Mainos

PS3: NHL11 - SM-Liiga

  • 22 190
  • 361

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt ainakin itse sain aloitettua pelin Jokereita vastaan. Eli kaikki nyt liigaan mukaan ja pelaamaan! Saadaan tämäkin käyntiin.
 
Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n kausi avattu perinteikkäällä paikalliskamppailulla Jokereita vastaan.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä päästä päähän pelillä, kunnes Juha-Pekka Haataja iski ylivoimalle 1-0 taululle Granlundin ja Peltosen syötöistä erinomaisen kuvion päätteeksi. Toiseen erään lähdettiin siis HIFK:n 1-0 johdossa. Toinen erä ei ehtinyt kauaa vanheta kun HIFK pääsi jälleen ylivoimalle ja taas rankaistiin. 2-0 oli Ville Peltosen räkämaali, syöttäjän Mika Järvinen. Kaikenkaikkiaan toisen erän kolmannelta minuutilta lähtien HIFK hallitsi erää mielinmäärin ja siitä saatiinkin aikaiseksi 3 lisämaalia. Ahtola,Nyholm ja Wirtanen kävivät tuikkaamassa kertaalleen kiekon huonosti pelanneen Järvisen ohi. Kolmas erä oli pelkkää pelailua ja puolustamista. Nyholm pääsi kaunistelemaan maalisarakettaan viimeisen minuutin läpiajollaan. Näinollen 6-0 avausvoitto Jokereista. Täytyy olla tyytyväinen. Riksman maalissa pelasi hienon nollapelin entistä seuraansa vastaan 14 torjunnalla ja yhdellä syötöllä.

Lisää matseja voisin ottaa tuossa 23.30 jos onnistuu joltain?
 
Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS

Hahahha, olipas kurainen peli minulta ja Jokereilta. Ennenkaikkea yllätti jokeripelaajien suhteellinen hitaus verrattuna HIFK:n äijiin. Tässä myös huomasi dramaattisesti mailannostonapin vaikutuksen, aina kun mulla kiekko, maila ylös. Itellä se ei enää onnistukkaan niin yksinkertaisesti kun R3 vaihtui L1+neliö-yhdistelmään, mikä on aika paljon vaikeampi toteuttaa nopeasti. Pelaan siis klassisilla asetuksilla..

Järvinenkään ei hirveästi torjunut pahoja paikkoja, mutta hands down, olithan sinä nyt paljon parempi pelaamaan, ainakin näillä jengeillä ja euroopan puolen hehtaarin kaukalossa!
 
Nojoo, ihmeen hitaita ja paskoja oli kyllä jokeripelaajat. Ei pahalla siis. Järvinen oli heikko, mutta heikkoudet oli tiedossa. Tiedä sitten vaikuttaako, kun tossa pelailin kymmenkunta peliä Sm-liiga kauttani ennen tuota matsia. Kenttä oli hyvin hallussa :D

Ai klassisilla pelaat? Suosittelen ilmanmuuta siirtymään jossakin vaiheessa näihin uusiin. Saa pelistä paljon enemmän irti. Itsekin siirryin NHL08 puolessa välissä opettelemaan uusia näppäimiä niin nyt tuntuvat olevan jo aika hyvin hallussa.
 
Joo, oli kyllä tosi hitaita ja huonoja! Eikä tietenkää pahalla, vaikka kannatetaankin verivihollisia, niin realisti pitää olla! Voi olla kyllä, että sulla oli ns. edge kun pelailit sitä kauttasi jne, mutta eipä tuo nyt ole mitenkään kriittistä! Otin tuon Sm-liigan vaan vähän kylkiäiseksi Divarille ja HUT:n pelaamiselle. Muutenkaan ei ole niin mielekästä pelata alle 80 average sm-liigajanareilla kuin joillain Ovechkinilla :D
 
Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehtiskö JussiK vaikka pelaamaan tuon toisen pelin pois alta? Tekis mieli pelailla..
 
Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Ehtiskö JussiK vaikka pelaamaan tuon toisen pelin pois alta? Tekis mieli pelailla..

Jos tämä olisi google, kysyisi se seuraavasti; Tarkoititko Ehtiskö JussiK tulla vaikka toisen kerran raiskattavaksi? Tekis mieli nöyryyttää..

Mutta joo, pelataan ihmeessä pois alta niin eipä tarvi ottaa rakkaalta paikallisvastustajalta enempää kuokkaan :)

Edit. Tokassa pelissä olikin jo eri Järvinen maalissa ja itsekkin sain vähän aluksi juonesta kiinni, mutta silti olin ihan jyrän alla, minkäs teet. Tolppiin osuit kohtuullisesti, vituttaa kyllä tämän pelin häviäminen, yksikin piste olisi ollut mukava!
 
Viimeksi muokattu:

Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Jaahas pelit saatu aloitettua hyvä juttu. :peukku:

Itse tämän ja ens yön töissä, joten pelaaminen voi jäädä vahäiseks. Liityn kyllä liigaan kunhan tästä kotio pääsen. Torstaina voikin sitten melki koko päivän vaikka pelailla kun ei sitä jaksa enään nukkumaan mennä kun kuudelta töistä pääsee ; )
 
Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jooh, liiga avattu nyt kahdella voitolla Jokereista. Toinen peleistä huomattavasti tiukemmissa lukemissa. 2-1 voitto siitä, tällä kertaa Järvinen piti hienosti joukkuettaan pystyssä HIFK:n rynniessä maalille kokoajan.

Jokerit pääsi 1-0 johtoon toisen erän alussa Jani Ridan heppisella lämärillä. Toisen erän lopussa Järvisen taika murtui ja Ville Peltonen pääsi avopaikalta tälläämään ottelun tasoihin, Granlundin ja Melartin syötöistä. Ottelu oli tiukkaa aina kolmannen erän loppuun saakka, kunnes maalintekijä jumalan armosta Jerry Ahtola laittoi kädet käymään ja kynäsi jokeripuolustuksen ja Järvisen. Kiekko kattoon ja maalipörssi kiittää. Jokerit otti lopussa vielä jäähyn joten todellista loppurynnistystä ei nähty. Hyvä peli, kiitos JussiK!

Juuso oli jälleen mies paikallaan 19 torjunnallaan ja 0+1 tehoilla. Kohta varmaan selkä menee paskaksi ja Lunkka nousee ykköseksi. :D

EDIT: Kuhanpojan kanssa koitetaan nyt saada pelit aikaiseksi, mutta menee haastamiset vähän ristiin.
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Blues linjoilla hetkisen kuluttua, haastetta vaan

E: ainiin, joku vois lähettää YV:nä passun ^^
 
Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Hahah KRIISI, PANIIKKINAPPULA POHJAAN! Onpa realistinen peli, kun jokerit ei saa edes paniikkihankintoja tehtyä!

Kuhanpojan pronssikerhoa vastaan Rita teki heti maalin ekan erän alkuun, ja peli näytti olevan hyvin meikäläisen hallussa. Sen jälkeen kuuluikin KLING sekä KLING ja kuhanpoika rankaisee reboundista pelin tasoihin. Sen jälkeen kaverille ylivoimalla maali ja kuinkas muutenkaan kuin reboundista. Taistelu jatkuu, mutta taas kaverille rebound-maali. Kolmannessa erässä en ollut luopunut toivosta ja kotona riemu repesi, kun Kerälä kavensi! Turhan aikaisin oli juhlittu, ensimmäistä kertaa NHL11 historiassani tuomari hylkää maalin videon perusteella. Vielä puolitoista minuuttia ennen loppua tulen 4-2 ja tästä puoli minuuttia, Ritalle rankkari. No mitä tekee Rita? MENETTÄÄ KIEKON LEIPOESSAAN!

Voi pojat pojat pojat, on tää hieno peli.
 
Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Oli vähän tuuriakin itellä kun tuntu aina pomppaavan kiekko lapaan ja sä taisit vetää pari tolppaakin.. :) Mutta hylkäyshän oli selvä.. :D
 
Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Oli vähän tuuriakin itellä kun tuntu aina pomppaavan kiekko lapaan ja sä taisit vetää pari tolppaakin.. :) Mutta hylkäyshän oli selvä.. :D

Jep, joo mulla ei kyllä tuuria ollu mukana yhtään! Ja teikäläisen veskari oli kyllä hyvällä pelipäällä, toisin kuin Järvinen :) otetaanko toi toinen matsi viel tänään? Rita on kyllä mun ehdoton hahmo.
 
Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, joo mulla ei kyllä tuuria ollu mukana yhtään! Ja teikäläisen veskari oli kyllä hyvällä pelipäällä, toisin kuin Järvinen :) otetaanko toi toinen matsi viel tänään? Rita on kyllä mun ehdoton hahmo.

Mä pelaan vielä Hifkiä vastaan tän toisen matsin ja sit on pakko mennä nukkuun! Mutta oon hyvin yleensä linjoilla niin laita vaan haastetta jos näkyy!:)
 
Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuhanpojan HPK:ta vastaan kaksi matsia pelattu. Ekasta puhdas 5-0 voitto Juuson ollessa taas illan sankari Peltosen ohella.

Toinen matsi taas 3-1 turpaan. Oli ehkä epäoikeudenmukaisin matsi mun NHL historiassa :D vein peliä ihan miten tahdoin suurimman osan pelistä, mutta niin vain HPK tuli ja teki maalit. Juusokaan ei ollut ihan parhaassa vireessä. Varsinkin Porselandin 3-1 maali oli järkyttävä imaisu :D Haha. Ramstedtilta vietiin kans maali videotarkastuksen jälkeen, vähän siinä ja siinä. Ihan hyvät matsit. Kiitoksia :)

HIFK linjoilla. Haastakaa unelmaselluliitti ja mustaseiska jos tulette linjoille.
 
Juzsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid, Espanja, Raul
Ilmotelkaa jos joku pelaisi tässä aamupäivällä matseja pois alta.
 
Ukkomauseri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuhanpojan HPK:ta vastaan kaksi matsia pelattu. Ekasta puhdas 5-0 voitto Juuson ollessa taas illan sankari Peltosen ohella.

Toinen matsi taas 3-1 turpaan. Oli ehkä epäoikeudenmukaisin matsi mun NHL historiassa :D vein peliä ihan miten tahdoin suurimman osan pelistä, mutta niin vain HPK tuli ja teki maalit. Juusokaan ei ollut ihan parhaassa vireessä. Varsinkin Porselandin 3-1 maali oli järkyttävä imaisu :D Haha. Ramstedtilta vietiin kans maali videotarkastuksen jälkeen, vähän siinä ja siinä. Ihan hyvät matsit. Kiitoksia :)

HIFK linjoilla. Haastakaa unelmaselluliitti ja mustaseiska jos tulette linjoille.

Näennäistä hallintaa se toinen matsi :) Sulla on sellanen vittumainen pelitapa (eikä tää oo pahalla), että kiemurtelet alueelle ja en oikein osaa ottaa sitä kiekkoa pois niin tuli oltua jatkuvasti jäähyllä kun päätin, että otan sen sitten vaikka rikkomalla:) Hifk ja sen maalivahdit... ;) Thanks!
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Tuun tossa vajaa puolentunnin päästä, haastetta puolen aikaan :)
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Tämä taitaa toimia mutta divari ei, en ole ihan varma.
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Joo Ainakin eilen toimi hyvin. Sain 4 matsia pelattua. Toivottavati toimii tänäänkin.

Juu kyllä toimii, juuri pelailen HPK:ta vastaan =)

E: Blues otti kotonaan 5-1 voiton Kerhosta.

E: olen jo pitkään miettinyt voiko maalivahdilla tehdä omarin, näköjään voi.. :F Toinen peli päättyi Bluesin 4-3 jatkoaika voittoon. :) Kaverilla kävi kyllä huono tuuri ekassa maalissa, koitti veskarilla syöttää pelaajalle niin kiekko omista luistimista omiin :D
 
Viimeksi muokattu:

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juu kyllä toimii, juuri pelailen HPK:ta vastaan =)

E: Blues otti kotonaan 5-1 voiton Kerhosta.

E: olen jo pitkään miettinyt voiko maalivahdilla tehdä omarin, näköjään voi.. :F Toinen peli päättyi Bluesin 4-3 jatkoaika voittoon. :) Kaverilla kävi kyllä huono tuuri ekassa maalissa, koitti veskarilla syöttää pelaajalle niin kiekko omista luistimista omiin :D

Haastoin sut juuri. Ehditkö pelailemaan vaikka ne pari peliä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös