Mainos

Positiivista synkkyyteen!

  • 538 918
  • 1 676

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mainitsemasi vastahyökkäysriski syntyi pitkälti siitä, että Bluesilla oli neljä miestä sinisen tuntumassa jo lähdössä hyökkäämään, vaikkei heillä ollut edes kiekkoa. Kun heidän ennakoimansa kiekonriisto ei toteutunutkaan, Willsie jäi maalin eteen vapaaksi ja teki maalin kuten hänellä tapana on. Ei Blues sattumalta ole viimeisenä kun tällä tavalla puolustaa.

Totta. Jotenkin vain pelotti keskimääräistä enemmän tuo Palmrothin syöttö ja se että Friman oli sitä vastaanottamassa ja se vähän alkoi siinä viivalla pomppia.
 

Stabiil

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Olin just sanomassa, että pari erää ihan kivannäköistä kiekkoa tänään. Harmi, että eka meni räkäisesti ja toisella saattoi olla varma, että maali tulee. Meidän av kun ei ole tämän ketjun asioita.

Haluisin myös Lucelle sopparin tällä ilmeellä millä on pelannut. Kuuluu siihen pelaajaryhmään, jotka on tarpeeksi taitavia, että pystyy tekemään tilanteita tyhjästäkin. Vaikkei tänään osunutkaan.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niklas Friman. Valtavaa kehitystä viime kaudesta, tällä hetkellä jopa näyttää liigatason pelaajalta. Vai hämääkö tässä vaan muiden taso?

Mutta joka tapauksessa tällä hetkellä ehdottamasti Palmrothia ja Vittäsmäkeä edellä pakkihierarkiassa.
 

juaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin näytti siltä, että jätkillä syötöt napsahteli tänään lapaan paljon paremmin kuin aiemmissa peleissä. Kiekko liikkui muutenkin hyvin. Vastassa nyt vaan oli liian hyvin puolustava joukkue, eikä onnetarkaan ollut läsnä. Omasta mielestäni tästä on ihan hyvä jatkaa.

Ai niin! Palmroth. Herra Markus Palmroth. Eikös kyseinen jampasteri pelannutkin tänään ihan kohtuullisella tasolla? Ei ainakaan omaan silmään sattunut suurempia tunarointeja.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Sikäli hyvän onnen nollakierros, että sarjataulukossa alempana olevatkaan eivät kaapineet pisteitä, joten sijoitus säilyi säälipleijariviivan paremmalla puolella, juuri ja juuri.

Paljon on tehtävää, mutta ei mun mielestä peli ole niin katastrofaalista kuin vaikkapa vuosi sitten tähän aikaan. Se on positiivista syyssynkkyyteen.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Tosiaan ihan hyvä peli vaihteeksi Tepsiltä. Se olis kiva kun pystyisivät jatkuvasti pelaamaan edes siedettävällä tasolla eikä niin, että välillä joutuu väkisin kääntämään kanavaa.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin näytti siltä, että jätkillä syötöt napsahteli tänään lapaan paljon paremmin kuin aiemmissa peleissä. Kiekko liikkui muutenkin hyvin. Vastassa nyt vaan oli liian hyvin puolustava joukkue, eikä onnetarkaan ollut läsnä. Omasta mielestäni tästä on ihan hyvä jatkaa.

Ihan hyvältähän tuo näytti. Täytyy kuitenkin muistaa, että Kärpät ei karvaa läheskään niin ylhäältä kuin monet muut joukkueet vaan pakittelee mieluummin keskialueelle, joten meidän pakeilla oli tänään enemmän aikaa avata peliä kuin "normaalisti".
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niklas Friman. Valtavaa kehitystä viime kaudesta, tällä hetkellä jopa näyttää liigatason pelaajalta.
Kelpo peli Niklakselta tosiaan. Viime kaudellahan Friman toki pelasi paria matsia lukuun ottamatta keskushyökkääjänä, joten vertailu on sikäli vähän hankalaa, vaikka varmaan onkin pakkina parempi pelaaja kuin sentterinä.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
"Erotuomaritarkkailija totesi ottelun jälkeen, että nyt annettu suihkukomento Willsielle olisi voinut olla myös 2+10. Arveluihin jatkotoimista hän totesi, että tuskin antaa aihetta."

Toivottavasti siis Brian nähdään jo seuraavassa pelissä jälleen tositoimissa..
 

Fremont

Jäsen
"Erotuomaritarkkailija totesi ottelun jälkeen, että nyt annettu suihkukomento Willsielle olisi voinut olla myös 2+10. Arveluihin jatkotoimista hän totesi, että tuskin antaa aihetta."

Eikä ole syytäkään, mitään ihmeellisen vaarallista tai väkivaltaista tuossa ei tapahtunut, epäurheilijamaista käytöstä kylläkin. Willsie kärsi käytännössä 16 sekuntia(ko?), joten yksi peli ei mikään huutava vääryys silti olisi ollut.
 

Turnipsi

Jäsen
- Oltiin pelissä mukana siihen asti kun Jyp teki maalit.
- Kaksi maalia vieraspelissä (enemmän kuin 10 viimeisen pelin keskiarvo)
- Ylivoimalla vieraissa melkeen kauden toinen maali
- Melkein tasoissa laukauksissa
- Kolme taklausta joissa jopa yhdessä oma kaveri pysyi jaloillaan.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
-Tämän vuoden toinen vierasvoitto lähestyy joka sekunti..
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Meillä on vielä jokunen kuukausi aikaa ottaa se 3 pisteen voitto ennen kuin vuosi tulee täyteen viimeisestä kolmen pojon vierasvoitosta.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itsellä on kyllä jo näin aamusta helvetin hyvä fiilis illan ottelusta! Kaikki käykää ostamassa alennuslippu Mutkaan ja mennään huutamaan äänet käheiksi meidän mustavalkoiselle Palloseuralle!
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Sextonin kaksi maalia ehdottomasti illan positiivisin.. (=ainoa)

On kyllä harvinaista, että Tepsillä on kaksi melko pätevää maalintekijää ja nimenomaan rightin puolelta ampuvia (ja silti tulos on tämä). Sextonin laukaus on Liigatasolle ihan huipputasoa. Harmi ettei näiltä ykköspyssyiltä voi joka ilta odottaa kahta maalia, eihän ne täällä siinä tapauksessa pelaisikaan.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
On kyllä harvinaista, että Tepsillä on kaksi melko pätevää maalintekijää ja nimenomaan rightin puolelta ampuvia (ja silti tulos on tämä). Sextonin laukaus on Liigatasolle ihan huipputasoa. Harmi ettei näiltä ykköspyssyiltä voi joka ilta odottaa kahta maalia, eihän ne täällä siinä tapauksessa pelaisikaan.

Mä oon vieki sitä mieltä et maalintekijöitä meil on iha yllinkylli: Sexton, Willsie, Pare, Sointu. Mutta sit pelintekijöitä ei oo ku Lucenius, joka on ollut muuten tosi hyvä omiin odotuksiin nähden.
 

snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu
Enää 45 peliä tätä kärsimystä, sit on kesäloma. Se on tepsifanin parasta aikaa. Voi haaveilla, että kun syksyllä liiga alkaa niin tepsi näyttää närhen munat.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tätä menoa rosteri pysyy melko stabiilina loppukauden, koska ellei tahti merkittävästi muutu, niin ei kukaan näitä ota.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kun hommataan tammikuussa pakit jota olisi tarvittu jo syyskuussa, niin säästyy tuhansia euroja. Saadaan taas tulos plussalle ja kauden tavoite on saavutettu vaikka hiukan tuo 4000 yleisökeskiarvo nakertaakin tulosta. Toisaalta ensi kaudella voidaan pelata Euroliigaa Kupittaalla kun se 3-4000 mahtuu sinnekin ja taas tulee säästöä. Voidaan myös vetää koko kausi ilman valmentajia ja maalivahteja.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Täytyypä yrittää olla positiivinen välillä. Eilen tuli hävittyä oma peli ja sen jälkeen katottuna vielä jälkilähetyksenä TPS:n teurastusta, niin eihän siitä kovin hyvä maku jäänyt.

Mutta kuitenkin pakkon nostaa esille, että mielestäni meidän neloskenttä on pelannut varsin vahvaa alkukautta. Huomioitavaa on että Suikkanen pyrkii peluuttamaan heitä koko ajan vastustajien parhaita vastaan, niin siihen nähden miesten tehopörssilukemat ovat ihan ok (tuskin kukaan olettaa että plussalla olisivat). Mutta muutamassa viime pelissä on ollut hieno nähdä kuinka ovat ajoittain saaneet jopa painetta vastustajan päätyyn.
 
Suosikkijoukkue
HC TPS
En nyt haluaisi olla ilonpilaaja, vaikka täällä monenmoista koomikkoa löytyykin näin vähän sykempinä aikoinakin, mutta eikö nämä mukahauskat ei-positiiviset kirjoitukset voisi jättää täältä pois. Ei tuonne vitutusketjuunkaan taida kukaan tulla tahallaan positiivisia asioita heittämään mukavittuuntuneena (tähän ei löydy faktaa, mutta mielestäni sama asia voisi koskea toistakin ketjua).

En ole moderaattori enkä halua astua kenenkään varpaille, mutta onnistuisiko tällainen asetelma:
Sitten kun vituttaa ja runosuoni sykkii -> vitutusketjuun, ja sitten kun hymyilyttää niin perkeleesti ja haluaa jakaa tämän ilosanoman myös muille palstaveljille -> positiivisuusketjuun.

Olisiko tällainen ihan hölmö toive?
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ihmeellisen positiivinen olo, Kumeliauskas kokoonpanossa,Seikola ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös