Ensinnäkin, onnittelut ja kiitos JYP! TPS laittoi tässä sarjassa kovan kovaa vastaan, mutta taistelusta saatiin myös palkkio ja pelkän puolueellisen nettiradioseurannan varassa uskallan uskoa, että parempi voitti. Ja panokset vain kovenee. Toivon todella, että vaikeassa sarjassa oli enemmän TPS:n hyvyyttä kuin JYPin alavireisyyttä (tosin kevätkaudella taisi jo runkosarjassa TPS kerätä näistä kahdesta enemmän pisteitä).
Onnea myös TPS! Niin se vain puhallettiin Auran rannoilla kiekkobuumi hetkessä uudelleen liekkiin. Hyvänkuuloista meininkiä ja ai perhana mitä peliesityksiä! Salak, Vahalahti ja Erkinjuntti tuntuivat näyttävän aika isoa sydäntä. TPS oli jälleen uskottava liigaseura kaikkien konkurssipuheiden jälkeen ja toimisto varmasti kiittää 40 000 maksaneesta katsojasta.
Sitten epäsuorasti tämän draaman päätösillan teemoihin:
- Herrat valmentajat. Jos hakukone laskisi, niin itku olisi varmasti tämän sarjan otteluketjuissa eniten käytetty substantiivi. Melko värikästä kielenkäyttöä puolin ja toisin, tarpeettoman värikästä. Näytöt liigavalmentajana on Suikkasella nyt aika kovat. Jos lopullinen sijoitus olisi muutaman pykälän kahdeksatta ylempänä, haastaisi Kai Pekka Virran taisteluun vuoden valmentaja-tittelistä. Mutta epäurheilijamaisiin (ja vyön alle meneviin) lausuntoihin Suikkanen kyllä sortui. Kuta kuinkin yhtä mauton ja omituinen oli kommenteissaan myös RD. Paineet tuntuvat olevan hirmuiset, mutta toivoisi Ristonkin jaksavan kymmeneen laskea ennen kuin suunsa aukaisee.
- Jarkko Immonen. Ei noussut SM-liigan paras pelaaja (mielipiteitä on monia, tässä omani) tämän sarjan ratkaisijaksi, mutta valmiudet suurempiin tekoihin kyllä on. Oli kyllä vaikea käsittää tuota turkulaisyleisön vihellyskonserttia tämän tason viihdyttäjälle, Jarkkoa nöyrempää kiekkojätkää kun saa hakea. Ok, (Järvisen?) päähän kohdistunutta taklausta en ole nähnyt, mutta mitä itse olen Immosta seurannut, niin harvoin pinna palaa, ja silloin kun palaa, niin hieman Raipen hengessä. Jarkko ottaa aika helvetisti keppiä ja suunsoittoa 60 peliminuutin aikana ja siinä on nöyrimmälläkin jätkällä tekemistä - ja kenties jodyshelleytä ikävä. No, playoff-psykologian piikkiin. Ihmetyttää vain, kun meilläpäin on tavattu järjestää moinen konsertti vain Tommi Kovaselle, ja Tommin "ansiot" ovat vähän toista luokkaa.
- Muuten isot plussat vajavaisen playoff-seurantani puolesta Tuokkolalle, Koskiselle, Välivaaralle, Malmivaaralle, Pesoselle, Pihlmanille, Riskalle ja Sipiläiselle. Tässä kai tämän sarjan suurimmat JYP-sankarit.
Juuri nyt tuntuu helvetin hyvältä. Pitkään on tätä playoff-menestystä saanut odottaa ja JYP-historian tuntien jo pelkkä välieräpaikka on saatava laskea sellaiseksi. Kaukokaipuu Hippokselle on ollut kova ja näitä pelejä on vuosien saatossa kuunnellut aina meksikolaista nettikahvilaa myöten. Ja nyt ollaan neljän voiton päässä finaaleista. Mahtavaa!
Nyt saan kyllä oman leirin paskat niskaan, mutta ei auta, aion jeesustella. Kuten olen pitkin kautta jeesustellut. Minulla on nimittäin viime viikot ollut sellainen olo, että JYP-joukkue todella ansaitsee päästä finaaleihin (ja kenties voittaa mestaruudenkin) ja on siihen jopa valmis. Vaan JYPin kannattajat eivät tätä menestystä vielä ansaitse. Myös kannattajien pitää oppia voittamaan ja Synergia-areenan yleisö ei vain taida vielä olla kypsä menestykselle.
En nyt tarkoita näitä leijumis- ja keulimisketjuja, vaan sitä, että joukkuetta ei osata kannattaa, eikä voittamisesta osata nauttia. JYP on ollut liigakärki aina lokakuulta asti ja paskaa lentää niskaan jo yhdenkin tappion jälkeen ihan samalla tavalla kuin niinä monina, monina kausina, jolloin playoff-paikasta ei voitu edes haaveilla. Jos Jatkoajan JYP-osio olisi seinä, ei sieltä enää löytyisi länttiä, mihin piruja voisi maalata. JYP-kannattajat ovat oppineet vuosien varrella häviämään ja tuskaansa purkamaan. Nyt joukkueesta löytyykin yllättäen voittajatyyppejä, vaan kuka opettaisi fanit voittamaan? JYP-ryhmä ei ole niin huono, kuin täältä saa niin usein lukea.
Ja ihan sama koskee niinkutsuttua "Hippoksen Hornankattilaa". Sen vielä ymmärtää, että marraskuun loskassa väki valuu katsomosta kohti parkkipaikkaa, jos jompikumpi johtaa päätöserässä kolmella maalilla. Mutta jumankauta playoffeissa maalin tappioasemassa lentää pyyhkeet kehään! Ei ymmärrä... Aika vähän tunnen suomalaisia jäähalleja ja niiden yleisöä, mutta monta kertaa olen saanut lukea, että jyväskyläläisyleisö on Suomen paras. Ei helvetti, millä mittarilla? Jos tuo väite pitää paikkansa, en halua muissa halleissa käydäkään. Vittuilua ja suunpieksäntää Hippokselle kuulee - niin omille, vieraille kuin tuomareillekin. Mutta että tappiotilanteessa vielä pitäisi kannustaa, se ei vaan kuulu (keski)suomalaiseen junttikulttuuriin.
Sori vaan purkaukseni, ne JYP-kannattajat, ketkä todella kannattavat. Minä toivon, että he, ketkä hallille välierissä menevät, myös siellä viihtyvät, peleistä nauttivat ja suosikkiaan kannustavat. Myös vaikeina hetkinä. Yksin en tässä vuodata, vaan "se aika kuukaudesta" on ollut myös Mäntymaalla, Sipiläisellä, RD:llä ja muistaakseni Tuokkolallekin. Ei pitäisi olla pelaajien homma kehottaa faneja kannustamaan.
Minä olen sitä mieltä, että JYP-yleisö ei ole ansainnut finaalipaikkaa. Välierissä pääni saa mieluusti kääntää, sillä tuon paradoksin kanssa on vittumaista elää. En sitten tiedä, kenen fanit paremmin työnsä tekevät - ei ainakaan länsirannikon tai Helsingin joukkueiden. Kenties sitten SaiPan fanit?
Tämä kausi on jukoliste, nyt jo voitettu kausi! JYP on mitalipeleissä ja CHL:ssä. Nyt pois keulimiset, leijumiset ja motkotukset ensimmäisten takaiskujen jälkeen. Ja KalPan kannattajille täydet respektit siitä, kuinka osasitte tämäniltaisen voittonne jälkeen otteluketjussa nauttia. KalPasta mallia ja tunnustusta hyvästä kannattajakulttuurista Kuopioon! Missäs te olette voittamaan oppineet - tai no joo...
Ehkä Mestis-visiitti olisi JYPinkin (todellisille) kannattajille hyvää tehnyt, mene ja tiedä. Ainakin minulle on tehnyt helvetin hyvää tämä etäkannattaminen ulkomailta käsin. Ikävä hallille on iso ja usein, mutta samalla on oppinut arvostamaan niitä päiviä, kun peleihin oikeasti pääsee ja keskittämään energiaansa (ja turhautumisensa) muualle, koska Jyppiä ei voikaan kahvilakeskusteluihin tai baaritiskille noin vain tuoda. Rakas suosikkiseura onkin tuolloin "vain" iso osa elämää, muttei suinkaan sen keskipiste. Turhan totiselta JA-kannatus usein haiskahtaa. Vaan torstaina pääsen itsekin vihdoin ja viimein taas hallille ja sillä hyvä!