Mainos

Puolivälieräsarja kevät 2012: HIFK - Jokerit

  • 230 418
  • 879

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep. Kaiken huippu on tää katsomo 301 jaffalassa, jonka penkit on unohdettu numeroida, kun laitettiin normaalimyyntiin(ollut kertoman mukaan runkkarissa numeroimaton ilmaiskatsomo sidosryhmille ym.). Soitin oikein lippupisteeseen, ja sellaisen vastauksen sain, että ei ole numeroitu ja nopeat syövät hitaat. No, kai siellä nyt pojan kanssa kuitenkin vierekkäin pääsee, kun on ajoissa paikalla. Ja pitääkö saatana joka erätauon jälkeen jännittää paikkojen puolesta, vai mennäänkö herrasmiesmäisesti samoilla paikoilla, jää nähtäväksi.
Frendille kävi sama, oli myös soittanut kyselläkseen, mitä helvettiä ja lopputuloksena paikat olivat vaihtuneet johonkin läheiseen katsomoon ihan numeroiduilla paikoilla. En tiedä, mikä on standardimenettely ja onko sellaista, mutta ainakin joku on todistettavasti päässyt sieltä 301:sta numeroimattomilta numeroiduille mestoille. Voi toki tässä vaiheessa olla myöhäistä, mutta voihan sitä koittaa.

Sana 'arveluttaa' kirjoitetaan yhdellä ällällä.
http://i.minus.com/i052ahulWC2he.gif

Linkki vie animaatioon käsiään yhteen lyövästä jalkapallovalmentajasta.
 

Sakkoliha

Jäsen
No ei kai sitä nyt Melartia voi syyttää, kun päävalmentaja jo aiemmin lähti samalle linjalle. Kyllähän tuo vähän arvelluttaa kun Jarkko Ruutu on HIFK-leirin puheenaihe numero yksi. Turha ainakaan väittää etteikö Ruutu olisi täyttänyt ruutunsa aivan täydellisesti.

Jarkko Ruutu tuskin on IFK-leirissä edes puheenaihe. Ehkä otetaan huomioon hieman enemmän kuin muita yksittäisiä pelaajia, mutta tuskin siellä pelaajat Ruudulle paljoa ajatuksia uhraavat. Matikaiselta ja Melartilta toimittaja halusi ihan väen vängällä saada jonkinlaisen vastauksen Ruutua koskevaan kysymykseen, josta saisi leivottua otsikon.

Jarkko Ruutu on ehkä median puheenaihe numero yksi, jotta iltapaskat saavat leivottua otsikon, jossa Ruudusta sanotaan jotain.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tiukka sarja luvassa. Hirveetä vääntöä tulossa. Tottakai media kirjoittaa tai huomioi Jokereiden puolelta herra numero 25 Jarkko Ruudun aika isoilla kirjaimilla. Mutta Jokereiden täytyy keskittyä pelaamaan omaa peliä. Tottakai vastustajallakin löytyy taitavia pelaajia, ja heidän yv on huippuluokkaa. Playoff matsit ratkeaa erittäin pieniin asioihin, niin myös tämä sarja. Nähdään varmasti paljon kaksinkamppailuja, paljon taklauksia, hienoja tilanteita, maaleja ja tunnetta kentällä. Hienoja tapahtumia kentällä. Kaksi hyvää joukkuetta vastakkain. Kumpi tästä tahansa jatkoon lähtee, niin hyvä joukkue jää rannalle. Mutta harmillista, että tässä vaiheessa joukkueet on vastakkain, olisin halunnut nähdä vasta finaaleissa. No, nyt mennään näillä mitä on. Ylihuomenna taistelu alkakoon.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tää on loppujen lopuksi ihan helkkarin hauskaa tai paremmin sanottuna vitun makeeta.

Runkosarjassa jännäsi kaikenlaisia mokia, Saipa kurmuuttaa Hifk:ta, Jokerit ottaa himassa Ipalta turpaan ja vitutti ihan armottomasti (toi vika). Nyt mieli on puhdas, on vain voitto tai kuolema.

Viime vuosi oli kamalaa seurata ulkomailta. Moni ystävä puolin ja toisin otti yhteyttä ja sanoi ettei kestä. Sitten kun vika matsi oli päättynyt, moni minulle vuosia hiljaa ollut kaveri soitti ja sanoi, että tästä pitää alkaa jotakin suurta. Tappio oli niin totaalinen, että sitä vaan hiljaa mietti, ei tämä voi tähän loppua.

Joku aikaisemmin huvikseen mainitsi, että Stadin rikollisuustilasto putoaa tämän parin vuoksi. Uskotaan tai ei, kaverini keskustan piiristä sanoi, että heidän hommat putoaa 15-25 % silloin kun naapurit ottavat yhteen. Kaikki potentiaaliset ovat kuulemma yhdessä paikassa.

On tämä kivaa, silloin kun Jokerit viimeksi sukelsi päätin, että nyt otetaan logo tatskana rintaan. EIvät suostuneet sitä laittamaan, kun kuulemma pitäisi harkita.

Nyt on harkittu, ihan viime kädessä kysehän on siitä mihin uskoen lähtee. Jokeri logo rintaan ja "nautitaan" tästä ei niin tärkeästä viihteestä. Näen jo sieluni silmin kuinka pehmeältä seuraava teksti näyttää hävinneen silmiin: hyvää kesälomaa
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku aikaisemmin huvikseen mainitsi, että Stadin rikollisuustilasto putoaa tämän parin vuoksi. Uskotaan tai ei, kaverini keskustan piiristä sanoi, että heidän hommat putoaa 15-25 % silloin kun naapurit ottavat yhteen. Kaikki potentiaaliset ovat kuulemma yhdessä paikassa.

Hifkin nelosketjussa?

Mutta tosiaan, sais alkaa jo!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä ongelma pitäisi olla nyt pois eli ei sinne enempää väkeä tule kuin on paikkoja ja jokaiselta paikaltahan näkee hyvin. Plussana pääset poikasi kanssa hienoon seuraan ja jos oikein lykästää, ottakaa Arvi Lindiltä nimmari ;)

Ps. (ihan aidosti, jos vanha käytäntö jatkuu tuossa katsomossa on dumareita, junnuja ja paljon mukavia kiekkopersoonia. aina siellä on tilaa löytynyt ja ennen kaikkea mukavaa kiekkoseuraa mm. scoutteja)

Jep, kiitos tiedoista. Ja kyllä pärjätään jokerihenkisenkin porukan kanssa, kun ei ole tapana riitaa haastaa tai muuten mouhota asiattomasti. Arvilta vois kyllä nimmarinkin ottaa, loistoäijä ja se kovempi Lind;) Toivottavasti isä- Koivu ja äiti- Koivu eivät kuitenkaan ole paikalla, se olisi jo liikaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jarkko Ruutu tuskin on IFK-leirissä edes puheenaihe. Ehkä otetaan huomioon hieman enemmän kuin muita yksittäisiä pelaajia, mutta tuskin siellä pelaajat Ruudulle paljoa ajatuksia uhraavat.

Varmasti on yhdessä sovittu, miten hämmentämiseen reagoidaan, ja myös se, mitä EI OLE syytä tehdä. Mutta tämä on parin minuutin juttu, eikä enempään ole syytäkään. Huvittavaa on sekin, kun aina Ruudusta keskusteltaessa paikalle ilmestyy pari nimimerkkiä(yleensä samat) hihittelemään tietäväisenä, kuinka Ruutu on taas pään sisällä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mikähän lienee sitten puheenaihe numero kaksi? Entä kolme?
Normaalisti olisin veikannut kakkoseksi itkua Erkka Westerluundista ja kolmanneksi aiheeksi Jarmo Kekäläistä, mutta nyt kun Erkka on toimitsijakiellossa kahdessa ensimmäisessä ottelussa, järjestys näiden kesken saattaa vaihtua.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Normaalisti olisin veikannut kakkoseksi itkua Erkka Westerluundista ja kolmanneksi aiheeksi Jarmo Kekäläistä, mutta nyt kun Erkka on toimitsijakiellossa kahdessa ensimmäisessä ottelussa, järjestys näiden kesken saattaa vaihtua.

Tarkoitat kai itkua Erkka Westerlundin itkusta? Näitä on epäilemättä taas luvassa molempia. Saa nähdä pysyykö Keku tänä keväänä lestissään, vai käyvätkö paineet taas niin suuriksi, että pitää astua esiin arvostelemaan tuomareita hänenkin. Hyvin on Erkan esimerkki tarttunut muuten, kun tuomareista itkeminen on ollut jokerifanien puheenaihe numero 1 koko kevätkauden.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Eilen ja toissapäivänä lueskelin teidän playoff ketjua ja ainakin siellä ei tuntunu muuta keskustelun aihetta löytyvän :D

Näin ihan arvuutellen, jotain tekemistä asialla saattaa olla senkin kanssa, että IFK:n pelisysteemit ovat sikäli kunnossa, että kunnon jatkuminen pudotuspeleissäkin on todennäköistä. Keskustelun fokus suuntautuu siis muualle, mm. kokoonpanoihin ja vastustajan keskeisiin pelaajiin. Mitä olen Jokereiden puolella vieraillut, siellä keskustelu tuntuu keskittyvän enemmän siihen, miten "saadaan peliesitykset läpi sarjan sille tasolle, jolla pelattiin se hyvä erä lokakuussa, että pistetään IFK koville". Ja tietysti Erkan poissaolon vaikutuksiin.

Että sikäli jokerifaneilla tuntuu olevan asiat paremmin puheenaiheiden osalta, kun voidaan (pitää?) keskittyä siihen, miten joukkue saa ylipäätään paketin pidettyä kasassa. Ei tarvitse miettiä vastustajia vielä tässä kohtaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nimimerkillä "HIFK-lisä" jo vuosikymmenten ajan ;)

Nythän puhuttiin tästä kaudesta, eikös? Sinänsä HIFK- lisä kuuluu samaan sarjaan Ruutu- lisän kanssa, legendaa molemmat. Virheitä tulee Ruudunkin kohdalla, mutta saa jäähyjä juuri sen verran kuin ansaitseekin. Paljon menee nimittäin tuomareilta ohikin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kyllä tässäkin ketjussa voitaisiin ottaa vähän kliinisempi näkökulma noihin iltapäivälehtilausuntoihin. Molemmat pelaajat (Ruutu, josta oli juttu edellisenä päivänä) ja Melart ovat sanoneet jotain näin käsittämätöntä: "teen kaiken mitä vaaditaan oman joukkueen eteen". Kyseessähän on aivan skandaalimainen lausunto! Toimittaja on sitten erikseen ottanut Mellulta Ruutu-kommentin. Ainoat, jotka keskittyvät näihin asioihin, ovat iltapäivälehdet, Jatkoaika ja ehkä Riki Sorsan veli. Molemmissa halleissa treenataan ihan arkisesti jääkiekkoa ja kummankaan joukkueen pelaajista yksikään ei kelaile jotain Ruutua tai Melartia. Hehän ovat ammattilaisurheilijoita, eivät pikkupoikia hiekkalaatikolla. Toistan sadannen kerran: Alkaisipa jo itse pelaaminen.

bozik: Siis olet jättänyt ottamatta narritatskan kuitenkin? Nyt vaan väriä tunnustamaan! Aito pelimieshän menee tänään tai huomenna ennen ensimmäistä matsia tatuoimaan itseensä Jokerit- tai HIFK-logon ja sen alle kirjoituksen: "Suomen mestarit 2012"

edit: Gagsille: HIFK- ja Jokerit-lisässä on kuitenkin eroa. HIFK-lisästä valitetaan silloin, kun saadaan liigan eniten jäähyjä. Erkan lanseeraama Jokeri-lisä tulee siitä, että saadaan liigan neljänneksi vähiten jäähyjä. Pitäisi saada vähiten.
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aito pelimieshän menee tänään tai huomenna ennen ensimmäistä matsia tatuoimaan itseensä Jokerit- tai HIFK-logon ja sen alle kirjoituksen: "Suomen mestarit 2012"
Ihan noin tiukka pelimies minä en ole. Iän myötä on tullut sen verran realismia, että kaikkeen suhtautuu varovaisesti ja aina pitäisi olla varalla plan b. Mainitun tatskan jos ottaa niin kandee pyytää neulahemmoa jättämään numeroiden väliin pieni rako. Siihen voi sitten -jos käy huonosti - itse kotona viimeisen hävityn pelin jälkeen neuloa ykkösen johonkin väliin ;)
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Tilastoja kun tiirailee, niin huomaa, että naapuri on pelannut paremmin vieraissa (2. parhaiten kaikista) kuin kotona (4.). Jokerit taas on ollut 6. molemmissa, joten huomenna olisi tässä mielessä iskun paikka. Valitettavasti, tai ehkä onneksi, tilastoilla voi tässä vaiheessa pyyhkiä perseensä.

Dumarilinjan itkemisestä tällä kaudella sen verran, että ymmärrän osin Erkan itkupotkut vieraissa. Landella pelatessa dumareilta lähtee välillä homma lapasesta ja tuomiot ovat mitä sattuu. Stadivihaa? Nythän tätä ongelmaa ei pitäisi olla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ihan noin tiukka pelimies minä en ole. Iän myötä on tullut sen verran realismia, että kaikkeen suhtautuu varovaisesti ja aina pitäisi olla varalla plan b.

Joo, tossa on ideaa. Otan tatskan muuten valmiiksi, mutta jätän viimeisen numeron paikan tyhjäksi: Suomen Mestarit 201_. Sitten loppukeväästä käyn ottamassa siihen ykkösen tai kakkosen. Piece of cake!
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Dumarilinjan itkemisestä tällä kaudella sen verran, että ymmärrän osin Erkan itkupotkut vieraissa. Landella pelatessa dumareilta lähtee välillä homma lapasesta ja tuomiot ovat mitä sattuu.

Pitkään on tullut jääkiekkoa seurattua ja luulisi, että iän myötä sitä ihminen seestyy eikä jaksaisi ottaa stressiä esim. tuomaritoiminnasta. Silti juuri tällä kaudella on tullut monessa pelissä se tunne, että tämä ei ole tasapuolista. Tämä tunne tuli juuri tuossa Blues-pelissä, jossa Erkka ajettiin ulos. Sillä hetkellä kun Erkka kilahti, olin itsekin paiskaamassa TV:tä ulos ikkunasta (vaimo ehti estää). Vierasjoukkue, joka hallitsee peliä mielinmäärin, saa heti jäähyn kun siihen on pienikin mahdollisuus. Vastustajalle ei sen sijaan puhalleta, vaikka nämä roikkuvat ja koukkivat.

Onhan siellä ollut mahdottomasti kurittomuuttakin ja erityisesti Ruudun typeriä jäähyjä pitkin kautta. Sitä ei voi kiistää, joten se näistä itkuista. Toivottavasti tämä tuleva puolivälieräsarja menisi ilman suuria tuomarivirheitä ja tasapuolisesti. Ainahan tulee tuomioita, joista kaikki eivät ole samaa mieltä. Nämä saisivat mennä kutakuinkin tasan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pitkään on tullut jääkiekkoa seurattua ja luulisi, että iän myötä sitä ihminen seestyy eikä jaksaisi ottaa stressiä esim. tuomaritoiminnasta. Silti juuri tällä kaudella on tullut monessa pelissä se tunne, että tämä ei ole tasapuolista.
Sama. Lisäksi tämä on kulminoitunut suureksi osaksi juuri Jarkko Ruutuun. Toisaalta sitten tämä ei voi kenellekään olla yllätys, että Ruutu on joutunut silmätikuksi ja myöskin toi tuomareista itkeminen on aika väsynyttä. Vaikka aihetta onkin ollut.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Onhan siellä ollut mahdottomasti kurittomuuttakin ja erityisesti Ruudun typeriä jäähyjä pitkin kautta. Sitä ei voi kiistää, joten se näistä itkuista. Toivottavasti tämä tuleva puolivälieräsarja menisi ilman suuria tuomarivirheitä ja tasapuolisesti. Ainahan tulee tuomioita, joista kaikki eivät ole samaa mieltä. Nämä saisivat mennä kutakuinkin tasan.

Näkemys on tietenkin omia kohtaan subjektiivinen. Mäkin olen vuosien varrella vihdoinkin oppinut olemaan keuhkoamatta joka ainoasta yksittäisestä väärin tuomitusta jäähystä. Kokemus on opettanut, että pitkässä sarjassa nämä tuomarivirheet menevät riittävän hyvin tasan. Lisäksi väitän aivan pokkana, että tuomaroinnin taso on noussut viime vuosina. Kovaa duunia ne tekevät koiran palkalla ja mielestäni riittävällä tasolla. Kun katsoo vain oman joukkueen jäähyjä, näyttää että niitä tulee liikaa. Mutta kiistatta Jokerit on ollut HIFK:hon verrattuna hyvin kurinalainen ja boksista pois pysynyt joukkue. HIFK on saanut baut 400 minsaa enemmän jäähyjä ja kakkosia taisi olla lähes 200min enemmän kuin Jokereilla. Jos on joissain otteluissa pilli viheltänyt turhan herkästi Ruudulle, niin ei Jokereista silti saa liigan pahinta kärsijäjoukkuetta. Erkkakin tietää sen ja siksi mua riepoo hänen marmatuksensa. Mulla ei itselläni ole HIFK:n yli 1.200 minuutissa ja esimerkiksi Liivikin jäähyissä pahemmin napisemista. Valtaosa on tullut aiheesta ja sitä varten tuomarit ovat kentällä. Joten en millään pysty uskomaan siihen, että nimenomaan Jokerit olisi kärsinyt jäähyistä tällä pitkällä kaudella. Jokainen joukkue löytää kyllä ne samat yksittäiset ottelut ja jäähyt, joista voisi valittaa. Mutta miksi suutaan aukoo vain yksi valmentaja, jonka joukkue kaiken lisäksi kuuluu siihen vähiten jäähyilevään joukkoon? Vastaus ei löydy Erkan valmentamasta joukkueesta, vaan Erkasta itsestään. Jokerit ei valita jäähyistä, Erkka valittaa. Se on hänen tapansa, ei Jokerien tapa, ja tämä tapa seuraa Erkkaa jengistä toiseen.

Tässä on kysymys valmentajista ja valmennuskulttuurista. Erkka kuuluu samaan vanhaan klaaniin kuin Jortsu, Alpo ja Ara ja ei siitä ole kuin muutama vuosi, kun jokainen valmentaja marisi jäähyistä suunnilleen jokaisessa ottelussa. Tämä ei siis liity joukkueeseen, vaan valmentajan omaan tapakulttuuriin. Jos Erkka valmentaisi HIFK:ssa, hän olisi täsmälleen samanlainen marttyyri ja valittaja. Jotenkin nämä nuoremman polven pelikirjakoutsit ovat kertakaikkiaan kehittyneempi versio vanhasta kaartista - ja näinhän sen herranjumala pitääkin mennä duunissa kuin duunissa! Uuden polven koutsit ovat paljon kokonaisvaltaisemmin asioita katsovia kuin vanhat jäärät. Mun mielestäni leimaavaa vaikkapa Pekka Virralle on se, että hän ei hae oikoteitä, vaan sisäistää sen, että oman joukkueen on pelattava kerta kaikkiaan paremmin. Niinpä hänellä ei ole suurta tarvetta sotkeutua lillukanvarsiin ja pelin ulkopuolisiin tekijöihin, kuten tuomioihin. Jokainen joukkue häviää joskus paskaan tuomaritoimintaan. Mutta mikään joukkue ei voi syyttää kaikesta loputtomasti tuomareita. Jos tekee riittävän hyvän pelisabluunan ja hankkii riittävän hyvän materiaalin, tässä liigassa pärjää. Sen ovat esimerkiksi paljon jäähyilevät HIFK ja Pelicans osoittaneet tämän kauden runkosarjassa. Jäähytilaston ykkönen ja kakkonen ovat runkosarjan kolmonen ja kakkonen. Mä pidän tästä kehityssuunnasta. Jääkiekosta on tullut paljon monitasoisempi peli kuin se oli vielä 10 vuotta sitten, jolloin sarjataulukon pystyi arvaamaan, kun katsoi ensin joukkueiden nimilistat ja sen jälkeen joukkueiden saamat jäähyt. Nyt nämä pelikirjajeesukset, joita aiemmin ylenkatsoin, ovat tehneet todeksi ikivanhan latteuden, jonka mukaan "kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa". Tämän tuloksena meillä on liiga, jossa pärjätäkseen pitää ehdottomasti olla hyvä pelikirja. Ja pelikirjalla saa jopa sellaisen etulyönnin, että se kestää jäähytkin. Joten eipä enää ole niin kauhea tarve avautua yksittäisistä vihellyksistä. Ja joo joo, tottakai kannattaa pysyä pois boxista, mutta pelien lopputulos ei ole enää niin riippuvainen jäähyistä kuin joskus ennen. Hyvät joukkueet pelaavat hyvää yli- ja alivoimaa ja pärjäävät.

PS. Playoffit ovat oma maailmansa. Sen myönnän, että pleijareissa yksittäisellä tuomiolla on paljon isompi merkitys kuin pitkässä runkosarjassa. Niinpä ylläoleva koskee runkosarjaa - ja juuri runkosarjajäähyistähän tässä on keskusteltu, koska ainuttakaan playoffjäähyä ei ole vielä vihelletty. Säälejä en laske playoffeiksi. Musta se on aina vaan hyvä systeemi, että pleijareissa linja löystyy ja mieluummin jätetään viheltämättä kuin vihelletään epäselvässä tilanteessa. Kun tämä on kaikkien joukkueiden tiedossa etukäteen, ei kannata hirveästi valittaa asiasta, vaan sopeutua ja pelata kovaa, kun se on nyt sallittua.
 

Siim72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L.A. Kings
Avataan ketju myös omalta osalta. Huomenna siis vihdoin mennään! Uskon, kuten viime-keväänäkin, että tämän sarjan voittaja pelaa vähintään finaalissa keväällä 2012. Välierät voi tuntua yllättävänkin kevyiltä, varsinkin henkisesti, tämän Stadilaisen puolivälierän jälkeen. Joukkueet ovat tasaisemmat kuin vuosi sitten, en usko sillä olevan kuitenkaan isompaa merkitystä. Monilla mittareilla katsottuna joukkueet ovat niin tasaiset, että paperilla eroja on turha hakea. Tämä on henkinen taisto jossa tunteet tulevat räiskymään.

Isoja asioita sarjan kannalta on mm. se, miten Melartin pinna kestää. Ruutu tulee varmasti provosoimaan varsinkin Ilaria koko sarjan, joten pojan kasetin on vaan pakko kestää. Jos HIFK kestää Ruudun provoilut on se jo iso askel kohti voittoa. Jos joku asia on varma niin se, että Ruutu ei näissä peleissä tappele. On Jokereille pelillisestikin niin kova vahvistus, että hanskat on liimattu. Toivottavasti Melart, Kanki ja Liivik akselille tämä on myös teroitettu valmennuksen puolelta.

Joukkueiden kapteenit, Ville Peltonen ja Ossi Väänänen ovat taas paljon vartijoina. Peltonen näytti vuosi sitten miksi on yksi Suomi-kiekon suurista. Game 3 vuosi sitten, jossa Peltonen yksin ronkki kaksi maalia antaen HIFK:lle elintärkeän kavennuksen sarjaan on hetki joka jäi itselle mieleen ehkä tärkeimpänä koko keväänä 2011. Ossi on taas Jokeri-puolustuksen ehdoton päällikkö, mies tulee kulmista järjestäen voittajana sekä pitää huolen, että Jokeri-vahdit saavat torjua kiekkoja rauhassa. Raudanluja johtaja joka vuosi sitten lanasi mm. Granlundin täysin pystyyn. Hieno pelaaja jota arvostan vastustajista kaikista eniten.

Tulipa sekava viesti, ehkä ymmärrettävää. Yksi yö vielä!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kiistatta Jokerit on ollut HIFK:hon verrattuna hyvin kurinalainen ja boksista pois pysynyt joukkue. HIFK on saanut baut 400 minsaa enemmän jäähyjä ja kakkosia taisi olla lähes 200min enemmän kuin Jokereilla.

PS. Playoffit ovat oma maailmansa.

Väitän HIFK:n vähentävän jäähyilyä pudotuspeleissä radikaalisti. HIFK veti runkosarjassa tarkoituksella vähän yli. Idioottimaiset kostojäähyt jäävät pois ja kulmaväännöissäkin koukkimis- ja kiinnipitämiskynnys pelaajilla nousee. Väittäisin jäähyjen menevän tässä sarjassa aika tasan.

Ei HIFK:lla tule olemaan varaakaan ottaa jäähyjä tuolla erosuhteella, kuin runkosarjassa. Tosin ei HIFK voi fyysistä peliä keventää jäähyjen pelossa, eikä sitä tule tekemäänkään. Taklausjäähyjä tulee, jos on tullakseen.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City

Hyvä kirjoitus, mutta ei ihan osunut pointtiini. Kuten varmasti aiemmista keskusteluistamme tiedätkin, olen todellakin jo kauan jääkiekkoa seurannut ja oppinut omasta mielestäni hyvin sietämään vääriäkin vihellyksiä suosikkijoukkuettani vastaan. Pointti oli se, että jostain syystä tällä kaudella on tullut normalia enemmän näitä epäuskon hetkiä tuomaritoiminnan suhteen. Nimenomaan Jokerien peleissä.

Hirveästi pelejä, joissa on tullut tunne, että tuomari on suosinut vastustajaa. En muista, että olisin aiemmin tuntenut näin. Ehkä Jokereita on sitten aiemmin suosittu ja nyt on palattu päiväjärjestykseen ;). Tai ehkä tämä on vain joku Jarkko Ruudun aikaansaama illuusio, mutta en malttanut olla mainitsematta.

Ja, kuten sanottu, nyt katseet tulevaan. Itku ei auta ;).
 

Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Isoja asioita sarjan kannalta on mm. se, miten Melartin pinna kestää. Ruutu tulee varmasti provosoimaan varsinkin Ilaria koko sarjan, joten pojan kasetin on vaan pakko kestää. Jos HIFK kestää Ruudun provoilut on se jo iso askel kohti voittoa.

Yksi jo aiemminkin mainittu mielenkiinnon kohde tässä orgastisessa sarjassa on IFK:n pakkipeluutus. Kuka kovasta seitsikosta (Kanki, Fernholm, Söde, Kousa, Kurvinen, Jokela, Melart) jää pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle? Onpa erikoista, että ShitEater edes on tämän ongelman edessä peilaten muutamia viikkoja sitten IFK:n puolustuksessa pelanneiden nimilistaa. Pahimmillaan oli 3 täysin märkäkorvaa pelaavassa pakistossa.

Itse veikkaan, että vaikka pelillisesti juurikin Jokela pitäisi heivata vittuun, on Melart se, joka jää katsomoon hodarihemmoksi. Harmi jos näin käy, sillä Ilari on mielestäni kaikilla osa-alueilla Jokelan edellä - varsinkin kun katsoo Jokelan loukkaantumisten jälkeistä aikaa. Sekavuuden vuoksi totean vielä, että ennen loukkaantumistaan Jokela oli ihan saatanan huono eli vaihtoon!

IFK tulee viemään sarjan 4-1 ja seuraavat pelaajat ovat se r.a.t.k.a.i.s.e.v.a ero joukkueiden välillä:

Söde ja Kousa: Narreilla ei ole heittää ketään pakkia edes vertailukohdaksi. Niin huiketa totaalikiekon edustajia molemmat kilpisydämet ovat. Jos joku löytää em. kavereista heikkoja kohtia, niin listaa vaan kehiin. Timanttia!

Pöysti, Huhtanen, Liivik: käsittämättömän kovia duunareita, joilla on kaikilla alempien ketjujen pelaajiksi erittäin hyvät kädet ja jopa pelisilmää. Ps. Älkää unohtako Pöystin rannetta. Se sivaltaa Kibeäkin terävämmin!

Mig, Mag, , Somervuori, Redenbach, Kuhta, Peltonen, PW, Pesonen...: miettikää saatana mikä rosteri hyökkäyspään osalta. Joku kateellinen voisi puhua ylivarustelusta - minä puhun Suomen Mestareista 2012.

Edellisiin viitaten en ole uhrannut ajatustakaan siitä kuka narripaidassa skulaa. Jos tämä sarja hävitään on isolle peilille tilausta ja se lähetetään ShitEaterin himaan - joka huoneeseen.

Mikään ei meitä pysäytä.


Let`s Play Hockey!
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Tarkastelin joukkueiden pelaajien +/-tilastoa runkosarjan osalta. HIFK:lla kahdeksan pelaajaa yli 15 plussalla, kun Jokereilla vain yksi. Voisiko joku kertoa, että mistä tämä kertoo? Itse en sitä ymmärrä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös