Positiivisuusketju

  • 2 815 488
  • 11 237

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Lauantaina meini, yli, mutta ainakin Jokerit on niin seurana (Kekäläisen suulla), kuin Ben-Amorin osalta ilmoittanut ottavansa vastuun ja olevansa pahoillaan Peltosen puolesta, sekä ettei uusia ylilyöntejä tulla näkemään.

Se että Jokerit on hoitanut asian tyylikkäästi nostaa yhä enemmän joukkueen johdon pisteitä. Yhtään nöyristelemättä otetaan vastuu omista ylilyönneistä, mutta seistään myös omien tukena ilmoittamalla selvästi mitä kentällä todella tapahtui.

Ainakin itselleni tämä tapaus on myös selvittänyt eräitä juttuja Jokereiden kannattamiseen liittyen. Moni varmasti noteerasi sen, että Jokerit kerrankin vastasi IFK:n vuosikymmeniä jatkuneeseen isotteluun tavalla, jota koko IFK-perhe Allulähteenmäkineen, Lallipartisineen ja Ilarimelarttineen voivat muistella omien urheuksiensa lomassa. Nyt sattui asialle vähän kovempi kaveri ja syyttömänä uhrina oli IFK-legenda. Nyt kun oman pelaajan täyspimahtaminen on sitten kerran koettu myös näin päin (ei muuten tunnu yhtään hyvältä) niin ainakin omalta osaltani tiedän entistä selvemmin miksi haluan Jokereiden jatkossa pelaavan taitokiekkoa ja jättävän brändi-pelleilyt muille. Se tyyli kun on ihan perseestä.
 

basswood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se että Jokerit on hoitanut asian tyylikkäästi nostaa yhä enemmän joukkueen johdon pisteitä. Yhtään nöyristelemättä otetaan vastuu omista ylilyönneistä, mutta seistään myös omien tukena ilmoittamalla selvästi mitä kentällä tapahtui.

Molempiin kohtiin vahva sama vaikka lainasinkin vain ylemmän.

Pitää vielä korostaa miten hienosti tapaus hoidettiin. Ei minkäänlaista uhriaseman hakemista vaan otettiin vastuu tapahtuneesta ja lyötiin aamupäivällä julkaistuun matsikoosteeseen vain maalit vaikka varmasti teki mieli tuoda vahvemmin julki se ettei Ben-Amor se ainut konna pelissä ollut, varsinkin kun joka puolella ehdittiin jo julkisesti SBA ja Jokerit lynkata.

Samaan aikaan IFK ehti leikkiä pari päivä viatonta uhria Sopan Hesarilausuntojen ja Söderholmin urheiluruutukommenttien muodossa jne. Ikävästi kosahtikin nyt sitten siellä suunnalla omaan nilkkaan kun totuus tulikin toista kautta julkisuuteen. Housut nilkoissa jne. Samassa Hesarin lausunnossa Sormunen kerkesi tunnustaa että paikallisvastustajan agitaattori on päässyt kunnolla ihon alle, priceless.

Kaiken kaikkiaan loistavaa toimintaa officelta ja tällä hetkellä viedään naapuria sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. IFK:n tiedotetta ja vastuun ottamista odotellessa..
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehdottomasti sama edellä mainittuihin viesteihin siitä että Jokerit kyykyttää Hifkiä tällä hetkellä täysin.

Pitkästä aikaa Jokereiden kannattaminen näyttää varmaan ulkopuolisille maakuntalaisille siltä coolimmalta vaihtoehdolta Stadin joukkueista.

Alla tyylikäs Stadin herruus voitoin 4-0, nöyryyttävät voitot Hifkistä ET-matseissa. Ja muutenkin Jokereista ollaan saatu Keklun tulon myötä se rahajengin maine pikku hiljaa pois, itse en ainakaan ole 2-3 viime kauteen kuullut montaa mainintaa rahojen käytöstä.

Lupaavia junnuja puskee kokoonpanoon ja suureen rooliin ja Teräväinen on cool nimi ihmisten huulilla ja taisi olla kansikuvapoikanakin Veikkaajassa(?) jos en väärin muista.

Vielä kun kokoajan alkaa tulemaan enemmän esille myös Hifkin osuus lauantain tapahtumiin, ja se omahyväinen ja ylimielinen toimintatapa millä naapurin fanit ja seuran johto on toiminut syyttäessään vain Jokereita kokonaan tapahtumista. Ainakin jollain lailla se tulee kolahtamaan omaan nilkkaan Hifkiä, jos sieltä puolelta ei haluta ottaa vastuuta ollenkaan la tapahtumiin.

Kauteen lähdettäessä meillä on myös hieman kovempi jengi mun mielestä ja fiksusti rakennettu joukkue.

Keväällä kun kannua päästäisiin vielä nostelemaan, mikä ettei Hifkin edessä finaaleissa, niin Jokerit olisi varmaankin parhaimmassa myötätuulessa sitten 1990-luvun Jokeri-ilmiön. Se tekisi seuralle hyvää ja uskottavuutta.
 

Seventeen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pitkästä aikaa Jokereiden kannattaminen näyttää varmaan ulkopuolisille maakuntalaisille siltä coolimmalta vaihtoehdolta Stadin joukkueista.

En tiedä tuosta cooliudesta, mutta hyvin teillä on pääpiirteittäin asiat hoidettu muutaman vuoden aikana. Ette te varmaan koskaan siihen pääse että meistä maalaisista tuntuis että onpas coolia porukkaa kun kannattavat Jokereita. Jonkunlaista arvostusta kylläkin tulee monesta eri toiminnasta. Itse en löydä kuin yhden miinuksen tällä hetkellä teidän toiminnasta, ja se on Jarkko Ruutu tai oikeastaan hänen toimensa.

Mahtavaa katsoa kun teiltä tulee junioreita kuten Pulkkinen ja Teräväinen, heille annetaan vastuuta ja tarvittaessa osataan olla antamatta. Kekäläinen hoitaa tonttinsa mainiosti ja hankinnat on järkeviä liigaan. Teillä on monipuolinen jengi jossa on tähtiä (Väänänen) ja mielenkkintoisia nimiä.(Moses) Valmentajaksi uskalletaan ottaa nuori lupaava kyky ja seuran omia kasvatteja.(Valtonen) Ostomiehiä ei ole ainakaan niin paljoa. (viime vuonna tosin bume ja lupa) Markkinointi on kunnossa ja tuote hyvä. Aineksen Suomen ykkösseuraksi on todellakin olemassa. Muutenkin kuin menestyksen osalta.

Mutta sitten Ruutu toimii niinkuin toimii. Hävettävät kyykkäykset juuri kun Väänänenkin on kerennyt haukkua ruotsalaiset samasta asiasta pystyyn. Loukkaantumisien näyttelemiset, kieltäytymiset tappeluista ja se ettei kanneta vastuita omista rottailuista aiheuttaa ainoan miinuksen. Otetaan esimerkiksi tämä Lauantain episodi. Jos ruutu olisi vastannut melartin haasteeseen ja nykäissyt Melartia kuonoon, olisi vältytty koko SBA-peltos episodilta. Melart olisi saanut näpäytyksen noudoistaan ja Ruutu ja Jokerit olisi saanut rauhan pelaamiselle. Väitän että Ruutu osaisi hoitaa oman ruutunsa todella mallikkaasti, hänellä on kyky siihen, mutta miksei hän tee sitä. Tämä toiminta laskee omissa silmissä liikaa Jokereiden arvostusta.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jokerit on ollut hölmöilynsä jälkeen suoraselkäinen ja ottanut vastuun teoistaan, sillä tavalla voidaan ottaa opiksi. Ja se IFK:n levittämä sumuverho hälvenee aikanaan ihan sen omaan hölmöilyyn, se on maineensa vanki ja tulee hukkumaan miekkaan.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kylläpä kiekko ja luistin liikkui Jokereilla tänään Frölundaa vastaan ja maalipaikat käytettiin rennosti hyväksi. Tällä menolla alkavasta kaudesta tulee menestyksekäs.
 

Deptula

Jäsen
Erittäin positiivinen asia mikä pisti silmään tänään pelissä oli se, että paikalla oli paljon pieniä lapsia vanhempiensa kanssa. Itselle tuli hyvä fiilis kun vieressä istuva isä ja noin 4v poika kaksikko puhui lätkästä ja nimenomaan jokereista. : )
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Suorastaan pelottavan hyvältä näyttää. Svedut oli ilmeisesti lähteneet Helsinkiin turistireissulle, mutta se ei ole pätkääkään pois Jokerien peliesityksestä. Omista päästiin pääosin nopeasti ja parilla helpolla syötöllä pois, kiekko tuotiin vauhdilla alueelle ja sen jälkeen varsinainen ralli usein alkoikin. Nautittavia syöttökuvioita ja paljon maaleja. Loistavaa lätkää! Kaikki näyttää suorastaan pelottavan hyvältä sarja-avausta varten, koska jengi sai taatusti tämän illan voitosta kovan mentaalisen lisäboostin kaiken viikon sisällä tapahtuneen jälkeen...
 

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Tuli tuosta toisen ketjun Moses-hehkutuksesta mieleen, että nykyisessä joukkueessa on alkaa olla todella monta suosikkipelaajaa itselläkin. Dehner, Väänänen, Hardt, Heino vaikkapa alkuun. Tiedä sitten johtuuko moinen oman seuraamisen lisääntymisestä vai mainioista nettisivuista, joiden kautta pelaajat tulevat nykyisin helpommin tutuiksi ihmisinäkin.

Niin, nettisivujen sisältön ja muukin pr on tiukkaa rautaa, mieluummin satunnaiskatsojakin raahaa perseensä Hartwallille kuin katsoo pelin Urholta yhä useammin. Jäsenkirjeen tietovisa Rask vs. Lamberg oli kanssa mainio, ja lisää ilmeisesti on luvassa!
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Eilen ennen peliä sanoin kaverille, että on kyllä aika ihme jos tämä peli voitetaan. Eihän siihen tarvinnut edes mitään ihmettä. Meidän junnuista oikeasti on kehittymässä kovan luokan pelaajia. Tolla pelillä ja eilisellä rosterilla aivan varmasti kaatuisi myös yli puolet liigan jengeistä. Eihän tässä voi olla kuin positiivinen.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Steve Moses 1,125 P/GP
Ilari Filppula 1 P/GP
Teemu Pulkkinen 0,75 P/GP
Markus Nordlund 0,75 P/GP
Teemu Eronen 1,66 P/GP
 

Frankster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni on positiivinen asia, että:

Tunnen erittäin suurta luottoa meidän nykyjengiä kohtaan. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen tämä jengi ei herätä suurta epäilystä. Erittäin hyvin koottu joukkue, jolla on edellytykset mennä pitkälle. Fiilikset näin kuin kausi kohta alkaa ei ole moneen vuoteen olleet yhtä hyvät ja toiveikkaat.

Miksei ole jo torstai?

Ja penkin takana häärivät Tomi & Tomek, tästedespäin kutsuttaen TomTom:ksi, navigoi meidät kohti kultaa!
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Naapurin puolelta huomasin tälläisen:

Fiilikset ovat tietysti kullakin omanlaisensa, mutta:
- meillä ei ole yhtään niin vakuuttavaa ja uskottavaa puolustajaa kuin Väänänen
- meillä ei ole yhtään niin hyvää kiekollista puolustajaa, kuin Eronen tulee olemaan (Söderholm hyvin lähellä, mutta vain lähellä..)
- meillä ei ole yhtään niin hyvää ulkomaalaista, kuin Dehner on
- meillä ei ole junnupuolelta vastaavanlaista tunkua ylös kuin naapurilla

Nämäkin toki ovat fiiliksiä. En ole niistä ylpeä, mutta tunnustaudun inhorealistiksi, osin jopa pessimistiseksi HIFK:n nykyrosteriin (ja valmennukseen). Luoja, anna minun olla väärässä kun sanon että kyllä minä tällä hetkellä vaihtaisin puolustusta narrien kanssa päittäin.

Tuli kyllä hyvinkin positiivinen fiivis vaikka täälläkin jotkut ovat haukkuneet meidän pakistoa. Se on kyllä totta, että tuo meidän pakisto ei liikaa loukkaantumisia kestä. On se kuitenkin parempi kun naapurilla.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Naapurin puolelta huomasin tälläisen:



Tuli kyllä hyvinkin positiivinen fiivis vaikka täälläkin jotkut ovat haukkuneet meidän pakistoa. Se on kyllä totta, että tuo meidän pakisto ei liikaa loukkaantumisia kestä. On se kuitenkin parempi kun naapurilla.

Ei pidä tulla kylläiseksi, että ollaan parempia kuin naapuri. Pitää pystyä myös haastamaan landen joukkueet. Koska ollaan kuitenkin positiivisuusketjussa, sanottakoon että ainakin paperilta katsottuna ja muutaman harkkapelinkin jälkeen on erittäin todennäköistä että taistellaan kärkikahinoissa ilman suurempia yllätyksiä, joita tietysti tapahtuu urheilussa. Kohtahan se tosissaan alkaa ja nähdään millaisessa iskussa ollaan kun alkaa "tosipelit". Samat pisteet on jaossa heti kauden alustakin joten toivottavasti saadaan viime kautta tasapainoisempi runkosarja heti alusta asti.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tuli tänään mitä tahansa tuomioita, niin eteenpäin on menty. Ei anneta tuomioiden vaikuttaa meidän tekemiseen tulevalla kaudella. Sen sijaan mennään entistä kovemaa. MINÄ, ME, JOKERIT.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Positiivista on se että tämän jälkeen tämä kohu on rikosoikeudellista tutkintaa ja aikanaan tulevaa oikeudenkäyntiä lukuunottamatta ohi ja voidaan lähteä kohti kautta kun kohu vihdoin on ohi ja voidaan alkaa keskittyä alkavaan kauteen ja ennen kaikkea jääkiekkoon.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Positiivista Jokereiden puolelta on Hjalmarin ulostulo, jossa sanoo, että joukkue tyytyy tuomioon täysin ja katsoo jo eteenpäin. Vaikka siellä kaiken maailman Valtosia onkin pyörimässä, niin hienoa, että eivät lähteneet valittamaan ja vänkäämään.

Kuten myös Kekäläiselle. Ei lähde selittelemään, toteaa vain, että virhe on tapahtunut ja on syytä katsoa peiliin.

Muistissa on näitä Tammisia ja kumppaneita, jotka sakkojen ja kieltojen jälkeen itkevät mediassa viisi vuotta.
 

Filosofem

Jäsen
Nyt kun tuomiot ovat tulleet, on kieltämättä varsin helpottunut olo. Viimein tämä etappi on ohi ja voidaan keskittyä kauteen. Virheistä opitaan ja me käännetään tämä vielä voitoksi.
 

Loorz15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit | Huuhkajat | Teuvo Teräväinen
Nyt kun tuomiot ovat tulleet, on kieltämättä varsin helpottunut olo. Viimein tämä etappi on ohi ja voidaan keskittyä kauteen. Virheistä opitaan ja me käännetään tämä vielä voitoksi.
Samat fiilikset. Toivottavasti tästä ikävästä tapahtumasta ei enää jauhettaisi vaan keskittytäisiin pelaamaan lätkää. Omasta mielestä tuomioissa ei ole paljon valittamista, paitsi ehkä Ruudun, mutta turha siitäkään on puhua. Nyt, katseet kohti torstain jääkiekko ottelua. Over and Out. Peace.
 

oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Nyt kun tuomiot ovat tulleet, on kieltämättä varsin helpottunut olo. Viimein tämä etappi on ohi ja voidaan keskittyä kauteen. Virheistä opitaan ja me käännetään tämä vielä voitoksi.

Tuskin on tämä episodi vielä ohi. Useampikin tuntemani juristi on veikannut, että Peltosen pahoinpitelyssä ylittyy syyttämiskynnys, joten Jokerien osalta "piina" jatkuu vielä.

Varsinkin, kun SM-liigan johto on todennut, että Jokereiden valmentajien osalta rangaistukset saattavat koventua, jos poliisitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä tulee esiin uusia ja selviä todisteita käskytyksestä.
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Positiivista on se, että tuomiot on annettu ja SM-liiga on alkamassa.
Torstaina Ville Peltosta levyksi, kovaa mutta rehdisti.
 

Spiit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lähtökohtaisesti oman pesän perkaaminen on se avainjuttu näissä kuvioissa, mutta jullien marttyyriasenteen jälkeen varsin positiivista on se, että naapurikin sai yhteensä noin kolmisenkymmentä peliä boksia siitä huolimatta, että heidän osaltaanhan kyse oli lähinnä pikku muistutuksista, joissa ei sen kummemmin tuomittavaa edes olisi ollut.
 

Flu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Padres
Positiivista on se, että tuomiot on annettu ja SM-liiga on alkamassa.
Torstaina Ville Peltosta levyksi, kovaa mutta rehdisti.
Pitäisiköhän ensiksi tiedustella saako Villen mielestä häntä nykyään taklata? Hänhän on nyt kaikkien medioiden välityksellä kertonut, että Villen mielestä on ok jos muita hakataan, mutta häntä ei saa lyödä kun se on totaalisen väärin ja ihan kamalaa.

Mitä Jokereihin tuleee niin on varsin positiivinen fiilis tulevasta kaudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös