Kevään merkki on ainainen nillitys pronssipelistä. Perusteluna nää "no kun ei muuallakaan" jne. eikö meillä ole senvertaa itsekunnioitusta, että jotain "omaa" voisi olla?
Ja lässytys häviämisen kulttuurista pronssipeliä ajatellen, tuskin kukaan on hirvittävän tyytyväinen joutuessaan pronssipeliin, mutta se on minusta nimenomaan voittamisen kulttuuria, kun siihen pystyt myös latautumaan. Tulee yksi peli missä on jonkinlainen panos ja saa jonkinlaista vastinetta sille kauden työmäärälle, en jaksa uskoa, että tuo kellään korvaisi edes osaa mestaruudesta, mutta se ei ole pointti.
Lisäksi kun puhutaan liiallisesta ottelumäärästä, niin tuskin niistä hyvätasoisista ja panoksellisista peleistä kannattaa aloittaa?
Olin perjantaina pronssipelissä, pettymys Kärpät-sarjan ja huikean seiskapelin jälkeen oli kova. Pelissä oli kuitenkin tarina: Perrinin viimeinen peli JYPissä ja Niemisen uran viimeinen peli. Halilla oli aivan kova pauhu alusta loppuun, RB:llä katsomo täysi ja huuto kuului, JYPiläisiä oli sankoin joukoin ja huutoa oli koko pelin läpi. Totesi siinä pelin jälkeen Jukka Seppänen ja Kari Tynikin, että porukasta lähti ääntä enemmän, kuin yleensä hippoksella.
Tarina sai huikean päätöksen ja JYPille pronssi, taisi maistua joukkueellekin pettymyksen jälkeen.
Peli itsessään ei hirvittävän erikoinen ollut, varsinkin ensimmäinen erä oli hyvin heikko ja pettymys näkyi joukkueista. Vasta toisessa erässä peliin rupesi tulemaan tunnetta, mutta itse tapahtuma oli kova.
Eli kannatan pronssipeliä liigassakin, kun se pelaamalla otetaan, niin täytyy tuotakin arvostaa. Äijät tahkoo +70 peliä ja mitali ei muka kiinnosta, ihmettelen, vaikka toki se fokus pitää aina olla siinä kirkkaimassa.
MM-kisoissa ja Olympialaisissa pronssiottelu myös kuuluu mielestäni kuvaan. WC:ssä tai NHL:ssä ei todellakaan tällaisia kuulu pelata.