hienoa että @KOLT ja muu @Hurrikaanisydän sai onnistuneen voittopelin nähdäkseen,
@KOLT ja porukka oli kyllä ihan hyvin esillä otteluvideolla, varsinkin pelin jälkeen. Ikävä, että etänä ja viiveellä piti katsoa peli. Se kyllä näytti tässä ottelussa ihan oikealta Jypin sankarien ja IFK:n ylipalkattujen starojen väännöltä, niin kuin ne historiassa on olleet. Alivoimalla tehty YV-syöttökuvio ja maalintekotilanne oli kuin 80-luvun nostalgiahetkiltä! Kuten myös Mäkisen ja Tieksolan maali, tuli mieleen jotkut Lasse Niemisen tai Timo Norpan maalit.
Annetaan myös tunnustusta toimiston puolellekin poikkeuksellisesta ratkaisusta palkata Salminen. Jos IFK olisi kaivanut kuvetta ja hankkinut Salmisen, niin tulos olisi voinut olla toisinpäinkin. Ei Hovinen huono ole, muttei lähellekään Salmisen veroinen. Tämä oli toimisto-osastolla voittava ratkaisu Jypille.
IFK:lla on muutenkin aika "has been" painoitteinen joukkue, kuten IFK-fanit jo viime keväänä totesivat, eikä Peltosen peluutuskaan suosi mahdollisia tulevaisuuden NHL-pelaajia. Esim viime hetkillä ja ylivoimilla oli Leo Komarov jäällä eikä esim Lundell. En tiedä paljonko Komaroville maksetaan, mutta viime kevään ja tämän hetkinen anti on goon osastoa, mihin on halvempiakin kavereita, joilla ei ole ennestään kurinpitohistoriaa (= jatkossa sikailuista rangaistaan kovemmin). Tuli peliä katsellessa mieleen, että mitäs jos Mertaranta ja Peltonen vaihtais hommia, niin olisko molempien asiakkaat tyytyväisempiä?
Joukkue oli kuulemma puhunut edellisen pelin jälkeen, Salmisen mukaan, ja hyvältä näytti taisteluilme. En tiedä mitä pelitapaa Jyp käytti IFK-matsissa, mutta toivottavasti sitä Seppäsen-Pennerbornin pelikirjaa päivitetään niin, että tällaisia ja ihan minkälaisia voittoja vain nähdään enemmänkin.