1. Ville Peltonen. Toistaiseksi käsittämättömän hamemaista peliä joukkueelta, joka on Salmelaisen mittapuulla rakennettu yllättävän tasokkaasti ja suoraan play-offien fyysiseen vääntöön ja kohellukseen. Tämä kaikki rakennus vielä taitopuolen kärsimättä.
Tällä hetkellä Peltosella joku ihmeellinen aivopieru päällä, jonka mukaan kissat suistaisi liigan parhaan 5vs5 joukkueen raiteiltaan jäähyttömyydellä, kun todellisuudessa IFK:n sauma Pelicansia vastaan on nimenomaan pelin rikkomisessa keinolla millä hyvänsä. Jo runkosarjan tilastot paljastaa että IFK:lla on suuri potentiaali erikoistilanteissa ja Pelicansilla taas kaikkea muuta. Runkosarassa Pelicans oli useaan otteeseen jopa niin huono että sekoitti koko pelaamisensa heikoilla ja epävarmoilla ylivoimillaan! Runsaat ylivoimapelit oli suorastaan myrkkyä tasaisiin vääntöihin Pelicansille.
Tämä sarja ei kestä enää kovinkaan pitkälle, jos Peltonen ei saa kaivettua sitä Komarovin aloittelemaa vaihdetta esiin. Eipä sekään sinänsä välttämättä auta, mutta ehjän pelin rikkominen on silti ainoa keino jarruttaa tällä hetkellä 5vs5 ylivertaista Pelicansia. Jos ei huomenna Lahessa ala laidat kolista ja jäähypenkki kutsua IFK:n toimesta, niin sarja on ohi nopeammin kuin kukaan alunperin odotti.
2. Runkosarjan lopun positiiviset pelaajat: Horky, Johannesen, Salminen. Kaikki jatkaneet korkealla tasolla play-offien alettua ja nyt Salmisen myötä ja tuntematta edes Riihisen tilannetta, voi hyvillä mielin sanoa että Pelicansilla on play-offeihin erittäin tasokas puolustus. En vaihtaisi tätä pakistoa minkään muun joukkueen kanssa.
Horkyltä tuntui jääneen ne omat kiemuransa sinne helmikuiseen haastatteluun, sillä niin hienosti on sen jälkeen pelannut. Hienoa huomata että kaveri tuntuu nauttivan play-off väännöistä, se kun ei ole mikään automaatio edes isompi kokoisten kohdalla.
3. Rantala. Käsittämätön suonenveto päällä! Rantalako uusi Mäkelä? Noo, ei sentään, mutta onhan tässä oltava vilpittömästi onnellinen miehen löydettyä ajatuksen mukaan työhönsä.
