Projekti ; TamU Mestareiden Liigaan

  • 79 407
  • 583

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Jarmo Lehtinen + Martti Kuusela Radio Suomessa.

Pitää toki muistaa se, että ainahan sitä mielummin radiota kuuntelee kuin mitään telkkarikuvaa katselee.

Mutta Jarmo Lehtinen näytti tasonsa mm-kisoissa myös tv:n puolella, eikä vakuuttanut.

Roccon viesti kieltämättä tiivisti erään suomalaisen menttaliteettiongelman: kansana me murehdimme liikaa sitä, miltä näytämme muiden silmissä. Sen sijaan että menisimme ylpeästi eteenpäin sellaisina kuin ollaan, omien vahvuuksien kautta.
 

ruukkunen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haluttu Muutos, Hallituksen Päätös, Perheyritys
Mutta Jarmo Lehtinen näytti tasonsa mm-kisoissa myös tv:n puolella, eikä vakuuttanut.

Jamo oli kuitenkin MM-kisaselostajista selkeästi toiseksi paras. Tume voitti tuon kisan vähintäänkin yhtä selkeästi. Tapio "Nahka-Tapsa Mitä-IlmeisEmmin Tekemätön Paikka MAALI AUKI!" Suominen voitti jumbofinaalin ottelutapahtumien tulkintakyvyn täydellisen puutteensa lisäksi niin kuivilla "vitseillään", että itse Sahara on noista lotkautuksista lähtien kokenut itsensä valtamereksi.

Virkkusesta tulee mieleen J-P Jalo uransa alkuaikoina. Tuolloin Jalo oli samanlainen koohottaja, ja ehkäpä Virkkusen tietä omiin selostajamieltymyksiini onkin tasoittanut se, miten paljon juuri Jalo on noista alkuajoista kehittynyt. Kyllä juuri Jalo ja lisäksi Innanen ja Taivainen Canalilta ovat vielä hieman Virkkusta edellä, mutta eiköhän hänestä muutaman vuoden kuluessa kuoriudu ihan kärkinimiä ellei jopa se terävin kärki selostuksen alalla.
 

domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä kyllä pidän Virkkusen tyylistä selostaa, sillä tokihan pelissä selostajan pitää olla tunteella mukana. Ja varsinkin kun asiantuntemustakin riittää. Muutamat Virkkusen kommentit toki eilenkin huvittivat. Kuten esimerkiksi hänen jatkuva hokemisensa siitä, että nyt ollaan tekemässä "historiaa". Ei TamU nyt sentään vielä ole mitään historiaa tehnyt, sillä Levskin tasoisia joukkueita suomalaiset ovat ennenkin tieltään kammenneet, eikä lohkopaikka Mestareiden liigassa ole vielä taskussa. Top viiteen TamU:n hieno suoritus toki menee kevyesti - ehkä jopa top kolmeen.

Mahdollisuudet päästä tästäkin eteenpäin ovat olemassa, sillä Rosenborg ei ole kovin kummoisesti tänä kesänä pelannut. Kauas on tultu niistä päivistä, kun jengi vilisi Norjan maajoukkuemiehiä. Tällä hetkellä Norjan maajoukkuekuvioissa taitavat olla mukana säännöllisesti ainoastaan kokenut laituri Steffen Iversen ja Daniel Braaten. Muita tuttuja Rosenborgin vakiomiehistössä ovat ainakin vanha konna Roar Strand, Vidar Riseth sekä tietysti Miikka Koppinen.

Jos ja kun TamU toivottavasti Mestareiden liigaan pääsee, niin siinä tapauksessa pelit pitää ehdottomasti pelata Tampereella.
 

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Mutta Jarmo Lehtinen näytti tasonsa mm-kisoissa myös tv:n puolella, eikä vakuuttanut.

Aivan. Tämä tumpelo siirrettiin onneksi takaisin radioon Maran kanssa. Hyvä kommentaattori Lehtisellä kyllä on, Mara tietää mistä puhuu.

Unohdin mainita Hedmanit, nämä kaverit osaavat selostaa hienosti tennistä. "Hyvä Jakkee!"
 

Naughty_S

Jäsen
Kauas on tultu niistä päivistä, kun jengi vilisi Norjan maajoukkuemiehiä. Tällä hetkellä Norjan maajoukkuekuvioissa taitavat olla mukana säännöllisesti ainoastaan kokenut laituri Steffen Iversen ja Daniel Braaten...

Braaten siirtyi heinäkuun lopussa Boltoniin 750 000 euron siirtosummalla.
 

TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Rocco kirjoitti:
Jos käy niin että tästä vielä seuraava vastus kaatuu ja TamU pääsisi Mestareiden Liigaan (jos se ensi kierroksen jälkeen on siis varma, en tiedä) niin ainakin minua hävettäisi katsella tuollaista peliä maailman huippuseurojen seassa.

Tunnetusti ennakolta parempaa joukkuetta vastaan kannattaa toiseen osaotteluun lähteä pelaamaan tyylikästä ja näyttävää futista, varsinkin kun ensimmäisestä osaottelusta on 1-0 voitto taskussa.

TamU:lta todella hieno suoritus! Suomi futis nousuun!
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
...Mestareiden Liigan lohkovaiheessa olisivat suurimmat "paineet" hävinneet ja joukkue saattaisi lähteä pelaamaan myös omaa peliään.
Voisitko kertoa millaista Tamun oma peli on? Olen nähnyt tällä kaudella Tamun Veikkaus-liigassa ja ei peli kyllä ollut yhtään sen kauniimpaa Liigassa kuin nyt noissa karsinnoissakaan. ´

Toki eilisen pelin viimeinen 45 min. oli aivan totaalikilpikonnaa, mutta noin karsinnat kokonaisuutena ovat olleet kyllä hyvin Tamumaista pelaamista.

Roccon viesti kieltämättä tiivisti erään suomalaisen menttaliteettiongelman: kansana me murehdimme liikaa sitä, miltä näytämme muiden silmissä. Sen sijaan että menisimme ylpeästi eteenpäin sellaisina kuin ollaan, omien vahvuuksien kautta.
Suomalainen mentaliteettiongelma on mielestäni siinä, ettei välitetä miltä näytetään, oli sitten kyse omasta ulkoasusta/-muodosta tai futiksesta. Futis on parhaimmillaan ja kauneimmillaan esteettisesti viihdyttävää taidetta. Kuulut ilmeisesti tähän keskustelupalstoilla hyvin yleiseen ylipainoiseen ulkoisia seikkoja vähättelevään menttaliteettiongelmaisten ryhmään? Omat vahvuudet ovat kyllä tukipilareita mihin tukeutua, mutta en nyt millään osaa lukea kovaa tsemppaamista vahvuudeksi, jolla voitetaan mestaruuksia. Suomi-futiksen heikon taitotason vuoksi ovat fanaattiset puusilmäfanit täällä onnesta ovaalina, kun karsinnoissa tulee hieman menestystä ja se pistää hieman (korrrrostan sanaa hieman) hymyilyttämään.
 
Viimeksi muokattu:

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Suomen A-maajoukkueen pitäisi ottaa mallia rakkaasta Länsi-naapuristamme, Ruotsista. Kerran yhdessä TV-ohjelmassa haastateltiin jotain svedua ja sanoi, että kun he lähtevät pelaamaan ennakkosuokkia vastaan, hei eivät edes ajattele tappiota, takaraivossa ei kummittele ajatus, "josmetäähävitään" suomalaisilla kyllä tämä taitaa olla taakkana. Ja kyllähän sen on noista ruotsalaisita nähnyt, että voitosta lähdetään pelaamaan, ei Antti Muurisen piparista, jonka pelaajat saavat pelin jälkeen.

Ari "Zico" Hjelm olisi oiva valinta A-maajoukkueen seuraavaksi valkuksi, kun tuo Hoddoggi lähtee. Muuten monen vuoden sopimuksen Ron allekirjoitti?
 

juuzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestari vuosimallia 2006
Miksi pitäisi pelata viihdyttävää futista ja ottaa selkäsaunoja toisensa perään? Uskon että lähes kaikki eilistä peliä seuranneista nauttivat siitä, kun TamU roiski palloa ja vei hienon ja ansaitun voiton. Jos taas TamU olisi lähtenyt pelaamaan "viihdyttävää" jalkapalloa, niin tulos olisi todennäköisesti tappio ja kaikki olisivat varmaan hymyilleet, että hävittiimpä hienolla esityksellä 5-0. Joopa joo...

Muutenkin Suomi-futista suoraan sanottuna sorretaan, kun joudutaan mm. Mestareiden liigan karsinnat aloittamaan alimmalta tasolta. Ja että pitäisi vielä pelata "viihdyttävää" jalkapalloa? Ei mene minun päähän tuo ajatustapa. Minun puolesta voitaisiin pistää porukka paskarinkiin pallon suojaksi ja pelata hieno 0-0 matsi jotain suurseuraa vastaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Roccoa varmaan hävetti aivan ruokottomasti katsoa myös vaikkapa vuoden 2004 World Cupissa, kun Suomi maailman huippujen joukossa vain puolusti ja repi ja raastoi itsensä finaaliin.

Vertaus on kieltämättä vähintäänkin ontuva, mutta pystyykö joku väittämään, että maajoukkueen peli olisi noissa kekkereissä erityisen näyttävää ollut?

HAHA, TODELLA ontuva vertaus.

Suomi on jääkiekossa kuitenkin huippumaa ja seurajoukkuetasolla jalkapallossa Suomessa ollaan puulaaki/amatööritasolla jos verrataan Eurooppaan yleensä. Suomen parhaat futisjengit tappelis varmaan jonkun Englannin kolmosdivarin kanssa samalla viivalla..
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suomalainen mentaliteettiongelma on mielestäni siinä, ettei välitetä miltä näytetään, oli sitten kyse omasta ulkoasusta/-muodosta tai futiksesta. Futis on parhaimmillaan ja kauneimmillaan esteettisesti viihdyttävää taidetta.
Korjaus/tarkennus: ei voida välittää kun ei ole taitoa.

Eli sama jos sulla on vaatekaapissa vain yksi tuulipuku, niin ei kannata miettiä kuinka typerältä näytät se päällä jossain tilaisuudessa. Se kun on ainoa mitä laittaa päälle ja sillä mennään.
 

Reinomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, Montreal Canadiens
Korjaus/tarkennus: ei voida välittää kun ei ole taitoa.
Henkilökohtaisesti en usko, että geneettisesti suomalaiset ovat vaan kansa jolle ei futistaitoa kehity. Suurimmat syyt lienevät rahan puute ja osan parhaimmistosta ajautuminen marginaalilajeihin. Jälkimmäinen syy osaltaan johtaa marginaalilajeissa menestymiseen ja edelleen pahentaa ensimmäisen syyn vaikutuksia. TamUlle mestareitten liigaan selviytyminen (johon nyt selvyyden vuoksi sanottakoon etten usko) olisi ennen kaikkea taloudellinen jättipotti, vaikka tsempillä ei ihan finaaliin saakka mentäisi tai vastustajia teknisellä taituruudella häikäistäisi.
 

Luiro

Jäsen
Suomi-futiksen heikon taitotason vuoksi ovat fanaattiset puusilmäfanit täällä onnesta ovaalina, kun karsinnoissa tulee hieman menestystä ja se pistää hieman (korrrrostan sanaa hieman) hymyilyttämään.

Sanon nyt heti, että pelataaksesi Veikkausliigassa sinun täytyy olla kovempi urheilija kuin pelataksesi jääkiekon SM-liigassa. Jääkiekkojoukkueissa on tuplamäärä pelaajia ja harrastajia on vähemmän, joten uskoisin Suomi-futiksen olevan kovatasoisempaa kuin lätkän, siis puhtaasti urheilullisesti, vaikka kaukana ollaankin maailman kärjestä. Tosin jääkiekko ei olekaan kuin kahdessa maassa ykköslaji koko maailmassa (ja Suomessakin harrastajamäärissä selvästi jalkapallon jäljessä). Ja futiksen alasarjat ovatkin sitten jo huomattavasti kovempia kuin lätkän vastaavat.

Ja sanoisin, että jos Tamu CL:ään menee, niin saavutus on yksinkertaisesti kovempi saavutus kuin yksikään Suomen jääkiekkosaavutus koskaan ikinä, siis puhtaasti urheilusuorituksena. Ei sillä niin nyt ole väliä, että millä keinoin se tulee, kun kerrankin on kylmäpäinen palloilujoukkue, joka pärjää. Täällä jotkut mieshuorat kitisevät siitä, että voitto ei nyt ollut mitään Ajax-peliä, hei onko Italia sitten koskaan pelannut kaunista jalkapalloa? Tai Englanti?

Vaikka en manselainen ole, enkä Tamua kannata, niin tämä on loistava juttu suomalaiselle futikselle. Vielä kun saadaan se Hodgson helvettiin maajoukkueesta ja jotain Hjelm-Rautiainen-Kuusela -tyylistä kolmikkoa tilalle, niin eiköhän aleta puhumaan jo sitten menestyksestä arvokisoissa.

Ja huomio, Tamulla taisi olla vain yksi ulkomaalaispelaaja joukkueessa.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Suurimmat syyt lienevät rahan puute ja osan parhaimmistosta ajautuminen marginaalilajeihin. Jälkimmäinen syy osaltaan johtaa marginaalilajeissa menestymiseen ja edelleen pahentaa ensimmäisen syyn vaikutuksia.
Ahaa... Professorit täällä hakkaa puupäitään yhteen nyt niin, että lastut lentää. Näitä erinäisiä "marginaalilajeja" kun löytyy joka maasta. Esim. tsekissä - joka on ollut maailman futis rankigissa muutama vuosi takaperin aivan kärkipaikoilla - futiksen suosio junnujen keskuudessa on laskenut ja mm. kiekko, säbä ja käsipallo vallanneet alaa. Tässäkö syy Tsekkien menestyksen sukeltamiseen? -Annahan olla!

Jos homma olisi rahasta kiinni, niin miten selität maahanmuuttajaperheiden lasten nousemisen suomalaisten junnujen futisparhaimmistoon. Vai salakuljettavatko he halpaa taitoa kotimaastaan Suomeen? En ole löytänyt Kesportista vielä irtotaitoa. Ostan heti, kun tulee valikoimaan!

Ja futiksen alasarjat ovatkin sitten jo huomattavasti kovempia kuin lätkän vastaavat.
Ei pidä paikkansa.

-Nimimerkillä kokemusta omaava
 

Luiro

Jäsen
Ahaa... Professorit täällä hakkaa puupäitään yhteen nyt niin, että lastut lentää. Näitä erinäisiä "marginaalilajeja" kun löytyy joka maasta. Esim. tsekissä - joka on ollut maailman futis rankigissa muutama vuosi takaperin aivan kärkipaikoilla - futiksen suosio junnujen keskuudessa on laskenut ja mm. kiekko, säbä ja käsipallo vallanneet alaa. Tässäkö syy Tsekkien menestyksen sukeltamiseen? -Annahan olla!

Suomen tämän hetken kovimmat palloilujoukkueet ovat Suomen jalkapallomaajoukkue ja Suomen lentopallomaajoukkue. Tämänhetkinen sijoitus näissä lajeissa on kovempi juttu kuin voittaa olympiakultaa jääkiekossa.

Ja toisekseen mä kyllä kysyn sulta, että jos jalkapallojoukkueeseen mahtuu 11 pelaajaa kerrallaan ja jääkiekkojoukkueeseen 20, niin miten harrastajamäärältään samankaltaisissa lajeissa Suomen n. 150. paras joukkue voi olla parempi siinä lajissa, jossa on helpompi päästä siihen 150. parhaaseen joukkueeseen. Todennäköisesti nämä urheilijat ovat huonompia tässä lajissa, jossa on vähemmän harrastajia ja enemmän pelaajia per joukkue.

Vertaapa ihan herjalla miesten 3. divisioonaa kendossa ja futiksessa.
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Vertaapa ihan herjalla miesten 3. divisioonaa kendossa ja futiksessa.

Toisaalta tuo on lätkän alin taso, futiksessa se on seitsemäs divisioona.

Arvelinkin, että ihmisiä syö Tampereen eilinen pelityyli. Tottakai tilanteessa, jossa maalinsa puhtaana pitämällä on jatkossa, lähdetään hakemaan näyttävää syöttöpeliä ja tennislukemia. Vähän kuin SM-liigan pudotuspeleissä kolmannessa erässä johtava joukkue karvaa aina kahdella ja hakee lisämaaleja. Lisäksi myös kiekkoa ei ikinä toimiteta omista pois pitkänä, vaan haetaan neljä pakki-pakkisyöttöä ennen kuin avataan vauhdissa kiitävälle laiturille...

Kaksi peliä, kaksi voittoa. Ei jäänyt valitettavasti paremmasta epäselvyyttä. Samalla taktiikalla Tampere pelaa Veikkausliigassakin ja johtaa sitä.
 

Luiro

Jäsen
Toisaalta tuo on lätkän alin taso, futiksessa se on seitsemäs divisioona.

Kuvastaa siis entistä selvemmin sitä, että jalkapallossa Suomessa on kovempi taso urheilullisesti kuin jääkiekossa, vaikka ollaankin kauempana maailman kärjestä.

Sitäkään moni ei tunnu tajuavan, että Jari Litmanen on Paavo Nurmen kanssa Suomen kaikkien aikojen kovin urheilija ja Kuusysin selviytyminen Euroopan Cupin puolivälieriin on Suomen kaikkien aikojen kovin joukkueurheilusaavutus. Ja jääkiekossa on kovempi saavutus voittaa Suomen Mestaruus kuin se, että Suomi voittaa olympiakultaa.
 

Reinomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, Montreal Canadiens
Jos homma olisi rahasta kiinni, niin miten selität maahanmuuttajaperheiden lasten nousemisen suomalaisten junnujen futisparhaimmistoon. Vai salakuljettavatko he halpaa taitoa kotimaastaan Suomeen? En ole löytänyt Kesportista vielä irtotaitoa. Ostan heti, kun tulee valikoimaan!
En nyt jaksa lähteä edelleenkään tähän provokatiivisten vastausten leikkiin ni tyydyn vain toteamaan että menestyvää jalkapallokulttuuria ei saa suomenkaltaiseen maahan kuin rahalla ja pitkäjänteisyydellä joka taas vaatii rahaa. Mieti itse tarkoitanko sillä irtotaitoa vai mitä. Esimerkkiäsi käyttäen, veikkaatko että sukupolven päästä, jolloin näiden maahanmuuttajataustaisten vanhemmat ovat Suomessa syntyneitä, Suomen maajoukkue koostuu likimain pelkästään maahanmuuttajasukuisista pelaajista? Onko jalkapallotaitogeeni Suomen rajojen sisällä häviävä luonnonvara?
 
Suosikkijoukkue
Timo Rajalan Kultainen Takki
Luiro kirjoitti:
Sanon nyt heti, että pelataaksesi Veikkausliigassa sinun täytyy olla kovempi urheilija kuin pelataksesi jääkiekon SM-liigassa. Jääkiekkojoukkueissa on tuplamäärä pelaajia ja harrastajia on vähemmän, joten uskoisin Suomi-futiksen olevan kovatasoisempaa kuin lätkän, siis puhtaasti urheilullisesti, vaikka kaukana ollaankin maailman kärjestä.
Jääkiekkojoukkueessa ei ole "tuplamäärää" pelaajia verrattuna futikseen. Enemmän toki, mutta ei tuplamäärää. Jos tosissasi meinaat, että tuo edellä esittämäsi on reliaabeli mittari urheilullisuuden määrittelemiseen, olet aika hukassa. Varsinkin lause "uskoisin Suomi-futiksen olevan kovatasoisempaa kuin lätkän, siis puhtaasti urheilullisesti" on jo lähes allekirjoituskamaa. Kannattaisiko ehkä kuitenkin miettiä esim. ammattilaisurheilijoiden määrää tuota urheilullisuuskysymystä pohtiessa. Eiköhän kaikki ole samaa mieltä että ammattilaisella on jonkin verran paremmat mahdollisuudet harjoittaa lajiaan kuin amatööreillä ts. ammattilainen on lähes aina kovempi urheilija kuin amatööri, vaikka lajeja olisikin vaikea verrata.
Suomen tämän hetken kovimmat palloilujoukkueet ovat Suomen jalkapallomaajoukkue ja Suomen lentopallomaajoukkue. Tämänhetkinen sijoitus näissä lajeissa on kovempi juttu kuin voittaa olympiakultaa jääkiekossa.
Eli sijoittuminen lentopallossa (jossa muuten maailman suosituin liiga kerää yli tuhat katsojaa/peli vähemmän kuin kotoinen sm-liigamme) FIVB:n rankingissa muikealle 29. sijalle (/105:stä) olisi kovempi juttu kuin maailman toiseksi suosituimman (katsojamäärissä) sisäjoukkuelajin olympiavoitto. Mitä sää oot vetäny mäkin haluun sitä samaa.

Jalkapallo nyt sentään on ylivoimaisesti maailman suosituin laji, mutta siinäkin sijoitus fifa-rankingissa 40. sijan tuntumassa ei ainakaan itselläni suuria riemunkiljahduksia herätä. Tuskin tuota 40. sijaa kukaan muukaan minään ihmeellisenä pitää, toisin kuin olympiakultaa.

Ja toisekseen mä kyllä kysyn sulta, että jos jalkapallojoukkueeseen mahtuu 11 pelaajaa kerrallaan ja jääkiekkojoukkueeseen 20, niin miten harrastajamäärältään samankaltaisissa lajeissa Suomen n. 150. paras joukkue voi olla parempi siinä lajissa, jossa on helpompi päästä siihen 150. parhaaseen joukkueeseen. Todennäköisesti nämä urheilijat ovat huonompia tässä lajissa, jossa on vähemmän harrastajia ja enemmän pelaajia per joukkue.

Vertaapa ihan herjalla miesten 3. divisioonaa kendossa ja futiksessa.
Tällä höpöhöpöllä ei liene mitään tekemistä otsikon kanssa eikä siinä taida muutenkaan juuri järkeä olla. Vastataan nyt kuitenkin.

Eikö mieluummin kannattaisi verrata niitä liigoja sieltä huipulta eikä puolenvälin alapuolelta? Voidaan myös miettiä, mikä on tuo taso suhteutettuna harrastajamäärä suorituspaikkojen (futiskentät vs. jäähallit) määrään. Onkohan sittenkin helpompi päästä sinne mutasarjan futisjoukkueeseen? Se kyllä pitänee paikkansa, että Suomifutiksessa taso tuolla sarjajärjestelmän puolenvälin tienoilla ja sen alapuolella (3.-7. div.) on laajempi mutta onko tuolla hirveästi merkitystä, kyse on kuitenkin talkoovoimin tapahtuvasta höntsäilystä. 3.divarin futisjoukkue ei muuten treenaa yhtään sen enempää kuin 3.div. jääkiekkojoukkuekaan.

Voidaan myös miettiä mikä on Suomessa valmennuksen, harjoitusolosuhteiden ja muiden resurssien taso jalkapallossa ja jääkiekossa verrattuna maailman huippuihin. Veikkaisin kuitenkin, että jääkiekossa ollaan hieman futista edellä tuossakin.

Reinomies tuossa totesi hyvän reseptin suomifutiksen nostamiseen. Hyvänä buusterina toimisi myös TamUn mestareidenliigaan pääsy ja/tai maajoukkueen pääsy arvokisoihin.
 

Luiro

Jäsen
Jääkiekkojoukkueessa ei ole "tuplamäärää" pelaajia verrattuna futikseen. Enemmän toki, mutta ei tuplamäärää. Jos tosissasi meinaat, että tuo edellä esittämäsi on reliaabeli mittari urheilullisuuden määrittelemiseen, olet aika hukassa. Varsinkin lause "uskoisin Suomi-futiksen olevan kovatasoisempaa kuin lätkän, siis puhtaasti urheilullisesti" on jo lähes allekirjoituskamaa. Kannattaisiko ehkä kuitenkin miettiä esim. ammattilaisurheilijoiden määrää tuota urheilullisuuskysymystä pohtiessa. Eiköhän kaikki ole samaa mieltä että ammattilaisella on jonkin verran paremmat mahdollisuudet harjoittaa lajiaan kuin amatööreillä ts. ammattilainen on lähes aina kovempi urheilija kuin amatööri, vaikka lajeja olisikin vaikea verrata.

Lahjakkuuksia hakeutuu molempiin lajeihin yhtä paljon ja lahjattomasta ei tule ikinä lahjakkuuden veroista, reenaa se sitten kuinka paljon ikinä missään. Lahjakkuus pärjää vähälläkin reenillä paremmin kuin toinen kovalla reenillä.

Eli sijoittuminen lentopallossa (jossa muuten maailman suosituin liiga kerää yli tuhat katsojaa/peli vähemmän kuin kotoinen sm-liigamme) FIVB:n rankingissa muikealle 29. sijalle (/105:stä) olisi kovempi juttu kuin maailman toiseksi suosituimman (katsojamäärissä) sisäjoukkuelajin olympiavoitto. Mitä sää oot vetäny mäkin haluun sitä samaa.

Jääkiekkoa harrastetaan alle kymmenessä maassa edes puolitosissaan, lentopalloa hieman laajemmin. Jalkapallossa ollaankin sitten huomattavasti kovempia, enkä nyt halua jääkiekkoa sinänsä dissata, mutta turha hehkuttaminen Suomen kansainvälisillä saavutuksilla on vähintäänkin kyseenalaista.

Jalkapallo nyt sentään on ylivoimaisesti maailman suosituin laji, mutta siinäkin sijoitus fifa-rankingissa 40. sijan tuntumassa ei ainakaan itselläni suuria riemunkiljahduksia herätä. Tuskin tuota 40. sijaa kukaan muukaan minään ihmeellisenä pitää, toisin kuin olympiakultaa.

Tuossa lajissa Suomea paljon heikompi Kreikka voitti Euroopan Mestaruuden.
 

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Tuossa lajissa Suomea paljon heikompi Kreikka voitti Euroopan Mestaruuden.

En menisi sanomaan paljon heikompi. Kreikka on Fifan maailmanlistalla sijalla 16. Ei huonosti, ei.
 

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Ehkä Virkkusen selostuksiin vaikuttaa se että on FF2:n Liveseuranta vieressä auki? ;)
 

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Ehkä Virkkusen selostuksiin vaikuttaa se että on FF2:n Liveseuranta vieressä auki? ;)

Sä sen sanoit!

Jos Bubikin tajuaisi käyttää tollaisia vempeleitä, niin juttua irtois kuin paskaa härän pyllystä.
 

Luiro

Jäsen
Sä sen sanoit!

Jos Bubikin tajuaisi käyttää tollaisia vempeleitä, niin juttua irtois kuin paskaa härän pyllystä.

Juu, Bubi vetäis HUORAA TURPAAN! ja käskis loukkaantuneita pelaajia paikkailevia huoltajia hieromaan sitä munalla. Jeps! Tämän minä haluaisinkin nähdä.
 

Jooqeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja KiVa, Jeren käsilaukku & HCM
Juu, Bubi vetäis HUORAA TURPAAN! ja käskis loukkaantuneita pelaajia paikkailevia huoltajia hieromaan sitä munalla. Jeps! Tämän minä haluaisinkin nähdä.

Eiköhän perusteta tällainen "Bubille omat vehkeet kans" -adressi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös