Positiivisuusketju

  • 2 816 164
  • 11 240

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Kolme nevörhöördiä kaivautuu koloistaan pleijareiden alkaessa lyttämään Pulkkisen läjään.. :) Kiva.. Karjalalippikset vaan vinoon ja kohti kevättä.

Ei sillä että ite olisin täällä tunnettu persoona, mutta pistää vituttamaan tämä yletön Pulkkisen lyttääminen. Sen verran voin kyllä kehasta, että olen ollut jatkoajan rekisteröitynyt käyttäjä pidempään kuin nuo kolme yhteensä. Pulkkisella ei ehkä sujunut kevät yhtä hyvin kuin moni odotti, mutta ei joukkueen toisteksi paras pistemies noin paljon tarvitse lokaa niskaan. Ja varsinkaan omilta kannattajilta. Hävetkää..

Olen kyllä Pulkkisesta kirjoitellut jo aiemminkin ja karjalalippistä voi sovitella ihan omaan päähän mitä tulee tuohon rekisteröitymishistoriaan. Koskahan siellä suunnalla osataan katsoa myös tehopisteiden taakse, taitaa Virmasen aikakausi olla syvällä sielussa.

No joo, mennään asiaan:-)

Mielestäni Pulkkisen taso ei vain ole riittävä, jotta kaveri ansaitsisi peliaikaa tällä hetkellä, mikäli kaikki muut ukot ovat käytettävissä.

Luistin ei yksinkertaisesti kulje, liian helppoja kiekon menetyksiä, ei pärjää kaksinkamppailussa, vääriä kiekollisia ratkaisuja ja puhumattakaan oman alueen ongelmista. Hurjan vedon omaava kaveri pääsee tällä hetkellä uskomattoman harvoin kunnon vetopaikkoihin, joka on seurausta edellä mainituista syistä. Voisi yrittää edes taklata, mutta kovin on harvassa niititkin olleet.

Aiemmin kirjoitin, kuinka itseäni ärsyttää kun Pulkkinen ei luistele kiekon saatuaan vaan alkaa liukumaan ja etsimään syöttöpaikkoja. Nyt olen havainnut enemmän liikettä kiekon kanssa, mutta kovin on tukkoisen oloista menoa.

Ansaitseeko Pulkkinen sitten katsomokomennusta? Ehkä ei, mutta en näe sitäkään huonona vaihtoehtona, saapahan siinä samalla sitten huilata mikäli kyse on vain ylirasituksesta. Teräväisen kiekkovarmuus hyökkäyspäässä on aivan toista luokkaa, ja uskon että esim Lahdesta saataisiin paljon enemmän irti kun Pulkkinen ei ole menettämässä kiekkoa liian helposti.
 

salama#8

Jäsen
Ansaitseeko Pulkkinen sitten katsomokomennusta? Ehkä ei, mutta en näe sitäkään huonona vaihtoehtona, saapahan siinä samalla sitten huilata mikäli kyse on vain ylirasituksesta. Teräväisen kiekkovarmuus hyökkäyspäässä on aivan toista luokkaa, ja uskon että esim Lahdesta saataisiin paljon enemmän irti kun Pulkkinen ei ole menettämässä kiekkoa liian helposti.

No edellisessä viestissä tuulettelit Pulkkisen mahdollista poissaoloa. Muutenkin kiekollinen pelihän on ketjussa Pulkkisen harteilla ja lisäksi ilmeisesti hänellä pitäisi tehdä niistä omista namupasseista ne maalitkin. Muilla ei ole ketjussa mitään virkaa. Että tulosta pitäisi tulla vaikka sentterinä olisi mestis-kerälä ja laiturina puolikuntoinen Lahti. Eikä silläkään pitäis olla mitään vaikutusta, että joka toisessa pelissä ketjukaverit vaihtuu. Ja harmi kun meillä ei ole kahta Teräväistä..

Maaleja Pulkkinen teki kaksi vähemmän, kuin edellisellä kaudella. Ei niin kauhea pudotus. Syöttöjä tuli sitten reilusti vähemmän. Mistähän se johtuu? Eikö Pulkkisella ole enää syötöt kohillan? Väitän että kyse on ennemminkin pelikavereista. Viime kaudella Pulkkisen rinnalla pelasi tulikuuma Lahti. Ei ollut Lahti kuuma tällä kaudella, eikä edes lämmin.

Joo en edelleenkään kiistä sitä, etteikö loppukausi olisi mennyt vähän penkin alle Pulkkisella, mutta ei kuitenkaan niin paljon että häntä olisi varaa pukata katsomoon. Vai kenellä ajattelit korvata Pulkkisen?
 

Masentaja

Jäsen
Pulkkisen tehot:

Kausi 2010-2011: 55 peliä, 18+36=54

Kausi 2011-2012: 56 peliä, 16+21=37

Ainoa missä merkittävä romahdus, on syöttöpisteet. Ja kun mietitään mikä ketjulotto ja loukkaantumishistoria + tehojen yleinen jakautuminen joukkueessa niin ei tuo nyt ihan päin helvettiä ole. Myös odotukset viimekauden jälkeen oli niin infernaaliset eikä milläänlailla realistiset että ei tää katastrofi ole. Pelimies.
 

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Lopulta se on aika se ja sama mitä me täällä huutelemme, Erkka tehnee lopullisen päätöksen. Olisihan tilanne aika harvinaisen poikkeuksellinen, mikäli joukkueen toiseksi paras pistemies tippuisi kokoonpanosta pudotuspelien alkaessa. Mutta mikäli Erkka siihen ratkaisuun päätyy, täytyy kaverin pelissä pahasti olla jotain vialla.

Mahdollinen skenaario voi hyvin olla, että vieraspeliin halutaan "tiiviimpi" joukkue ja etenkin jos avausottelusta tulee tappio, niin Pulkkinen nousee kotipelissä jälleen kokoonpanoon.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mahdollinen skenaario voi hyvin olla, että vieraspeliin halutaan "tiiviimpi" joukkue ja etenkin jos avausottelusta tulee tappio, niin Pulkkinen nousee kotipelissä jälleen kokoonpanoon.

Vieraisiin pöytiin sen verran, että eikö huhuttu Pulkkisella olevan jotain pientä vammaa, vai onko tämä jo vanhaa tietoa? Muussa tapauksessa en oikein ymmärrä viltitystä, ellei sitten ole viihtynyt viihteellä liikaa...?
 

BrxA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kolme nevörhöördiä kaivautuu koloistaan pleijareiden alkaessa lyttämään Pulkkisen läjään.. :) Kiva.. Karjalalippikset vaan vinoon ja kohti kevättä.

Ei sillä että ite olisin täällä tunnettu persoona, mutta pistää vituttamaan tämä yletön Pulkkisen lyttääminen. Sen verran voin kyllä kehasta, että olen ollut jatkoajan rekisteröitynyt käyttäjä pidempään kuin nuo kolme yhteensä. Pulkkisella ei ehkä sujunut kevät yhtä hyvin kuin moni odotti, mutta ei joukkueen toisteksi paras pistemies noin paljon tarvitse lokaa niskaan. Ja varsinkaan omilta kannattajilta. Hävetkää..

Voi nyt Hel*etti! :D Jopas on perustelut sulla miksi meidän MIELIPIDE on huonompi kuin sinun MIELIPIDE. Joo voi olla, että en ole kauaa tänne kirjoitellut mutta lukenut olen ja kiekkoa katsonut sitäkin enemmän (myös pelannut 10v). Menee jo niin ohi ketjusta tämä asia, joten eiköhän yhdessä lopeteta jo. Itse vain satun olemaan sitä mieltä, että pulu pelaa(pelasi toivottavasti) huonosti eikä ansaitse paikkaa kokoonpanossa kyseisellä pelillään. Ei tässä sen kummemasta ole kyse. Yhden pelin penkitys todella kriittisessä pelissä voi herättää pulun taas henkiin ja näkisin sen kaikin puolin fiksuna liikkeenä.
 

Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muussa tapauksessa en oikein ymmärrä viltitystä, ellei sitten ole viihtynyt viihteellä liikaa...?

Ymmärtäisit jos olisit katsonut viimeiset 10 ottelua. Tehot 2+2 ovat vielä välttävät, mutta peliesitys on ollut luokaton jo pitkään. Teholukema -6 on myöskin jäätävän huono, vaikka tosin oma osansa on ollut myös ketjukavereilla. Pulkkisen virheestä lähtenyt tilanne on maksanut Jokereille aivan liian monta maalia ja sitä kautta myös pisteitä näissä otteluissa.
 

Kulmapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teukat, Jokerit, Flyers
Torinon hopeavalmentaja on mj-pestin jälkeen puhdas projektikoutsi ja tällä hetkellä laitetaan pudotuspelejä varten paketti kuntoon. Alkukaudesta kokeiltiin, mihin rahkeet riittää. Sen jälkeen viimeiset 50 ottelua on todellisuudessa vain kehitetty yksilöitä ilman minkäännäköistä joukkuepeliä ja piiloteltu kilpikonna puolustuksen takana.

Torstaina alkaa kultajahti ja tämä kevät tullaan muistamaan siitä, kuinka Erkka tekee tämän vuoden jytkyn marssittamalla sm-liigan kaikkien aikojen parasta kiekkoa pelaavan Joukkueen mestaruuteen asti.

Mun on vaan pakko uskoa tähän, ja jotenkin se tuntuu olevan lähempänä totta, jos sen kirjottaa tänne.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ymmärtäisit jos olisit katsonut viimeiset 10 ottelua. Tehot 2+2 ovat vielä välttävät, mutta peliesitys on ollut luokaton jo pitkään.

Ja jos katsoi koko kauden niin tietäisi että se todennäköinen Pulkkisen sijaan kokoonpanoon nouseva pelaaja teki koko kauden aikana 59 pelissä 2 maalia, sen lisäksi kyseinen pelaaja oli viimeisessä pelissä hyllytettynä syömässä katsomossa poppareita. Vain Jokerifanien keskuudessa tässä vaihtoehdossa voidaan nähdä jotain hyvää, joukkueelle se ei oikeasti sitä ole.
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
Ja jos katsoi koko kauden niin tietäisi että se todennäköinen Pulkkisen sijaan kokoonpanoon nouseva pelaaja teki koko kauden aikana 59 pelissä 2 maalia, sen lisäksi kyseinen pelaaja oli viimeisessä pelissä hyllytettynä syömässä katsomossa poppareita.

Oletko tosiaan sitä mieltä että Tyrväinen on Pulkkisen "korvaaja"? Nehän pelaa saatana ihan eri rooleissa ja näin on ollut yhtä ottelua lukuunottamatta koko kauden.

Viime peleissä Pulkkisesta ei ole ollut juurikaan hyötyä kentällä, joten on mielestäni ihan oikein jos poppariosasto kutsuu. Runkosarjamatseissa voisi ehkä katsoa hieman sormien läpi ja antaa lahjakkaan oman junnun hakea itseään, mutta nyt alkaa kauden tärkein rupeama eikä tässä vaiheessa joukkue kestä yhtäkään vapaamatkustajaa.
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Ja jos katsoi koko kauden niin tietäisi että se todennäköinen Pulkkisen sijaan kokoonpanoon nouseva pelaaja teki koko kauden aikana 59 pelissä 2 maalia, sen lisäksi kyseinen pelaaja oli viimeisessä pelissä hyllytettynä syömässä katsomossa poppareita. Vain Jokerifanien keskuudessa tässä vaihtoehdossa voidaan nähdä jotain hyvää, joukkueelle se ei oikeasti sitä ole.
Flintti, Mitä järkeä verrata kahta aivan eri roolin pelaajaa? Pulkkinen on ollut aivan paska viimeiset viikot. Luistelu on ollut tervaa ja itseluottamus pakkasella. Tyrväinen on ollut erittäin ailahteleva. Välillä vetää hyvin omaa rooliaan (neloskentän pommittaja) ja välillä syöttää vastustajan maalit.

Molemmat voisivat välillä istua katsomossa. Ongelma on taas tuttu ja turvallinen eli materiaali on liian kapea joten loukkaantuneetkin ovat kehissä, jos vaan pysyvät pystyssä saatikka sitten asennevammaiset ja väsyneet.

Positiivisuusketjussa kun ollaan niin se mikä on hienoa on se että Jokerit marssii välieriin, jos uusilta loukkaantumisilta vältytään! Ja vittu se on mahtavaa!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Flintti, Mitä järkeä verrata kahta aivan eri roolin pelaajaa?

No enhän minä vertaa mitenkään muuten kuin sillä kuin kerroin vain faktat mitä tapahtuu jos Pulkkinen ei ole pelaavassa kokoonpanossa, silloin Tyrväinen nousee pelaavaan kokoonpanoon. Tyrväinen ei tietenkään korvaa suoraan Pulkkista, eikä nouse Pulkkisen paikalle mutta Jokereiden kannalta se menee niin. Jokerit menettää Pulkkisen verran tehoja ja saa korvauksena Tyrväisen verran tehoja tämä ihan matemaattisesti ajatellen.

Koska ollaan positiivisuusketjussa niin Pulkkisen mahdollisesta menetyksestä huolimatta en näe etteikö Jokereilla olisi täydet mahdollisuudet IFK:n kaatamiseen. Toinen positiivinen seikka on se että tällä kaudella Jokerit on ollut paljon vähemmän riippuvainen Pulkkisen tehoista kun vastuuta on pystyneet kantamaan monet muutkin ketjut kuin Lahden ja Pulkkisen muodostama vitja. Itseasiassa Jokerit on hyökkäyksellisesti paljon vahvempi kuin viime kaudella, myös ilman Pulkkista.
 

J.Rita

Jäsen
Tyrväinen ei tietenkään korvaa suoraan Pulkkista, eikä nouse Pulkkisen paikalle mutta Jokereiden kannalta se menee niin. Jokerit menettää Pulkkisen verran tehoja ja saa korvauksena Tyrväisen verran tehoja tämä ihan matemaattisesti ajatellen.

Sillä merkittävällä erotuksella että yliyrittävästä Pulkkisesta lähinnä on haittaa ilman hyökkäyspään tehoja. Tyrväisellä on hyvät edellytykset pelata nollanollaa nelosketjussa.

Olen kuitenkin sitä mieltä että Pulkkisen on oltava kokoonpanossa jos terveys sallii.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Todella eheä 60 min ja Jaskan tykki puhui. Ilari näytti taas mistä puusta on veistetty!
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisätään vielä tuohon listaan. Ruutu pysyi jäähyltä pois ja Teuvo Teräväisen hyvä luovuus.

Lisätään tuohon vielä Dehnerin liike ja se syöttö Filppulan maaliin. =D
Hyvä jätkät, kotietu on meidän. Nyt ei herpaannuta, vaan kiristetään tahtia...
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kokonaisvaltaisesti ehjä 60min. Eka erä oli ehkä hieman ujoa pelaamista (toki niin oli molemmilla), mutta toiseen erään tuli kovasti taisteleva narrilauma ja kaksi maaliakin saatiin aikaan. Kolmas erä oli kanssa hyvä, vaikka IFK kovasti yrittikin painostaa nostamalla karvausta ja pelin intesiteettiä. Hyvin kestettiin Jullien painostus ja viimeisenä lukkona toimi Kilpeläinen, joka pelasi hyvän ottelun. Voisi sanoa, että joukkueessa ei ollut yhtään alisuorittajaa, vaan kaikki hoiti tonttinsa mallikkaasti.

Tästä jos mistä on hyvä jatkaa himamatsiin. Kotietu on nyt meillä. TAISTELE JOKERIT!
 

Pietilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Caps
Erittäin iso positiivinen käsi siitä, että Jokerit.com osoitteeseen tulee nopealla tahdilla päivitystä pelipäivinä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Neloskenttä, Filppulan ja Jaskan herääminen, Eero, Väänänen sekä Ruutu. Ainii, Hahl ja Teuvoki pelas hyvän pelin. Nojoo ketä sinne jää ulkopuolelle? Kerälän kenttä ja nelonen pelasivat aivan loistavasti puolustussuuntaan.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Sekin lämmitti mieltä vaikka ottelu ei kovin fyysinen lopulta ollutkaan niin me vietiin taklauspeliä lähes täysin. Kuvaavaa oli, että 80-kiloinen Hardt kolaa lähes 100-kiloisen Kankaanperän kahdesti. Välillä taklaukset menivät tosin hutikin ja oliko se Tyrväinen joka taklasi täydellä vauhdilla taas plexiä.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Välillä taklaukset menivät tosin hutikin ja oliko se Tyrväinen joka taklasi täydellä vauhdilla taas plexiä.
Mä antaisin 3 vuotta lisää sopimusta. Oli tosiaan Tyrväinen ja meni huti. Silti nätti lähtö viivalta ja päässä ajatus listiä. Hieno veto, vaikkakin huti.
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Pakko lisätä vielä Rudin ajo Söderholmia, jonka jälkeen Söde kolasin oman maalin kun oli _niin_ pihalla tilanteessa. Sääli ettei urpolta näkyny Söden silmiä ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös