Kesä on lopuillaan ja puissa alkaa olemaan jo keltaisia lehtiä. Lomat alkaa olla lusittu. Illat pimenevät pikkuhiljaa ja aavistus lähestyvästä talvesta on jossain pääkopan perukoilla. Pientä vitutuksenkin tynkääkin on havaittavissa, kun tietää kaamoksen tulevan yhtä varmasti, kuin Lukon voitto Ässistä.
Mutta...
- Syksyn tulo tuo mukanaan myös mielikuvia sirklaavien luistimien suhahduksista, kiekon kolahduksista lankkiin, katsomon äänistä, jäähallin tuoksuista, jännittyneestä fiiliksestä, maalilaulusta, tutusta puheesorinasta. Herää pieni toivo siitä, että tulevan pimeän jakson keskellä onkin jotain positiivista ja jännää tulossa.
Itsellä oli monta vuosia sellaisia fiiliksiä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, jolloin alkava kiekkokausi ei paljoa kiinnostellut entiseen malliin. Dufvan viimeinen kausi ja Vuoren kaudella kiinnostus oli käytännössä nollissa. Ei Virran alkuaikakaan paljoa luvannut, mutta sen jälkeen kiinnostus alkoi taas heräilemään.
Mietin joskus aikoina ennen mestaruutta, että noinkohan lätkä enää sillä tavalla kiinnostaa, kun huippu on saavutettu? 11.5.2021 torilla ja Äijänsuon montussa peli oli kuitenkin käytännössä selvä. Haluan kokea tämän uudelleen. Isompi tunne oli se, että vuosien kärsimättömyys hävisi mielestä ja tilalle tuli rauhallinen ja luottava fiilis. Toki tuo tunne oli jo alkanut vahvistua pari vuotta aiemmin, kun organisaatio ryhdistäytyi.
Muutenhan jääkiekon seuraajalle viime vuosi on ollut koronan vuoksi pimeää keskiaikaa. Ei ole päässyt halliin ja muutenkin on ollut epävarmaa vähän joka sektorilla. Tuo asia vain vahvistaa sen fiiliksen, että itseasiassa odotan kauden alkamista ehkä enemmän kuin koko aikuisiällä. Ajatus siitä, että torstaina olen katsomassa viirin nostoa Raumalla isäukkoni ja poikani kanssa, vie kaikki negatiiviset syksyn ajatukset pois mielestä.
Enää pitää vain keksiä joku poissaolon syy pojan vanhoilliselle opettajalle perjantaiksi. Näin pitkänmatkalaisena ei viitsisi Raumalla pyörähtää nopeasti, vaikka siihenkin nyt olisi syynsä. Oma poissaolo on jo sepitetty ylöspäin. Se oli yksinkertaisesti se, että nostamme viirin kattoon.
Viikon päästä mennään!