Mainos

Positiivisuusketju

  • 1 487 531
  • 10 761

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään syttyi kyllä rakkaus nelosketjua kohtaan, hieman samalla tavalla kuin aikoinaan karhukoplaa kohtaan (toki tällä ketjulla on vielä siihen paljon matkaa).

Laurikainen oli jälleen erinomainen eli oma itsensä. Puustiselle tärkeä onnistuminen, Rooballekin olisi viimeistään läpiajosta suonut.

Ja mitä tärkeintä, peli parani jälleen ottelun edetessä! Pikku hiljaa, pikku hiljaa...
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Ekaan 40min nähtiin enemmän fyysisyyttä ja tunnetta mitä viime kaudella yhteensä.

Severi Lahtinen. Jumalauta mikä pommikone. Ei paljoa kumarrellut kentällä vaan niittaili viimeiseen asti.

Myös Kemell sai kivasti Abtin ensimetreillä hiiltymään.

Jos ennen kauden alkua oli vähän nihkee fiilis/suurin kipinä lätkään kateissa niin kyllä se näillä otteilla taas roihahti tuleen. Hieno kausi edessäpäin!
 
Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pari ajatusta.

Ensinnäkin JYP ei voittanut Lukkoa lopulta millään flow-pelillä.

Ennemminkin pomppi vähän meille. Ensimmäinen erä varsinkin olisi voinut kääntyä hyvinkin Lukolle.

Mutta sehän on vain hyvä uutinen: oltiin vielä kaukana siitä flow-illasta.

Tärkeintä ainakin alkukaudesta on se, että joukkue alkaa vähitellen luottaa tekemisen reseptiikkaan. Ja jaksaa toisteisesti toteuttaa niitä asioita, joilla tulosta kärsivällisyydellä syntyy.

Matkan suunnan kannalta on arvokasta, että saadaan myös onnistumisia tulosten muodossa.

Meidän kannattajien on hyvä nähdä tulosten taakse ja mm. se, että vaikka eilen voitettiin, töitä on vielä paljonkin edessä. Erityisesti korkealta karvaavan joukkueen kanssa on löydettävä uusia reseptejä, joilla päästään paineen alta ylös.

Uskon, että reseptiikka kehittyy nyt eikä jäädä tähän pelitavan kehittämisen osalta.
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Rautakorvelta asialliset kommentit lehdistötilaisuudessa.
Paljon olisi voinut kehua mutta jo heti alkuun löytyi ne kritiikin siemenet millä prosessia saadaan jatkossa eteenpäin.
Vielä kun tuomareiden talotkin jätettiin rauhaan, niin tässähän alkaa olemaan se vaara että jopa allekirjoittanut hyväksyy J.Rn joukkueen penkin takana.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vaikka pelissä on selvästi tekemistä ja opettelua, niin parempaan päin on kuitenkin menty.

Vaikka peli ei ihan olisikaan uomissaan, niin joukkueen maalinteon potentiaalia voi kuitenkin hyödyntää ja eilen sitä hieman päästiinkin hyödyntämään.

Puustinen on edelleen kova kaveri maalinteon suhteen ja asenne on myös hyvä. Gardiner on ollut vähän tossukka, mutta hänkin osaa kyllä homman. Rooba alkanut päästä paremmille paikoille ja kyllä se siitä vielä.

Kemell on väläytellyt myös mukavasti ja varsinkin eilen mukana oli sitä fyysistä elementtiä, mitä ei aiemissa peleissä niin ollut.

Kun hommat kehittyy kauden mittaan, niin uskon lopputuloksen olevan lopulta varsin hyvä.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pieniä yksityiskohtia: Hymypoika valittiin ottelun ykköstähdeksi ja näytti, että pelaajat olivat pistämässä häntä huudattamaan fanikatsomoa, mutta BC vinkkasi Petmanille, että se olisi hänen tehtävä tänään. Tärkeitä pieniä tekoja.
 
Nelfor

Tässä alkaa olla eväitä siihen, että jos BC viihtyy JYPin riveissä pidempään, niin saattaa muodostua eräänlaiseksi kulttipelaajaksi. Mahtava persoona.
 
koutsikaitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Rautakorvelta asialliset kommentit lehdistötilaisuudessa.
Paljon olisi voinut kehua mutta jo heti alkuun löytyi ne kritiikin siemenet millä prosessia saadaan jatkossa eteenpäin.
Vielä kun tuomareiden talotkin jätettiin rauhaan, niin tässähän alkaa olemaan se vaara että jopa allekirjoittanut hyväksyy J.Rn joukkueen penkin takana.
Hieno juttu @Corvus corax, kyllä me vielä sut "ehdollistetaan", sanois mr. Pavlov !
(Ja alle naurava hymiö)
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Vasta kolme peliä mennyt tätä kautta. Ehkä tämä kausi vielä saa positiivisemman suunnan tai jotain.
 
JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Christoffer. Yllättänyt positiivisesti, ja tänäänkin oli hyvä, kuten myös 4. kenttä. Mutta ne muut...
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue
Ei kaikki ollut sysihuonoa tänäänkään, mutta... Tässä pelissä myönteisintä oli, että pelattiin se alkukaudesta. Joulun jälkeen esitystä ei muista kukaan eikä tarvitsekaan. Jos helmikuussa JYP tarjoaa tällaisia esiintymisiä, niin siirryn kirjoittamaan negaketjuun.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP

Seli seli. Täyttä sontaa oli. Sama apina selässä jo neljättä kautta.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Seli seli. Täyttä sontaa oli. Sama apina selässä jo neljättä kautta.
Heh. Joillakin ei ole malttia nimeksikään, mutta onneksi tätä osattiin ennustaa.

Tänään huomasi, että alkoi painamaan jaloissa. Tässä vaiheessa syksyä treenataan vielä aika kovaa ja heti alkuun pelattiin kolme runkosarjamatsia neljään päivään. Ihan odotettua, että näitäkin pelejä alkukauteen mahtuu.

En osaa olla lainkaan huolestunut, vaikka tänään ei jäänyt käteen yhtään mitään. Siellä on edelleen hyvät palikat käytössä ja kauden mittaan niistä saadaan kasaan pirun hyvää lätkää pelaava joukkue.
 
Kaikki treenaa kovaa. Joka joukkue. Milloin aletaan herkistelee ja rentoututumaan ja ruokavalio ilman pastaa. Proteiini, nesteytys, pitkäksestoiset hiilihyfdaatiti, sopiva tankkaus. Miten voidaan 2022 olla näin pihalla palautus , herkistely, ravinto? Eli helvetin huono selitys jonka taakse on hyvä piiloutua. Jos kausi alkaa tiettynä päivänä eiköhän herkistely ala jo 2 viikkoa aikaisemmin. Ainakin näin minä tein. Ja näyttöä on. Mutta ei tämäkään ratkaise JYPIN munatonta esitystä.
 
Tietenkään kyse ei ole pelkästään treenaamisesta, mutta se on ihan puhdasta faktaa, että joukkueet treenaavat hyvin eri tavoin ja jokainen valmennusryhmä lähestyy treenaamista omalla tavallaan. Näissä on ihan valtavia eroja joukkueiden välillä. Kovempien treenien jaksotus vaihtelee ja osassa joukkueista ei yksinkertaisesti treenata niin kovaa kuin toisissa.

Pelkästään nyt JYPin osalta pelaajat ovat todenneet, että nykyisen valmennuksen alaisuudessa on treenattu paljon kovempaa kuin aikaisempina kausina eri valmennuksen alaisuudessa.

Mutta ylipäätään muuttunut joukkue ja kokonaan vaihtunut valmentajisto ovat isoja syitä sille, että alkusyksy on normaaliakin vaikeampaa aikaa. Kaikki joukkueet hakevat vielä peliään ja taso voi vaihdella paljon pelistä toiseen, mutta kun on JYPin tapaan uudistettu paljon ja lähdetty rakentamaan kaikkea uusiksi, niin se vaikeuttaa asioita entistä enemmän.

Puhumattakaan siitä, että puhtaasti pelillisiä harjoituksia vedetään eri joukkueissa eri tavoin, sekä niitä jaksotetaan täysin poikkeavilla tavoilla. Jotkut harjoittelevat kaikkia pelin osa-alueita jatkuvasti lähes samaan aikaan ja toiset keskittyvät pala kerrallaan laittamaan kuntoon eri osa-alueita. Usein tämä pala kerrallaan johtaa parempaan lopputulokseen, vaikka se voikin tuottaa vaikeuksia prosessin alkupäässä.

Tänään pelattiin huono peli, siitä ole mitään epäselvyyttä. Tämä oli kuitenkin vain yksi peli ja näitä tosiaan on syytäkin odottaa alkukaudesta. Katsellaan nyt ihan rauhassa, että miten tämä homma oikeasti lähtee etenemään.
 
Viimeksi muokattu:

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pelkästään nyt JYPin osalta pelaajat ovat todelleen, että nykyisen valmennuksen alaisuudessa on treenattu paljon kovempaa kuin aikaisempina kausina eri valmennuksen alaisuudessa.
Kyllä. Eikä ainoastaan fyysisesti vaan pelaajat on olleet kovilla myös henkisesti ja tämäkin on ollut tietoista. Valmennus on haastanut pelaajia myös omalla toiminnallaan luomalla haastavia tilanteita, jotta näkevät miten joukkue reagoi.

Aika moni pelaaja sanoi harjoituskaudella ja sen jälkeen, että ei ole koskaan ollut niin poikki. Muistaakseni Rooba oli yksi näistä ja kieltämättä meno on vähän kankeaa ollutkin.
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Kyllä. Eikä ainoastaan fyysisesti vaan pelaajat on olleet kovilla myös henkisesti ja tämäkin on ollut tietoista. Valmennus on haastanut pelaajia myös omalla toiminnallaan luomalla haasteita, jotta näkevät miten joukkue reagoi.

Aika moni pelaaja sanoi harjoituskaudella ja sen jälkeen, että ei ole koskaan ollut niin poikki. Muistaakseni Rooba oli yksi näistä ja kieltämättä meno on vähän kankeaa vielä ollutkin.Huter
 
Suosikkijoukkue
Hupeli HC, Vaajakosken Pelikaanit, JYP
Olettekohan koskaan urheillut itse? Ammattitasolla alusta asti ollaan hereillä, siksi harjoituspelit yms. Kaikilla joukkueilla. Ongelma on mentaalipuolella. JYP ei enää usko itseensä. Vain idiootti nakkimuki
kourassa joka ei ole koskaan itse urheillut näkee jotain hyvää. Jääkiekko on ammatti. Toiset osaa toiset. Kiekkoo se vain on. Laku maaliin. Nimi lehteen.
 
Oletko itse urheillut ammatiksesi lajissa, jossa kilpaillaan joka viikko 7-8kk ajan ja lopullinen tähtäin on tämän ajanjakson lopussa? Teksteistäsi päätellen et todellakaan ole.

Onko JYPillä kaikki täydellisesti? Ei. Onko joukkueella suuri hätä? Ei.

Miten selität esimerkiksi sen, että SM-liigassa on voitettu runkosarjaa ja mestaruuksia, vaikka kyseinen joukkue olisi ollut 10-20 ottelun jälkeen sarjan pohjamudissa? Jos otteluita katsoo yrittämättä ymmärtää kokonaisuutta ja mitä kaikkea taustalla tapahtuu, niin on helppo vetää aivan liian nopeita johtopäätöksiä ja todeta kaiken olevan pielessä, mutta jos tutkii asioita syvemmältä, niin tilanne voi näyttää hyvin erilaiselta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös