Positiivisuusketju

  • 1 342 476
  • 9 676

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Jos on joukkuetta kritisoitu joskus aivan aiheesta niin nyt kehutaan aivan aiheesta. Virtanen on yksinkertaistanut hyökkäyspelaamista myös kotikaukalossa. Enää ei peruutella niin kuin aikaisemmin vaan mennään hallitummin ylöspäin. Ajoitukset ovat parantuneet dump and chase tyylissä mutta ennen kaikkea, valmistautumiset ovat nyt olleet todella paljon parempia kuin aiemmin. Nyt JYP tulee valmiina otteluun eikä herää vasta toisessa tai kolmannessa erässä pelaamaan. Puolustuspeli toimii. Karvaus on hyvää. Ainoa missä pitää olla vielä paljon parempi on viimeistely. Paikkoja luodaan mutta laukominen on ollut hieman hätäistä. Enemmän laatua näihin niin kaatuu KalPat ja muut kuumat joukkueet.

Yksittäisiä pelaajia en nyt enemmän kehu koska ne on tuossa ylempänä hyvin hoidettu jo. Akatemian nostot ovat tulleet ainakin hyvällä asenteella sisään. Which is nice.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Marko Virtanen, Onhan tuossa pelisysteemissä jotain oltava, koska loukkaantumis -sumassa saa akatemian kavereiden kanssa joukkueen voittoputkeen,

Tässähän nyt pitää muistaa että mm.eilisessä Ilves-ottelussa oli 10 sellaista pelaajaa jotka on ollut a-nuorten ringissä kun joukkue voitti Veltsun johdolla sm-kultaa 2011. Ja tämä samainen tilannehan on tainnut olla näissä kaikissa viimeisissä peleissä kun voittoja on tullut. Ne pelaajat ymmärtävät ja tietävät mitä Virtanen haluaa ja sitäkautta peli muuttuu helpommaksi kun pelaaminen tulee selkäytimestä. Jos vertaa vaikkapa Tuppuraista ja T.Nättistä niin ero on melkoinen. Tuppurainen on toki pelannut tuohon pari hyvääkin peliä(mm.eilen loistava) mutta monessa kohtaa on täysin pelin ulkopuolella ja sen oloinen ettei ole hajuakaan mitä on tekemässä. T.Nättinen sitten puolestaan on noussut hyökkäyspäässä suorastaan liideriksi. En usko että välttämättä edes jollain isomman profiilin valmentajalla kurssi olisi näillä pelaajilla kääntynyt.
Nyt kun on odotettavissa että ensi viikolla alkaa pelaajia palata kokoonpanoon niin on erittäin mielenkiintoinen seurata muuttuuko peli taas sekavaksi mössöksi vai jatkuuko hyvät otteet. Jos loukkaantuneena olleet pelaajat on omaksunut yhtään peliä noilta Akatemian nostoilta niin tästä voi hyvinkin tulla vielä valoisa talvi.

Eli Veltsulle ja Ahvenjärvelle kunnia tässä kohtaa pelin kääntymisestä.
 
low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Mutta enemmän näyttöjä tarvitaan, jotta Veltsu ansaitsee minulta täyden luottamuksen. Juuri nyt Veltsu on ansainnut kuitenkin työrauhan.

Muutenki outoja sanavalintoja tai ajatuksia tässä. Eiköhän kaikki JYPin kannattajat ole vain iloisia, että nyt kulkee. Joukkuetta tässä kukin kannattaa ei Tyniä, Veltsua, tms. vaan joukkuetta JYP.

Pahoittelut, itselläni läikkyi nyt humalassa yli. Tarkoitus ei ollut toimia palstapoliisina ja arvostella muiden mielipiteitä. Itsekin kritisoin tarpeen tullen ja seurajohto ansaitseekin kritiikkiä. Välillä vaan tuntuu että Virtanen saa jopa liikaa paskaa niskaansa. Itsekään en olisi jatkoja sorvannut ainakaan näin aikaisin, mutta kyllä nytten pitää vähän sinnekin antaa siimaa. Oli vain jäänyt kaivelemaan mieleen että täälläkin jotkut 10 pelin jälkeen oli valmiita luovuttamaan koko kauden.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Harmittavasti voittoputki katkesi tuomareitten oikeusmurhaan, mutta Hubacekin maali lämmitti ainakin kovasti minun mieltä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harmittavasti voittoputki katkesi tuomareitten oikeusmurhaan, mutta Hubacekin maali lämmitti ainakin kovasti minun mieltä.

Samoin. Sekä taistelija Hotakaisen myös. Tuuletuksista näki molemmilla, että teki ihan gutaa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Plussaa tän illan pelistä hyvien maalipaikkojen luomisesta, pientä negaa niiden toteutuksessa. Myös vemppa osaston osittainen tyhjeneminen luo uskoa tuleviin peleihin. Nyt kun saataisiin edes muutama peli pelattua vakiokentällisillä, sitä kautta alkaa myös tulosta tulemaan.
 
dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
JYP on kyllä nyt asenteella jäällä. Itkin vasta äsken turhaan - tämän enempää en voi vaatia kannattajana. Tappio tuli, mutta jos joukkue tuolla ilmeellä pelaa, niin upea juttu. Hävettää omat kommentit pari viikkoa sitten.
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP sympatiat: HIFK
Kyllä joukkueen taistelutahto näky tossa Kaltevan maalissa etenkin. :D Kauheaa hässäkkää, ukkoa maalin edessä nurin ja maalia tuulettaa kaikki 6 jätkää ihan kunnolla, kelpaa. Ei ollut mitään muniinpuhaltelua.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Se mikä eniten ilahduttaa on varmaan se että kerrankin oli 4 tasapainoista ketjua joita voi peluttaa tasaisesti. Mikään ketju ei ehkä ole ylitse muiden, mutta ei sitä välttämättä tarvitsekaan jos joukkueena pelataan. Pudotuspeleihin lupaa hyvää jos vastustaja ei tiedä mitä ketjua lähteä pimentämään kun mikä tahansa ketju voi tehdä sen maalin. Ketjut kun alkaa palata vakiokoonpanoon niin pelitapakin alkaa löytyä eikä peli ole niin sekavaa. Luodaan maalipaikkoja ja vastustaja ei meinaa päästä omalta alueelta pois. Vaika Akatemian pelaajat on pelannut hyvän kauden niin otteet ailahtelee paljon. Nyt kun ei montaa mukana niin tasapainoisempi koko joukkueen peli.

Carlssonissa sen verran, nytkin pelasi aika näkymätöntä peliä, sekään ei aina ole kuitenkaan huono juttu. Yllättävänkin vahva tuntuu olevan noissa kulmaväänöissä varsinkin. Joten itselle tulee mieleen Sipiläinen miehen pelistä. Jos jatkaa näin niin ei välttämättä mikään tehomies ole, mutta saa varmasti voitettua kaksinkamppailuja kulmissa ja aiheutettua jäähyjä vastustajalle. Juuri sopivalta 3-4 ketjun mieheltä vaikuttaa. Toki nyt kun miehiä alkaa sairastuvalta palata niin saattaa syödä omien kasvattien peliaikaa, mutta ei kuitenkaan näiden 2 pelin perusteella pahaakaan ajateltavaa kunhan pysyy sopimuksen loppuun terveenä ja on käytettävissä jos tarvitsee.
 
k0l1kk0

Mikä positiivisempaa, nämä akatemia äijät tulee pelaamaan JYPissä näillä näkymin joten tulevaisuus on jollain tapaa turvattu. Toki niitä kärki äijiä tarvitaan vielä,mutta lupaa hyvää.
 
Coutinho

Jäsen
JYP on kyllä nyt asenteella jäällä. Itkin vasta äsken turhaan - tämän enempää en voi vaatia kannattajana. Tappio tuli, mutta jos joukkue tuolla ilmeellä pelaa, niin upea juttu. Hävettää omat kommentit pari viikkoa sitten.

Pakko sanoa tähän, että en voisi olla enempää samaa mieltä! Minua ei kyllä tosin hävetä omat kommentit tuossa kolmisen viikkoa sitten, vaan asenteessa on tapahtunut oikeasti iso muutos ylöspäin! Jos tällein joukkue jatkaa jäälle on aivan sama ketä kokoonpanossa on, niin saa kyllä lähteä tyytyväisenä pelin jälkeen kotia! Se on se juttu minkä perään olen huutanut!
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos JYP! Voittokantaan heti KalPa pelin jälkeen.

Veiniltä taas VARMA ja rauhallinen suoritus, wau.
Plussaa myös "4 ketjulle", toivottavasti tämä pysyy kasassa, koska hyvälle vaikuttaa.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kiitos JYP! Voittokantaan heti KalPa pelin jälkeen.

Veiniltä taas VARMA ja rauhallinen suoritus, wau.
Plussaa myös "4 ketjulle", toivottavasti tämä pysyy kasassa, koska hyvälle vaikuttaa.
Oli kokonaisuutena hyvä suoritus. Ainoa pieni miinus tulee Saarelan toisesta maalista jossa etuylä oli vapaana. Olihan se kuitenkin pirun tarkka laukaus. Siksi se miinus on myös hyvin pieni. Ja lyhyt.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli kokonaisuutena hyvä suoritus. Ainoa pieni miinus tulee Saarelan toisesta maalista jossa etuylä oli vapaana. Olihan se kuitenkin pirun tarkka laukaus. Siksi se miinus on myös hyvin pieni. Ja lyhyt.

Ok, luotan näkemykseesi. Tuo maali jäi minulta näkemättä, myös hidastus tuosta maalista pääsi menemään ohi.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Yksi mikä ei ole juuri tappioputkenkaan aikana hetkahtanut on joukkue itse. No nyt on puoli tusinaa tappiotonta peliä, ja sakkia edelleen pilvin pimein telakalla. Se on jotain, on se!
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pisteet himaan taas, maistuu! Kiitos JYP!

+ Uskomaton määrä kiekon peittoja ja uhrautumista tänään alivoimalla, asenne rautaa tänään
+ 4. ketju
+ Veini, harmi että 0-peli meni, mutta Veiniltä rautainen suoritus jälleen
+ Nolan Yonkman 0+2, Upea syöttö Tuppuraisen maaliin
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Pisteet kotiin vakuuttavalla pelillä. Hyvää veininkiä maalissa taas kerran ja kiitos siitä kuuluu koko joukkueelle mutta eniten Vehviläiselle. Varmaa ja eleetöntä pelaamista maalissa ilman ylipelaamista ja puolustus siivosi hyvin maalin edustaa. Yonkman pelasi taas loistavan pelin. Virtaselta hyvää reagointia (VAU!) aikalisän ottamisessa. Pelaajat saivat tarvittavan lepohetken.
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Piti viritellä läppäriin matsi matkalla Helsinki-Jyväskylä ja kannatti :) Koska eihän pelejä nyt reissujen takia missata.

Tässä on nyt jotakin "löytymisen tunnelmaa", näin sen muotoilisin. Parasta on, että pelataan keskimäärin pahimpia vastaan parhaat matsit ja että pikkuveikka on palautettu puremaan tuttiaan omalle paikalleen sarjataulukossa. Maistuu.

Jupa
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Illan esitys promosi taatusti sen puolesta että jengi tulee isommin mestoille. Täydellinen raiskausmurha JYPiltä sillä hetkellä kun vastustaja piti tappaa&alistaa. Sitten helvetisti sydäntä mukana kun suojeltiin omaa maalia mm. blokkaillen kuteja.

+++Yonkman ja se passi Tuppuraiselle
++Veini dominoi vaikeatkin illat
+Kanninen, Salmio, Nenonen, Hotakainen ja Tuppurainen

Again, tästä on hyvä jatkaa!
 
marras

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mahtavaa peliä ja etenkin tuo kiekottelu oli todella kaunista katsottavaa. Kova prässäys ylhäältä ja nopeaa kiekkokontrollihyökkäämistä, juuri tuommoisesta lätkästä minä pidän. Kiitos Virtanen ja pelaajat.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Yksi mikä ei ole juuri tappioputkenkaan aikana hetkahtanut on joukkue itse. No nyt on puoli tusinaa tappiotonta peliä, ja sakkia edelleen pilvin pimein telakalla. Se on jotain, on se!
Ei pitäisi itseään siteerata, mutta muutakaan sanottavaa en tähän hätään keksinyt. Ekan erän paikat realisoituivat toisessa erässä. Työnteko kannattaa, joskus se palkitaan!
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Muuten täällä onkin jo kehuttu mitä meinasin itse kommentoida päivän pelistä, mutta lisättäneen vielä Nättisen puhtaat ja kovat pommit. Ei tee ehkä pisteitä siinä määrin missä on toivottu, mutta auttaa muuten joukkuetta pelillisesti valtavan paljon.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Muuten täällä onkin jo kehuttu mitä meinasin itse kommentoida päivän pelistä, mutta lisättäneen vielä Nättisen puhtaat ja kovat pommit. Ei tee ehkä pisteitä siinä määrin missä on toivottu, mutta auttaa muuten joukkuetta pelillisesti valtavan paljon.
Nättinen suoritti illan koveimman ja ennen kaikkea puhtaan pommin. Tapparan pelaaja näytti törmäävän vuoreen mutta se kyseinen vuori olikin meidän vanhempi Nättinen.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättinen suoritti illan koveimman ja ennen kaikkea puhtaan pommin. Tapparan pelaaja näytti törmäävän vuoreen mutta se kyseinen vuori olikin meidän vanhempi Nättinen.

Jep. Joonaksen fyysisyys ja tasapaino ovat kovaa valuuttaa. Loistava jätkä ja jos kiekot alkavat vielä pomppia sisään, ei Suomessa montaa vuotta tarvitse Joonaksen esityksiä katsella.

-david-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös