Puolivälierä: Suomi - USA 14.5.2008

  • 65 184
  • 308
Tila
Viestiketju on suljettu.

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Suomi taas ei ollut missään vaiheessa Kanadaa vastaan niskanpäällä.
Jaa, jätitkö toisen erän katsomatta? Se kai meni aika selkeästi Suomen hallinnassa, vaikka maalit Kanadalle menivätkin.
 

Afan

Jäsen
Jos samassa turnauksessa pelataan joukkueiden kesken toinen keskinäinen ottelu niin kotijoukkue vaihtuu vaikka kaavion mukaan olisi toisen joukkueen paikka olla kotijoukkue.
Mikä on aivan järjetöntä, koska viimeinen vaihto-oikeus on ainoa palkinto paremmasta välisarjasijoituksesta. Tai olisi, jos olisi. Nyt ei ole.

Ei ole Slovenian kokeman oikeusmurhan veroinen juttu, mutta en silti ymmärrä, miksi on niin vaikeaa käyttää järkeä ja tehdä pelisysteemejä selvinpäin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Toivon tietenkin että Suomi tekisi pienen ihmeen ja voittaisi Pohjois-Amerikkalaisen joukkueen toisen kerran samoissa kisoissa heidän omalla mantereellaan, mutta pahasti kuitenkin pelkään että USA ottaa revanssin. Yksi hyvä erä ei tule enää riittämään puolivälierissä. Lahjat on nyt saatu.

Kajauttakaamme tähän hartaaksi lopuksi, kyyneleet silmissä, ääni hartaasti vavisten Pohjois-Amerikan hymni: "Oi suuri ja mahtava Amerikan Yhdysvallat, ja vielä paljon suurempi ja mahtavampi Kanadan maa"... Itse asiassa on aika rutiinia Suomelle voittaa USA niin outoa kuin se onkin. Onpa jopa Kanada jäänyt taakse parhailla miehistöillä. Jotenkin tämä tosiseikka karkaa täällä JA:ssa jatkuvasti.

Anyway, mitä tässä sanoisi? Suomi lähtee oikeastaan turnaukseen kuin turnaukseen aika kapealla materiaalilla verrattuna sanotaan niihin 3-4 aivan parhaaseen maahan. Olemme kuitenkin usein pystyneet kompensoimaan tämän takamatkan hämmästyttävän tehokkaasti motivoituneella, kurinalaisella ja tiiviillä joukkuepelaamisella - joukkuepuolustus ja maalivahti-työskentely ovat etenkin olleet usein todella kylmän virheettömiä. Tämä on onnistunut jopa niin hyvin, että välillä ollaan pelillisesti dominoitu eräitä turnauksia (ehkä kaikkein ikimuistettavimmin Torinossa). Eli ollaan korvattu materiaalin kapeutta menestyksellisesti, ehkä tavallaan löydetty oma, suomalainen tapa pelata huippukiekkoa, joka lähtee siitä, ettei syystä tai toisesta pystytä tuottamaan sellaista massaa superlahjakkaita pelaajia kuin jotkut toiset huippumaat. Systeemin menestys on ollut välillä suorastaan loistava ja erittäin sopiva näihin paras yhdestä -pudotuspeliformaatteihin (jos ei puhuta finaaleista...)

Tämä täällä JA:ssa halutaan visusti unohtaa kun taivas on Pohjois-Amerikassa, jossa asuu Gretzky-setä, ja Suomen maajoukkueen ei KOSKAAN pitäisi näillä suht. vähillä eväillä menestyä kisassa kovimpien maiden kanssa, joilla on Jumalan ja NHL:n armosta niin valtava määrä tähti-pelaajia. Nyt tämän vuoden turnauksessa peli ei vain näyttäisi olevan siinä kuosissa kuin mihin ollaan totuttu. Välillä meno on jäätävän hyvää ja välillä tulee karmeita, karmeita virheitä, mikä jättää joukkueesta jotenkin hyvin huteran vaikutelman. Toki, jos meillä olisi vaikka Venäjän tai Tsekin lailla roppakaupalla murhaavan pehmeäkätisiä maalintekijöitä niin ailahtelu ei välttämättä niin paljon haittaisi. No, ei ole. Tämä ei näytä menestyvältä joukkueelta, ja itse uskon että tie voi hyvinkin päättyä jo puolivälierissä. Mutta tämä ei muuta sitä tosiseikkaa, että Suomella on potentiaalia mennä loppuun saakka (kapeammasta materiaalistaan huolimatta) turnauksessa kuin turnauksessa, ja että meille pohjois-amerikkalaisen joukkueen voittaminen ei ole mikään kerran vuosisadassa -juttu vaan aika rutiinia.
 

crosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
kalapa
Jaa, jätitkö toisen erän katsomatta? Se kai meni aika selkeästi Suomen hallinnassa, vaikka maalit Kanadalle menivätkin.
Se on sitä näennäistä hallintaa, jonka Kanada ihan mielellään luovuttaa vastustajalle sillä tietää osaavansa puolustaa niin hyvin ettei vastustaja kuitenkaan maaleja saa, tuhlaa vain energiansa ja antaa tilaisuuksia vastahyökkäyksiin. Nähty vaikka kuinka monesti.

Toivottavasti jenkkejä vastaan ekat kaks kenttää näyttää tältä:

Pihlström - M. Koivu - Ruutu
OJ - S. Koivu - Selänne

Kyllä, vaadin Mikon kentälle enemmän peliaikaa kuin Sakun. Ja tämähän ei toki johdu Sakun huonoudesta vaan Mikon hyvyydestä sekä lähinnä kenttäkaverien yrittämisestä. Jos minä olisin ollut couchi niin Kanadan 2-1 maalin jälkeen olisin lähettänyt Teemu Selänteen loppupeliksi katsomaan miettimään pelataanko kentällä tilanteet loppuun asti vai ei. Tuo maali katkasi tavallaan Suomen pelillisen ilmeen selän, jos edellispelissä sankarillisesti poliisina esiintynyt supertähti tyytyy katselemaan maalin koska ei jaksa luistella perään. Maalihan olisi ollut täysin estettävissä ja peli olisi pysynyt tasan eikä lannistavaa alivoimaa maalia olisi syntynyt. Ärrin murrin.

Kuitenkin, Selännettä ei seuraavaan peliin ole järkeä jättää pois vaan uskon että mies syttyy näihin tosipeleihin.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Se on sitä näennäistä hallintaa, jonka Kanada ihan mielellään luovuttaa vastustajalle sillä tietää osaavansa puolustaa niin hyvin ettei vastustaja kuitenkaan maaleja saa, tuhlaa vain energiansa ja antaa tilaisuuksia vastahyökkäyksiin. Nähty vaikka kuinka monesti

Viimeksi Torinossa? Kanada pelasi erittäin haluttomasti ja Suomi jäi tolppalaukauksen päähän tasoituksesta.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
. Jos minä olisin ollut couchi niin Kanadan 2-1 maalin jälkeen olisin lähettänyt Teemu Selänteen loppupeliksi katsomaan miettimään pelataanko kentällä tilanteet loppuun asti vai ei. Tuo maali katkasi tavallaan Suomen pelillisen ilmeen selän, jos edellispelissä sankarillisesti poliisina esiintynyt supertähti tyytyy katselemaan maalin koska ei jaksa luistella perään. Maalihan olisi ollut täysin estettävissä ja peli olisi pysynyt tasan eikä lannistavaa alivoimaa maalia olisi syntynyt. Ärrin murrin.

Kuitenkin, Selännettä ei seuraavaan peliin ole järkeä jättää pois vaan uskon että mies syttyy näihin tosipeleihin.

Edelleen Selänne odotti aivan oikein sitä kolmatta kanukkia sielä viivalla. Pakit ton 2-2 sähläsivät, jotkut taas vihastuivat kun Teemu odotti sitä kanukkia selkäsuorana.

No ei ollut mikään yllätys, että Teemulle tulee tuosta kuraa niskaan, mutta Teemu teki aivan oikein ja piste.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Se on sitä näennäistä hallintaa, jonka Kanada ihan mielellään luovuttaa vastustajalle sillä tietää osaavansa puolustaa niin hyvin ettei vastustaja kuitenkaan maaleja saa...
Niin, Kanadalla on varaa antaa 2-1 -tilanteessa tolppa ja useita selkeitä maalintekopaikkoja vain, koska tietävät olevansa niin hyviä. Asia vilipitön.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Edelleen Selänne odotti aivan oikein sitä kolmatta kanukkia sielä viivalla. Pakit ton 2-2 sähläsivät, jotkut taas vihastuivat kun Teemu odotti sitä kanukkia selkäsuorana.

No ei ollut mikään yllätys, että Teemulle tulee tuosta kuraa niskaan, mutta Teemu teki aivan oikein ja piste.

Edelleen, missä se kolmas mies oli? Kenties jään alla, vain odottamassa Teemun säntäämistä puolustuksen avuksi, jolloin salakavala kanukki olisi hyökännyt kolmantena miehenä tilanteeseen, saanut lätyn Doanilta ja verkot heiluu?

Suurimman virheen tekivät pakit, kyllä. Mutta ei tuosta tilanteesta voi Selännettäkään täysin puhtain paperein läpi päästää.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Edelleen Selänne odotti aivan oikein sitä kolmatta kanukkia sielä viivalla. Pakit ton 2-2 sähläsivät, jotkut taas vihastuivat kun Teemu odotti sitä kanukkia selkäsuorana.

No ei ollut mikään yllätys, että Teemulle tulee tuosta kuraa niskaan, mutta Teemu teki aivan oikein ja piste.

Mertarannan armoton avautuminen tilanteesta varmaan vaikuttaa tähän kuran määrään. Niinhän sen on oltava, kun kansallissankari tilanteen niin näkee. Sinänsä kaikki kritiikki ykköstä kohtaan on kyllä oikeutettua, tosin on muistettava, että taisivat myös pelata suurimmat minuuttimäärät USAA vastaan.

Toivottavasti ykkönenkin on tikissä huomenna.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
No ei ollut mikään yllätys, että Teemulle tulee tuosta kuraa niskaan, mutta Teemu teki aivan oikein ja piste.

Niin. Olisi vain voinut estää av-maalin syntymisen , jos olisi viitsinyt luistella. Mutta tärkeämpää oli tietysti odottaa sitä olematonta kolmatta miestä (katsomatta tietenkään kertaakaan taakseen oliko sellaista tulossa), kuis estää se maali.

Käsittämätöntä, miten joku voi olla niin puusilmäinen fani ettei tuota nää. Selännettä ei luistelu kiinnostanut koko matsissa. Siitä oli kyse, ei mistään käsittämättömästä kolmannen miehen odottelusta.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Mertarannan armoton avautuminen tilanteesta varmaan vaikuttaa tähän kuran määrään. Niinhän sen on oltava, kun kansallissankari tilanteen niin näkee. Sinänsä kaikki kritiikki ykköstä kohtaan on kyllä oikeutettua, tosin on muistettava, että taisivat myös pelata suurimmat minuuttimäärät USAA vastaan.

Kyllähän Teemu täysin katsomatta taakseen liukuu kanukin perässä koko ajan. Ei näyttänyt Teemua kiinnostavan pätkääkään. Toivottavasti Dagi nyt edes sanoi, että nyt menet p*r**le ja paikkaat tilanteen! Toivotaan Salamalle parempaa puolivälierää.

Kun otetaan virheet pois, taisteluasenne saadaan vaaditulle tasolle ja maalinteko paremmaksi niin Jenkit lähtevät kotiin.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Kyllähän Teemu täysin katsomatta taakseen liukuu kanukin perässä koko ajan. Ei näyttänyt Teemua kiinnostavan pätkääkään. Toivottavasti Dagi nyt edes sanoi, että nyt menet p*r**le ja paikkaat tilanteen! Toivotaan Salamalle parempaa puolivälierää.

Niin kyllähän Selänne suoraselkäliulla vaarattoman näköiseen tilanteeseen liukuu, siis vaarattomaan siinä vaiheessa, kun syöttö Kunitzille lähtee, mutta kyllä se maali menee aloskasmaisesti pelanneiden pakkien piikkiin. Tietty olisihan Selänne voinut polkea apinan raivolla alas ja pyrkiä varmistamaan. Tätä samaista suoraselkäliukua harrasti muuten toinenkin hyökkääjä keskialueella, olisikohan täysillä luistelemalla kerinnyt irtokiekkoon.
 
Viimeksi muokattu:

Cube

Jäsen
Suomen laariin sataa se, että poikasia kaitsevia paimen on lähinnä itkenyt säännöistä ja tuomaristosta, antaen johtamalleen joukkueelle tekosyitä olla käsittelemättä häviötä sille kuuluvalla tavalla.
Et selvästikään nähnyt Tortorellan kommentteja pelin jälkeen, mutta älä anna sen häiritä lapsellista ennakkouhoasi :)
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Puolivälierästä on tulossa erittäin tasainen kamppailu kahden jääkiekon suurmaan välillä. Itse pidän Leijonia suosikkina otteluun, sillä viime vuosina Suomi on ollut USA:ta lähes poikkeuksetta parempi. Tämän lisäksi henkinen yliote on varmasti Suomella edellisen voitokkaan kohtaamisen jäljiltä.

Muistetaan toki, että voitto vaatii hyvää onnistumista koko joukkueelta. Edellisessä pelissä Suomi pelasi erinomaista peruspeliä ja kaikki palikat olivat kohdillaan. Osasyynä tähän oli tasainen peluutus (esim. Mikko Koivu pelasi muistaakseni vain 18-19 minuuttia) ja Olli Jokisen ulosajo. Ollin lähtökohdat kyseisen pelin jälkeen olivat heikot ja sen hän itsekin tiesi. Tappiollisen Kanada-ottelun jäljiltä hän saa kuitenkin uuden mahdollisuuden näyttää, mikä hän on miehiään. Hyvällä ottelulla hän pelastaa ainakin osittain kasvonsa, mutta epäonnistumisen myötä hänet voidaan leimata ikuiseksi epäonnistujaksi MM-kisoissa.

Eilisessä pelissä ykköskentän peli ei toiminut laisinkaan ja puolustavaa hyökkääjäähän tuo kenttä kaipaisi. Ville Peltonen ei ole koskaan saanut peliään luistamaan Selänteen ja Saku Koivun kanssa, se on fakta. Sen lisäksi Selänne jatkoi surffailuaan, eikä häntä tahdo uskoa samaksi Teemuksi kuin esim. pari vuotta sitten Torinossa. Sakulta voidaan odottaa myös parempaa, mutta hän on silti ollut ykköskentän paras pelaaja. Mikko Koivun on ollut selkeästi Leijonakuningas. Hän tekee kaikkea kentällä, vieläpä erittäin hyvin. Ilman häntä tässä turnauksessa oltaisiin hävitty jo useampi peli.

Toivotaan, että kaikki pelaavat turnauksen parhaan pelinsä, jolloin voittoon on loistavat mahdollisuudet. Pitää vain muistaa, että joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Bäckströmin pettäessä tai yksittäisten pelaajien kohtalokkaat virheet saattavat pilata muuten hyvän pelin.

Eiköhän Leijonat kuitenkin jyrää USA:n!
 

Viljuri

Jäsen
Et selvästikään nähnyt Tortorellan kommentteja pelin jälkeen, mutta älä anna sen häiritä lapsellista ennakkouhoasi :)

YLE:n pitäisi ehdottomasti yrittää etsiä Martin Gélinas haastatteluun, ja pyytää häneltä kommentteja hyväksytyistä ja hylätyistä maaleista.

Sinänsä toki hyvin ironista, että Tortorellan Tampa Bay sai aikoinaan melkoisen lahjan eli ihan ikioman Stanley Cupin, vaikka moni on finaalisarjan kuudennen pelin tietystä ratkaisevasta tilanteessa aivan eri mieltä kuin Torts. (Mr. Liability?)

Jos IIHF:n ratkaisujen taustamotivaatioita on eri areenoilla pohdittu hyvässä ja vähemmän hyvässä hengessä, niin olikohan Tortorellan Lightningiin liittyneessä mahdollisesti skandaalimaisessa tuomarivirheessä vaikuttamassa se, että pudotuspeleissäkin jatketuista alennusmyynneistä(!) huolimatta Tampan pelaama hokki ei kiinnostanut kuin Floridassa asuvia kanadalaisia eläkeläisiä, katsomoiden ja tv-yleisömäärien oltua hyvän matkaa vesirajan ja hyvän maun alapuolella. Ja tämähän ei tietysti liigalle käynyt, olihan siellä CBA-neuvottelutkin odottamassa, joten arvovallan säilyttämiseksi amerikkalaista kitschiä ja muovia oli suosittava, tavalla tai toisella.

Hockey's sunburnt mastermind, Mr. Tortorella. Jopa Doug Shedden näyttää melko sympaattiselta ihmiseltä Tortorellaan verrattuna, vai mitä Antero? :)

Edited to add: Tortorella sanoo TSN:n mukaan seuraavasti:
(snips) "I've heard about these horror shows as far as international refereeing I have finally lived through one," Tortorella added. "But not even that play there, the whole game. It's just ridiculous as far as how they're calling the game when you have two pretty competitive teams willing to go toe-to-toe. Let the teams and players decide." (snips)
 
Viimeksi muokattu:

Howitzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Tortorellan kommentit ovat yleensä loistavia pelien jälkeen ja mielestäni oli ainakin tyylikästä ettei lähtenyt syyttämään tappiosta tuomareita. Toivottavasti kuitenkin tässä matsissa tuomarit eivät ole yhtä surkeita kuin viimeksi. Tiukka matsi kuitenkin luvassa, mutta kyllä minä tästä veikkaan Suomea jatkoon. Ja tämän ottelun voittajahan pelaa Sveitsi - Venäjä parin voittanutta vastaan?
 

crosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
kalapa
Niin, Kanadalla on varaa antaa 2-1 -tilanteessa tolppa ja useita selkeitä maalintekopaikkoja vain, koska tietävät olevansa niin hyviä. Asia vilipitön.
Hyvä tietää sinunkin tietävän että joskus kannattaa prässätä kovempaa ja joskus pelata puolustusvoittoisemmin. Ja kyllä, olihan tuolla Kanadalla lopputuloksen perusteella helpostikin varaa siihen.

Selännettä on ihan turha puolustella tuossa, vaikka pakitkin mokas ja Bäcks retkui ihan turhaan, olisi MYÖS Teemu voinut pelastaa tilanteen. Minusta Antero on täynnä hullua kansallismielistä hurmaa, en ota häneltä mielipiteitäni.
 

myerz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jaa-a
olihan tuolla Kanadalla lopputuloksen perusteella helpostikin varaa siihen.

Kanadalla alkoi pakeilla tahmata ja pätkiä pahemman kerran ja sitten tyhjästä 1-3 ja kuului POKS ja siihen loppui poikien pyristely ja kanadalaiset menivät menojaan . Turha väittää, että Suomi olisi pelannut 1-3 jälkeen lähellekään omaa tasoaan, mikä on sääli sinäänsä. Parempaa jengiä vastaan ei voi vaan surffailla.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Selännettä on ihan turha puolustella tuossa, vaikka pakitkin mokas ja Bäcks retkui ihan turhaan, olisi MYÖS Teemu voinut pelastaa tilanteen.

Tuskin Selänne olisi sitä ehtinyt enää pelastamaan, kun virhe tapahtui jo ennen, mutta olisi saanut paljon anteeksi jos olisi edes yrittänyt estää maalin. Selkä suorana ihaili kuin "voi vilttihattu miten hieno maali".

Ei Selänne parhaimmillaan varmasti ole kisoissa ollut, mutta toisaalta, ompahan tehnyt 3 maalia, joista 2 vieläpä helvetin tärkeitä, joten kyllä niistä näkee yhä, että Selänne on ainoita suomalaisia luontaisia maalintekijöitä. Ykkösketju oli Kanada-matsissa täysiä lampaita, joten huomenna uskon että Saku ja Teemu ovat iskussa. Peltosesta en tiedä, mutta toivon sitä.

OJ:lta odotan myös paljon huomenna. Harvoja suomalaisia tähtipelaajia NHL:ssä ainakin kenttäpelaajien osalta, joten luottoa on nyt annettava ja luotettava, että miestä nämä pelit nappaa. Ei meillä ratkaisupotentiaalista ole varaa luopua.

Suomi on lievä suosikki otteluun, mutta ei tässä turnauksessa aiemmilla otteluilla ole mitään merkitystä. Viime vuonna sai olla tyytyväinen, että Suomi sai puolivälierässä vastaansa USA:n, koska kisat olivat siihen asti kokonaisuutena menneet varsin kehnosti ja jenkit olivat silloinkin täysin lyötävissä ja sopi Suomelle hyvin. Eipä näissäkään kisoissa paljon paremmin ole 7. otteluun lähdettäessä mennyt. Saksa-ottelu mielestäni ainoa, jossa voi olla tyytyväinen 60 minuutin suoritukseen. USA-ottelu kohtalaista kaksi erää, jossa tuomarit olivat omalta osaltaan sotkemassa. Viimeinen erä helppo sanoa tämän turnauksen parhaaksi.

Tähän asti on kenttäpelaajista ainakin oman näkemyksen perusteella helppo sanoa parhaiksi Mikko Koivun ja Antti Pihlströmin. Mikko Koivu oli jopa siinä kusipäisessä diivailussa Norjaa vastaan lähes ainoa pelaaja, joka tuntui olevan oikealla asenteella liikkeellä.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Jos samassa turnauksessa pelataan joukkueiden kesken toinen keskinäinen ottelu niin kotijoukkue vaihtuu vaikka kaavion mukaan olisi toisen joukkueen paikka olla kotijoukkue.
Onkos tähän tietoon jotain lähdettä? En löytänyt turnaussivulat vahvistusta.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vedenjakaja.

Tuleva peli ratkaisee, onko turnaus mennyt putkeen vai persiilleen. Tyyliseikat saa viimeistään nyt unohtaa, nyt pelataan vain voitosta. Tosin tyyliseikat on tainnnut jäädä Saksa-pelin jälkeen jonnekin...

Tuskin tulee helppo peli. Maalinteon soisi onnistuvan paremmin, sillä laukaukset maalipaikoissa ovat usein jääneet heikoiksi. Paikkoja saadaan kohtuullisen paljon, mutte ne vedot, ne vedot. Mallia voisi ottaa vaikka Kanadasta siinä, miten kiekko pistetään maaliin. Vain Saksa-pelissa on saatu aikaiseksi enemmän kuin kolme maalia.
 

Nakkikastike

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Mikko Pukka & Valencia CF
Jännittävä ja mielenkiintoinen ottelu odotettavissa. Historia on Suomen puolella mutta sillä ei ole tässä vaiheessa mitään merkitystä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli kuuma joten tulemme varmasti näkemään kaukalossa ylimääräistä jännitettä joukkueiden välillä. Toivotaan vaan että lataus ei pääse menemään yli missään vaiheessa Suomen joukkueelta. Nuoret Jenkit saavat hoitaa tämän puolen ja ottaa tyhmiä jäähyjä hermokontrollin pettäessä. Suomella ei ainankaan ole varaa istua jäähyaitiossa. Jenkeillä on vaarallinen ylivoima joka on ollut tehokasta tässä turnauksessa.

Suomen aseet tulevat olemaan Niklas Bäckströmin maalivahtipeli ja Mikko Koivun johtama kentällinen. Meidän ns. ykköskenttämme on parannettava rutkasti Canada ottelusta. Heiltä vaaditaan onnistumisia. Nouseeko esiin jokerikortteja? Antti Pihlström pelaa loistavaa turnausta ja hän tulee röyhkeydellään ja suoraviivaisuudellaan aiheuttamaan hämmennystä Yhdysvaltojen puolustukselle. Mitä tekee OJ? Mikä tulee olemaan miehen rooli? Toimiiko Suomen viisikkopuolustus? Erikoistilanteet tulevat nousemaan arvoon arvaamattomaan. Vähämaalinen peli tulossa. Se on minun veikkaukseni.
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Niin. Nyt, kun mennään pitemmälle turnauksessa ja aletaan pelata deathmatchia, niin psykologiset asiat nousee entistä suuremmiksi asioiksi. Tässä tapauksessa Suomi on vahvoilla.

Suomi tunnetusti (kuten Ruotsikin) pystyy suht heikollakin materiaalilla loistavaan turnaukseen, kun verrataan vaikka Venäjään. Ei sitä turhaan suomalaisia sisukkaiksi kehuta.

Ja sitten, kun Suomella vielä on miehistössä nimiä tyyliin Philström, MKoivu, TRuutu, niin kyllä siinä on soppa valmis. Nyt kun vielä viime matsi Jenkkejä vastaan kääntyi viimeisessä erässä (osittain kyseenalaisesti) Suomen voittoon 2-0 asetelmasta. Vielä kun otetaan mukaan lopun rähinät jne., niin Suomi on mielestäni hakenut loistavat asetelmat ottelua ajatellen.

USA:han on itkenyt edelleenkin sen OJokisen (puhtaan) taklauksen perään. Tämä saattaa olla vain jotain pelleilyä, mutta olisiko mahdolloista, että Jenkit oikeasti pelkäävät/kunnioittavat Piällikköä? Menee salaliittoteorioiden puolelle, mutta pre-gameissa ne on sallittuja.

Yhdysvaltojen nuori joukkue tulennee ottamaan pelin myötä Suomea enemmän rangaistuksia, joka avaa Suomelle mahdollisuudet ottelun voittoon hyvissä ajoin. IMO Jenkkien pelaajat hermostuvat sitä enemmän, mitä kauemmin he pelaavat maaleitta.

Ja nythän Suomella on vielä alla kova peli Kanadaa vastaan ja Jenkeillä taas helpompi matsi Norjaa vastaan. Suomen pelitempo saattaa olla heti alussa parempi kuin USA:lla, jolloin se kuuluisa avausmaali saatettaisiin saada nopeasti tehtyä.

Tämän tekstin perusteella uskon, että Suomi tulee USA:n voittamaan luvuin 4-1. Selänne ja SKoivu tekee molemmat yhden maalin mieheen, samoin TRuutu ja MKoivu. Philström pistää kovia taklauksia.
Yhdysvaltojen ainoa maali syntyy, kun Hannes Hyvönen kaatuu viivamiehen paikalla menettäen kiekon, jolloin USA pääsee 2-2 hyökkäykseen. Luoma ja Niemi lähtevät saman pelaajan kimppuun, joka syöttää vapaana olevalle Kesselille. Kessel ohittaa yksinkertaisella harhautuksella Bäckin ja nostaa rystyltä kiekon lähes sivuverkon kautta sisään.

PS. Myöntää täytyy, että aika makoisa on toi lähetysaika. No, kyllä sitä Suomen vuoksi valvoo.

EDIT: Korjasin kohdan "Suomen ainoa maali syntyy.." tekstillä "Yhdysvaltojen ainoa maali syntyy".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös