Positiivisuusketju 2018–2019

  • 115 167
  • 564

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ihan helvetin maistuva voitto. Vittu sentään että näitä Hippoksen viime kausien voittoja on ollut hienoa todistaa paikanpäällä kun tuo Hippos hiljennetään kokonaisvaltaisen organisoidulla sekä tehokkaalla pelillä. Viimeksi tänään. Ei hädän tai epätoivon tunnetta ollut edes siinä Av-maalin, vaan luotto on hämmentävän kova siipirikkoiseen joukkueeseen jo tässä vaiheessa kautta. Voittava veskari on puolet koko kupletin juonesta ja se todistettiin tänäänkin.

Kyllä tätä kelpaa tuulettaa! TPS-huudot raikasivat niiden patarumpujen päälle, kun Budi löi tyhjiin. Ihanaa.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Niemiselle täytyy kyllä antaa tunnustusta, kun kaveria on aiemmin tullut kritisoitua. On kehittynyt kesän aikana ja kehittänyt peliään. Kiekolliset ratkaisut ovat nykyään aiempaa parempia, ja Oton suoraviivainen pelityyli toimii etenkin tuolla nelosessa.

Myös Monni tuntuu olevan viime kautta paremmalla jalalla liikkeellä. Hyvää tekemistä tänäänkin.

Samoin Kaskinen. Tehty maali oli plussaa, ja pärjäsi valtaosin aika mukavasti myös omissa astetta nimekkäämpiä hyökkääjiä vastaan.

Hienosti meidän bottom 6 ja mm. Kaskinen vastaavat huutoon. Hyvä tästä tulee, kun kokoonpano pikku hiljaa taas alkaa täydentyä.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pajuniemen syöttö voittomaaliin. Jumalauta mikä temppu. Uskomaton.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Täytyy sanoo että Kakko ja Pajuniemi kaksikko on kyllä sellainen että oksat pois. Ja oikeastaan kokojoukkue tällä hetkellä. Hyvältä näyttää.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Pari pakkia ja hyökkääjiä pitäisi kuitenkin hankkia, niinkuin eilen julistit otteluseurannassa?

Mä jotenki arvasin että joku tarttuu tuohon. Se että sanon että hyvältä näyttää niin ei tarkoita sitä ettei vois näyttää vielä paremmalta :)


Edit: En viitti tehdä uutta viestiä joten lisään tähän. No joo. Palve, Suoranta ja Eronen + mahdollinen korvaaja Jaakolalle. Ihan ok mutta ei tule riittämään. Perustan tämän viime kaudelle koska kyllä viime kaudellakin tässä vaiheessa näytti hyvältä. Ja kyllä se mietintä hetki ennen lähetä painikkeen painamista olisi paikallaan muillakin. Otetaan nyt esimerkkinä eiliset otteluseuranta ja JYP-TPS keskustelut.
 
Viimeksi muokattu:

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Tuohon päälle mahdollinen Wirtasen jatko, niin kerrotko, että mihin tuohon pitäisi vielä hankkia ja mitä? Loukkaantumisia saattuu aina, mutta niitä ei voi ennustaa etukäteen, joten ei huomioida niitä tässä:

Filppula - Wirtanen - Kakko
Björkstrand - Palve - Budish
Suoranta - Karvonen/Kuru - Nurmi
Nieminen - Virtanen - Väyrynen/Pajuniemi

Piskula - Heikkinen
X - Lukka
Eronen - Ekeståhl-Jonsson
Forsström - Kaskinen

Haukeland - Tirronen

Tällä joukkueella on lähtökohtaisesti mahdollista taistella mestaruudesta.

No katsotaan keväällä. Kyllähän viime joukkueellakin oli mahdollista taistella mestaruudesta mutta niin vaan tuli turpaan Tapparalta. Jotta niin ei käy ensi keväänä niin vahvistuksia tarvitaan yhä. Esim Korpikosken paikalle. Itse en näe Wirtasta korvaajana vaikka toki hyvä pelaaja on. Ei siinä mitään
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
No katsotaan keväällä. Kyllähän viime joukkueellakin oli mahdollista taistella mestaruudesta mutta niin vaan tuli turpaan Tapparalta. Jotta niin ei käy ensi keväänä niin vahvistuksia tarvitaan yhä. Esim Korpikosken paikalle. Itse en näe Wirtasta korvaajana vaikka toki hyvä pelaaja on. Ei siinä mitään

Jaakolan korvaaja kun tulee niin joukkue on todella bueno. Jos tuota rosteria katsoo niin onhan se helvetin kova. Ei tuonne tarvita muuta kun Wirtasen jatkopahvi hyökkäykseen. Olisi todellista perseilyä päästää Wirtanen johonkin HIFK:n tai Kärppiin. Kai sinäkin ymmärrät sen?

@Asbury Park jo asian totesi yllä.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Jaakolan korvaaja kun tulee niin joukkue on todella bueno. Jos tuota rosteria katsoo niin onhan se helvetin kova. Ei tuonne tarvita muuta kun Wirtasen jatkopahvi hyökkäykseen. Olisi todellista perseilyä päästää Wirtanen johonkin HIFK:n tai Kärppiin. Kai sinäkin ymmärrät sen?

Ymmärrän toki. Totta se on. Että olishan se jatkosopimus hyvä. Mitä pidempi niin sitä parempi.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ymmärrän toki. Totta se on. Että olishan se jatkosopimus hyvä. Mitä pidempi niin sitä parempi.

Nyt aletaan olemaan samalla aaltopituudella. Jos/kun Wirtasen jatkopahvi julkaistaan niin toivotaan että se olisi mallia loppukausi plus jotain. Wirtasen kaltainen pelaaja on varmasti kovaa kauraa kevättä ajatellen.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Olli "Kalle" Kaskinen.

Mistä ihmeestä tällainen pakki yhtäkkiä ilmestyi? Juu tiedän, omista junnuista, kunhan lähinnä ihmettelen ja ihailen miten solkenaan Tepsin junnuista puskee superlupauksia vähintäänkin liigatasolle! Toista se oli 5-10v sitten kun joka ikinen junnu jäi pyörimään edarin neloseen eikä rahkeet vaan riittäneet ylemmäs.

Väkevän joukkueen ovat rakentaneet Antero ja muut. Kaikki ulkkarit ovat todellisia vahvistuksia (!) eikä laajatkaan loukit vaikuta joukkueen iskukykyyn ainakaan lyhyellä aikavälillä.
 

Nati

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Eetu Liukas
Olli "Kalle" Kaskinen.

Mistä ihmeestä tällainen pakki yhtäkkiä ilmestyi? Juu tiedän, omista junnuista, kunhan lähinnä ihmettelen ja ihailen miten solkenaan Tepsin junnuista puskee superlupauksia vähintäänkin liigatasolle! Toista se oli 5-10v sitten kun joka ikinen junnu jäi pyörimään edarin neloseen eikä rahkeet vaan riittäneet ylemmäs.

Kaskinen pelasi viime kaudella TuTossa ml. finaalit ja voitti hopeaa. Tällä kaudella sama laina toistui ja olisi varmaan siellä vieläkin ilman loukkeja. Saa nähdä missä pelaa jos ja kun vahvistus tulee.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Patrick Björkstrandin ilmeestä eilisen voittomaalin jälkeen voi päätellä paljon. Me on tultu tänne voittamaan eikä häviämään.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Joukkueesta muutenki näkyy se kova halu voittaa. Siellä on vielä äijiä(Pajuniemi, Nurmi etunenässä) ilman palkintoa kovasta taisteluilmeestään, mutta silti haalarit on joka ilta päällä. Nurmi on mielestäni kesän aikana mennyt taas eteenpäin. Ehkä hänenkin kohdalla se ketsuppipullo efekti tapahtuu? Toivotaan, että onnistuu jo tänään!
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Niin tyly tappio kotona, sarjakärkenä, että pakko saada boostia jatkoon. Herättävä pudotus. Hommat jatkuu.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Kaapo Kakko! On kyllä älyttömän kova pelaaja. Tänäänkin hankki 3 jäähyä röyhkeällä kamppailupelaamisella.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itseasiassa hankki neljä jäähyä, eikö totta? Kaapo oli ainoa jolle vielä toivoi tehoja lopussa. Upea nuori pelaaja! Jotenkin tuntuu, ettei Filppulan vauhti oikein riitä. Pitäiskö kuitenkin peluuttaa Palveen rinnalla?
 

Drucer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Boston Bruins
Vaikka olisi kiva aina voittaa, niin valitettava tosiasia on se, että joskus pitää myös hävitä :D Tänään se nyt vain osui tepsin kohdalle. Olihan tuossa jo pitkä positiivinen alku takana. Näitä sattuu silloin tällöin, nyt eteenpäin ja ylöspäin hymyssä suin :D Kaapo oli kyllä huikea! Ja olihan tepsillä myös hyvää pelaamista tänäänkin, ainakin itsellä pisti silmään ensimmäisen ja toisen erän loput jolloin tepsi oli enemmän omalla tasollaan tänään.

Terveiset taas täältä Helsingin perukoilta sinne Aurajoen rannoille.
 

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Posiketjuun menee että Palve on keskiviikkona takasin. Ja taitaa siellä joku uuskin vahvistus silloin jo viilettää.
 

Sister luck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin positiivinen on tunne tästä kaudesta. Joukkueessa on sopivasti kaikkea osaamista, kokemusta ja nuoruutta. Kakkoa varsinkin on mahtavaa seurata kun on vain niin taitava ja itseluottamus kohdillaan nuorella pojalla. Lohjan harkkapelissä katsoin että fysiikka ei taida vielä riittää, mutta eipä ole enää siltä näyttänyt. Palve ja Filppula ovat huippusentterit ja loput täydentävät hienosti. Virtasen menoa on mukava katsoa, kun näyttää ihan eri ukolta verrattuna loukkaantumisten sävyttämään viime kauteen. Ennustan että pelataan pitkälle kevääseen. Niittymäki on tehnyt hyvää työtä kootessaan joukkueen.
 

charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Positiivista on että nyt saa jännittää milloin tulee tappio vrt. muutama kausi takaperin kun odoteltiin milloin se ensimmäinen voitto tulisi.
Vaikka sairastuvalla on tunkua kärkiäijistä, niin silti on voittoja pystytty hankkimaan joskaan vastukset ovat olleet alkukaudella Tepsille suotuisia.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Isiguzon kehittymistä jään mielenkiinnolla seuraamaan. Pelannut näissä kahdessa pelissä varsin ennakkoluulottomasti. Liike on hyvällä tasolla ja osaa hakeutua vetopaikoille.

Tukonen menee myös tänään positiivisuusketjuun. Kyllä se miehen maali lämmitti mieltä, vaikka takkiin tuli. Hieno pelimies ja toivotaan miehelle ehjää kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös