Mainos

Positiivisuusketju

  • 1 486 444
  • 10 747

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Ei sen vieraspelin tarvitse aina kovin kaunista olla, eikä se tänään ollutkaan. Mutta kaksi pistettä oli tällä erää erittäin makeat, kolmeen pisteeseen olisi ollut pitkä matka.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Ei niin ja kolmanneks paras vierasjoukkue, et kyllä se jostain kertoo. Kohta jo yhtä paljon pisteitä vieraista, kuin koko viime kaudella yhteensä.
Näin, kuten yllä sanoinkin kotiottelut olleet isommin tämän kauden ongelma. Vieraissa pääasiassa kulkee, kotona ei. Kotona ollaan neljänneksi heikoin joukkue oltu tähän mennessä.
 
Janilzki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Forza Azzurri
Näin, kuten yllä sanoinkin kotiottelut olleet isommin tämän kauden ongelma. Vieraissa pääasiassa kulkee, kotona ei. Kotona ollaan neljänneksi heikoin joukkue oltu tähän mennessä.

Mikähän tähän mahtaa olla syynä, ettei omissa kulje? Ennen, kun kukaan ei halunnut tulla Hippokselle.
 
Jarzki

Jäsen
Joukkueen rosteri taitaa vaan tällä hetkellä sopia huomattavasti paremmin vieraspelaamiseen, jossa ei tyylipisteitä kerätä. Ainakin alitajuisesti kotona pitäisi pystyä tuottamaan enemmän hyökkäykseen eikä rosterin kärkiosaamisen laajuus siihen yksinkertaisesti riitä. Säännöllisesti siihen kykenee vain Turkulaisen kentällinen, muut eivät.

Hienoa kuitenkin katsoa asennetta ja taistelua vieraskentällä ja se on nimenomaan tämän ketjun kamaa. Eittämättä kotipeleihinkin pitäisi jotain keksiä, nyt niissä on annettu liikaa tasoitusta muille.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikähän tähän mahtaa olla syynä, ettei omissa kulje? Ennen, kun kukaan ei halunnut tulla Hippokselle.
Tuntuu siltä, että vieraissa fokus pysyy paremmin kasassa. Kotona menee yliyrittämiseksi ja välillä tuntuu myös, että fokus katoaa pelaamisesta johonkin muihin asioihin. Ehkä tuo kotimatsien nihkeys on myös vähän päässyt jo pelaajien ihon alle.

Tämä voi kuitenkin kääntyä aika nopeasti, jos saataisiin 1-2 hyvää kotimatsia alle.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tuli tuossa taas vähän perehdyttyä Liiga Saipa OY:n viimeisimpiin edesottamuksiin ja ei kyllä kateeksi käy. Viime vuodet oltiin käsikynkkää jumbofinaaleissa ja organisaatiot molemmilla vähän sekavissa tiloissa. Luojan kiitos että meillä asiat on hoidettu vähän eri tavoin ja on ihan realismia sanoa että JYP pelaa tällä kaudella mitaleista. Tilanne voisi olla vähän toisinkin... Oikein surettaa SaiPan kannattajien puolesta.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Alivoima.

Alivoimalla homma on alkanut toimia ja taistelua riittää.

Veini. 42 torjuntaa ja mukana monta huippupelastusta.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Taisteluilme kohdallaan ja pelikin näyttänyt varsin hyvältä ensimmäisen erän alkua ja toisen erän loppupuolta lukuunottamatta. Tietysti toivoisi, että näistä pelaajista saataisiin parempaa irti tuollaista keskitason joukkuetta vastaan. Minusta tämä peli on näyttänyt varsin realistisesti sen, mihin kastiin tällä hetkellä kuulutaan.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Ihan ok tasonnosto Rauman reissun jälkeen. Voitto mikä voitto ja Rubin oli ainoa syy miksi jäätiin kahteen pisteeseen.

Jokainen voitto on tärkeä, vaikka tulisi vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Just näin. Ihan eri joukkueet oli askissa peräkkäisissä peleissä. Rubin oli jäätävä.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897 & Pimeä Aitio
Ketjut näkyivät toimivan paljon paremmin. Varsinkin ulkkariketjun toivon saavan jatkaa.
Järkevät ketjut odotetusti toi järkevän näköistä pelaamista, sätkimisen sijaan.

Voitto ehdottomasti se tärkein ja positiivisin asia, vaikka piste hukattiinkin.

Peli oli kuitenkin parhaan näköistä pitkään aikaan...
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pudilta hyvä puheenvuoro ottelun jälkeisessä haastattelussa. Otti kantaa siihen, mikä kotiotteluissa mättää, eli pelaajilla on vähän liikaa intoa ja pitäisi saada lisää malttia pelaamiseen.

Siltä se on näyttänytkin. Rauhoittaa ainakin allekirjoittanutta, kun pelaajat itse tiedostavat ongelman. Kyllä se tuosta kääntyy.
 
Juurikin näin ja sanoisin, että huono kotiotteluiden peli on helpompi kääntää, kuin huono vierasotteluiden peli. Tämä toki puhdasta mutuilua.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pudilta hyvä puheenvuoro ottelun jälkeisessä haastattelussa. Otti kantaa siihen, mikä kotiotteluissa mättää, eli pelaajilla on vähän liikaa intoa ja pitäisi saada lisää malttia pelaamiseen.

Siltä se on näyttänytkin. Rauhoittaa ainakin allekirjoittanutta, kun pelaajat itse tiedostavat ongelman. Kyllä se tuosta kääntyy.
Oli kyllä todella väkevä ja laadukas puheenvuoro Puustiselta. Ei voi kuin ihailla sitä, miten kokenut ukko on vaikean viime kauden jälkeen treenannut itsensä ihan eri kuntoon ja ratkoo pelejä tuon tuosta. Samaan aikaan selkeästi isoa johtajuutta ja omistajuutta ottaa taustalla.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli hieno voitto kotiyleisön edessä. Todella jämäkkä esitys kaiken kaikkiaan noita paria nukahdusta lukuunottamatta, joista Ässät saivat hieman halvan oloisesti maalinsa kesken JYPin painostusjaksojen. Alivoima oli tiivistä ja yv vaarallista, vaikka Rubin estikin yksinään tänään kolmen pisteen jäämisen Hippokselle. Paljon onnistujia joukkueessa ja aika optimi kokoonpano siellä oli jäällä, kun Lassila ja Pulkkinen poissa. Tuo Smith on kyllä hieman siinä ja siinä, että lähteekö se homma, vai eikö se lähde. Toivotaan, että alkaa irtoamaan vielä paremmin hänelläkin. Onnistuminen tai pari tekisi varmasti hyvää. Niku tuttuun tapaan aivan ylivoimainen pelaaja tähän sarjaan, kuten on monesti todettu. Tästä on hyvä jatkaa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan ok tasonnosto Rauman reissun jälkeen. Voitto mikä voitto ja Rubin oli ainoa syy miksi jäätiin kahteen pisteeseen.

Jokainen voitto on tärkeä, vaikka tulisi vasta varsinaisen peliajan jälkeen.

Kaikki pisteet on tärkeitä ja nythän saatiin samoista sijoista taistelevaa Ässiä enemmän pisteitä melkein peräkkäisissä peleissä. Ässät tipahti 10 sijalle pistekeskiarvossa kun JYP nyt 6 sijalla. Toki kaksi seuraavaa peliä onkin sitten juuri siinä perässä olevat Jukurit ja Kärpät mutta tämä taas hyvä paikka ottaa tukevampi paikka siellä top 6
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
En tiedä näittekö pelin samoilla silmillä, mutta omaan silmään peli oli parempi kuin pitkään aikaan. Toki ollaan huonollakin pelillä rimpuiltu pisteitä ja tuo näkyy positiivisesti myös sarjataulukossa. Antaa kuitenkin positiivisen kuvan, että peli parani tuon heikon jakson jälkeen, vaikka piste jäikin ottamatta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös