fiftyeight
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Iddrott Förskott Puukädet
Meillä on ollut kotikissa jo kohta kolme vuotta. Hän on kiltti ja rauhallinen eurooppalainen, ihan tavallinen maatiaiskatti.
Koskaan kun ei etukäteen tiedä mitä elämä tuo tullessaan, niin pari kuukautta sitten meille tarjottiin kissanpentua Hänelle kaveriksi. Aikamme asiaa tuumailtuamme tsekkasimme pennun jo parin viikon ikäisenä ja päätimme ottaa pennun, kunhan kasvaa luovutusikäiseksi.
Operaatioon liittyy tietysti vielä monia vaiheita. Hänet oli leikattava, narttukissa, koska tuleva Perheenjäsen olisi oleva kolli. Se operaatio meni ihan ok ja Hän on siitä hyvin toipunut.
Tulipa nyt sitten aika hakea uusi Perheenjäsen. Matka oli varsin pitkä, ja kuskilla meinasi hermokin pettää kun miukumiselle ei tuntunut tulevan loppua. Toki kuski ymmärsi tilanteen; Perheenjäsen jouduttiin erottamaan emostaan ja veljestään ja sitten laitettiin koppiin ja pitkäksi ajaksi autoon huristelemaan alamäkeä.
Jännityksellä odotimme Hänen ja Perheenjäsenen ensitapaamista. Hän, kolmivuotias leikattu narttu, ja Perheenjäsen, 10-viikkoinen kollipentu siis tapasivat toisensa. Kiertelyä, kaartelua, lievää sähinää ja murinaa. Puolin ja toisin, ja sitä on nyt kestänyt koko illan. Perheenjäsen on vilkas ja vauhdikas pentu, joka tuntu ehtivän joka paikkaan, ja varsinkin Hänen lempipaikoilleen.
Tässä tätä juttua nyt raapustellaan, vasemmalla puolella Hän ja oikealla Perheenjäsen. Puolin ja toisin lievää murinaa, asemasodan tapaisesti toisiaan tuijottaen. Mitä tapahtuu jos menen nukkumaan? Löytyykö toinen aamulla enemmän vai vähemmän riekaleina? Miten ihmeessä tottuisivat toisiinsa? Kyllähän tämän yön voi vahtia, kun töllöstä tulee NHL-matsikin, mutta miten jatkossa?
Luontohan tämmöiset yleensä hoitaa, mutta joskus sen hoitotavat ovat sen verran rajuja, että jos on jotain millä helpottaa ja nopeuttaa kattien keskinäistä sopeutumista, niin tietoa otetaan mieluusti vastaan.
Koskaan kun ei etukäteen tiedä mitä elämä tuo tullessaan, niin pari kuukautta sitten meille tarjottiin kissanpentua Hänelle kaveriksi. Aikamme asiaa tuumailtuamme tsekkasimme pennun jo parin viikon ikäisenä ja päätimme ottaa pennun, kunhan kasvaa luovutusikäiseksi.
Operaatioon liittyy tietysti vielä monia vaiheita. Hänet oli leikattava, narttukissa, koska tuleva Perheenjäsen olisi oleva kolli. Se operaatio meni ihan ok ja Hän on siitä hyvin toipunut.
Tulipa nyt sitten aika hakea uusi Perheenjäsen. Matka oli varsin pitkä, ja kuskilla meinasi hermokin pettää kun miukumiselle ei tuntunut tulevan loppua. Toki kuski ymmärsi tilanteen; Perheenjäsen jouduttiin erottamaan emostaan ja veljestään ja sitten laitettiin koppiin ja pitkäksi ajaksi autoon huristelemaan alamäkeä.
Jännityksellä odotimme Hänen ja Perheenjäsenen ensitapaamista. Hän, kolmivuotias leikattu narttu, ja Perheenjäsen, 10-viikkoinen kollipentu siis tapasivat toisensa. Kiertelyä, kaartelua, lievää sähinää ja murinaa. Puolin ja toisin, ja sitä on nyt kestänyt koko illan. Perheenjäsen on vilkas ja vauhdikas pentu, joka tuntu ehtivän joka paikkaan, ja varsinkin Hänen lempipaikoilleen.
Tässä tätä juttua nyt raapustellaan, vasemmalla puolella Hän ja oikealla Perheenjäsen. Puolin ja toisin lievää murinaa, asemasodan tapaisesti toisiaan tuijottaen. Mitä tapahtuu jos menen nukkumaan? Löytyykö toinen aamulla enemmän vai vähemmän riekaleina? Miten ihmeessä tottuisivat toisiinsa? Kyllähän tämän yön voi vahtia, kun töllöstä tulee NHL-matsikin, mutta miten jatkossa?
Luontohan tämmöiset yleensä hoitaa, mutta joskus sen hoitotavat ovat sen verran rajuja, että jos on jotain millä helpottaa ja nopeuttaa kattien keskinäistä sopeutumista, niin tietoa otetaan mieluusti vastaan.