Mainos

Poterovartio

  • 659 382
  • 3 483

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä mun mielestä voidaan puhua jatkosta, vaikka olikin lainassa. Jatkaa Lukossa, joten onhan se silloin jatko.

Vaikka Suni ei ole lähtökohtaisesti ykköspyssy, niin kyllä mulle tuo jatko maistuu. Pikku hiljaa jengi alkaa muovautua. Saattaa muuten junnujen osalta olla jatkajia muitakin, kun kerran Virtanen sieltä siirtyy edustuksen peräsimeen.
 

Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paljon on avoimia kysymyksiä, oliko binäärit vahinko? Entä trolli, miksi luovutti niin helposti, oliko kenties vastustajan ovela veto saada meidät tuijottamaan kohti pohjoista rintamaa? Varsinkin kun hyökkäysten torjunta ei ole meillä ollut totutun helppoa.

Entä salaperäinen Mr Pooley, miksi hän alkoi yhtäkkiä seuraamaan Audettea, kun eivät edes olisi näillä tiedoilla joukkuekavereita? Tai sitten uskoni on oikeassa, huomenna julkaistaan Audette, jonka KHL-kuviot kariutui viime hetkillä ja sopimus oli jo Kallen kassakaapissa KHL-pykälällä.

Tähän vielä Palve kakkoseen ja Kainulainen menee hyvin nelosessa. Gernat puolustukseen, näyttöpaikkoja taustalla hääriville Pietilälle, Ervastille, yms. Aletaan olemaan taas jännän äärellä.

Tärkein kysymys lienee, mihin joutui Tipin kultainen takki ja onko se myynnissä. Tarvitsen uuden kevättakin ensi vuodeksi.
 

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
Olisiko anagrammi Anrei Hakulisesta? Ainakin KENRAALI irtoaa, mutta loput kirjaimet NIHUEN jäävät kyllä epäselväksi ainakin minulle.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt on käynyt ilmeisesti niin, että ihan ei iso osa keltasinisisaruksista tunnista talenttia kun sellaisen näkevät.
Oliver Suni; (-02 syntyneet) ikäluokan lupaavimpia pelaajia koko maassa. Taakse jäivät ikäkausimaajoukkueen tilastoissa niin Roni Hirvonen, Aatu Räty, kuin Roby Järventie.
Vahvasti mukana 2022 U20 MM-spekulaatioissa Lukkoon jäädessään. Oli Oshawassa hiukan piilossa ja jostain syystä suomikoutsit välttäneet kisavalinnoissa P-Amerikassa pelanneita (esim. 2021 joukkueessa loistivat poissaolollaan loistavat NCAA-kaudet pelanneet Veeti Miettinen ja Antti Tuomisto. Molemmat kuitenkin varattuja pelaajia ennen kisoja.).
Toivon kovasti, että Sunin kanssa ois tehty kahden, jopa kolmen vuoden pahvi.

(Ja vielä tästä hieman samasta aiheesta. Eräs Thomas Gregoire herätti monessa suunnassa kovaa kritiikkiä alkukeväästä. Nyt samat henkilöt, jotka kyseenalaistavat koko ukon pelaamisen Lukossa hehkuttavat ltulevan liigakauden ykköspakkina :) Niin se muuttaa muotoaan - ja hyvä näin.)
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Parry Sound ei täällä mun mielestä kukaan ole sanonut etteikö Suni kelpaisi. Itsekin vaan mietin että tulkitaanko jatkoksi kun oli Lukossa lainassa. Jos Suni on saatu kiinnitettyä, niin se on helvetin hyvä juttu. Kuuluisaa potentiaalia on ja parissa vuodessa saattaa olla Liigassa kovakin tekijä ja jos kesä menee ptukeen loukkaantumisen jäljiltä ja Veltsu luottaa, niin Liigassakin saattaa paukuttaa jo ensi kaudella hyvään tahtiin maaleja. Sen perusteella mitä Sunia kentällä viime kaudella Ruudusta näin, niin kova sniper kyseessä.

Noh, reilun tunnin päästä ollaan viisaampia. Suni, Hakulinen tai "jackpot audi". Kaikki olisivat mun mieleen.
 
@Parry Sound ei täällä mun mielestä kukaan ole sanonut etteikö Suni kelpaisi. Itsekin vaan mietin että tulkitaanko jatkoksi kun oli Lukossa lainassa. Jos Suni on saatu kiinnitettyä, niin se on helvetin hyvä juttu. Kuuluisaa potentiaalia on ja parissa vuodessa saattaa olla Liigassa kovakin tekijä ja jos kesä menee ptukeen loukkaantumisen jäljiltä ja Veltsu luottaa, niin Liigassakin saattaa paukuttaa jo ensi kaudella hyvään tahtiin maaleja. Sen perusteella mitä Sunia kentällä viime kaudella Ruudusta näin, niin kova sniper kyseessä.

Noh, reilun tunnin päästä ollaan viisaampia. Suni, Hakulinen tai "jackpot audi". Kaikki olisivat mun mieleen.
Ei tarvitse montaa viestiä kelailla, niin Sunin osalta löytyy mm. maininnat "matalan profiilin jatko" ja "antikliimaksi". Yritän vain sanoa, että tämän profiilin nuoria pelaajia ei Raumalla ole montaa tällä vuosituhannella nähty. Se on fakta. Mitä tuo tulevaisuus, onkin sitten jännittävä mysteeri, johon seuraavan kahden kauden aikana saamme vastauksen. Ja kyllä! Toiveena oli 2-3 vuotta jatkoa ja se 2v saatiin. Todella mielenkiintoista seurata miehen matkaa Lukkopaidassa.
Mutta muuten ollaan samoilla linjoilla. Toivottavasti saa kunnon näytönpaikkoja tulosyksiköissä. Ens kaudella sisään rinkiin ja 22-23 kovaa tulosta!
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minä ymmärsin tuon vihollisen hämäystwiitin alun alkaenkin olleen lähtöisin Lukon sometiimistä. Lukkoahan tässä poterovartiohommellissa vihollisella kai tarkoitetaan, eli me täällä koitetaan ratkoa vihollisen salaviestejä. Pohjoinen rintama on sitten ihan oma kuvionsa.
Eli tiedä vaikka olisi @TMFS:n oma twitter-tili tuo. Minusta hupaisa källi.
 

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Kyllä nyt on vihulainen ottanut epätoivoiset aseet käyttöön, kun huomasivat että tykistökeskitykset hoidetaan täällä asiaankuuluvalla viileydellä ja nopeudella.

Vihollinen on ajettu nurkkaan, silloin se on myös vaarallisimmillaan.
 

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Odotan uusien sopimusten julkaisua. Silloin ei voida edes käyttää mitään listaa pohjana, kuten nyt jatkosoppareissa, missä mahdollisuudet ovat rajatut. Odotan myös, että poterovartioita juoksutetaan ympäri maakuntaa, eihän tässä muuten pääse fiilikseen.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Poterovartion seuraava tehtävä taitaakin olla selvittää tämän ”Kevin Royn” oikea tili. Ei muuta kuin tiedustelijat liikkeelle ja tykit valmiuteen. Kytkökset HIFK:hon ja Raumalle näyttää löytyvän.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Poterovartion seuraava tehtävä taitaakin olla selvittää tämän ”Kevin Royn” oikea tili. Ei muuta kuin tiedustelijat liikkeelle ja tykit valmiuteen. Kytkökset HIFK:hon ja Raumalle näyttää löytyvän.

Annettakoon sen verran lisää ammuksia, että jonkinnäköistä kytköstä löytyy myös Jyväskylään. Oma paikallinen työnantajanikin kun seuraa kyseistä tiliä. Hämmentävää.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kaverihan leikittelee meidän kanssa. Vielä hetki sitten tili oli trollikeisari tjsp nimellä.
 

Liitteet

  • Screenshot_20210527_160854.jpg
    Screenshot_20210527_160854.jpg
    88,5 KB · kertaa luettu: 308

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Viedäänkö pässejä taas narussa vai onko tosi kyseessä?
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tossa Via:n liitekuvassa oli ainakin Lukko, kanada, soppari ja 1+1 .. siitä sit voi vetää omat johtopäätökset , kun soppan lisätään vielä kansallislaulukin :)
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oma veikkaukseni on että kyseessä on vain joku, joka pilailee meidän kustannuksella ja koska on saanut nyt huomion, niin siitä vain innostuu. Lukon virallinen tili on ainoa, jota pitäisin uskottavana.

Mulla on sellainen fiilis että kyllä tota tiliä toimistolta pyöritellään. Jos ei, niin luulisin että tätä ketjua ahkerasti lukeva toimiston väki olisi siitä jo maininnut.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Jaahas, nyt ”kevinroy” yrittää esittää tietävänsä jotain. Selväähän tuo on jo, että ensi viikolla julkistetaan kandalaisen Scott Pooleyn 1+1-vuotinen sopimus. Poterovartio vain kaappasi tämänkin tiedon ennen ”kevinroyta”.

Se, että pitääkö tämä disinformaatiota levittävä loinen tosissaan, onkin mielenkiintoinen asia jatkoa ajatellen. Saatan pitää silmällä, mutta edelleen katseet päävihollisessa. Joka tapauksessa, tulta tulee nyt joka suunnalta.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt on tainnut tili poistua kokonaan? Joka tapauksessa työt oikean tilin selvittämiseksi jatkuu. En edes seuraa kyseistä tiliä, mutta silti tiedossa on jo kytkökset HIFK:hon, raumalaisiin toimittajiin, JYPiin sekä Valentin Claireauxiin. Ei tule olemaan iso homma Poterovartiolta.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt on tainnut tili poistua kokonaan? Joka tapauksessa työt oikean tilin selvittämiseksi jatkuu. En edes seuraa kyseistä tiliä, mutta silti tiedossa on jo kytkökset HIFK:hon, raumalaisiin toimittajiin, JYPiin sekä Valentin Claireauxiin. Ei tule olemaan iso homma Poterovartiolta.

Ei ole poistunut. Tiliä seuraa ainakin myös Lukon huoltaja.

E: Nyt siellä biossa lukee että ”tilini päivittyy 02:00. #vartiossaeinukuta”

Oisko tää nyt sit kuiteski joku trolli :D
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan päässyt vielä seuraamaan tuota käyttäjää? Olisi kiva tietää tarkemmin, että ketä esimerkiksi seuraa Instagramissa. Ainakaan omaa laittamaani seuraamispyyntöä ei ole kyseinen tili vielä hyväksynyt.
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Ei ole poistunut. Tiliä seuraa ainakin myös Lukon huoltaja.

E: Nyt siellä biossa lukee että ”tilini päivittyy 02:00. #vartiossaeinukuta”

Oisko tää nyt sit kuiteski joku trolli :D
Suosisin tässä kohtaa ihan päävihulaiselta sellaista ulostuloa asian kanssa, täällä jää muuten yöunet monelta lyhyiksi mahdollisesti aivan turhaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös