Puolivälieräsarja kevät 2011: JYP - Ilves

  • 129 801
  • 613

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Välimaa ei sano minulle mitään, niinkuin ei Jonne Virtanen sano teille. Olen kuitenkin saanut sen käsityksen että Välimaalla ei pelillisiä avuja hirveämmin ole, vaan peli perustuu fyysisyyteen. Jonne Virtasen peli perustuu nykyään ihan pelaamiseen ja ennenkaikkea pelinrakentamiseen. Miehellä on keskivertopelaajaa parempi peliäly ja kädetkään eivät ihan sementtiä ole. Tehoissa tuo ei ole vielä paljoa näkynyt, mutta tulee näkymään. Heikommassa liigajoukkueessa Virtanen olisi ollut tällä kaudella kevyesti vakiokokoonpanon miehiä 2-3 kentissä.

Tiesittekö muuten että Jonne Virtanen ei ole pelannut suurinta osaa peleistään nelosketjussa ja hänelle on siunaantunut myös ylivoima-aikaa silloin tällöin.

Pakko kysyä, ihan vain siksi kun en tiedä, että mikä Virtasta heikentää niin paljon ettei pelaa liigassa 1/2-ketjussa vaikka omaa sinne riittävän peliälyn? Luistalussa, laukauksessa vai jossain muussa sitten keskivertoa heikompi?

Ja pakko ihmtellä noita tehoja mikäli pelaa myös ylivoimassa. Ja omaa sen keskivertoa paramman peliälyn. Sillä peliälyllä ollaan Jypin hyökkääjistä huonoimpia pisteissä, vaikka omasta mielestä ainakaan Jari Jääskeläinen tai Olli Sipiläinen eivät omaa keskivertoa parampaa peliälyä ja silti kyseiset herrat ovat tehneet paremmat tehot. Eikä taida Jääskeläistä tai Sipiläistä näkyä edes ylivoimassa - kuinkahan kovat olisikaan sitten?
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On lisäksi todella naurettavaa verrata Välimaata ja Virtasta keskenään tehojen ja pelimäärien perusteella, koska he pelaavat aivan eritasoisissa joukkueissa.

Tiesittekö muuten että Jonne Virtanen ei ole pelannut suurinta osaa peleistään nelosketjussa ja hänelle on siunaantunut myös ylivoima-aikaa silloin tällöin. Alivoimalla miestä ei nähdä, eikä jäähyboksissakaan paljoa. Lähinnä vihaisella ilmeellä keskittyy puolustamaan omiaan mikäli tarvetta siihen tulee. Muutoin mies keskittyy pelaamiseen ja on kehittynyt siinä valtavasti parin viime vuoden aikana.

Sen paremmin Virtanen kuin Välimaakaan ei todennäköisesti ole ratkaiseva pelaaja tässä playoff-sarjassa, mutta kysynpä kuitenkin, kun alkoi kiinnostaa. Oletko tosiaan sitä mieltä, että runkosarjan ylivoimaisen voittajan riveissä, ja saaden keskimäärin enemmän peliaikaa, ja vieläpä yv-aikaakin, on vaikeampaa tehdä tehopisteitä kuin sarjan alemman keskikastin joukkueessa ilman yv-aikaa? Tuskin ainakaan kyse on siitä, että Ilveksen neloskentässä ketjukaverit olisivat paremmat kuin JYPin kolmosessa.
 

pöljä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tammela-01
Merkittävää pelillistä vastustahan Ilveksestä ei tulle JYPille olemaan, mutta kyllähän nämä käyvät hyvistä harjoitusotteluista niitä kovia pelejä ajatellen.
Rotsi auki vaan, kyllä se meille kelpaa.
Mutta tottahan tuo on että "no smoking team" on pelillisiä avuja vertaillessa paljon Ilvestä edellä. Sitä ei käy kiistäminen. Mutta pleijjaripelit ovat kuitenkin aivan oma lukunsa ja varsinkin kun on selvän ennakkosuosikin paineet niskassa. Huono avaus kotona ja siitä voi lumipallo lähteä kierimään alamäkeen. Ja nämä pelit jotka menevät oikeasti tiukoiksi saavat ratkaisijat yleensä muista kentällisistä kuin niistä parista ekasta. Onko se laatuero siellä kolmos-nelos kentällisissä nyt kuitenkaan niin hirveän iso että JYP vain kävelee Ipan yli? En usko. Jos Päättäsen Masi saa jarrukentällisineen JYPin ykkösen pois pelistä niin puntit tasoittuvat. Tosin Mätsky rupeaa olemaan jo aika pehmeä ja Anttilaan nyt en ihan hirveästi luota. Jos käy niin että siitä mennään oikealta ja vasemmalta ohi ja Ilves häviää tämän sarjan niin jotain hyvää siinäkin sitten olisi. Ei jatkosopparia!

On muuten tätä ketjua lukiessani iskenyt muutamaan otteeseen pienoinen myötähäpeä. Molempien ryhmien kannattajia kohtaan. Ehkä lievästi karannut mopo räpylästä..
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Eli SM-liigaa ei voi seurata jos ei ole rekisteröinyt Jatkoaikaan?

Noo, mitä se kertoo ihmisestä, jos seuraa liigaa vuosia ja rekisteröityy keskusteluihin vasta kun oma suosikkijoukkue alkaa menestyä?

Kukin skulaa tyylillään. Itse lähinnä säälisin tuollaista ihmistyyppiä.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Uuh, tää otteluparihan on selkeesti eniten tunteita ja mielenkiintoa herättävin puolivälieräkamppailu. On heilahtanut ohi jopa Helsingin paikalliskohtaamisesta. Ainakin jos mittarina on viestit ja lukukerrat Jatkoajan puolivälierätopikeissa. HYVÄ!

En olisi uskonut, että Jypistä voi siihen olla. Niin tylsä ja konemainen on joukkueen imago. Olen koko kauden ajan sanonut kavereille, että toivottavasti mestaruuden voittaa mikä tahansa muu joukkue kun Jyp.

Tässä ketjussa monet Ilveksen fanit on haukkuneet Jonne Virtasta. Ihan turhaan. Mielestäni hän on koko Jyp-miehistössä vähiten HMV-kaveri. Tai siis on potentiaalia olla värikäs kaveri, siirto Jyppiin on tosin karsinut aika paljon hänestä näitä sattuu-ja-tapahtuu -piirteitä. Toinen potentiaalisesti kiinnostava kaveri voi olla Harri Pesonen, jos on yhtään tullut isoveljeensä.
 

Sannoittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pudotuspelihistorian perusteella vastakkain asettuu huomenna kaksi varsin tasavahvasti menestynyttä seuraa. Ilves on pelannut sm-liigan play off -pelejä kevääseen 2010 mennessä 23 kaudella 127 ottelua, joista se on voittanut 47 ja hävinnyt 80. Pudotuspeleissä Ilves on saavuttanut yhden mestaruuden, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

JYP ja vuoteen 1997 JyP HT on pelannut kevääseen 2010 mennessä pudotuspelejä 16 kaudella 106 ottelua ja saavuttanut niissä 48 voittoa ja hävinnyt 58 kertaa. Mitalisaldo on Ilveksen kanssa identtinen: yksi mestaruus, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Keskinäiset play off -sarjat ovat tällä hetkellä 1 – 1, kaudella 88 – 89 JyP HT voitti Ilveksen välierissä otteluvoitoin 3 – 1 ja kaudella 96 – 97 Ilves voitti JyP HT:n puolivälieräsarjassa samoin luvuin. Play off -otteluiden keskinäiset otteluvoitot ovat siis 4 – 4.

Tällä kaudella Ilves on jo saavuttanut kaksi voittoa ja parantanut pudotuspelien voittoprosenttiaan ja mennyt pudotuspelivoittosaldollaan yhdellä voitolla JYPin ohitse. Tässä ottelusarjassa tehdään siis myös tilastollista eroa play off -vastustajaan nähden.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noo, mitä se kertoo ihmisestä, jos seuraa liigaa vuosia ja rekisteröityy keskusteluihin vasta kun oma suosikkijoukkue alkaa menestyä?

Ei yhtään mitään. Mielestäni enemmän ihmisestä kertoo se, että hän arvostelee toisia ihmisiä sen perusteella milloin nämä ovat liittyneet internetin keskustelupalstoille. Jatkoajan keskustelupalsta nyt ei välttämättä kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys johonka jokaisen lätkäfanin tulisi kuulua.

Mutta ei siitä sen enempää, huomenna mennään ja katsotaan kumpi on parempi.
 

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
Ja oma lusikka mukaan soppaan jos vaan mahtuu.

Lähtökohdat ovat siinä mielessä selvät että JYP tulee ainakin kotona kovaa ja korkealle ja Ilves jätetään niin sanotusti ottavaksi osapuoleksi. Tampereella peli lienee tasaisempaa mutta uskon JYPin hallitsevan niitäkin pelejä. JYP on fyysisempi, nopeampi, taitavampi ja parempi. Ilves on täysin mitäänsanomaton porukka joka kerää jotain ihme sympatioita päästyään jatkoon. Sarja meille 4-0 Ilveksen jäädessä alle 5 maalin.

HYVÄ JYP!
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
En olisi uskonut, että Jypistä voi siihen olla. Niin tylsä ja konemainen on joukkueen imago. Olen koko kauden ajan sanonut kavereille, että toivottavasti mestaruuden voittaa mikä tahansa muu joukkue kun Jyp.

JYPissä on paljon sellaisia asioita, jotka saavat tunteet pintaan. Dufva, saksalaisen laskelmoitu pelityyli, Hytösen virne JYPin tehtyä maalin...JYPiä ei voi edes vittuillakseen kutsua HMV-joukkueeksi. Se olisi täydellistä itsepetosta.

JYP on tehnyt sen, jota moni organisaatio (Ilves mukaanlukien) on yrittänyt tuloksetta vuosia. Määrätietoisella työllä joukkue nousi alemmasta keskikastista Suomen mestariksi. Eikä tähän mennyt edes kauaa. Oikeita ihmisiä oikeilla paikoilla ja tavoite kirkkaana mielessä. Tämä puoli on ollut Ilveksessä kunnossa vasta vajaan vuoden.

Yksinkertaisesti: JYPiä kadehditaan pitkin Suomea. Kateus pitää ansaita, ja JYP on sen ansainnut.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ensin haukutaan kaikkien muiden kiekkotietämystä ja arviointikykyä paitsi omaa. Sitten, erinomainen osoitus omasta kiekkotietämyksestä:

Jypin ainoa mahdollisuus on maalivahtipelissä ja pelisysteemissä. Jos niistä jompi kumpi pettää, niin joukkueella ja sen valmennuksella tulee olemaan suuria vaikeuksia. Sillä se on nähty, että jollei ns. systeemi toimi, niin uimalakin alta ei löydy vaihtoehtoja. Ja tuo epävarmuus alkaa näkyä jo jypin kannattajissa. Pelko Keski-Suomessa kasvaa...

Mitä uskomatonta analyysiä! Olet kyllä aikamoinen velho, kun pystyt moisiin pohdiskeluihin. Kyllä, olen nähnyt valon. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mikäli JYPiltä pettää maalivahtipeli tai pelisysteemi, niin joukkue on pulassa. Ei löydy vaihtoehtoja... maalivahtipelille? Hmm... kokeillaan uudestaan: ei löydy vaihtoehtoja pelisysteemille?

Onneksi Ilves, tuo nuorten ja nälkäisten pelaajien vastustajia säälimättömästi raateleva joukkue... ei joukkue, vaan petolauma! Niin, onneksi Ilveksellä löytyy joustavuutta ja vaihtoehtoja pelisysteemille ja maalivahtipelille. Kerro, voi kerro lisää, ja jaa meille muille kuolevaisille, mitä nuo vaihtoehdot ovat?

Sitä saa, mitä tilaa.


Juu, kiva sarja tulossa. Tuntuu mukavasti väkeä kiinnostavan täällä, vaikka eihän se mikään mittari ole. Tästä on hyvä jatkaa. Valitettavasti saattaa mennä sarja yllättävän tiukaksi, mutta omiin uskotaan :)
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Ei yhtään mitään. Mielestäni enemmän ihmisestä kertoo se, että hän arvostelee toisia ihmisiä sen perusteella milloin nämä ovat liittyneet internetin keskustelupalstoille. Jatkoajan keskustelupalsta nyt ei välttämättä kuitenkaan ole mikään itsestäänselvyys johonka jokaisen lätkäfanin tulisi kuulua.

Se ei siis kerro mielestäsi ihmisestä mitään, jos tulee keskustelupalstalle louskuttelemaan leukojaan vasta kun oma joukkue alkaa menestyä? Eipä siinä sitten. Mielestäni tuollainen toiminta on pelkureille. Ihmisille, jotka pelkäävät seistä itselleen tärkeän asian takana kun on vaikeaa, mutta henkseleiden pauke alkaa oitis kun menee hyvin.

Tätä on haivaittavissa ihan otteluketjutasolla. Uhotaan ennen peliä kuin viimeistä päivää, mutta tappion tullessa kadotaan paikalta. Säälittävää.

En minä ole ketään ihmistä arvostellut. En ole kaivanut yhtäkään nimimerkkiä esille. Olen tehnyt anonyymin tilaston tiedosta, joka on julkista.
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Sekalaisia näkemyksiä

Mun mielestä JYPin taustajefe Jukka Seppänen on suomen kiekkoskenen lätkäjätkä#1. Kun seura oli pyörinyt lähinnä vaarattoman ja säälittävän rajamailla useita vuosia ja oli jäämässä lopullisesti pikkuseuraksi tämä mies otti ohjat käsiinsä ja toimi! Jos Suomessa olisi enemmän Seppäsen kaltaisia miehiä, niin SM-liiga olisi paljon parempi paikka.

Tämän vuoksi en pysty millään dissaamaan JYPiä seurana. Menestys on ansaittua. RD:n tarjoamasta kiekosta en sen sijaan pidä, enkä RD:stä henkilönä.

Ilves lähtee sarjaan hieman samoista asetelmista, mistä Mestis-mestari yleensä liigakarsijan kohtaa. Kaikessa ollaan enemmän tai vähemmän jäljessä. Aseetkin ovat yleisesti arvioituina samoja: into, liike ja taistelu.

Joskus se altavastaaja vielä yllättää. Tässä sarjassa kaksi ensimmäistä ottelua näyttävät suunnan.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On tämä vain hurja ketju! Joku ihmeellinen puolustusmekanismi on ilmeisesti ottanut Ilveksen kannattajista vallan, koska eihän kukaan täysijärkinen voi oikeasti olla sitä mieltä, että Raipen Enkelit menevät tästä otteluparista jatkoon. Vai voiko sittenkin? Tässä olisi nimittäin vielä yksi kokonainen vuorokausi aikaa vastata jo aiemmin esittämääni haasteeseen, eli olen valmis lyömään Ilves-kannattajia vastaan vetoa siitä, kumpi otteluparista tulee menemään jatkoon. Jos Ilves kerran on niin selvä jatkoonmenijä, niin tyhmältä Kersakovilta saa käytännössä ilmaista rahaa. Eikun vain huhu leviämään! Helppoa, eikö? Ja vastaukset otan mieluiten yksityisviestinä, koska tämä asiahan ei sinällään tänne ottelusarjaketjuun kuulu.

Älä mene nyt ihmeessä pilaamaan kaikkea sitä työtä, mitä ollaan tässä viikon aikana tehty! Pikku hiljaa ollaan naarattu tupsukorvia oman joukkueensa taakse ja TOTTA KAI tarkoituksena on tienata siinä sivussa. Ja kyllä, saahan tässä samalla huviakin, kun Ilveksestä on noussut ottelusarjan ylivoimainen suosikki täysin onnetonta ja kaavamaista JYPiä vastaan :) Joukkue on nuori, energinen, muuntautumiskykyinen, peliälyltään täysin ylivoimainen ainakin JYPiin nähden sekä maalivahtipeli on _vähintään_ yhtä hyvää kuin JYPillä. Lupaa erinomaista sarjaa Ilvekselle!

Harmi, ajattelin, että tästä olisi tullut myös JYPin haastava sarja, mutta nythän tupsut suorastaan kävelevät yli. Haaste on haaste, mutta Ilveksen kokoinen vuori kiivettävänä on epäilemättä liikaa.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se ei siis kerro mielestäsi ihmisestä mitään, jos tulee keskustelupalstalle louskuttelemaan leukojaan vasta kun oma joukkue alkaa menestyä? Eipä siinä sitten. Mielestäni tuollainen toiminta on pelkureille. Ihmisille, jotka pelkäävät seistä itselleen tärkeän asian takana kun on vaikeaa, mutta henkseleiden pauke alkaa oitis kun menee hyvin.

Niin, tarkoitin lähinnä että tuolla joukkueen menestyksellä ja Jatkoaikaan rekisteröitymisellä ei välttämättä ole sinällään mitään suoraa yhteyttä, vaan tämä voi olla ihan puhdasta sattumaakin.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Niin, tarkoitin lähinnä että tuolla joukkueen menestyksellä ja Jatkoaikaan rekisteröitymisellä ei välttämättä ole sinällään mitään suoraa yhteyttä, vaan tämä voi olla ihan puhdasta sattumaakin.

Mahdollisesti näinkin. Etenkin nuoremman polven palstalaisille rekisteröityminen menestyksen aikaan voi olla sattumaa. Nuorempana kun keskustelupalsta ei ole ehkä kiinnostanut tai tänne ei ole saanut kirjoitusoikeuksia. Ymmärrän pointtisi.
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Tämä nyt alkaa jo muistuttamaan niitä keskusteluja, joiden vuoksi tänne keskustelupalstalle liityin: silloin oli kyseessä Kyrpiöt-JYP sarja ja se kuuluisa väittämä, että ilman pudotuspelikokemusta ei voi pärjätä pudotuspeleissä :).

Olen iloinen, että olet ilmeisesti ollut pirun kauan jatkoajan jäsen, mutta se nyt ei kerro (ihan suoraan sanottuna) paskaakaan mistään. Aikanaan minulle se ainoa syy liittyä oli puolustaa omaa seuraa. Jos se on väärä syy liittyä, ok. Väärin kannatettu JYPiläiset, taas :)

Voitko vielä kertoa, ovatko JYPiläiset yleensä keulineet otteluketjuissa Ilvestä vastaan enemmän kuin muut, ja missä määrin? Ovatko JYPiläiset olleeet hiljaa enemmän kuin muut tappion sattuessa? Voitko valottaa tilastoja?
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Onhan nämä varmasti huomannut kaikki muutkin, mutta listataan silti. Eli kaksi yleisintä asiaa mitä välittyy jyppiläisistä tässä ketjussa:

1. Ilves-fanit eivät saisi edes vihjata että toivovat omiensa voittavan, koska vastustaja on ennakkoon niin ylivoimainen. Kaikkien pitäisi vain lopettaa uskominen rakastamaansa joukkueeseen ja odottaa tappioita koska runkosarjassa jypht oli parempi. Järjetöntä.

2. Jos joku "meistä" kritisoi jotain jypin pelissä, on tulevan vastauksen pohjana aina se vertaaminen, tyyliin että "no onko Ipalla sitten muka parempi viisikko kuin meillä", tai jotain semmosta. Ks. asiat ovat vastustajan kritisointia/kyseenalaistamista, ei omien kehumista niillä samaisilla osa-alueilla. Mutta eikös hyökkäys olekkin paras puolustus näin verbaalisestikkin, kun itseltä ei enää löydy rahkeita/tietämystä käsiteltäviin asioihin.

Enää 24h ja ollaan kaikki taas vähän viisaampia, ainakin sen pohjalta miten ensimmäisessä ottelussa käy.
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Nyt kun Jukurit on saanut kautensa päätökseen niin voin alkaa seuraamaan toden teolla SM-liigan ehdottoman suosikkini, eli JYPin pelejä.

Jypin ainoa mahdollisuus on maalivahtipelissä ja pelisysteemissä. Jos niistä jompi kumpi pettää, niin joukkueella ja sen valmennuksella tulee olemaan suuria vaikeuksia. Sillä se on nähty, että jollei ns. systeemi toimi, niin uimalakin alta ei löydy vaihtoehtoja. Ja tuo epävarmuus alkaa näkyä jo jypin kannattajissa. Pelko Keski-Suomessa kasvaa...

Alkaa vähän jo keulia Tampereella, eikä ihan vähääkään. Aika asiallista analyysiä Ragulinilta. No, ei puututa tohon sen enempää. Kyllähän JYPin pitäs tää hoitaa 4-0 tai 4-1. Materiaaliero on niin huikee et paljon saa tapahtuu et Ilves tässä sarjassa voittaa matsiakaan. No, olihan siellä kuulemma kunnon hurmos villikortti-kierroksella, mutta tuskin sekään auttaa.

Nyt kun PPP-kenttä on ollut taas jonkun aikaa yhdessä niin tehojakin voi alkaa oottamaan vanhaan totuttuun malliin. Onneks JYPin maalivahtipeli on hyvässä kuosissa niin on edes mahdollisuuksia tässä sarjassa (tähän hymiöitä perään).
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Pakko kysyä, ihan vain siksi kun en tiedä, että mikä Virtasta heikentää niin paljon ettei pelaa liigassa 1/2-ketjussa vaikka omaa sinne riittävän peliälyn? Luistalussa, laukauksessa vai jossain muussa sitten keskivertoa heikompi?

Niin no J. Virtanenhan ei ole ensinnäkään päässyt pelaamaan läheskään jokaista peliä, D Teamin puolella muistaakseni alkukaudesta ainakin pyöri. Vaikuttanee pistesarakkeeseen. Lisäksi on pelannut lähinnä repaleisessa kolmosketjussamme, joka on ollut pikkuisen hakusessa läpi kauden, joskin Asplundin tasonnosto on hilannut koko kenttää hivenen paremmaksi.

Mutta suurin ongelmahan J. Virtasella on luistelu, aika kankean näköistä ja näyttää harva se hetki siltä, että kaatuu perseelleen kun yrittää luistella vauhdilla.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tämä nyt alkaa jo muistuttamaan niitä keskusteluja, joiden vuoksi tänne keskustelupalstalle liityin: silloin oli kyseessä Kyrpiöt-JYP sarja ja se kuuluisa väittämä, että ilman pudotuspelikokemusta ei voi pärjätä pudotuspeleissä :).

Hauska nimimuunnos. Melkein yhtä hauska kuin Jonna Virtanen. Meillähän on täällä naapuruston Mr. Entertainment. Oi tätä kunniaa.

Mikä sarja tämä elokuussa pelattu Kyrpiöt-JYP oikein oli? Liittyi jotenkin jääkiekkoon?

Olen iloinen, että olet ilmeisesti ollut pirun kauan jatkoajan jäsen, mutta se nyt ei kerro (ihan suoraan sanottuna) paskaakaan mistään. Aikanaan minulle se ainoa syy liittyä oli puolustaa omaa seuraa. Jos se on väärä syy liittyä, ok. Väärin kannatettu JYPiläiset, taas :)

Siis minkä pitäisi kertoa mitään mistään? Minä olen tehnyt julkisen tiedon pohjalta havainnon. Yli 40 % tähän ketjuun kirjoittaneista JYP-faneista on rekisteröitynyt keskustelupalstalle joko vuonna 2008 tai myöhemmin. Faktaa. Ei paskaa. Minä teen tuollaisista nimimerkeistä omat johtopäätökseni.

Voitko vielä kertoa, ovatko JYPiläiset yleensä keulineet otteluketjuissa Ilvestä vastaan enemmän kuin muut, ja missä määrin? Ovatko JYPiläiset olleeet hiljaa enemmän kuin muut tappion sattuessa? Voitko valottaa tilastoja?

Lue ja ymmärrä. Helvetin kova yhdistelmä vielä tänäkin päivänä. Osasit selkeästi lukea, mutta sen ymmärtämispuolen kanssa on vähän niin ja näin.

Tuossa otteluketju-esimerkissä ei mainittu JYPiä sanallakaan. Tuollainen etukäteen uhoaminen ja tappion hetkillä katoaminen on ihan kannattamastaan seurasta riippumaton juttu. Tässäkin ketjussa on pari Ilveksen kannattajaksi itseään kutsuvaa, joilla näppäimistö käy helvetisti etukäteen, mutta auta armias jos tulee kuonoon. Kyseisen nimimerkin näet korkeintaan uhoamassa uudessa otteluketjussa.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Mahdollisesti näinkin. Etenkin nuoremman polven palstalaisille rekisteröityminen menestyksen aikaan voi olla sattumaa. Nuorempana kun keskustelupalsta ei ole ehkä kiinnostanut tai tänne ei ole saanut kirjoitusoikeuksia. Ymmärrän pointtisi.

Plöööh, minä ainakin myönnän omalla nimimerkilläni, että kiinnostuin JYPin toimista uudestaan vasta kun JYP alkoi kaudella 2007-2008 osoittaa elpymisen merkkejä. Tai no, elpymisen ja elpymisen, mutta nousun merkkejä ainakin. Tosin Jatkoajastakaan minulla ei ollut tätä ennen mitään hajua, koska en ollut kiinnostunut SM-liigatouhuista hetkeen. Tätä ennen olin Diskoksen miehiä (tosin tätäkin ennen Jyp HT:n miehiä). Nyt kun Diskos on käytännössä kuollut ja kuopattu, siirryin pahimman vastustajan kannattajaksi uudestaan. Koska olen tuuliviiri. Ja pelkuri. Periaatteeton myös. Selkärangaton. Mutta 14.4.2009 oli jotakin niin hienoa urheilussa, joka korjasi kaiken sen lapsuuden tuskan jota Teemu "Paskiainen" Selänne aiheutti -92 finaaleissa, että annoin kaunojen olla, ja ehkäpä en enää muuta JYP-kannatusta muuksi. Onko tämä väärin? Jes, ja mitä sitten.

Eikö toisaalta tässä koko hommassa ole samalla tarkoituksena menestyksen ohella kerätä lisää kannattajia, ja veikkaisinpa, että kun JYP tämänkin ottelusarjan toivottavasti vie, joitakin uusia kannattajia taas syntyy. Hyvin todennäköinenkin skenaario, jos kaikki eivät vielä ensimmäisellä mestaruuskaudella päässeet junaan mukaan?
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Yli 40 % tähän ketjuun kirjoittaneista JYP-faneista on rekisteröitynyt keskustelupalstalle joko vuonna 2008 tai myöhemmin. Faktaa. Ei paskaa. Minä teen tuollaisista nimimerkeistä omat johtopäätökseni.
Yksi syy rekisteröitymisintoon tuolloin voi liittyä myös siihen, että JYP ei tarjonnut enää keskustelupalstaa kotisivujen uudistuksen yhteydessä. Joten kirjoittajat siirtyivät (ainakin osin) Jatkoajan keskusteluiden pariin. (Piti oikein katsoa oma rekisteröitymispäivä...jopas sitä tunteekin itsensä vanhaksi!)

Noh, jatkakaa kinastelua...
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Yksi syy rekisteröitymisintoon tuolloin voi liittyä myös siihen, että JYP ei tarjonnut enää keskustelupalstaa kotisivujen uudistuksen yhteydessä. Joten kirjoittajat siirtyivät (ainakin osin) Jatkoajan keskusteluiden pariin.

Aivan joo. Hyvinkin mahdollista moinen. Eikös se JYPin oma palsta suljettu joskus vuoden 2007 aikana?

Eipä tässä. Ehkä tämä aihe on nyt koluttu. Next!
 

makeyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noo, mitä se kertoo ihmisestä, jos seuraa liigaa vuosia ja rekisteröityy keskusteluihin vasta kun oma suosikkijoukkue alkaa menestyä?

Kukin skulaa tyylillään. Itse lähinnä säälisin tuollaista ihmistyyppiä.

Itse olen käynyt JYPin peleissä jostain 80- luvun loppupuolelta lähtien. Se, miks olen liittynyt Jatkoajalle vasta 2010, johtuu siitä, että en jostain syystä saanut aikaisemmin kirjoitusoikeutta :)
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi syy rekisteröitymisintoon tuolloin voi liittyä myös siihen, että JYP ei tarjonnut enää keskustelupalstaa kotisivujen uudistuksen yhteydessä. Joten kirjoittajat siirtyivät (ainakin osin) Jatkoajan keskusteluiden pariin. (Piti oikein katsoa oma rekisteröitymispäivä...jopas sitä tunteekin itsensä vanhaksi!)

Noh, jatkakaa kinastelua...
Omalla kohdallani tämä on juurikin se syy miksi Jatkoaikaan lopulta eksyin. Kirjoitusoikeuksia ei vaan meinattu antaa sitten kirveelläkään, joten jouduin pitkään vain seurailemaan muiden kirjoituksia. Noiden oikeuksien saaminen kun on nykyään todella paljon entisaikoja vaikeampaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös