Presidentinvaalit 2006

  • 306 019
  • 4 281
Tila
Viestiketju on suljettu.

Fortuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Fortuna Sittard
Näkkäri kirjoitti:
Otitko huomioon, että "epäröiviä" äänestäjiä oli galluppien mukaan vielä perjantaina yli miljoona. Vanhasen mukaan nämä epäröijät miettivät hänen ja Halosen välillä, kun taas Niinistön mielestä epäröintiä käytiin nimenomaan hänen ja vasemmiston ehdokkaan välillä.
Otin huomioon nuo epävarmat äänestäjät. Uskon, että heidän äänensä tulevat jakautumaan kolmen kärkiehdokkaan osalta melko tasaisesti. Ajattelisin, että prosenttuaalisesti suhteutettuna kannatukseen Halonen ei saa yhtä paljon noita epävarmoja vaalipäivän ääniä, kun Vanhanen ja Niinistö. Siksi tulee toinen kierros. Vanhanen kuitenkin ohittaa Niinistön saaden runsaasti niiden Kepulaisten ääniä, jotka ovat aikaisemmin miettineet äänestävänsä Halosta. Haloselle siis tulee kohtaloksi ensimmäisellä kierroksella koko kansan tuttu slogan "Kepu pettää aina".

Asiasta toiseen. On kyllä huolestuttavaa nähdä miten ylimielinen, nenänvarttansa pitkin muita katsova besserwisser ja ympäristöterroristi saa täälläkin kannatusta.
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Jos Halosesta tulee uudestaan Presidentti niin tulevaisuus näyttää tältä v.2007:

Presidentti Tarja Halonen (SAK)
Pääministeri Don Heinäluoma (SAK)
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (Halosen ex)

Siinä sitä on porvarin taas turha itkeä kuinka tässä nyt näin pääsi käymään. Homma olisi ollut mahdollista estää, mutta kun on liian vaikeaa ajatella omilla aivoillaan.
 
Maxell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Red Wings,HJK, Brad Norton fan club
Niilo kirjoitti:
... niitä henkilöitä, jotka eivät äänestä! Täysi-ikäiselle kansalaiselle on myönnetty oikeus äänestää, mutta silti joka kerta kymmenet tuhannet ihmiset jättävät äänestämättä. Miksi? Ei se äänestäminen nyt niin kauheita ponnistuksia vaadi. Ottaa äänestys lipukkeen vain mukaan ja menee äänestämään. Suurissa kaupungeissa oli mahdollista äänestää jopa marketissa ruokaostoksia tehdessä!
Jos et äänestä, niin et voi tietenkään vaikuttaa siihen, kenestä tulee tasavallan presidentti. Silloin on turha itkeä, että väärä henkilö voitti.

Ehkä joitakin ihmisiä ei vain kiinnosta koko presidentinvaalit, eikä mitkään muutkaan vaalit. Toki jos näin on niin onhan se aika surullista, mutta jokainen taplailkoon tyylillään. En myöskään usko, että nämä ihmiset jotka eivät äänestä myöskään jaksavat hirveästi valittaa sillä heitä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta.
 
Happo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vielä vartti aikaa, viimeisetkin uurnille.
Nyt juhlitaan äänioikeuden 100-vuotis juhlaa
 
HemmoP

Jäsen
Milhouse Nixon kirjoitti:
Jos Halosesta tulee uudestaan Presidentti niin tulevaisuus näyttää tältä v.2007:

Presidentti Tarja Halonen (SAK)
Pääministeri Don Heinäluoma (SAK)
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (Halosen ex)

Siinä sitä on porvarin taas turha itkeä kuinka tässä nyt näin pääsi käymään. Homma olisi ollut mahdollista estää, mutta kun on liian vaikeaa ajatella omilla aivoillaan.

Valtiovarainministeri
Erkki Liikanen SDP ( nyk Suomen pankin johtaja....haloskan nimittämänä)

Oikeusministeri
Leena Luhtanen SDP

Sisäasiainministeri
Kari Rajamäki SDP

Työministeri
Tarja Filatov SDP

Kauppa- ja teollisuusministeri
Susanna Huovinen SDP

jippijakijei !
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Milhouse Nixon kirjoitti:
Jos Halosesta tulee uudestaan Presidentti niin tulevaisuus näyttää tältä v.2007:

Presidentti Tarja Halonen (SAK)
Pääministeri Don Heinäluoma (SAK)
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (Halosen ex)

Siinä sitä on porvarin taas turha itkeä kuinka tässä nyt näin pääsi käymään. Homma olisi ollut mahdollista estää, mutta kun on liian vaikeaa ajatella omilla aivoillaan.

Erittäin hyvä kauhukuva. Mitenköhän muuten on, mikä kansalaisluokka jättää eniten äänestämättä? Rikkaat, köyhät, keskitaso, vaiko aivan "pohjasakka" (huono sanavalinta, mutta en muuta keksi). Johtajat, pikkuvirkamiehet, pikkupomot, vai duunarit? Onkohan moisesta koskaan tehty kyselyä? Jos on tehty, niin laittakaa tänne tietoa.
 
V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Niilo kirjoitti:
... niitä henkilöitä, jotka eivät äänestä! Täysi-ikäiselle kansalaiselle on myönnetty oikeus äänestää, mutta silti joka kerta kymmenet tuhannet ihmiset jättävät äänestämättä. Miksi? Ei se äänestäminen nyt niin kauheita ponnistuksia vaadi. Ottaa äänestys lipukkeen vain mukaan ja menee äänestämään. Suurissa kaupungeissa oli mahdollista äänestää jopa marketissa ruokaostoksia tehdessä!
Jos et äänestä, niin et voi tietenkään vaikuttaa siihen, kenestä tulee tasavallan presidentti. Silloin on turha itkeä, että väärä henkilö voitti.

Itse olin jälleen hyvin lähellä jättää äänestämättä, mutta kun äänestyspaikka on tuossa 100m päässä niin tulihan sitä käytyä ihan huvikseen äänestämässä. Miksi ihmisten pitäisi äänestää? Miksi pitäisi "sekoittaa" vaalien tulosta äänestämällä, vaikka ei seuraisi politiikkaa yhtään. En minäkään nuista ehdokkaista mitään tiedä. Halonen on se punatukkainen ärrävikainen ämmä, Sauli sanoo jep jep ja Vanhanen on tylsä. Olen nyt varmaan tosi hyvä kansalainen kun kävin antamassa ääneni ihan summittaisesti sille ehdokkaalle jonka julkisuuskuva minua vähiten ärsyttää? Jos yleensäkään ei pitäisi lausua kovin vahvoja mielipiteitä asioista mistä ei mistään mitään tiedä, niin miksi äänestää sitten pitäisi vaikka puoliväkisin?
 
juudas

Jäsen
Olkku kirjoitti:
Erittäin hyvä kauhukuva. Mitenköhän muuten on, mikä kansalaisluokka jättää eniten äänestämättä? Rikkaat, köyhät, keskitaso, vaiko aivan "pohjasakka" (huono sanavalinta, mutta en muuta keksi). Johtajat, pikkuvirkamiehet, pikkupomot, vai duunarit? Onkohan moisesta koskaan tehty kyselyä? Jos on tehty, niin laittakaa tänne tietoa.

Tutkittu lukuisia kertoja kaikissa länsimaissa. Vastaus: köyhät & "pohjasakka".

Mitä useampi äänestää, sen enemmän vasemmisto saa ääniä.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
V-man kirjoitti:
Miksi ihmisten pitäisi äänestää?

Jos ei muuten niin demokratian kunnioituksesta. Joku sinut tähänkin ketjuun toi, joten ehkä sinussa kuitenkin asuu pieni politiikonalku.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
juudas kirjoitti:
Tutkittu lukuisia kertoja kaikissa länsimaissa. Vastaus: köyhät & "pohjasakka".

Mitä useampi äänestää, sen enemmän vasemmisto saa ääniä.

Eli oikeistoko on köyhiä&pohjasakkaa?
 
Koala

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManU, TPS - HIFK 16.03.1999
Niinistölle ropsahti myös täältä ääni. Girlzillaa kompaten: olipa siistiä äänestää ensimmäistä kertaa. Sain myös kahvia hienolta työntekijältä. Sitten vain nahkarotsi päälle & Mallu huulten väliin ulkona ja ihmiset haukkumaan hulttionuorisoa, joka ei äänestä.
 
MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Halonen 49.6%!
Niinistö 22.2%!
Vanhanen 19.5%!
 
Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt sitten vain jännätään että koska asiantuntijakommentaattorit riisuvat pikkutakit, löysäävät kravattia ja käärivät paitojensa hihat. Oma veikkaukseni on että tämä tapahtuu viimeistään kello 20.45.

Ja kyllä, kakkoskorissa ollaan!
 
juudas

Jäsen
Sauli on kakkonen, se on jo selvä.

On kuitenkin mahdollista, että menee kerrasta poikki, koska keskustalaiset äänestävät ennakkoon useammin. Toisaalta Halosen kannatus on ollut laskussa ainakin gallupeissa ennakkoäänestyksen kuluessa ja kohti vaalipäivää. Eli jännäksi meni.
 
archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha

Joo, jännäksi menee, taidetaan laskea viimeiseen ääneen asti, ennenkuin on selvä tuleeko toista kierrosta.
 
Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Juuh, kakkossija on selvä, vaikka se ero koko ajan näköjään pieneneekin. Mutta tuleeko 2. kierros? Niin, siinäpä jännättävää tälle illalle.

Harmi kun tässä maassa noilla "pienillä ehdokkailla" ei ole koskaan mitään mahdollisuuksia haastaa "isoja ehdokkaita"...
 
Kaivanto

Jäsen
juudas kirjoitti:
Toisaalta Halosen kannatus on ollut laskussa ainakin gallupeissa ennakkoäänestyksen kuluessa ja kohti vaalipäivää.

Lisäksi on vaikea sanoa, onko presidentti-instituution kunnioituksen tms. syyn vuoksi Halosta äänestävä, ei-demari tyypillisesti aktiivinen ennakkoäänestäjä vai ei. Tästä ei taida olla oikein ennakkotapaustakaan, koska vuoden 1988 vaalien (viimeksi istuva pressa ehdolla) jälkeen ennakkoäänestyksen suosio on noussut niin paljon. Tämän vuoksi en pitäisi hommaa selvänä.
 
trumppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ekan kierroksen osalta jää jännittämistä ainoastaan siltä osin, meneekö sossu kerralla läpi. Toivottavasti ei ja saamme toisen kierroksen, joka sitten voikin olla 'jännempi', kun pudonneiden ehdokkaiden kannattajat miettivät valintaansa.
 
Kaivanto

Jäsen
Mr. Penguin kirjoitti:
Juuh, kakkossija on selvä, vaikka se ero koko ajan näköjään pieneneekin.

Tulokseen paukkaa tällä hetkellä maalaispitäjien ääniä, koska niiden ääntenlaskenta valmistuu nopeasti. Kohta Vanhasen kannatus laskee.

Edit: Ropponen paljasta nickis, luit viestini suorassa lähetyksessä!
 
Maxell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Red Wings,HJK, Brad Norton fan club
Mielenkiintoista on se fakta, että sekä SDP:n ja Kookomuksen kannatusluvut ovat yleensä nousseet ennakkoäänimittauksista, toki kyseessä ovat olleet puoluevaalit kun nyt on kyseessä enemmän henkilövaalit. Voi olla että Halonen jää 0,1-0,2 %-yksiköllä 50% äänisaaliista, mutta vartin kuluttua ilmestyvä YLen:n vaaliennuste kertoo aika paljon lopullisesta tuloksesta.
 
JWill

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teppo Winnipegs
Jee, hyvä Sauli. Sellanen olo tuli, että kannatti käydä äänestämässä Salea näin vaalipäivänä. Lähellä oli, ettei jaksanut, mutta nyt kun tuota tiukkaa tilannetta katsoo, niin "jokainen ääni voi olla ratkaiseva". Ollaan vaa´ankieliasemassa! Tuo Sami Borg on muuten hyvä jätkä, opetti tilastotiedettä yliopistossa. Hauska, eikä liian korkealentoinen yhteiskuntatieteilijän makuun...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös