persujen rasistiset irtiotot, niin on ihan toiveunta Kokoomuksen yli 20% kannatus.

Seuraavan hallituksen muodostaa hevosmiesten tietotoimiston mukaan tämän hetken todennäköisyyksillä Sdp, Kokoomus, Keskusta, Vihreät sekä Rkp.

Kokoomus lähtee alhaisillakin kannatusluvuilla kiillottamaan kilpeään ulkomaalaismyönteisempään hallitukseen. En näe sellaista vaihtoehtoa, että jäisivät oppositioon persujen kanssa kaveeraamaan, vaan haluavat siis tehdä pesäeroa heistä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Kokoomus lähtee alhaisillakin kannatusluvuilla kiillottamaan kilpeään ulkomaalaismyönteisempään hallitukseen. En näe sellaista vaihtoehtoa, että jäisivät oppositioon persujen kanssa kaveeraamaan, vaan haluavat siis tehdä pesäeroa heistä.
Jännää sinänsä, jos puolueessa on happotestattu uusi konservatiivisempi linja ja se hyväksi havaittu, niin miksi sitten ottamaan pesäeroa persuihin sen enempää kuin "kovempiin" arvoihin? Vai onko niin, että kenttä (lue=äänestäjät) ei olekaan samaa mieltä kuin puolueaktiivit?
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Hallituksen kannatus on enää 41,2%. Marinin hallituksen kannatus samassa vaiheessa vaalikautta oli 56,4%. SDP johtaa Kokoomusta 5,2% ja persuja 8,9%. On mielenkiintoista nähdä ohittaako Keskusta jossain vaiheessa persut.

Pitäisikö tuota tulkita niin että Liike Harkimo on vienyt kannatusta persuilta, vassareilta ja RKPlta? :)
Melkoinen cocktail tuo jalliksen puolue..
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Jännää sinänsä, jos puolueessa on happotestattu uusi konservatiivisempi linja ja se hyväksi havaittu, niin miksi sitten ottamaan pesäeroa persuihin sen enempää kuin "kovempiin" arvoihin? Vai onko niin, että kenttä (lue=äänestäjät) ei olekaan samaa mieltä kuin puolueaktiivit?
Tämän hallituskauden jälkeen Kokoomuksessa on tarvetta kiillottaa kilpeä ulkomaalaismyönteisempään suuntaan, ja se puoli siis voittaa. Näin uskon ja toivon.

Ja että tästä persujen kanssa veljeilystä ottavat opikseen pitkäksi aikaa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Helposti nuo kolme puoluetta menevät tällä hetkellä yhteen ja perustavat hallituksen. Orpon hallitus tekee kipeät leikkaukset ja seuraava hallitus sitten chillailee 4 vuotta pitäen tilanteen samana. Kepu ostetaan mukaan lupaamalla maaseudulle yhtä ja toista, Kokoomus tulee vastaan vasemmalle ja SDP tulee vastaan oikealle. Sitten kun pitää löytää jokin leikkauskohde, niin kyseinen hallitus leikkaa nuorilta ja lapsilta, koska se sopii kaikille kolmelle puolueelle paremmin kuin hyvin.
No eipä ainakaan silloin saada sote-järjestelmää siistittyä kun Keskusta asettuu poikkiteloin. Samalla sitten tietenkin SDP ja Kokoomus katsovat ettei eläkkeisiin kosketa. Noh ehkä sen jälkeinen hallitus saisi sitten tehtyä jotain...
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on tehnyt tutkimuksen suomalaisten halusta leikata valtion menoja. Nopealla tutustumisella huomasin, että Vihreiden kannattajien mielipiteet korreloivat paremmin Vasemmistoliiton kannattajia kuin SDP:n. Kaikki kolme ryhmää antavat toki saman suuntaisia vastauksia, yleisellä tasolla näiden kolmen puolueen kannattajien erot eivät ole kovin isoja. Linkistä voi ladata kuvioliitteen, josta selviää paremmin eri äänestäjäryhmien asenteet. Ryhmiä on siis muitakin kuin puolueen kannatus, (sukupuoli, ikä, koulutus, asema työmarkkinoilla, ammattiliitto, maakunta, paikkakunnan koko, EU-myönteisyys ja NATO-myönteisyys).

Tämän olisi voinut laittaa toiseenkin ketjuun, mutta laitoin tänne, sillä tällaisilla gallupeilla on jonkin verran vaikutusta puolueiden linjauksiin. Vähän tuossa gallupissa häiritsee se, että säästökohteet eivät ole mitenkään yhteismitallisia. Tasavallan presidentin kanslian menot ovat ihan eri mittaluokassa kuin menot sosiaali- ja terveydenhuollossa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No eipä ainakaan silloin saada sote-järjestelmää siistittyä kun Keskusta asettuu poikkiteloin. Samalla sitten tietenkin SDP ja Kokoomus katsovat ettei eläkkeisiin kosketa. Noh ehkä sen jälkeinen hallitus saisi sitten tehtyä jotain...
Juu. Sotea ei siistitä eikä kuntaliitoksia tehdä. Mutta ei tätä maata Suomen etu edellä ole aikaisemminkaan johdettu.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tietenkin. SDP:n ja Kokoomuksen edustajat eivät vaan kahdestaan tule riittämään. Tarvitaan joku puolue, joka voidaan ostaa hallitukseen kuin hallitukseen. Puolue, joka on tarvittaessa oikeistopuolue ja tarvittaessa vasemmistopuolue. Puolue joka aina halutessaan pääsee hallitukseen kuin hallitukseen. Mikäköhän se puolue olisi?

Eli se on SDP:n etu jos Keskustan kannatus kasvaa. Ilman kepua SDP ei hallitusta saa pystyyn.

Montakin kokoonpanoa on, jossa SDP sinänsä saa hallituksen ilman keskustaa kasaan, mutta järkevintähän heille ainakin kaikkoslainen kepu olisi ottaa mukaan. Silloin siihen mahtuu se vasemmistolaisempikin ryhmä - jos niin halutaan - mukaan.

Epäilen kyllä, että Koskelan Vasemmistoliitto voi viedä itsensä tietoisesti irti demarien paluusta kotikonnuilleen savupiipputeollisuuden suuntaan, mihin Antti puoluetta selvästi vie. Siihen taas kokoomus istuu ihan kivasti mukaan, ja kepukin.

Toki tätä vanhaa "kolmen suuren hallitusta" ei koskaan ole meillä ollut, jollei lasketa Maalaisliiton aikoja mukaan. Silloinkin vain sota-aikaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämän hallituskauden jälkeen Kokoomuksessa on tarvetta kiillottaa kilpeä ulkomaalaismyönteisempään suuntaan, ja se puoli siis voittaa. Näin uskon ja toivon.

Ja että tästä persujen kanssa veljeilystä ottavat opikseen pitkäksi aikaa.

Riippuu Orpon jälkeisestä puheenjohtajasta. Jos Kokoomus voittaa 2025 kunta- ja aluevaalit (mihin en nyt edes 60 prosenttisena usko), Orpo saattaa hyvin jatkaa 2026 puoluekokouksessa. Mutta jos tappio tulee ja/tai eduskuntavaaligallup putoaa paljon lisää demareista, uusi puheenjohtaja valitaan 2026 kesällä.

Jos puheenjohtaja olisi Elina Valtonen tai Matias Marttinen, Kokoomuksen linja palaisi hieman liberaalimpaan suuntaan. Häkkäsen tullessa valituksi puheenjohtajaksi, PS olisi mieluisin kumppani. Toki heidän kannatuksestaan riippuen. Häkkäselle 100 % varmasti sopisi myös SDP, mutta Häkkäsen takana on Kokoomuksessa piirejä, alueita ja henkilöitä, jotka kokevat SDP:n monella tavalla heikommaksi kumppaniksi kuin PS:n. Paine osuu Häkkäseen kovaa, jos hän puheenjohtajana pääsisi suunnan valitsemaan.

Tietenkin tilanteessa, jossa SDP olisi 20 ja PS 11 prosenttia valinta on kaikille selvä. SDP.

Voi tuntua tässä vaiheessa oudolta, mutta pidän mahdollisena Kokoomuksen kannatuksen romahtamista ja Keskustan nousua Kokoomuksen edelle 2027 vaaleissa. Tämä voisi tapahtua, jos talouskasvu mataa, velkasuhde heikkenee, työllisyys heikkenee ja Orpon hallitus ei kykene viemään maaliin kaikkia uudistuksia isoista koti- ja ulkomaisista investoinneista puhumattakaan.

Kyse ei toki ole siitä, etteikö Opolla ja Kokoomuksella olisi niihin halua. Ihmiset vaan haluavat vaihtaa Kokoomuksen vaikka iso osasyy ongelmiin tulee Venjältä, Euroopan heikosta tuottavuudesta ja mahdollisesti USA:n tulleista. USA:n lisätullit ovat silloinkin luultavasti pienemmät kuin Trump sanoo, mutta saattavat leikata myös suomalaisyhtiöiden vientiä ja kasvua. Suomessa päähallituspuolue saa maksaa eikä se ole suinkaan syytön Suomen tilanteeseen. Näin on tapahtunut aiemminkin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voi tuntua tässä vaiheessa oudolta, mutta pidän mahdollisena Kokoomuksen kannatuksen romahtamista ja Keskustan nousua Kokoomuksen edelle 2027 vaaleissa. Tämä voisi tapahtua, jos talouskasvu mataa, velkasuhde heikkenee, työllisyys heikkenee ja Orpon hallitus ei kykene viemään maaliin kaikkia uudistuksia isoista koti- ja ulkomaisista investoinneista puhumattakaan.
Aika paljon pitää tosiaan tapahtua, että Kokoomuksen äänestäjiä siirtyisi kepun äänestäjäksi noin paljon. Mutta on tässä viime vuosina erikoisempiakin tapahtumia ollut...
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aika paljon pitää tosiaan tapahtua, että Kokoomuksen äänestäjiä siirtyisi kepun äänestäjäksi noin paljon. Mutta on tässä viime vuosina erikoisempiakin tapahtumia ollut...

Lähinnä olemassa olevan tiedon mukaan Kokoomuksen kannattajia siirtyy jonkin verran demareihin. PS:n kannattajia puolestaan siirtyy jonkin verran Keskustaan. Ei tuo noin 5 prosentin eron kurominen Keskustan toimesta vaadi aivan mahdottomia. PS tuonne 11-12 prosentin tienoille ja sinne se on trendinä matkalla.

Vastaavasti koulutetut naiset jättävät muita ryhmiä enemmän Kokoomuksen ja suunta on osalla vihreiden rämpiessä ja SDP:n vetäessä nyt oikeistolaisempaa politiikkaa SDP. Rajaturvallisuuslain hyväksyminen sekä lähellä Kokoomusta oleva talouspolitiikka ei ole sattumaa Lindtmanin aikana.

Demarit ovat tilanneet Kokoomuksen tapaan selvityksen siitä, mistä lisäkannatusta on saatavilla ja hyödyntävät tietoa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Analyzer

Jäsen
Helposti nuo kolme puoluetta menevät tällä hetkellä yhteen ja perustavat hallituksen. Orpon hallitus tekee kipeät leikkaukset ja seuraava hallitus sitten chillailee 4 vuotta pitäen tilanteen samana. Kepu ostetaan mukaan lupaamalla maaseudulle yhtä ja toista, Kokoomus tulee vastaan vasemmalle ja SDP tulee vastaan oikealle. Sitten kun pitää löytää jokin leikkauskohde, niin kyseinen hallitus leikkaa nuorilta ja lapsilta, koska se sopii kaikille kolmelle puolueelle paremmin kuin hyvin.

