Mainos

Presidentinvaalit 2018 - Tulosveikkaus- ja seurantaketju

  • 36 276
  • 511

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Lauralle oli ilmeisesti vinkattu että nyt on uusi normaali kerrottu riittävän monesti. Paavolla sen sijaan oli niin pieni kampanjaryhmä ettei kukaan ole ehtinyt vinkkaamaan että sen mainostamista olisi nyt harrastettu jo riittävästi.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Väykkä hämmentää edelleen. On se äijä. Hämmentää vielä summerin soidessa.
Joo, tyhmähän mä olin kun ajattelin että viimeinen kerta kun voin äänestää Väyrystä. Toki eduskuntavaaleissa en voi vaalipiiristä johtuen, mutta aivan varmasti Väykkä on eurovaaleissa ehdokkaana vaikka koko EU vituttaa miestä, ja kuuden vuoden päästä hän on oman Kansalaispuolueensa ehdokas.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kokoomus 63%

Ääni Saulille on kuitenkin ääni Kokoomukselle, vaikka kuinka yrittäisi itselleen muuta väittää.

Ei vaan ääni Saulille on ääni Saulille. Toki olisi voittanut vaalit vaikka olisi ollut Kokoomuksen ehdokas, mutta silloin olisi % ollut huomattavasti pienempi.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kokoomus 63%

Ääni Saulille on kuitenkin ääni Kokoomukselle, vaikka kuinka yrittäisi itselleen muuta väittää.

No ei ole. Vaikkapa Stubbin eikä Kataisenkaan kanssa välit olleet mitenkään sydämellisen läheiset.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Jos Väyrynen palaa eduskuntaan Kapun riveihin, niin joutuuko joku Kepulainen antamaan hälle paikkansa?
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) putoaisi siinä tapauksessa pois. Se olisi erinomainen asia, sillä Kärnä kuuluu eduskunnan ärsyttävimpiin hahmoihin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jos Väyrynen palaa eduskuntaan Kapun riveihin, niin joutuuko joku Kepulainen antamaan hälle paikkansa? Hallituksen niukka enemmistö menee siis entistä tiukemmaksi.
Eihän Väyrynen ole nyt palaamassa eduskuntaan, vaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Nythän mies ei ole kansanedustaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös