Potkut urheilujohtaja Mikko Myllykoskelle

  • 72 585
  • 488

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Koivistossa oli ongelma lähinnä liian suuri palkka ja rooli. Tuo virhe tehtiin jo rekryvaiheessa.

Koivistolle hyvä ratkaisu päästä muualle tästä organisaatiosta.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siihen on syynsä miksi valmentaja laitetaan pihalle ennemmin kuin vaihdetaan puoli joukkuetta. Alasarjoissa voi toimia tyyli missä haalitaan pelipaikoille sarjan parhaimmistoa. Valtakunnan ykkössarjassa se ei vaan toimi.

Tasaisessa liigassa marginaalit ovat pienet. Pärjätäkseen joukkueen täytyy olla yhtenäinen. Miten joukkue hitsautuu yhteen? Pelaamalla pitkään yhdessä ja kauden mittaan kasvavalla yhteen. Tätä prosessia jalostaa valmennusryhmä luomalla pelitavan mihin jokainen pystyy nojaamaan.

Nyt miestä vaihdetaan tämän tästä eikä koutsi tunnu saavan ajettua minkäänlaista systeemiä ja henkeä tuohon nippuun. Minkälaisia arpia nämä kesken kauden tehtävät joukkueesta pois heittämiset jättävät muutenkin sekavaan porukkaan? Koivisto ilmeisesti on hyvin pidetty kaveri. Mites Melnick tai muut jo pois pistetyt.

Tietysti on hyvä kun Myllykoski pystyy myöntämään virheelliset pelaaja hankinnat. Vielä kun ymmärtäisi nostaa kätensä pystyyn sen tärkeimmän kohdalla.

Oulussa tarvittaisiin eräänlainen hard reset koko toimintaa. Talouspuoli on hyvässä iskussa vaan tuskin kukaan kieltää etteikö kiekkopuolella olisi varaa kiristää. Nyt poltellaan isoja seteleitä takassa.
 
Stolypin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bunch of Jerks / Kärpät
Havun kapellimestarin paikka loppukaudeksi näyttää olevan sementoitu ja Myli senkun jatkaa orkesterin muokkaamista.

Ei voi välttyä ajatukselta, että nyt tehdään kaikki Havun valmennusuran pelastamiseksi. Myli yrittää kaikkensa, että kaveri saisi homman toimimaan, mutta samaan aikaan kaivaa Havulle yhä isompaa hautaa. Myli tietää, ettei kukaan palkkaa Havua potkujen jälkeen ja tiedostaa, että on itse osasyyllinen asiaan.

Nyt yritetään kaikin käytössä olevin resurssein saada joukkue pudotuspeleihin ja rukoilla, että mahdollisesti ensimmäinen pudotuspelisarja voitettaisiin. Tämän jälkeen voidaan todeta, ettei se niin huonosti mennytkään, kun alkukauden rosteri oli mitä oli. Näittehän kuinka paljon muutoksia jouduttiin tekemään kauden mittaan?

Vaikka Mylin pelaajahankinnat ovatkin olleet paikoin erinomaisia, tämä farssi peittää sen kaiken alleen. Sokea mummokin sen tuntee, pallit puuttuu.

Ulos Havu & Myli!
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Oikeasti, kuunnelkaa noita Mäntymaan juttuja. Ihan vaikka Petopodin taannoisessa pitkässä haastattelussa.

Kysymys kuuluu:

Kuka täysjärkinen palkkaa tämmösen kaverin Oulun Kärppien päävalmentajaksi?

Ymmärrän toki, että hallitus on tässä painostanut, mutta jotain kritiikkiä pitäisi olla. Oma ura myös pelissä.
 
Ryskytraktori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KRP, Höyhtyän Pallo-Eerot
Kyllähän Havun rekry ainakin niin pitkällä sopimuksella mitä joulukuussa 2023 tehtiin niin oli virhe. Mutta tässä tilanteessa, kun on lähestulkoon varmaa että Karjalainen tulee ensi kaudeksi vähintäänkin johonkin valmennukselliseen nimellisrooliin, ja käytännöllisesti pyörittämään kärppien peliä, onko Havun paikalle enää tässä vaiheessa kautta tulijoita, jotka oikeasti edistäisi peliä. Samaa mieltä siinä että vähintään sen tappioputken päätteeksi olis pitänyt kenkiä, mutta tässä vaiheessa kautta jos ei ole ketään ottaa tilalle, niin voi olla vähän pakko johtoportaallakin tyytyä Havuun, ja hommata mahdollisimman hyvät palaset että homma saatais rullaamaan. Jos tänne Karjalainen oikeasti tulee ensi kaudeksi, en lähtis itse Myliä kenkimään. Onhan hän todistanut että kykenee naaraamaan melkosia kimpaleitakin tänne, toki onhan hänellä resurssejakin millä toimia.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
"Noo… toimenpiteitä on tehty ja kuten sanoin: olemme edelleen aktiivisia pelaajapuolella ja katsomme, että mitä sieltä löytyy. Meidän fokuksemme on siellä suunnalla tällä hetkellä, Myllykoski vastaa."

Tuo kommentti jaksaa kyllä ihmetyttää. Onko siellä tosissaan pää niin syvällä perseessä, ettei nähdä konkreettisena ongelmana tuota ihan vitun epäpätevää valmennusta.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Mahtavaa Myllykoski, hommatkaa lisää vaan palkkasotureita remmiin!

Vittu mitä touhua tämä alkaa olemaan.

Vaikka joukkueen rakenne oli kauden alussa mitä oli, niin osaavalla valmennuksella siitä olisi saatu taatusti enemmän irti.

Epätodellinen tilanne.
 
Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Nämä UTJ:n ja päävalmentajan kommentit lehdistölle saa Kärpät näyttämään jatkuvasti vain koomisemmalta seuralta. Helvetti että hävettää. Usko menee jopa Junnoon tällä hetkellä.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Uskomatonta, että Myllykoski & hallitus odottaa edelleenkin jotain ihmettä.

Ei ole tulossa tällä valmennuksella! Vittu 46 peliä pelattu. On tämä nähty!

Kaverit päättivät sitten tuhota Oulun Kärppien 2024-2025 kauden. Vielä se voisi olla juuri ja juuri pelastettavissa, jos TOIMISI NYT.

Mutta ei. Vedetään saatana täysillä seinää päin. Tätä ette kyllä saa ihan heti anteeksi! Jumalauta.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ole tulossa tällä valmennuksella! Vittu 46 peliä pelattu. On tämä nähty!
Vai olisiko vika kuitenkin vielä hieman syvemmällä, kuin pelkästään valmennuksessa?

Siellä on nyt viime vuosien aikana heitetty luiskaan Mikkola ja Marjamäki, joista kumpaisenkin voi sanoa onnistuneen paremmin kun pääsi Oulusta pois.

Jos miettii vaikka aikaa koronan (keskeytetty kausi) jälkeen, niin ainakin minun on ihan mahdoton sanoa, mitä Kärpät on halunnut olla ja minkälaista kiekkoa sekä jatkumoa siellä halutaan. Mannerin hurlumhei kiekosta Mikkolan "kiekkokontrolliin" ja siitä Marjamäen koko viisikon trap-pelamiseen, kunnes taas seuraavaksi kaudeksi "iloista" hyökkäyspeliä ja lopulta monoa ja penkin taakse ilman pelitapaa operoivia Mäntymää.

Siis mitä helvettiä? Neljän vuoden aikana neljä eri valmentajaa, joilla kaikilla täysin eri näkemys jääkiekosta. Hyvää jatkumoa, noin sarkastisesti.

Kesäisin Kärpät riehuu pelaajamarkkinoilla, mutta hommaako Kärpät oikeanlaisia pelaajia, vaiko ainoastaan toisten joukkueiden tähtiä pistepörssin perusteella? Scouttaukset ainakin menee n. yhdeksän kertaa kymmenestä vituiksi ja sitten sopimuksia purkaillaan kesken kauden.

Enkä nyt sano, etteikö homma voisi näyttää paremmalta, jos sinne tulisi joku ammattimies penkin taakse Mäntymaan tilalle, mutta mestariehdokasta en Kärpistä saisi, vaikka siellä olisi Jukka Jalonen ja Scotty Bowman molemmat.

Minun mielestä koko Kärppien organisaatio on niin surullisen sekaisin, että taitaa joku totaali atomipommin räjäytys olla ainoa vaihtoehto, mikäli haluavat oikeasti menestyä. Ilman mitään visioita, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuuksia sekä selkeää suunnitelmaa miten ja minkälaista kiekkoa halutaan Oulussa pelaavan, menestyksestä on turha edes haaveilla. Siitä sitten seuraava työ on löytää sellaisia pelaajia, jotka tukevat organisaation pelitapaa ja ovat mieluiten vielä eteenpäin meneviä.

Kärpät näyttää ulkopuolelle katsottuna tällä hetkellä lähinnä kaljanhuuruiselta hyvävelikerholta, jotka eivät oikeasti halua paneutua isoihin kysymyksiin ja ongelmiin, vaan mieluiten koittavat peitellä tulipaloa heittämällä silloin tällöin vettä liekkeihin, vaikka koko perusta alkaa olla palanut.

Ilman Liigan absoluuttisia huippuyksilöitä tulos olisi ollut vieläkin karumpi, mitä se on viime vuodet ollut.
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Vai olisiko vika kuitenkin vielä hieman syvemmällä, kuin pelkästään valmennuksessa?
Kyllä.

Todella syvällä ne on. Ydinpommia tosiaan tarvittaisiin.

Mutta tämäkin kausi pitäisi pelata ensin. Valmentajan vaihto piristää touhua usein. Ei aina, mutta olisi älytöntä olla kokeilematta.

Ei pysty ymmärtämään mitenkä johonkin vittu Mäntymaahan ollaan täysin hirttäytyneenä. Voiko yksi kaveri olla suurempi kuin koko seura?
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Ymmärrän kyllä mitä tässä vähän rivien välissä haetaan.

Täysi rimanalitus tyyliin pleijareista ulos tai jopa playout, karsinnat...

Täydellinen FARSSI.

Vain tätä kautta se ydinpommi saadaan laukeamaan.

Mutta en ole ilmeisesti siihen vielä valmis, vaan haluan kusta pakkasella housuun ja laastaria kehiin valmentajanvaihdolla.. En vittu tiedä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos näitä tuntoja tässä purkaa ja osin yrittää ymmärtää niin ihmiset kaipaavat vastuullista tähän perseilyyn. Jos edes yksi ( Mäntymaa, Myllykoski, Virkkunen tai Junno) nousisi muiden yli ja puhuisi suoraan ilman diipadaapa hevonpuppua. Kertoisi suoraselkäisesti mikä on mennyt pieleen, mitä halutaan asialle tehdä ja millä aikataululla. Eikä sen sijaan heittäisi vastuuta vain pelaajille, heille joita fanit ja yleisö tulevat katsomaan ja joille menestystä toivotaan ja jotka edustavat sitä, mitä Kärpät on. Ja jotka loppupeleissä ovat vain pelinappuloita suuressa Kärppä organisaatiossa, kuten on myös jokainen ihminen, joka ostaa lipun tai kanavapaketin. Tulkaa nyt ja avatkaa missä mennään!
 
Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No Myllykoski totesi aiemmin, että jos pelaajavaihdoksetkaan eivät auta niin Mäntymaa saa kenkää.
No nyt niitä vaihdoksia on tehty ja ei ole vieläkään lähtenyt. Katsotaan onko Myllykoski sanansa mittainen mies.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu

Ongelma lienee siinä, että valittu tie on myös epäsuosittu. Ei siihen Junno, Virkkunen tai Myllykoski halua naamaansa työntää vastuulliseksi.
 
Terpppp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No nyt niitä vaihdoksia on tehty ja ei ole vieläkään lähtenyt. Katsotaan onko Myllykoski sanansa mittainen mies.
Eihän hyökkäykseen ole tullut yhtäkään miestä, joten varmasti ei Myllykosken mielestä ole kaikkia kiviä käännetty. Ei tule Mäntymaa saamaa potkuja, koska tässä on myös Myllykosken oma ylpeys pelissä.

Onhan tämä huvittavaa, että kesken kauden aletaan joukkuetta rakentamaan, vaikka yleensä rakennus tapahtuu ennen kauden alkua.
 
JPL

Jäsen
Jos näitä tuntoja tässä purkaa ja osin yrittää ymmärtää niin ihmiset kaipaavat vastuullista tähän perseilyyn. Jos edes yksi ( Mäntymaa, Myllykoski, Virkkunen tai Junno) nousisi muiden yli ja puhuisi suoraan ilman diipadaapa hevonpuppua. Kertoisi suoraselkäisesti mikä on mennyt pieleen, mitä halutaan asialle tehdä ja millä aikataululla. Eikä sen sijaan heittäisi vastuuta vain pelaajille, heille joita fanit ja yleisö tulevat katsomaan ja joille menestystä toivotaan ja jotka edustavat sitä, mitä Kärpät on. Ja jotka loppupeleissä ovat vain pelinappuloita suuressa Kärppä organisaatiossa, kuten on myös jokainen ihminen, joka ostaa lipun tai kanavapaketin. Tulkaa nyt ja avatkaa missä mennään!
Perinteisesti tullaan sanomaan, että näitä katsotaan sitten kauden jälkeen ja tehdään analyysit ja kerrotaan mitä ollaan opittu tms. paskaa. Tämän voi lukea aina siten, että "Annamme ajan kulua ja odotamme, että vitutus ja kohu vähenee, emmekä oikeasti aio kertoa mitään tai oikeastaan edes tehdä mitään". Parhaimmillaankin tullaan vain ulos uuden valmentajan kanssa ja kaikki on hyvin (seuraavaan kriisiin saakka).
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No Myllykoski totesi aiemmin, että jos pelaajavaihdoksetkaan eivät auta niin Mäntymaa saa kenkää.
No nyt niitä vaihdoksia on tehty ja ei ole vieläkään lähtenyt. Katsotaan onko Myllykoski sanansa mittainen mies.
Ainakin pari viikkoa on nyt helppo vedota loukkaantumisiin. Myöskin vaihtuvuus joukkueessa, varsinkin puolustuksessa, on ollut niin suurta, että vie aikaa kunnes peli ja kemiat taas hitsautuu yhteen.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No Myllykoski totesi aiemmin, että jos pelaajavaihdoksetkaan eivät auta niin Mäntymaa saa kenkää.
No nyt niitä vaihdoksia on tehty ja ei ole vieläkään lähtenyt. Katsotaan onko Myllykoski sanansa mittainen mies.
Pahalta näyttää, että kyseessä on pelkkä paskanjauhaja ja helppoheikki. Mäntymaan paapominen ja aivan erityinen suojeleminen on aivan käsittämätön päätös. Toinen anteeksiantamaton asia on tämä mainitsemasi valehtelu liittyen Mäntymaan asemaan, mikäli vahvistuksetkaan eivät auta. Jos taas Myllykosken kädet ovat Mäntymaan suhteen sidotut, et silloinkaan voi missään nimessä voi mennä tuollaisia lausuntoja antamaan.
 
Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eihän hyökkäykseen ole tullut yhtäkään miestä, joten varmasti ei Myllykosken mielestä ole kaikkia kiviä käännetty. Ei tule Mäntymaa saamaa potkuja, koska tässä on myös Myllykosken oma ylpeys pelissä.

Onhan tämä huvittavaa, että kesken kauden aletaan joukkuetta rakentamaan, vaikka yleensä rakennus tapahtuu ennen kauden alkua.

Niin. Kannattaa kuitenkin lukea noita Myllykosken lausuntoja myös hiukan rivien välistä: "Kaikki kivet tullaan kääntämään" ja fokus on uusissa pelaajissa "tällä hetkellä".
Minusta tuo voi myös tarkoittaa sitä, että Havunkin lähtö on edelleen mahdollista varsinkin jos tämänkin viikon saldoksi jää pyöreä nolla. Perjantaina en usko pisteisiin Ilvestä vastaan, mutta jos Vaasassakin jää lauantaina luu käteen niin viikon päästä aitiossa voipi olla jo eri mies. Sportin kanssa tässä kuitenkin taistellaan samoista sijoista.
 
Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ymmärrän kyllä mitä tässä vähän rivien välissä haetaan.

Täysi rimanalitus tyyliin pleijareista ulos tai jopa playout, karsinnat...

Täydellinen FARSSI.

Vain tätä kautta se ydinpommi saadaan laukeamaan.

Mutta en ole ilmeisesti siihen vielä valmis, vaan haluan kusta pakkasella housuun ja laastaria kehiin valmentajanvaihdolla.. En vittu tiedä.
Ydinpommin piti räjähtää organisaatiossa jo kauden 2020/21 jälkeen, kun Mannerin neljäs kausi päättyi täydelliseen mahalaskuun ja KukkoLassekin piti MTV:n asiantuntijana sen viimeisen hävityn HIFK-puolivälierän jälkeen oikein painokkaan puheenvuoron ydinviestillä "nyt asioiden pitää muuttua Oulussa ja paljon". Ei räjähtänyt, eikä muuttunut.

Ydinpommin piti räjähtää kauden 2021/22 kauden jälkeen, kun Mikkolan sekoilukiekon jälkeen puikkoihin hypänneen Marjamäen johdolla vannottiin, että "nyt vihdoin asiat laitetaan kuntoon" ja "täältä tullaan ensi kaudella, se on arma". KukkoLassen oli tarkoitus tulla Kehitysmjurin tontille valvomaan laatua, Marjis oli palannut koutsiksi, pelaajistoon lyötiin kiinni neljä milliä, vanha hyvä jengi koossa (Kukot, Marjikset, Keput, Ohtamaat jne.) ja uskottavuuden palautuksen piti tapahtua! Ei räjähtänyt, eikä tapahtunut

Ydinpommin piti räjähtää kauden 2022/23 käsittämättön farssikauden jälkeen, kun sukellettiin uskomattoman nolosti Marjamäen "neljän miljoonan" tähtisikermällä KooKoota vastaan säälipoffeissa. Asiat vannottiin laitettavan kuntoon, tuli Vuokatti-yhteistyötä, alettiin keskittyä "suorituskyvyn" ja palautumisen detaljeihin ja vaatimustaso haluttiin palauttaa - nyt ihan oikeasti hei - keskiöön. Edeltävä floppikausi, kun olikin vain perehtymistä kaikkiin niihin asioihin, mitkä Oulussa ovat persiillään, hei! Ei räjähtänyt, eikä palautettu.

Ydinpommin piti räjähtää kauden 2023/24 kauden jälkeen, kun oli sukellettu ties kuinka monta kautta putkeen, Manner oli palannut kevääksi Havumaan apurattaiksi, jonka avulla vaivoin pelastettiin jälleen yhdeksi farssiksi muotoutumassa ollut kausi rymistelemällä sentääs pronssille, mutta eihän aidosti kovia vastaan (Pelicans, Tappara) mitään palaa tietysti ollut. Talossa oli uusi "raikas" UTJ, uusi Arvojohtajavalmentaja, kesällä reihuttiin jälleen siirtomarkkinoilla ja tuotiin koko Etelä-Suomen supertähdet Ouluun ja tämän kauden piti pitkästä aika olla se "The" kausi, kun Havun johdolla tuodaan Poikaa kotiin, palataan huipulle ja jumalauta se Pohjoisen Puhuri™ tuulee! Ei räjähtänyt, eikä tuullut.

Joo, kyllä nämä "ydinpommien räjähdykset" on nähty. Kiinaritussuja ovat toistaiseksi olleet. On pitänyt paukkua ja jyristä nyt ties kuinka monen ala-arvoisen farssikauden jälkeen. Ei ole paukkunut, eikä ole jyrissyt. Ensi kaudeksi odotukset ovat itselläni maltilliset ja pragmaattiset. Kunnes toisin todisteaan: sijat 6.-8. ja kotietu säälipoffi-kierrokselle hakuseen (jos siis hyvin käy). Kevään ja kesän kähävittelyiden lopputuloksien paskapuheet eivät mene enää ainakaan itselleni läpi. Ne on nähty. Pelkkää likaista ja valheellista markkinointisontaa, ilman todellista konkretiaa. Täytyy olla kyllä jo nyt ihan uskomattoman sinisilmäinen ja naiivi, jos edelleen tämänkin kauden jälkeen ostaa nuo kähävittelydien jälkeen tehdy analyysit vaatimustason palautuksesta yms. En osta enää yhtään mitään, mitä noiden käärmekahvien jälkeen yritetään kannattajille juottaa ja myydä.

Eli toisin sanoen tuohon "ydinpommin räjähdykseen", jonka jälkeen vaatimustaso palaa Kärppiin ja Kärpät laittaa taas piinkovan vaatimustason keskiöön: uskon vasta sitten, kun sen itse ihan aidosti näen.
 
Viimeksi muokattu:

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Eli toisin sanoen tuohon "ydinpommin räjähdykseen", jonka jälkeen vaatimustaso palaa Kärppiin ja Kärpät laittaa taas piinkovan vaatimustason keskiöön: uskon vasta sitten, kun sen itse ihan aidosti näen.
Joo-o, pahalta näyttää.

Ei sitä taida räjäyttää kuin koodinimi "Mestis". Siinä vaiheessa rotat jättää viimeistään uppoavan laivan.
 
Kramer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tätä on todella vaikea sanoa.. Kärpät on organisaationa valmis mestikseen, ketään vastuussa olevia ei kiinnosta itse peli. Kannattajana tämä on surullista. Realimaailmassa 30 milj e. orkkis tekee tätä, kysymys mitä vittua Oulun Kärpissä oikein tapahtuu tällä hetkellä....
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eihän hyökkäykseen ole tullut yhtäkään miestä, joten varmasti ei Myllykosken mielestä ole kaikkia kiviä käännetty. Ei tule Mäntymaa saamaa potkuja, koska tässä on myös Myllykosken oma ylpeys pelissä.

Onhan tämä huvittavaa, että kesken kauden aletaan joukkuetta rakentamaan, vaikka yleensä rakennus tapahtuu ennen kauden alkua.
Tämä on täysi epäonnistuminen! Vastuun kantaa tästä pääosin UTJ ja toisena valmennus. Kokonaisymmärrys täysin ala-arvoinen ammattilaissarjaan ja harjoittelu sekä teot ei vastaa missään määrin, mitä on haettu. Sekoilua ja sinkoilua sinne tänne. Viheltäkää jo tämä sirkus joku poikki!
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Olihan tuon tämänpäiväinen Mylin haastattelu maikkarilla turhauttava. Häneltä aivan oikein kysyttiin syksyisistä puheista, jossa kertoi,että Havu lähtee jos pelaajahankinnat eivät auta ja tiedusteltiin mikä on Mäntymaan asema tällähetkellä. Eipä tuo köyhän miehen Virmanen vastannut itse kysymykseen mitään, vaan edelleen havitellaaan palkkasotureita jengiin. Ei sanallakaan kommentoinut, mikä Mäntymaan tilanne on. Toivottavasti ei petopodissa huomenna pääse kiemurtelemaan karkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös