Positiivisuusketju

  • 1 357 728
  • 9 680

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Lähinnä hymyilyttää tuo vitutusketjun meno. Menee jotenkin niin absurdiksi tuo kauhistelun määrä, että ei sille voi kuin hymyillä ja nauraa.
Sen verran täytyy tähän tarttua, että ei kovin ole kyllä naurun asia se, että JYPillä varmasti paras pakisto mitä koskaan tulee olemaan ja maalistakin löytyy heittämällä liigan TOP-5 veskari ja silti illasta toiseen omista löytyy aivan helvetisti liikaa kiekkoja.

Siis aivan käsittämätön määrä ja VARSINKIN silloin aina kun ruuti on kuivaa ja maaleja saadaan toiseenkin päätyyn niin omasta verkosta kaivetaan kiekkoja samaa tahtia.

Aivan sama millainen puolustus ja maalivahti löytyy. Päästettyjen maalien määrä on vakio. 3-4 päästettyä maalia per peli EI VOI johtaa yhtään mihinkään.

Piste
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harmittaa minuakin, mutta ihmettelen vähän, ettei uudistuneelle valmennukselle anneta yhtään aikaa. Tilanne entisen valmennuksen aikana ehti tulehtua aika pahasti ja siitä toipuminen kestää väkisinkin jonkin aikaa.

Juuri siksi pyrin itse siihen, että en ota näitä ensimmäisiä pelejä liian vakavasti. Shokki oli joukkueelle kova ja on vain inhimillistä, että kurssi ei tuosta heti käänny parempaan suuntaan.
Kirjoitat ihan asiaa ja minäkin haluaisin, että Pönö saa rauhassa omaa juttua rakentaa. Jotenkin vaan nyt ainakin itsellä meni ihon alle kaiken sekoilun jälkeen.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ymmärrän. En kyllä muista sinun jossitelleen negan kautta.

Mutta ei tarvitse, pidä tuo linja. Se on oikeasti hatunnoston arvoinen.
En jossittelekaan negan kautta niin paljoa, koska JYP-osio on sitä negajossittelua niin täynnä jo muutenkin. Yritän tasapainottaa kokonaisuutta. Negajossittelut sanotaan jo muiden toimesta, niin ei niitä tarvitse toistella.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Shokki oli joukkueelle kova ja on vain inhimillistä, että kurssi ei tuosta heti käänny parempaan suuntaan.
Oli varmasti, kun kärkipelaajat pitivät Rautakorpi - Nieminen kaksikon tyylistä vaikka välillä se vituttikin, kuten yleensä aina vaativat valmentajat ja esimiehet jossain kohtaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sen verran täytyy tähän tarttua, että ei kovin ole kyllä naurun asia se, että JYPillä varmasti paras pakisto mitä koskaan tulee olemaan ja maalistakin löytyy heittämällä liigan TOP-5 veskari ja silti illasta toiseen omista löytyy aivan helvetisti liikaa kiekkoja.

Siis aivan käsittämätön määrä ja VARSINKIN silloin aina kun ruuti on kuivaa ja maaleja saadaan toiseenkin päätyyn niin omasta verkosta kaivetaan kiekkoja samaa tahtia.

Aivan sama millainen puolustus ja maalivahti löytyy. Päästettyjen maalien määrä on vakio. 3-4 päästettyä maalia per peli EI VOI johtaa yhtää mihinkään.

Piste
Ei tuo JYPin meno olekaan naurun asia, mutta tuo kauhistelun määrä ja murheessa rypeminen on. Asioissa voi mennä liian pitkälle ja mielestäni tuolla vitutusketjussa mennään. Mielipidejuttuja toki. Osa varmasti ajattelee, että juuri noin pitääkin reagoida.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kirjoitat ihan asiaa ja minäkin haluaisin, että Pönö saa rauhassa omaa juttua rakentaa. Jotenkin vaan nyt ainakin itsellä meni ihon alle kaiken sekoilun jälkeen.
Ymmärrän täysin. Vaatii minultakin ponnisteluja, että fiilis pysyy hyvänä. Omalla kohdalla tosiaan vähän auttaa se, että ei tarvitse niin paljoa kuvitella mitä seuran sisällä tapahtuu, vaan pääsee näkemään ja kokemaan sitä itse. Kuvitelmat ovat usein pahempia kuin totuus.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelin aikana mieleeni kertyi pitkä lista positiivisia asioita mutta vitutuksen takia suurin osa niistä unohtui.
+Rooba pelasi mielestäni hyvin
+Peltola, vapautuneemman näköistä peliä, ei virheitä ja yksi maali
+Niku 0+2

Ei tässä silti tyytyväinen voi olla. Kolme pistettä oli tarjolla ja yksi otettiin. Kyllä surettaa tämä touhu.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Positiivisia asioita:
  • Peli täysin hallussa ekassa erässä, paikat 4 maaliin, saatiin kaksi
  • Kärkihevoset osaavat maalin tehdä, kun paikka tulee
  • Peltolalta hyvä peli upean maalin lisäksi
  • Hävittiin kotituomareiden ja Kärppä-tuurin vuoksi, ei niinkään omaa huonoutta
  • Kohta pelataan taas.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tänne on syytä huomioida. Oliko lie syy hauskan vai paikattomuuden, mutta eka erässä joukkue esitti jo hetkittäin viisikkopeliä, jopa kaksi - kolme kertaa voitettiin keskialue _pelaamalla_ jota asiaa en muista ihan hetkeen tapahtuneen. Toki maalit ei suoraan näistä seuranneet, mutta kun aloitteellinen peli luo virtauksen, voi välillisesti tälläkin katsoa olleen siinä osansa. Tekijänä tässä on kiekottomien työ ja tarjonnat. Ehkä merkki tulevasta?

Sitten palattiinkin reagointikiekkoon ja säälipiste ansaittiin, sen pituinen se.
 
Kelmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Peliä saatiin minusta jo paremmin auki keskustaan ja keskialue ylittyi välillä vauhdilla, ts ei niin kuin alkukaudesta että syötettiin seisovalle pelaajalle.

Onnistumisia myös muille kuin Turkulaisille.

Pari lapsusta/pomppua ja Kärpät peliin. Ei ollut ihan paras ilta Veiniltä, tosin ei käynyt tuuritkaan. Kuukauden päästä olemme fiksumpia.

Aloitukset kärpille 36-18 muistaakseni, ohut on keskusta kun Lassila puuttuu.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tänne on syytä huomioida. Oliko lie syy hauskan vai paikattomuuden, mutta eka erässä joukkue esitti jo hetkittäin viisikkopeliä, jopa kaksi - kolme kertaa voitettiin keskialue _pelaamalla_ jota asiaa en muista ihan hetkeen tapahtuneen. Toki maalit ei suoraan näistä seuranneet, mutta kun aloitteellinen peli luo virtauksen, voi välillisesti tälläkin katsoa olleen siinä osansa. Tekijänä tässä on kiekottomien työ ja tarjonnat. Ehkä merkki tulevasta?

Sitten palattiinkin reagointikiekkoon ja säälipiste ansaittiin, sen pituinen se.
Samaan kiinnitin huomiota, hyvää tarjontaa, viivelähtöjä ja kiekollisena vaihtoja. Ei kiirettä, ei paniikkia, eikä pahoja virheitä. Vähän "meidän peli" tuli mieleen. Mutta loppua kohti tuo kaikki sitten lerpahti.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Hyvä, että joillakin on mukava ja hyvä fiilis! Niin sitä ollaan sarjataulukossa tutusti sijalla 12.

Aikaa pitää joo antaa Pönölle, mutta miksi ei voida antaa palasia millä lähteä rakentamaan? Ei tästä jengistä saa yksikään valmentaja tehtyä voittaa jääkiekkojoukkuetta.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Aikaa pitää joo antaa Pönölle, mutta miksi ei voida antaa palasia millä lähteä rakentamaan? Ei tästä jengistä saa yksikään valmentaja tehtyä voittaa jääkiekkojoukkuetta.
Väittäisin että riittävä pelaajamateriaali on olemassa, varsinkin kun saadaan Lassila riviin. Meillä on liigan paras pakki ja muutenkin hyvä puolustus. Hyvä moke, hyvä ylivoima ja hyökkäyksessä on muutenkin laatua. Mutta surkeat alisuorittajat pitäisi saada pois häiritsemästä peliä. Rooba ja Petman lähinnä. Aivan varmasti löytyy varsin halvalla peruspelaajia, jotka voivat ottaa nuo paikat. Vaikka vuokrapelaaja jostain. Vanha totuus ketjun heikoimmasta lenkistä pätee tässä erittäin hyvin, ja se (he) saa muuten varsin kilpailukykyisen jengin konttaamaan. Enkä nyt tarkoita kilpailukykyä verrattuna Tapparaan, vaan keskitason jengeihin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aikaa pitää joo antaa Pönölle, mutta miksi ei voida antaa palasia millä lähteä rakentamaan? Ei tästä jengistä saa yksikään valmentaja tehtyä voittaa jääkiekkojoukkuetta.
Hauska pointti tähän liittyen, että JYP on edelleen - kaikesta tästä murheesta huolimatta - voittanut enemmän kuin hävinnyt tällä kaudella.

Voittoja 16, tappioita 15.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kirjoitat ihan asiaa ja minäkin haluaisin, että Pönö saa rauhassa omaa juttua rakentaa. Jotenkin vaan nyt ainakin itsellä meni ihon alle kaiken sekoilun jälkeen.
Seppänen sanoi, että he uskovat saavansa valmentajan vaihdolla paremman tuloksen jo tällä kaudella. Ongelma on se, että kovin monta tappiota ei kestä, kun on jo ulkona playoffista.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Hauska pointti tähän liittyen, että JYP on edelleen - kaikesta tästä murheesta huolimatta - voittanut enemmän kuin hävinnyt tällä kaudella.

Voittoja 16, tappioita 15.

Eikä sovi unohtaa, että edelleenkin olemme pelanneet 2 -3 ottelua vähemmän, kuin edellä olevat. Tämä tuntuu unohtuvan jopa täällä meidän omalla palstalla omilta faneilta kaikessa negatiivisuudessaan.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Lähinnä hymyilyttää tuo vitutusketjun meno. Menee jotenkin niin absurdiksi tuo kauhistelun määrä, että ei sille voi kuin hymyillä ja nauraa.

Tänään nähtiin ihan viihdyttävä matsi, jossa kumpikaan joukkue ei ollut parhaimmillaan. Vähän paremmalla tuurilla olisi mukaan tarttunut kolme pistettä.

Erityisen positiivista oli pelaajien ilmeet ja eleet kentällä, etenkin maalien jälkeen. Positiivisempaan suuntaan on menty ja se tietää hyvää tulevia otteluita ajatellen.
Arvostan syvästi optimismia mikä sinulta löytyy. Ikävä kyllä jääkiekko on tulosurheilua ja näillä näytöillä tulee kiire saada sitä tulosta. En usko, että yhtäkään kannattajaa ei kiinnosta onko peli kaunista tai onko pelaajilla kivaa jos tulosta ei tule. Puoli kautta on tahkottu ja sitten aletaan ajamaan jotain uutta ja ihmeellistä ajatusta sisään ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta valmentajan vaihdos ei ole tuonut sitä toivottua tulosta (ainakaan kuluvan kauden aikana). JYP:llä ei ole aikaa (pelejä) harjoitella kovin pitkään tätä uutta pelitapaa jos jonkinlaisia tuloksia on tällä kaudella tarkoitus saada.
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi

Minä ainakin olen kannattaja joka näkee tappiossa muutakin kuin tuloksen, jos sallit. Tai ehkä sinun sallittava, ollaanhan kuitenkin posiketjussa.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Eikä sovi unohtaa, että edelleenkin olemme pelanneet 2 -3 ottelua vähemmän, kuin edellä olevat. Tämä tuntuu unohtuvan jopa täällä meidän omalla palstalla omilta faneilta kaikessa negatiivisuudessaan.
Tää on kyllä kanssa yks mitä en ymmärrä. Posijengi tuudittautuu tähän vähemmän otteluita pelaamiseen. Varmaan pitäisi ne rästipelit myös voittaa?

No huomenna Kerholta kotona turpaan ja toivotaan sen jälkeen jonkun heräävän tähän todellisuuteen.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Minä ainakin olen kannattaja joka näkee tappiossa muutakin kuin tuloksen, jos sallit. Tai ehkä sinun sallittava, ollaanhan kuitenkin posiketjussa.
Tottakai sallin. Ehkä sanamuoto on tuossa väärin. Itse ajattelen asiaa siltä kannalta, että kun on vuosia kynnetty niin olisi kiva saada välillä sitä tulostakin
 
Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, FCV, Flames, Happee, JyP, Lohi
Uskon että alkaen huomisesta käynnistyy tämä uusi tuleminen kohti kevään huipennusta. Eilinen oli vielä tämmöinen kinkunsulattelureeni. Huomenna täräjää. Joukkue on iskuetäisyydellä kärkisijoista.
 
avjk

Jäsen
Suosikkijoukkue
No mitä näitä nyt on...
Uskon että alkaen huomisesta käynnistyy tämä uusi tuleminen kohti kevään huipennusta. Eilinen oli vielä tämmöinen kinkunsulattelureeni. Huomenna täräjää. Joukkue on iskuetäisyydellä kärkisijoista.
Pakkohan se on näin uskoa vaikka kyllä JYP osaa aika lahjakkaasti koetella kannattajiensa sitoutumista, hermoja ja mielenterveyttä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös