Kyllä täytyy ihmetellä KooKoon henkistä romahdusta, joka on oikeastaan jatkunut ja syventynyt Kouvolassa pelatusta toisesta erästä lähtien. Siinähän joukkueella oli mahdollisuus napata ote pelistä kun tarjottiin kahden miehen ylivoimaa, mutta ei onnistunut. Kuten siffa kirjoitti, ylivoima on ollut huonoa, ala-arvoista oikeastaan.
Kolmannen ottelun turhautuminen on kyllä kaikin tavoin erittäin ikävä juttu. Pitää kuitenkin muistaa, että seuraava peli lähtee aina nollilta ja mahdollisuudet ovat yhä olemassa, päättyi edellinen peli mihin numeroihin tahansa. Muutama onnistuminen ja homma voi kääntyä päälaelleen. Näin se urheilussa menee. Tätä taustaa vasten avainpelaajien riehuminen harmittaa todella paljon, koska he vaikeuttivat otteillaan joukkueen lähtöasetelmia seuraavaan matsiin. Tässä saa kyllä valmennusjohtokin ottaa osan vastuusta. Pelaajat hoitavat pelaamisen ja valmentajan on reagoitava siihen, jos homma menee törkeäksi, niinkuin nyt kävi. Todella sääli.
Olen aina ihaillut esimerkiksi Kanadan tai Ruotsin (ja myös Suomen, mutta se on itsestäänselvyys) maajoukkueita siitä, että tiukan paikan tullen hommaa ei luovuteta vaan pyritään määrätietoisesti kohti voittoa (ok on se Kanada joskus ruvennut mylläämäänkin, mutta kuitenkin). Nyt toivoisin tätä samaa KooKoolta: taistelua, taistelua ja taistelua, mutta pilke silmäkulmassa. Väkisin vääntämällä ei varmasti saada kovalla itseluottamuksella pelaavaa Hokkia taipumaan. Heitä vastaan on nyt pelattava heidän omilla aseillaan; luovalla hyökkäyspelillä ja pirteällä ilmeellä. Tällaisin ottein kotiyleisökin saadaan varmasti kannustamaan joukkuetta kohti voittoa. Tällaisin ottein joukkue jyräsi vahvassa nousukunnossa runkosarjan lopun. Nyt sen ilmeen on taas löydyttävä.
Turhautuminen ei nyt auta. Otteluvoitot ovat 2-1. Tämä ei ole Champions League, maalierolla ei ole mitään väliä. Vain voitto ratkaisee. KooKoon on lähdettävä haastamaan Hokkia iloisella ja liikkuvalla hyökkäsypelillä ja ansaittava tätä kautta ylivoimamahdollisuuksia. Sanomattakin on selvää, että profiilipelaajilla kuten Liukkosella ja Mattilalla on nyt viimeinen mahdollisuus nostaa tasoaan ja näyttää esimerkkiä. Onnistumisia tarvitaan, ja niitä tulee yrittämisen kautta. Yksi pomppu voi muuttaa koko pelin. Sen takia on vielä aivan turha puhua mistään luovuttamisesta. Olen satavarma, että joukkue ei ole luovuttanut. Toivottavasti eivät kannattajatkaan.
Täytyy vielä toivoa, että huomisessa matsissa olisi tuomari, joka ei ottaisi turhaan isoa roolia kentällä. Tämä on pudotuspelikiekkoa; laitojen tulee ryskyä ja ne pikku naamapesut maalin edustalla kuuluvat asiaan. Tasapuolista linjaa toivotaan.
Go on, KooKoo. Nyt on näytön paikka. Kaikki peliin, mutta silti rennolla otteella. Eiköhän siinä riitä haastetta.