Tämä on se todennäköisin skenaario. Demarit suvereenina pääministeripuolueena, niin varmasti leikkauksia ei tulla näkemään. Tulemme kuulemaan paljon puhetta tulevaisuusinvestoinneista sekä kuinka tärkeää on saada talous kasvamaan. Se kasvu kun nyt vaan on hyvin vähän poliittikkojen käsissä, mutta aina voi lyödä kädet ristiin.

Minusta tuollainen kompromissihallitus on se kaikista haitallisin, koska silloin se on pelkkää eturyhmäajattelua ilman mitään visiota. Näen mieluummin vaikka aidosti talouspolitiikaltaan vasemmistolaisen hallituksen, koska oikeaan kohtaan osuessaan elvyttävä talouspolitiikka voi olla hyvinkin järkevää. Vihervasemmisto toki ei ole koskaan valmis sopeutuksiin, mutta valta kun vaihtuu sitten taas neljän vuoden päästä niin porvaripohja voi sitten laittaa taas vyötä tiukemmalle.
 
MENTALSPORT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Juu. Sotea ei siistitä eikä kuntaliitoksia tehdä. Mutta ei tätä maata Suomen etu edellä ole aikaisemminkaan johdettu.
Ollaan välillä @Tadu n kanssa todella eri mieltä asioista ja joistakin samaa mieltä mutta tästä on helppo olla samaa mieltä. Eihän valtiota voi johtaa niin että yksittäiset kunnat on etusijalla. Jos halutaan olla liittovaltio ni se on sit valinta erikseen mutta ei se missään nimessä järkevä olisi. Kyllä me tarvitaan sotealueiden vähentämistä.

Sen sijaan keskussairaaloiden vähentäminen ei ole samassa suhteessa järkevää. Mutta tässäkin suosisin yhteistyötä että osa keskussairaaloista erikoistuisi johonkin toiseen erikoisalaan kuin toinen keskussairaala lähialueella ja nämä lähialueen keskussairaalat tekisivät yhteistyötä päivystysten ym. Kanssa erikoisalan hoidosta.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Juu. Sotea ei siistitä eikä kuntaliitoksia tehdä. Mutta ei tätä maata Suomen etu edellä ole aikaisemminkaan johdettu.
Niin, mitä sitä ihminen sanoisi. Nyt olisi niin se aika rationalisoida tätä järjetöntä himmeliä, vaan toki, ei vain Keskusta vaan Vihreitä lukuunottamatta koko muukin oppositio ulvoisi kuorossa vastaan. Siis SDP etenkin täysin opportunistisesti ja harhaanjohtavasti. Ensi hallituskaudella tätä tilaisuutta ei vaan enää tule. Toki ehkä pari pahinta konkurssipesää pitkin hampain ja iltalypsyin pystytään lopulta eliminoimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
90 on lähempänä.
Viime vaaleissa Kokoomus ja Perussuomalaiset saivat yhteensä 48+46=94 paikkaa. Kannatusprosentit 20.8 ja 20.1. En nyt pitäisi minään maailman suurimpana ihmeenä, jos SDP ja Kokoomus pistäisivät yhteensä tuosta jonkin verran paremmaksi 2027 vaaleissa. Siihen Vihreät ja RKP päälle, ja edustajia olisi jo enemmän kuin nykyhallituksella on.
 
Onhan se mahdollista, mutta uskon enemmän kepun hallituspaikkaan. Itsekin mieluummin Vihreitä ja RKP:ta katselisin tuossa hallituksessa kuin kepua. Olisi sentään edes jokin puolue näennäisesti nuorten asemaa ajamassa. Sitten todellisuudessa siellä on kuitenkin kepu ajamassa turveyrittäjien, maanviljelijöiden, sotealueiden ja pikkukuntien tärkeää asemaa.
 
Toisaalta sd&kok kannalta Vihreät ja RKP olisivat sikäli paljon mukavampia kumppaneita, että eivät osaa pelata polittista peliä ollenkaan niin hyvin kuin Keskusta. Tai korjataan se verran, että RKP kyllä osaa, mutta sovellusala on niin kapea, että sillä on kokonaisuutena paljon pienempi merkitys.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös