Puolivälierät 2013: Sport - Jokipojat

  • 57 910
  • 197

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Jokipoikapuolustus on nyt tehnyt Niemestä SANKARIN.

Voisiko asia olla myös niin, että Niemi on saanut otteillaan myös rauhoitettua Jokipoikien puolustuksen? Niemen ja puolustuksen pelaamisella on ero kuin yöllä ja päivällä vrt. ensimmäinen kohtaaminen Rautiolan sekoilujen kanssa. Kyllä se Niemi on torjunnoillaan tehnyt itsestään sankarin toistaiseksi. Otetaan huomioon myös, että poikanenhan pelasi jo runkosarjassa huikeita pelejä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Jokipoikapuolustuksella tarkoitan koko joukkueen puolustusta. Siihen kuuluu myös Timo Niemi. Niemi on saanut sankaruuden tästä kokonaisuudesta. Ja siksi korostan, että nyt on Niemen sankaruutta kannateltava samalla intohimolla kuin aiemmissa peleissä, joissa hän on onnistunut. Eli Niemeä ei saa jättää hetkeksikään yksin sillä varjolla että ajatellaan Niemen hoitavan jos vähän ylipelataan tai lepsuillaan.

Nähtiinhän se mitä kävi, kun Laitinen jäi yksin. Aivan unelmapeliä Laitiselta, mutta kaikkeen ei kukaan pysty jos joukkuepuolustukselle ei maistu työ tai muuten tulee jatkuvia virheitä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Nyt veti Haapakosi ovelat!!!

Rautiola saattaakin aloittaa maalilla. Meinattelinkin tuossa eilen kirjoitella, että olisikohan Rautiolasta kestämään Kuparisaaren Helvetin ja hänellä halua näyttää ettei ole menneen talven lumia.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Kovan tempun Jokipo teki! Ei olisi ennen sarjaa uskonut, varsinkaan kahteen vierasvoittoon Kuparisaaresta. Kevään joukkue. Onnittelut Joensuuhun ja tsemppiä välieriin!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kiitos Sport-fanit värikkäästä sarjasta ja hyvää lomaa. Kaikkea hyvää Sportille faneineen. 6kk ja ollaan jo uuden kauden kynnyksellä.

Olihan lopputulema kaikesta Sportin pelillisestä kriisistä huolimatta todellinen pommi. Ei Jokipojatkaan mitään ihmeitä runkosarjassa esittänyt. Haapakosken Mikko saa joukkueen pelaamaan oikeaan aikaan.

Tällä hetkellä mehiläiseni hyrrää hunajaa. Jokipojat on juuri pelastanut seuran talouden ja tehneet kiekkokevään ensimmäisen jytkyn. Jääkö edes tähän? Toivottavasti vielä potkua löytyy uuteen urotekoon.

Ei pysty kirjoittamaan. Fiilis on huikea mutta samalla myös sellainen, että matka on todellakin kesken!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Iso yllätys, etenkin että meni näin selvästi Jokipojille. Sportia pidin joka tapauksessa suosikkina.

Milloin viimeksi Vaasassa on lähdetty lomille jo tässä vaiheessa?

EDIT: 2010 D Team pudotti Sportin puolivälierissä, mutta silloinkin elettiin jo maaliskuuta.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kiitos Sport-fanit värikkäästä sarjasta ja hyvää lomaa. Kaikkea hyvää Sportille faneineen. 6kk ja ollaan jo uuden kauden kynnyksellä.

Itse asiassa 7kk.

Olihan lopputulema kaikesta Sportin pelillisestä kriisitä huolimatta todellinen pommi.

Jos olisit nähnyt Sportin otteita enemmän, niin tuskin uskoisit tähän itsenkään. Täällä päässä oli kyllä varsin selvää, että kevät päättyy heti alkuunsa. Yksi suonenveto sattui tulemaan, muttei mitään järisyttävää. Sportin osalta päästään nyt rauhassa ensi kauden varsinaisen nousuyrityksen rakentamiseen. Pettynyt en ole oikeastaan ollenkaan. Niin hyvin tämä oli tiedossa ja tähän oli valmistauduttu.
 

fire^soul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Detroit Red Wings
Onnea Jokipojille voitosta. Viekää kannu ja kyykyttäkää kaikkia.

Mikäli sportin taistelu olisi ollut kolmannen erän mukaista koko sarjan tilanne voisi olla eri mutta toisaalta kyllähän tuo aika kuraa oli. Pitkä päätyyn ja perään, mikäli roikku päätyyn saatiin.

Onneksi tuli nätti niitti Gröndahlista niin voin tarrautua johonkin hyvään muistoon ja yrittää tunkea loput jonnekkin unholaan.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
1-4

Näin siinä kävi.

Jokipojat ansaitsi voittonsa. Sportin koko kauden jatkunut alavire ja pelaamisen tason ailahtelu jatkui puolivälierissäkin ja kun vastustaja löi playoffs-vaihteen silmään niin ei ollut jakoa.

Kahden mestaruuden jälkeen tämä tietysti tuntuu vittumaiselta mutta on sitä paljon pahemmistakin selvitty.
 

Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Hienoa, että saatiin sarja poikki jo tänään. Saadaan vähän paikkailla kolhuja tässä välipäivinä. Yleisilme oli sarjassa mukavaa katsottavaa ja joka kentällinen hoiti ruutunsa mallikkaasti. Ensimmäisen pelin jälkeen omanpään pelikin parani roimasti ja Sport pystyttiin pitämään pois vaarallisimmilta maalipaikoilta. Kaksinkamppailut vietiin 6-0 henkeen ja fyysisyys oli hyvällä tasolla. Tästä on hyvä jatkaa, mutta vielä on paljon matkaa edes seuraavan sarjan voittoon.

Kiitos Sport-faneille asiallisesta keskustelusta tämän sarjan aikana ja ensi kaudella kohdataan taas jäällä.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Tätä se ailahtelevuus ja hengettömyys enteilikin. Pettymys toki, muttei suuri yllätys. Onnittelut Joensuuhun ansaitusta välieräpaikasta. Joukkue pelasi järkevästi ja Haapakoski on onnistunut valmistamaan joukkueensa näihin peleihin, joten uskon Jokipon mahdollisuuksiin mennä finaaliin asti. Tsemppiä vaan jatkoon!

Hyvä toisaalta, että tämä kärsimysten kausi oli Sportin osalta nyt tässä. Mestari vaihtuu ja päästään taas Vaasassakin tavallisten kuolevaisten tasolle.
 

SPORTTIKOTKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vituttaa tällainen joukkueen johtaminen, joukkueen peluuttaminen ja joukkueen rakentaminen. En osaa nyt onnitella ketään vitutukseltani. Vaasan Sport oli paska.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Niin. Sport on voittanut Mestiksen viimeisen neljän kauden aikana kolmasti. Voiko tavoite olla mitään muuta kuin viiri ja karsinnat sekä sitä kautta paikka liigassa. Tämä on aina helvetin suosittua tappion hetkellä muualla kuitata uhoksi.

Ei voi ei. Mainitsin vaan kun olit että Jokipojilla on paineita niin oli kait niitä Sportillakin. Eiköhän tämä keskustelu tältä erää riitä.

--

Kiitos miellyttävästä ottelusarjasta ja parempia kujeita ensi kaudelle Vaasaan. Tästä jatketaan. Täytyy olla tyytyväinen.
 

Hiilikuitu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
ikävä sanoa mutta Sportin joukkuehenki oli tänä vuonna täysin paska ja se näkyi kentällä. Syitä siihen on parikin kappaletta, mutta ei niistä sen enempää.
Toivottavasti ensi vuonna saadan rakennettua joukkue joka pelaa edellisien vuosien tapaan joukkueena.


Onnea Jokipojille jatkosta!
 

hörppää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vituttaa tällainen joukkueen johtaminen, joukkueen peluuttaminen ja joukkueen rakentaminen. En osaa nyt onnitella ketään vitutukseltani. Vaasan Sport oli paska.

= Harrastelija porukka siis!! Kattellaan niitä Liigahommia sit toisella kertaa :) Ai että mä naatin. Amerikassa ne kotkat liitää, mutta täälä ne kuolee sukupuuttoon.

Onnea Jokipojat !!
 

jaaza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Juu. Just' hallilta kotona ja voi sanoa, että vilpittömät onnittelut Jokipojille. Kyllä parempi joukkue nää yleensä vie, niinkuin tässä kävi. Harvinaisen vähän vituttaa kun näki täänkin pelin, kolmas erä oli taistelua, mutta hällä väliä. Tämä vuosi ei ollut Sportin, mutta ensi kausi koittaa ja uudet kujeet.
Menkäähän siellä Mehtimäellä pitkälle tällä kaudella, me täällä Vaasassa jäämme odottamaan tulevaa kautta ja toivotaan, että ensi kaudelle saadaan "the JOUKKUE" kasaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jokipon jatkoon meno nyt ei ollut mikään jättiyllätys, mutta se oli, että noin helpolla Sport lopulta lomille lähti. Jotenkin tulee mieleen viime kauden Jukurit, taisi olla Sportin "nimimiehillä" jo ensi kauden osoitteet selvillä.
 

Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
MIKKELIN JUKURIT
Tattista vaan Jokipojat! Tämä siloitti mukavasti Jukureiden tietä kohti liigakarsintoja, sillä en usko, että sen enempää Peliitoista kuin Jokipojista on vastusta Jukureille välierissä.
 

Riffsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punamustat, Keltamustat, mitä näitä nyt on.
Tattista vaan Jokipojat! Tämä siloitti mukavasti Jukureiden tietä kohti liigakarsintoja, sillä en usko, että sen enempää Peliitoista kuin Jokipojista on vastusta Jukureille välierissä.

Tätä samaa asennetta toivoisin myös Jukoreiden pelaajilta. Kiitos.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kahden mestaruuden jälkeen tämä tietysti tuntuu vittumaiselta mutta on sitä paljon pahemmistakin selvitty.
Näin on. Kerran olen todistanut paikan päällä putoamisen liigasta, pariin kertaan putoamisen kakkosdivariin. Mutta olen myös nähnyt kaksi nousua takaisin ykköseen. Nyt haluan vielä nähdä nousun takaisin liigaan.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy kyllä tulla täysin ulkopuolisena huutelemaan mutta Sportfanien kova uhoaminen varmasta liigaan noususta läpi kauden taisi kolahtaa aika hyvin omille nilkoille. Hyvä Jokipojat, taisitte aika hyvin saada rantaruotsalaiset pois tolaltaan! Olen toiveikas että jonain päivänä oikeasti joku pystyy haastamaan liigajumbon ja Sport olisi mestisjengeistä tietysti mediaseksikkäin ja iso määrä faneja mutta harmi että faneilla on monessa mielessä negatiivinen maine, johtuen ihan omasta käytöksestään. En sano etteikö Jokerifaneissa olisi osassa samaa vikaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös