Mainos

Pudotuspelit kaudella 2023–2024

  • 61 104
  • 470
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse voin ainakin auliisti myöntää että pidin Jokereita tämän otteluparin suosikkina ( tyyliin 60-40 ), vaikka keskinäisten runkosarjaotteluiden tapahtumat/ voimasuhteet olivat tottakai tiedossani.
Oma ajatukseni perustui ihan puhtaasti Jokereiden laajempaan kärkiosaamiseen ja pelaajien kierrättämiseen pelistä toiseen.

Nyt kun on kaksi peliä sarjaa takana, voidaan näiden molempien osa-alueiden olleen tähän mennessä puhdasta illuusiota.
Olettamani kärkiäijät ovat hiipiineet varjoissa ja eipä tuota ennakkoon kaipaamaani rotaatiotakaan ole vielä käytetty syystä tai toisesta.

Mutta kaikesta huolimatta en suostu vielä tässä vaiheessa luovutushousuja jalkoihini sovittelemaan. Tiedostan toki tilanteen, sillä onhan tilanne Jokereiden kannalta tukala, eikä sitä käy sen kummemmin kiistäminen.
Mielumminhan sitä toki johtaisi sarjaa 2-0, kuin olisi 0-2-tappiolla..

Huomenna sitten nähdäkseni viimeinen sauma saada Jokereiden pleijarijuna takaisin raiteilleen.
Pelillisesti PITÄÄ pystyä paljon nähtyä parempaan ja yhtään vapaamatkustajaa ei saa tässä stogessa sunnuntaina Nordiksella mukana olla.

Meinaan jos huomenna tulee pataan, niin kai se on meikäläisenkin suunnattava housukauppaan..
Terv: ylioptimistinen Jokerit-kannattaja.

Ps. Eiköhän ME kaikki sitä toivota pienistä näkemyseroistamme huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:

Nortti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokainen Kokkolassa tietää Hermeksen resurssit ja sen, että täältä lähdetään haastajana joka kauteen.
Ei kai kukaan tosissaan voisi väittää, että tämän sarjan häviäminen olisi isompi pettymys Hermekselle kuin Jokereille?
En asu Kokkolassa, joten en tiedä, mitä te odotatte Hermekseltä enkä tiedä muuta kuin, että Mestikseen teillä on hyvä joukkue ja yhteistyötä Kärppien kanssa.
En kuitenkaan laita joukkueita paremmuusjärjestykseen kaupungin koon tai joukkueen budjetin perusteella.
Iisalmikaan ei ole koolla pilattu, mutta hyvin menee.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lähden huomenna Nordikselle asenteella 'rennosti ja kannustaen'.
En jaksa puristaa kättä nyrkkiin ja kiristellä hampaitani.
Kausi saattaa loppua lyhyeen, saattaa olla vika kotimatsi tälle keväälle.
Tai sitten kausi jatkuu. Matsi kerrallaan.
Joukkuehan pystyy sen Hermeksen voittamaan, ilman mailan puristamista.
En nyt viitsi pilata sitä mahdollista vikaa peliä pelkkään nekatiivisuuteen.
Se, että saatiin vuodessa terve omistuspohja, sarja, joukkue, mahdollisuus pelata, saatiin Jokerit Suomeen!
on positiivisuuden väärtti.
Olishan se kaiken kruunu niistää heti kättelyssä, ekana vuonna, Mestiksen mestaruus.
Mutta mutta. Ens vuonna sitten, jos ei nyt.
 
Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
En asu Kokkolassa, joten en tiedä, mitä te odotatte Hermekseltä enkä tiedä muuta kuin, että Mestikseen teillä on hyvä joukkue ja yhteistyötä Kärppien kanssa.
En kuitenkaan laita joukkueita paremmuusjärjestykseen kaupungin koon tai joukkueen budjetin perusteella.
Iisalmikaan ei ole koolla pilattu, mutta hyvin menee.
En mäkään kaupungin perusteella, vaan sen mitä odotetaan. Jokerit on Jokerit, tottakai odotukset on ja pitääkin olla isot aina kun pelaatte missä vaan sarjassa.
Nyt 3. Sija runkosarjassa, eli ihan lupaavasti menee.

En asu Helsingissä, enkä tiedä miten se sielläpäin menee, mutta ulkopuoliselle kyllä aina on isot odotukset sekä Jokereita että IFK:ta kohtaan.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En asu Helsingissä, enkä tiedä miten se sielläpäin menee, mutta ulkopuoliselle kyllä aina on isot odotukset sekä Jokereita että IFK:ta kohtaan.
Suomen suurin optinen harha. Kaksi seuraa jotka ovat kulkeneet ilman mittavaa menestystä vuosikymmenestä toiseen ja edelleen ihmisillä on suuret odotukset.

Sorruin itsekin jälleen tähän. Nyt kaiken piti olla uutta ja kaiken piti olla muuttunut, ainakin omassa mielessäni. Mutta vituiks meni. Vituttaa kun piti jälleen olla hyväuskoinen.
 
Toki täällä on odotukset usein suuria, mikä on tarkoittanut myös paljon pettymyksiä kun ne mestaruudet on menneet kehä kolmosen ulkopuolelle enimmäkseen.
 
Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Suomen suurin optinen harha. Kaksi seuraa jotka ovat kulkeneet ilman mittavaa menestystä vuosikymmenestä toiseen ja edelleen ihmisillä on suuret odotukset.

Sorruin itsekin jälleen tähän. Nyt kaiken piti olla uutta ja kaiken piti olla muuttunut, ainakin omassa mielessäni. Mutta vituiks meni. Vituttaa kun piti jälleen olla hyväuskoinen.
Toki, mutta kyllä IFKlta odottaisi tolla budjetilla menestystä useammin kuin 25 vuodessa 2 mestaruutta.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toki, mutta kyllä IFKlta odottaisi tolla budjetilla menestystä useammin kuin 25 vuodessa 2 mestaruutta.
Jokerit ja IFK on eläviä esimerkkejä siitä miten resursseja tuhlataan väärin. Suuri pelaajabudjetti ei ole mikään tae menestyksestä, vaikka sen pitäisi olla, jos joukkueen rakentaminen/valmennus olisi hoidettu ammattitaidolla.

Kumpainenkin on kuin alakastin joukkue, joka voittaa tuurimestaruuden kerran vuosikymmenessä tai kahdessa. Niin kauan kun tuo trendi ei muutu, ei näiltä kannata odottaa mitään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se, että saatiin vuodessa terve omistuspohja, sarja, joukkue, mahdollisuus pelata, saatiin Jokerit Suomeen!
on positiivisuuden väärtti.
Olishan se kaiken kruunu niistää heti kättelyssä, ekana vuonna, Mestiksen mestaruus.
Mutta mutta. Ens vuonna sitten, jos ei nyt.
Olis oikeestaan ihme, jos uusi organisaatio olisi heti mestari. Siellä on toki jääkiekkoammattilaisia puikoissa, mutta itselleen uusissa positoissa. Esim TJ, urheilutoimenjohtaja, päävalmentaja...(eka kausi mestisvalmentajana). P3 runkosarjassa tarkoittaa, että posia jää kaudesta käteen vaikka pleijarit kyykättäisiin.

Mut järkevät odotukset ei kuulu Jokereille. Sen verran iso juttu narrit on, kiitos laajan fanipohjan.

Odotukset huomiselle on, että peliä on sopeutettu vihun mukaan ja mailanpuristaminen loppuu. +Kankaan penkitys. Tuolla koomailulla on ansainnut yhden pelin poppareita. Se on nyt selkä seinää vasten, sen verran harvinaista on 0-3 tilanteista nousut paras 4 sarjan voittoon...
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Olis oikeestaan ihme, jos uusi organisaatio olisi heti mestari. Siellä on toki jääkiekkoammattilaisia puikoissa, mutta itselleen uusissa positoissa. Esim TJ, urheilutoimenjohtaja, päävalmentaja...(eka kausi mestisvalmentajana). P3 runkosarjassa tarkoittaa, että posia jää kaudesta käteen vaikka pleijarit kyykättäisiin.
Hyvin sanottu siellä takana! Ymmärrän kahden ensimmäisen pelin aiheuttaman pettymyksen, ja että jokainen purkaa sitä tavallaan. Mutta sitä en kyllä pysty ymmärtämään, että ripotellaan tuhkaa päälle kesken ottelusarjan. Sen aika on sitten sarjan jälkeen, jos kausi päättyy floppiin.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Alkuun pitäisi saada pari maalia. Muuten alkaa taas ahdistamaan ja nuppi on kovilla. Kangas ja Wehmas nyt eivät voi olla mitenkään kokoonpanossa.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Odotukset huomiselle on, että peliä on sopeutettu vihun mukaan ja mailanpuristaminen loppuu. +Kankaan penkitys.
Odottaa sopii, vaan tosiasia lienee kuitenkin se, että alun pelaajahaastattelussa saamme taas kuulla kuinka luotamme omaan tekemiseen ja turha on vastustajan mukaan mennä. + Kangas on kokoonpanossa.

No se siitä negasta. Nyt on jälleen lapsenusko ladattu ylös ja usko on kova, että huomenna on Jokereilla eri ääni kellossa ja sarja kaventuu!
 
Huopis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, HJK, Detroitin jengit, Puotinkylän Valtti
Kumpainenkin on kuin alakastin joukkue, joka voittaa tuurimestaruuden kerran vuosikymmenessä tai kahdessa. Niin kauan kun tuo trendi ei muutu, ei näiltä kannata odottaa mitään.
Ei kato kun tää on just näin. Stadilainen palloilukulttuuri on tätä poislukien HJK. Tän vuosituhannen puolella Jokerit, IFK ja Seagulls on voittaneet kukin yhden mestaruuden. Ja jokainen skulaa joka vuosi oman sarjan kärkiresursseilla. Syitä voi miettiä analyyttisemmin jokainen, joka ei ole yhtä jurrissa kuin minä nyt, mutta onhan toi ihan sairas tilasto.
 
Korhonen96

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Vertanen kokoonpanossa!

Riittää jos pelaa pelkät ylivoimat. Tällä miehellä ei pää palele pudotuspeleissä. Rovaniemellä kun pelaili pudotuspelejä Rokia vastaan niin jokaisella katsojallakin oli jalat makaronia kun kiekko oli viivassa.

Sopiva rentous pitää löytää illan peliin ja pitää myös olla onnekas, että saadaan johtoasema ja sopiva rytmi peliin missä hermekselle ei anneta ollenkaan tilaa eikä aikaa omissa.
Pitää olla myös nöyränä ja rikkoa kohtalaisen hyvää ja vaarallista Hermeksen vastahyökkäyspelaamista.
Mikäli tänään saadaan yliote pelistä ja hyökkäyspäässä kävellään yli, on Hermeksellä todella kovat paineet kotonaan.

Nauhat kireälle ja tsemppiä!
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tänään on sitten pakko kaventaa pelit 1-2:een. Risikko pelaa huippu pelin , ja hyökkääjät niittaa maalit. Kova on luotto. Taistele Jokerit. Me tullaan vielä. Tänään sarja alkaa uudestaan. Kokkolalaisilla alkaa tän pelin jälkeen paineet kasvaa!!
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Elintärkeä voitto tänään vaikka vaikeaa oli ajoittain. Jokerit parantaa peli peliltä ja toivottavasti myös tämä saa Hermestä hiukan epäröimään. Tiistaina sarja tasoihin ja sitten tämä sarja kääntyy kyllä Jokereille.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
toivottavasti myös tämä saa Hermestä hiukan epäröimään
Täytyy sanoa, että tästä ei ole ollut 3 pelissä merkkiäkään. Tiistaina sarjan ratkaiseva peli. Pitäisin nyt 3 nähdyn pelin jälkeen Hermestä 75-25 suosikkina tuohon.

Jokerit edelleen:
-heittää kiekkoa aivan käsittämättömän määrän rumpuun, jotka katkotaan todella helposti ja rulla pyörii
-on pihalla miten tilanteessa, jossa Hermes tukkii molemmat rännit, pitäisi avata peliä
-puskee träppiin aivan liikaa
-menettää kiekkoja kapteenin johdolla omissa kun pakeilla ei näytä olevan aavistustakaan mitä kiekolla pitäisi tehdä
-ei löydä keinoja katkaista pitkiä pyörityksiä omissa

Jokerit voitti tänään taistelemalla ja Risikolla. Taktisesti oltiin edelleen katiskassa. Määttä ja valmennus yritti kyllä muutoksia:
-träppiä yritettiin ajoittain purkaa uudella avauskuviolla
-Vauhkonen pelasi normiroolin lisäksi alivoimaa
-Vertanen ylivoimaa ja alivoimaa ja muutenkin yksijalkaisena teki sen minkä pystyi

Yksilöistä Lahtiselta aivan kauhea peli. Vuoti omiin, ei saanut mitään aikaan ylöspäin, hävisi järjestäen 1vs1. Kerran kerrasta Hänninen tai Tenhovuori sisään tiistaille. Ainoa mikä tämän kaverin pitää mukana on yv one-timer. Muuten aivan turhake.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Taisteluvoitto, mutta Jokereiden pitäisi uskoa että meille hyökkäys on paras puolustus, eli ihan turhan passiivisia oltiin 3.erässä ja jouduttiin sillä kyllä välillä aikamoiseen rumpuun. Kun hyökättiin niin 1.erä oli vahva, samoin vielä toisessa erässä saatiin paikkoja mutta kolmas oli kyllä aikamoista selviytymistä. Jokereiden pitää pysyä aktiivisena eikä alkaa peruuttelemaan liikaa koska meidän pakisto ei vaan kestä hyvin paineen alla. Onneksi Risikolla oli jälleen hyvä päivä. Ja Lemberg sai maalitilin auki, tuosta on varmasti hyötyä koska Lemberg on niitä pelaajia jotka paikan saadessaan voivat sen maalin myös tehdä. Kuusla taisi kerätä tänään myös 0+3, eli vahva esitys myös sieltä. Samoin meidän duunarit jatko edelleen vahvaa pelaamistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös